Perusluonteiset opinkohdat 27
TUHATVUOTISKAUSI JA SYNNIN LOPPU
Tuhatvuotiskausi on Kristuksen ja hänen pyhiensä hallitusaikaa taivaassa
ensimmäisen ja toisen ylösnousemuksen välillä. Tuona aikana jumalattomat
kuolleet tuomitaan; maapallo on oleva silloin täydellisen hävityksen
tilassa ilman ainuttakaan elävää ihmistä, Saatanan ja hänen enkeleittensä
asuttamana. Tuhatvuotiskauden päättyessä Kristus laskeutuu pyhiensä ja
pyhän kaupungin kanssa taivaasta maan päälle. Silloin herätetään
jumalattomat kuolleet, jotka Saatanan ja hänen enkeleittensä kanssa
piirittävät kaupungin; mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät
sekä puhdistaa maan. Siten koko maailmankaikkeus vapautetaan synnistä ja
syntisistä ainaiseksi.
Kautta historian on ollut niitä, jotka ovat kuvailleet kaunopuheisesti
helvetin kauhuja ja herätelleet ihmisten pelkoja saadakseen heidät
palvelemaan Jumalaa. Mutta minkälaisen kuvan he ovat antaneet Jumalasta?
Miten Jumala lopullisesti pääsee eroon synnistä? Mitä tapahtuu
Saatanalle? Mikä estää syntiä nostamasta julmaa päätään vielä uudelleen?
Kuinka voi oikeudenmukainen Jumala olla myös rakastava?
Tapahtumat tuhatvuotiskauden alussa
Millenniumin eli tuhatvuotiskauden aikana, josta Ilmestyskirjan 20. luku
puhuu, Saatanan vaikutus maailmassa on rajoitettu ja Kristus hallitsee
pyhiensä kanssa (Ilm. 20:1 - 4).
Toinen adventti. Ilmestyskirjan 19. ja 20. luku kuuluvat
yhteen. Ne kuvaavat Kristuksen tulemusta (Ilm. 19:11 - 21) ja
välittömästi siitä jatkuu tuhatvuotiskauden kuvaus. Tämä järjestys
osoittaa, että tuhatvuotiskausi alkaa Kristuksen saapuessa.
Ilmestyskirja esittää kolme valtaa, jotka kokoavat maailman
kansat vastustamaan Kristuksen työtä ja hänen kansaansa juuri ennen
toista adventtia, lohikäärmeenä, petona ja vääränä profeettana
(Ilm.16:13). Kun "peto ja maailman kuninkaat sotajoukkoineen" kokoontuvat
yhteen käydäkseen taisteluun Kristusta vastaan hänen tullessaan toisen
kerran, peto ja väärä profeetta hävitetään (Ilm. 19:19,20). Se, mitä
seuraa Ilmestyskirjan luvussa 20, tuossa tuhatvuotiskautta käsittelevässä
luvussa, koskee tuon demonisen trion kolmatta jäsentä, lohikäärmettä. Se
otetaan vangiksi ja heitetään syvyyteen, jossa sen on oltava tuhannen
vuotta. *1
Niin kuin näimme tämän kirjan luvussa 24, Jumalan kirkkauden
valtakunta - valtakunta joka pysyy ikuisesti (Dan. 2:44) -
perustetaan Kristuksen toisessa tulemuksessa, jolloin kaikki tämän
maailman valtakunnat hävitetään. Silloin hänen kansansa aloittaa
hallitsemisen Kristuksen kanssa.
Ensimmäinen ylösnousemus. Kristuksen toisessa
tulemuksessa tapahtuu ensimmäinen ylösnousemus. Silloin nousevat
vanhurskaat, "autuaat ja pyhät" - sillä "heihin ei toisella kuolemalla
ole valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat
Kristuksen kanssa tuhat vuotta" (Ilm. 20:6); ks. tämän kirjan lukua 25).
Vanhurskaat menevät taivaaseen. Sen jälkeen kun
vanhurskaat kuolleet ovat nousseet kuolleista, heidät yhdessä elossa
olevien pyhien kanssa temmataan "pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan"
(1.Tess. 4:17). Silloin Kristus täyttää lupauksensa, jonka hän antoi
juuri ennen lähtöään tästä maailmasta: "Minä menen valmistamaan teille
sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta
saisitte olla siellä missä minä olen" (Joh. 14:3). Jeesus nimitti
paikkaa, jonne hän veisi seuraajansa, Isänsä kodiksi, jossa on "monta
huonetta" (Joh. 14:2). Jeesus viittasi Uuteen Jerusalemiin, joka ei tule
tämän maan päälle ennen kuin tuhatvuotiskauden jälkeen. Toisessa
tulemuksessa siis vanhurskaat temmataan "yläilmoihin"; heidän
määränpäänsä on taivas - ei tämä maapallo, jonka he juuri ovat
jättäneet. *2 Kristus ei perusta kirkkauden valtakuntaansa maan päälle
tuona ajankohtana. Hän tekee sen vasta tuhatvuotiskauden päätyttyä.
Kristuksen viholliset surmataan. Kristus vertasi
takaisintuloaan siihen, mitä tapahtui vedenpaisumuksessa ja Sodoman ja
Gomorran hävityksessä (Matt. 24:37 - 39; Luuk. 17:28 - 30). Tämä vertailu
korostaa kahta asiaa: ensiksikin, hävitys yllättää jumalattomat, ja
toiseksi: yllättävä tekijä oli nimenomaan hävitys, tuho - "tulva tuli
ja vei heidät kaikki mennessään" (Matt. 24:39). Se tuli ja tulikivi, jota
satoi Sodoman päälle, "tuhosi heidät kaikki" (Luuk. 17:29; ks. myös Matt.
13:38 - 40). Toisessa tulemuksessaan Kristus laskeutuu taivaasta
sotajoukkoineen niin kuin valkoisella hevosella ratsastaja, jonka nimi on
"kuninkaiden Kuningas, herrojen Herra" ja joka lyö maailman kapinoivat
kansakunnat. Kun peto ja väärä profeetta on tuhottu, loputkin Saatanan
seuraajista kuolevat. Ketään ei jää eloon, sillä "loput saivat surmansa
miekasta, joka lähti ratsastajan suusta, ja kaikki linnut söivät heidän
lihastaan itsensä kylläisiksi" (Ilm. 19:21). *3
Tätä tapahtumaa Raamattu kuvaa myös seuraavasti: "Itse Herra
lähtee asuinpaikastaan vaatiakseen maan asukkaat tilille kaikesta
pahasta, mitä he ovat tehneet. Silloin maa paljastaa kaiken siihen
vuodatetun veren eikä enää peitä surmattujen ruumiita" (Jes. 26:21).
Maapallo tulee autioksi. Koska vanhurskaat nousevat
Herransa luo ja jumalattomat hävitetään hänen ilmestyessään, maapallo
joutuu olemaan jonkin aikaa ilman elossa olevia asukkaita. Raamattu
viittaa tällaiseen tilanteeseen. Jeremia kirjoittaa: "Minä katselin maata
- se oli autio ja tyhjä, ja taivasta - sen valo oli sammunut. Minä
katselin vuoria - ne järkkyivät, ja kaikki kukkulat vapisivat. Minä
katselin ympärilleni - ei yhtään ihmistä, taivaan linnutkin olivat
lentäneet pois" (Jer. 4:23 - 25). Jeremian käyttämä sanonta "autio ja
tyhjä", jota käytetään myös luomiskertomuksen alussa (1.Moos. 1:2),
osoittaa, että tämä maapallo tulee yhtä kaaosmaiseen tilaan kuin missä se
oli luomistyön alkaessa.
Saatana sidotaan. Sitä, mitä tuona aikana tapahtuu,
esitettiin vertauskuvallisesti Israelin pyhäkköpalveluksessa suurena
sovituspäivänä elävää pukkia koskevassa rituaalissa. Suurena
sovituspäivänä ylipappi puhdisti pyhäkön Herralle uhratun syntiuhripukin
sovittavalla verellä. Vasta sen jälkeen, kun nämä sovitusmenot oli
suoritettu loppuun, alkoi se rituaali, joka koski Asaselille määrättyä
pukkia, joka kuvasi Saatanaa (katso tämän kirjan lukua 23). Ylipappi
"asettakoon molemmat kätensä eläimen pään päälle ja tunnustakoon siinä
israelilaisten kaikki synnit, kaikki pahat teot ja rikkomukset, joihin
israelilaiset ovat syyllistyneet. Näin hän pankoon ne pukin
kannettaviksi" (3.Moos. 16:21). Ja pukki lähetettiin "autiomaahan",
"asumattomille seuduille" (3.Moos. 16:22).
Samalla tavalla Kristus taivaallisessa pyhäkössä on jakanut
kansalleen täytetyn sovitustyönsä ansioita. Päätettyään lunastustyönsä ja
taivaallisen pyhäkön puhdistuksen, hän asettaa kansansa synnit
Saatanalle, synnin alkuunpanijalle. Missään tapauksessa ei voida sanoa,
että Saatana sovittaisi uskovien synnit - Kristus on sen jo
täydellisesti tehnyt. Mutta Saatanan on kannettava vastuu kaikesta siitä
synnistä, jonka hän on saanut pelastetut tekemään. Ja niin kuin tehtävään
määrätty mies ajoi pukin autiomaahan, samoin Jumala karkottaa Saatanan
asumattomaan ja autioon maahan (katso tämän kirjan lukua 23). *4
Johanneksen näky tuhatvuotiskaudesta kuvaa elävästi Saatanan
karkotusta. Hän näki, että tuhatvuotiskauden alussa enkeli otti kiinni
"lohikäärmeen, tuon muinaisaikojen käärmeen, jonka nimet ovat Paholainen
ja Saatana, ja pani sen kahleisiiin tuhanneksi vuodeksi, syöksi sen
syvyyteen" (Ilm. 20:2,3). Tämä kuvaa Saatanan vainoavan ja eksyttävän
toiminnan väliaikaista lopettamista; "enää ei käärme saa johtaa kansoja
harhaan, ennen kuin tuhat vuotta on tullut täyteen" (Ilm. 20:3).
Sana, jota Johannes Saatanan olinpaikasta käyttää - "syvyys"
(kreik. abyssos) - kuvaa sopivasti maapallon tilaa tuona aikana. *5
Kristuksen tulemusta edeltäneet seitsemän viimeistä vitsausta (ks.
etenkin Ilm. 16:18 - 21) ovat mukiloineet maan, niin että se nyt
jumalattomien ruumiiden peittämänä on täydellisen hävityksen näyttämönä.
Tähän maahan sidottuna Saatana on kahlehdittu olosuhteiden
kahleilla. Koska maan päällä ei enää ole inhimillistä elämää, Saatanalla
ei ole ketään kiusattavaksi tai vainottavaksi. Se on sidottu siinäkin
mielessä, että sillä ei ole mitään tekemistä.
Tapahtumat tuhatvuotiskauden aikana
Kristus taivaassa lunastettujen kanssa. Toisen
tulemuksensa yhteydessä kristus ottaa seuraajansa taivaaseen niihin
sijoihin, jotka hän on valmistanut heitä varten Uudessa Jerusalemissa.
Mooseksen ja israelilaisten tavoin lunastetut alkavat kiitollisina laulaa
laulua vapautuksestaan - "Mooseksen, Jumalan palvelijan, ja Karitsan
laulua: - Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala,
Kaikkivaltias! Oikeat ja todet ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas!"
(Ilm. 15:3).
Pyhät hallitsevat Kristuksen kanssa. Tuhatvuotiskauden
aikana Kristus täyttää lupauksensa voittajille, että nämä saavat "vallan
hallita kansoja" (Ilm. 2:26). Daniel näki, että Kristuksen vihollisten
tultua tuhotuiksi "kuninkuus ja valta ja valtakuntien mahti kaiken
taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle" (Dan. 7:27). Ne, jotka
Kristus herättää eloon ensimmäisessä ylösnousemuksessa, hallitsevat hänen
kanssaan tuhat vuotta (Ilm. 20:4).
Mutta missä mielessä voidaan pyhien sanoa hallitsevan jos he
ovat taivaassa ja kaikki jumalattomat ovat kuolleina? Heidän hallintansa
merkitsee osallistumista erääseen Kristuksen hallinnon tärkeään
vaiheeseen. *6
Jumalattomien tuomitseminen. Johannes näki, että pyhät
osallistuisivat tuomiovallan käytöstä tuhannen vuoden aikana; hän näki
"valtaistuimia, ja niille, jotka asettuivat istuimille, annettiin
tuomiovalta" (Ilm. 20:4). Tämä on se Saatanan ja hänen enkeleittensä
tuomitsemisen aika, johon Raamattu viittaa (2.Piet. 2:4; Juud. 6). Se on
se aika, jolloin toteutuu Paavalin sana, jonka mukaan pyhät tulevat
tuomitsemaan maailman ja enkeleitäkin (1.Kor. 6:2,3). *7
Tämän tuhatvuotiskauden aikana tapahtuva tuomitseminen ei
ratkaise sitä, kuka pelastuu tai joutuu kadotukseen. Jumala tekee siitä
päätöksen jo ennen Kristuksen toista tulemusta. Kaikki ne, jotka eivät
Kristuksen tulemuksen yhteydessä tule herätetyiksi kuolleista tai
muutetuiksi kuolemaa maistamatta, ovat ikuisesti kadotettuja. Tämä
tuomio, johon pyhät osallistuvat, antaa vastauksen kaikkiin kysymyksiin,
joita pyhillä voi olla niistä syistä, miksi jumalattomat joutuvat
kadotukseen. Jumala haluaa, että niillä, joille hän on antanut ikuisen
elämän, on täysi luottamus hänen johtajuuteensa. Siksi hän paljastaa
heille hänen armonsa ja oikeutensa toimintatavat.
Kuvittele että olisit taivaassa ja siellä havaitsisit, että
yksi rakkaistasi, jonka varmasti uskoit pääsevän perille, ei olisikaan
siellä. Sellainen tilanne saattaisi johtaa sinut asettamaan
kysenalaiseksi Jumalan oikeudenmukaisuuden - ja juuri sellainen epäilys
olisi synnin perustana. Poistaakseen ikuisiksi ajoiksi kaikki aiheet
mihinkään epäilyyn - ja varmistaakseen, ettei synti enää koskaan
ilmaannu uudelleen - Jumala antaa vastaukset näihin kysymyksiin tämän
tuhatvuotiskauden aikana.
Tässä työssä lunastetut täyttävät ratkaisevan tärkeän tehtävän
hyvän ja pahan välisessä suuressa taistelussa. "He tulevat toteamaan
ikuiseksi tyydytyksekseen, miten hartaasti ja kärsivällisesti Jumala
huolehti kadotetuista syntisistä. He havaitsevat, miten
välinpitämättömästi ja itsepäisesti syntiset halveksivat ja hylkäsivät
hänen rakkautensa." *8
Saatanan aika miettiä. Tuhatvuotiskauden aikana Saatana
kärsii suunnattomasti. Jouduttuaan enkeleittensä kanssa autioon maahan,
hän ei pysty jatkamaan eksytyksiään, jotka olivat vieneet siihen asti
hänen aikansa. Hän on pakotettu tarkastelemaan, mitä seurauksia on
ollut hänen kapinastaan Jumalaa ja hänen lakiaan vastaan. Hänen on pakko
miettiä, mitä osaa hän on esittänyt hyvän ja pahan välisessä taistelussa.
Hän voi odottaa tulevaisuutta vain pelolla, sillä hän joutuu kärsimään
hirvittävän rangaistuksen kaikesta siitä pahasta, minkä hän on
aiheuttanut.
Tapahtumat tuhatvuotiskauden lopussa
Kun tuhat vuotta tulee täyteen, "muut kuolleet" - jumalattomat -
herätetään kuolleista. Silloin Saatana vapautuu siitä toimettomuudesta,
johon hänet oli sidottu (Ilm. 20:5,7). Saatana johtaa vielä kerran
jumalattomat harhaan, ja "ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien
leirin ja rakastetun kaupungin" (Uuden Jerusalemin) (Ilm. 20:9), joka
Kristuksen kanssa on siihen mennessä laskeutunut alas taivaasta. *9
Kristus, pyhät ja kaupunki laskeutuvat. Kristus laskeutuu
jälleen maahan pyhien ja Uuden Jerusalemin kanssa kahdesta syystä. Hän
lopettaa suuren taistelun toteuttamalla viimeisen tuomion. Hän on myös
puhdistava ja uudistava maan niin että voi perustaa sille ikuisen
valtakuntansa. Silloin, sanan täydellisimmässä merkityksessä, toteutuu
tämä sana: "Sinä päivänä Herra on oleva koko maanpiirin kuningas" (Sak.
14:9).
Tuomion ylösnousemus. Nyt on koittanut hetki, jolloin
tämä Kristuksen lupaus täyttyy lopullisesti: "Tulee aika, jolloin kaikki,
jotka lepäävät haudoissaan, kuulevat hänen äänensä" (Joh. 5:28). Toisessa
tulemuksessaan Kristus kutsui vanhursklaat kuolleet haudoista
ensimmäisessä ylösnousemuksessa, "elämän ylösnousemuksessa". Nyt tapahtuu
toinen ylösnousemus, josta Jeesus myös puhui, "tuomion ylösnousemus"
(Joh. 5:29). Myös Ilmestyskirja viittaa tähän ylösnousemukseen: "Muut
kuolleet (joita ei herätetty ensimmäisessä ylösnousemuksessa) eivät
heränneet eloon, ennen kuin tuhat vuotta oli täyttynyt" (Ilm. 20:5).
Saatanan vankeus päättyy. Jumalattomien ylösnousemus
tuhannen vuoden päättyessä vapauttaa Saatanan vankeudestaan "vähäksi
aikaa" (Ilm. 20:3). Viimeisessä yrityksessään haastaa Jumalan hallitus
hän "lähtee liikkeelle, kiertää maan neljä kolkkaa ja johtaa kansat
harhaan" (Ilm. 20:8). Koska jumalattomat nousevat kuolleista samassa
kapinallisessa mielentilassa kuin he olivat kuollessaan, Saatanan työ ei
ole vaikeaa.
Hyökkäys kaupunkia vastaan. Viimeisessä yrityksessään
Saatana koettaa saada jumalattomat luulemaan, että he voivat valloittaa
Jumalan valtakunnan väkisin. Hän kokoaa maailman kansat ja johtaa ne
rakastettua kaupunkia vastaan (Ilm. 20:8,9). *10 "Jumalattomat, jotka
itsepintaisesti kieltäytyivät astumasta sisälle Jumalan kaupunkiin
Kristuksen sovitusuhrin ansioiden perusteella, päättävät nyt päästä
sisälle väkivalloin." *11
Se tosiasia, että jumalattomat - niin pian kuin Jumala antoi
heille jälleen elämän - kääntyvät häntä vastaan ja yrittävät kukistaa
hänen valtakuntansa, vahvistaa sen ratkaisun, minkä hän on tehnyt heidän
kohtalostaan. Tällä tavoin Jumalan nimi ja luonne, jota Saatana on
koettanut himmentää, tulevat palautetuiksi kunniaan kaikkien edessä. *12
Viimeinen tuomio suuren valkean valtaistuimen edessä. Kun
Jumalan viholliset ovat piirittäneet kaupungin ja ovat valmiina
hyökkäämään sitä vastaan, koko ihmiskunta havaitseekin olevansa Jumalan
suuren valkean valtaistuimen edessä. Jotkut ovat turvassa kaupungin
sisäpuolella, toiset sen ulkopuolella kauhuissaan Tuomarin läsnäolosta.
Jumala toteuttaa nyt tuomionsa viimeisen vaiheen. Tästä hetkestä Jeesus
puhui sanoessaan: "Siellä te itkette hammasta purren, kun näette
Abrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikki profeetat Jumalan
valtakunnassa mutta huomaatte, että teidät itsenne on suljettu ulos"
(Luuk. 13:28).
Tämän tuomion viimeisen vaiheen toteuttamiseksi taivaan kirjat
avataan. "Avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen
perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan" (Ilm.
20:12). Sitten Jumala julistaa tuomiopäätöksen.
Miksi Jumala herättää nämä ihmiset eloon vain lopettaakseen
heidät jälleen? Tuhatvuotiskauden aikana lunastetuilla on ollut
tilaisuuus tutkia Jumalan oikeudenmukaisuutta jokaisen olennon osalta.
Nyt kadotetut itse - Saatana ja hänen enkelinsä mukaan luettuina -
vahvistavat Jumalan oikeudenmukaisuuden.
Tämän valkean valtaistuimen edessä toteutuvat Paavalin sanat:
"Kaikki me joudumme Jumalan tuomioistuimen eteen" (Room. 14:10). Siellä
kaikki luodut - lankeamattomat ja langenneet, pelastetut ja kadotetut
- kumartavat ja tunnustavat, että Jeesus Kristus on Herra (Fil. 2:10,11;
vrt. Jes. 45:22,23). Silloin kysymys Jumalan oikeudenmukaisuudesta on
iäksi ratkaistu. Niillä, jotka vastaanottavat ikuisen elämän, on
horjumaton usko Jumalaan. Koskaan ei synti enää turmele
maailmankaikkeutta eikä tuhoa sen asukkaita.
Saatana ja syntiset hävitetään. Heti tuomion julistamisen
tapahduttua Saatana enkeleineen ja häntä seuranneet ihmiset saavat
rangaistuksensa. Heidän on kuoltava ikuinen kuolema. "Taivaasta iskee
tuli, ja se tuhoaa ne kaikki" (Ilm. 20:9). Kaupungin ulkopuolella oleva
maakin näyttää sulavan; siitä tulee suuri tulinen järvi. Tämä on se
päivä, "jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan" (2.Piet. 3:7).
"Herran kostonpäivä" (Jes. 34:8), jolloin hän tekee 'oudon työnsä' (Jes.
28:21) tuhotessaan vihollisensa, on koittanut. "Jokainen, jonka nimeä ei
löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen" (Ilm.
20:15). Paholainen ja hänen apulaisensa kärsivät saman kohtalon (Ilm.
20:10).
Koko Raamatun ilmoitus tekee hyvin selväksi, että tämä "toinen
kuolema" (Ilm. 21:8), jonka jumalattomat joutuvat kärsimään, merkitsee
heidän täydellistä hävittämistään. Mistä sitten on tullut käsitys
ikuisesti palavasta helvetistä? Huolellinen tutkiminen osoittaa, että
Raamattu ei opeta sellaisen helvetin tai piinan olemassaoloa.
1. Helvetti. Raamatun opetuksen mukaan helvetti on
"rangaistuksen ja hävityksen paikka ja tila, jossa ne, jotka hylkäävät
Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen tarjoaman pelastuksen, kärsivät
iankaikkisen tulen vaikutuksesta toisen kuoleman." *13
(Sana 'helvetti' esiintyy suomalaisessa raamatunkäännöksessä
vain Uudessa testamentissa ja on käännös kreikan kielen sanasta geenna,
gehenna. Sana esiintyy yhtä poikkeusta (Jaak. 3:6) lukuunottamatta vain
evankeliumeissa: Matt. 5:22, 29, 30; 10:28; 18:9; 23:15, 33; Mark. 9:43,
45, 47; Luuk. 12:5. - Suom. huom.)
Kreikan sana geenna on peräisin heprean sanoista Ge Hinnom,
'Hinnomin laakso' - Jerusalemin eteläpuolella sijaitseva rotko. Siellä
israelilaiset olivat toimittaneet pakanallisia riittejä polttamalla
lapsia Moolokille (2.Aikak. 28:3; 33:1,6). Jeremia ennusti, että tämän
synnin tähden Herra tekisi laaksosta Murhalaakson, jonne israelilaisten
ruumiita haudattaisiin kunnes niille ei olisi enää tilaa. "Kenenkään
hätistelemättä saavat haaskalinnut ja villieläimet syödä kuolleiden
ruumiita" (Jer. 7:32,33; 19:6; Jes. 30:33). Jeremian profetia epäilemättä
johti israelilaiset pitämään Ge Hinnomia jumalattomien tuomion paikkana,
rangaistuksen ja häpeän kammottavana paikkana. *14 Myöhemmin rabbiininen
traditio mainitsee sen raatojen ja jätteiden polttopaikkana.
Jeesus käytti Hinnomin tulta vertauskuvana helvetin tulesta
(ks. esim. Matt. 5:22; 18:9). Siten Hinnomin liekit kuvasivat viimeisen
tuomion kuluttavaa tulta. Jeesus totesi, että helvetin tuli pystyy
hukuttamaan sekä sielun että ruumiin (Matt. 10:28; vrt. Luuk. 12:5).
Millainen on luonteeltaan helvetin tuli? Palavatko ihmiset
helvetissä ikuisesti?
2. Jumalattomien kohtalo. Raamatun mukaan Jumala lupaa
ikuisen elämän vain vanhurskaille. Synnin palkka on kuolema, ei ikuinen
elämä helvetissä (Room. 6:23).
Raamattu opettaa, että jumalattomien kohtalona on tuho (Ps.
37:9,34), he tuhoutuvat (Ps. 37:20; 68:3). He eivät elä ikuisesti
tietoisuuden tilassa, vaan heidät poltetaan (Mal. 3:19; Matt. 13:30,40;
2.Piet. 3:10). Heistä tehdään loppu (Ps. 145:20; 104:35), heidän
rangaistuksenaan on ikuinen kadotus (2.Tess. 1:9).
3. Ikuinen rangaistus. Puhuessaan jumalattomien
rangaistuksesta, Uusi testamentti käyttää sanoja 'ikuinen',
'iankaikkinen'. Ne on käännetty kreikan kielen sanasta aioonios, ja niitä
käytetään sekä Jumalasta että ihmisestä puhuttaessa. Väärinkäsityksen
välttämiseksi on muistettava, että aioonios on merkitykseltään
suhteellinen. Kun Raamattu käyttää sanaa aioonios (iankaikkinen, ikuinen)
Jumalasta, se merkitsee että hänen olemassaolonsa on päättymätön -
sillä Jumala on kuolematon. Mutta kun tätä sanaa käytetään kuolevaisista
ihmisolennoista tai katoavista asioista, se merkitsee niin pitkää aikaa
kuin henkilö elää tai asianomainen esine on olemassa.
Esimerkiksi Juudaksen kirjeen 7. jakeessa sanotaan, että
Sodoma ja Gomorra kärsivät "iankaikkisen tulen rangaistusta" (VKR).
Kuitenkaan nuo kaupungit eivät enää pala. Pietari kirjoitti, että tuo
tuli poltti nuo kaupungit "poroksi" (2.Piet. 2:6). "Ikuinen" tuli paloi
niin kauan kuin oli jotain palamatta, ja sitten tuli sammui (ks. myös
Jer. 17:27; 2.Aikak. 36:19).
Samoin kun Kristus lähettää jumalattomat "ikuiseen tuleen"
(Matt. 25:41), heidät poltetaan "sammumattomassa tulessa" (Matt. 3:12).
Vasta sitten kun tuli on polttanut kaiken eikä mitään ole jäänyt
palamatta, tuli sammuu. *15
Kun Kristus puhui "iankaikkisesta rangaistuksesta" (Matt.
25:46), hän ei tarkoittanut ikuista rankaisemista. Hän tarkoitti sitä,
että samoin kuin "iankaikkinen elämä jatkuu halki ikuisuuden
loppumattomien aikakausien, myös rangaistus on iankaikkinen - ei
ikuisesti kestävää tietoista kärsimistä, vaan rangaistus, joka on
lopullinen. Tuon rangaistuksen kärsivien loppu on toinen kuolema. Tämä
kuolema on ikuinen, siitä ei ole eikä voi olla mitään ylösnousemusta."
*16
Kun Raamattu puhuu "iankaikkisesta lunastuksesta" (Hepr. 9:12,
VKR) ja "iankaikkisesta tuomiosta" (Hepr. 6:2), se viittaa lunastuksen ja
tuomion ikuisiin tuloksiin - ei loppumattomasti jatkuvaan lunastamiseen
tai tuomitsemiseen. Samoin kun Raamattu puhuu ikuisesta tai
iankaikkisesta rangaistuksesta, se puhuu rangaistuksen tuloksesta eikä
rankaisemisesta. Se kuolema, jonka jumalattomat kuolevat, on lopullinen
ja ikuinen.
4. Kidutetaan aina ja ikuisesti. Myöskin Raamatun
käyttämä ilmaisu "aina ja ikuisesti" (Ilm. 14:11; 19:3; 20:10) on antanut
aihetta päätelmälle, että Saatanan ja jumalattomien rankaisemisprosessi
jatkuisi kautta ikuisuuden. Mutta tässäkin alkutekstin sanonnan merkitys
on riippuvainen siitä, mistä tai kenestä on kysymys. Kun puhe on
Jumalasta, sen merkitys on absoluuttinen - sillä Jumala on kuolematon;
mutta kun puhe on kuolevaisista luoduista, sen merkitys on rajoitettu.
Raamatun kuvaus Edomin rankaisemisesta antaa hyvän esimerkin
tästä. Jesaja sanoo, että Jumala muuttaisi maan "palavaksi pieksi. Ei
sammu se yöllä eikä päivällä, iäti nousee siitä savu; se on oleva
raunioina polvesta polveen, ei kulje siellä kukaan, iankaikkisesta
iankaikkiseen" (Jes. 34:9,10). Edom hävitettiin, mutta ei se enää pala.
Sen hävityksen "iankaikkisuus" kesti kunnes tuho oli täydellinen.
Kaikkialta Raamatusta voimme selvästi havaita, että
käsitteellä "ainiaan" on rajansa. Vanha testamentti sanoo, että orjan on
palveltava isäntäänsä "ainiaan" (2.Moos. 21:6), että Samuel - poikanen
sai jäädä pyhäkköön "ainiaaksi" (1.Sam. 1:22, VKR; uusi kirkkoraamattu
suomentaa sanonnan alkutekstin todellisen merkityksen mukaisesti: "koko
elämänsä ajaksi") ja että Joona ajatteli joutuneensa kalan vatsaan
"ainiaaksi" (Joona 2:7), "iankaikkisesti" (VKR). Uusi testamentti käyttää
sanontaa samalla tavoin: esimerkiksi Paavali neuvoi Filemonia ottamaan
vastaan Onesimuksen, jotta tämä saisi asua hänen luonaan "ikuisesti"
(Filem. 15). Kaikissa näissä tapauksissa sanonnat 'ainiaan' ja
'ikuisesti' tarkoittavat: 'niin kauan kun asianomainen elää'.
Psalmissa 92:8 sanotaan, että jumalattomat "tuhoutuvat,
katoavat ikiajoiksi". Ja ennustaessaan suuresta lopullisesta
maailmanpalosta Malakia kirjoittaa: "Katso, se päivä tulee liekehtivänä
kuin tulinen uuni. Kaikki röyhkeät ja pahantekijät ovat silloin
oljenkorsia. Se päivä tulee ja sytyttää ne liekkiin - sanoo Herra
Sebaot - eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta" (Mal. 3:19).
Kun jumalattomat - Saatana, pahat enkelit ja katumattomat
ihmiset - ovat kaikki hävitetyt tulella, enää ei ole käyttöä Kuolemalle
eikä Tuonelalle (katso tämän kirjan lukua 25). Nekin Jumala hävittää
ainiaaksi (Ilm. 20:14).
Raamattu tekee siis hyvin selväksi, että rangaistus, ei
rankaiseminen, on ikuinen - toinen kuolema. Tästä rangaistuksesta ei
ole ylösnousemusta, sen vaikutukset ovat ikuisia.
Arkkipiispa William Temple oli oikeassa kun hän lausui: "Yhden
asian voimme sanoa varmuudella: ikuinen piina ei kuulu kuvaan. Jos
ihmiset eivät olisi omaksuneet kreikkalaista ja epäraamatullista
käsitystä yksilön sielun luontaisesta häviämättömyydestä ja sitten
lukeneet Uutta testamenttia tuo käsitys valmiina mielessään, he olisivat
omaksuneet siitä (Uudesta testamentista) opin annihilaatiosta eikä
ikuisesta piinasta. Raamattu nimittää tulta ikuiseksi, ei siihen
heitettyä elävää olentoa." *17
Kun Jumalan lain rikkomisesta säädetty rangaistus on
täysimääräisesti toimeenpantu oikeuden vaatimukset on tyydytetty. Nyt
taivas ja maa julistavat Herran vanhurskautta.
5. Rangaistuksen periaate. Kuolema on lopullinen
rangaistus synnistä. Syntinsä vuoksi kaikki, jotka kieltäytyvät Jumalan
tarjoamasta pelastuksesta, kuolevat ikuisen kuoleman. Mutta jotkut ovat
tehneet syntiä julkeasti, demonisesti nauttien siitä, että ovat
tuottaneet toisille kärsimyksiä. Toiset taas ovat eläneet suhteellisen
moraalista, rauhallista elämää, ja heidän syyllisyytensä on pääasiassa
sitä, että he ovat torjuneet Kristuksessa tarjotun pelastuksen. Onko
oikein, että molemmat ihmisryhmät kärsivät saman rangaistuksen?
Kristus sanoi: "Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä
tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa
monta raipaniskua. Jos taas palvelija tietämättään tekee sellaista, mistä
rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla. Jolle on paljon
annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan
paljosta vastaamaan" (Luuk. 12:47,48).
Epäilemättä ne, jotka ovat kapinoineet Jumalaa vastaan eniten,
tulevat kärsimään enemmän kuin ne, jotka eivät ole. Mutta meidän tulee
ymmärtää heidän lopullinen kärsimyksensä suhteessa Kristuksen "toisen
kuoleman" kokemukseen ristillä. Ristillä hän kantoi koko maailman synnit.
Hänen kärsimänsä kuolintuskan - kuvaamattoman henkisen ahdistuksen -
aiheutti synnin mukanaan tuoma kauhea ero Isästä. Samoin on kadotukseen
joutuvien syntisten laita. He korjaavat sitä, mitä ovat kylväneet ei
ainoastaan tässä elämässä, vaan myös viimeisessä, lopullisessa
hävityksessä. Jumalan kasvojen edessä he kokevat syyllisyyttä
synneistään, ja se saa heidät kärsimään sanoinkuvaamatonta tuskaa. Mitä
suurempi syyllisyys, sitä suurempi tuska. Saatana, synnin alkuunpanija ja
edistäjä, kärsii eniten.*18
Maan puhdistaminen. Kuvaillessaan Herran päivää, jolloin
kaikki synnin jäljet hävitetään, Pietari kirjoittaa: "Herran päivä on
tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja
alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty,
palavat" (2.Piet. 3:10, VKR).
Sama tuli, joka hävittää jumalattomat, puhdistaa maan synnin
saasteista. Tämän maapallon raunioista Jumala luo "uuden taivaan ja uuden
maan". Ja Johannes jatkaa: "Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat
kadonneet" (Ilm. 21:1). Tässä puhdistetussa, uudestiluodussa maassa -
lunastettujen ikuisessa kodissa - Jumala ei salli enää murhetta, vaivaa
eikä kuolemaa (Ilm. 21:4). Lopultakin synnin aiheuttama kirous on
poistettu (Ilm. 22:3).
Viitaten tulevaan Herran päivään, jolloin synti ja
katumattomat syntiset hävitetään, Pietari sanoo kaikille: "Millaisia
onkaan pyhässä elämässä ja hurskaissa teoissa oltava niiden, jotka
odottavat Jumalan päivää ja jouduttavat sen tuloa." Hän perustaa toivonsa
lupaukseen Kristuksen takaisintulosta ja vakuuttaa: "Meillä on hänen
lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta
maata, joissa vanhurskaus vallitsee. Rakkaat ystävät! Kun te tätä kaikkea
odotatte, pyrkikää siihen, että Herra aikanaan voisi havaita teidät
puhtaiksi ja moitteettomiksi ja teillä olisi rauha" (2.Piet. 3:11,13,14).
Huomautuksia ja lähdeviitteitä
1. Ks. SDA Bible Commentary, rev.ed., vol. 7, s. 885.
2. Ks. Questions on Doctrine, s. 495.
3. "Kun peto ja väärä profeetta heitetään tuliseen järveen (Ilm.
19:20), 'loput' (Ilm. 19:21) saavat surmansa Kristuksen miekasta. Nämä
ovat kuninkaita, sotapäälliköitä, mahtimiehiä, kaikkia, niin vapaita kuin
orjia (Ilm. 19:18). Samoja ihmisryhmiä mainitaan kuudennen sinetin
yhteydessä heidän pyrkiessään kätkeytymään "valtaistuimella istuvan
katseelta ja Karitsan vihalta" (Ilm. 6:14 - 17), kun "taivas hävisi
näkyvistä kuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret
siirtyivät paikaltaan". On ilmeistä, että näissä kummassakin
raamatunkohdassa kuvataan samaa vavahduttavaa tapahtumaa, Kristuksen
toista tulemusta.
"Miten monien kuolemasta on kysymys tuossa kohdassa, missä
sanotaan että 'Loput saivat surmansa' (Ilm. 19:21)? Ilmestyskirjan 13.
luvusta jakeesta 8 ilmenee, että maan päällä on Kristuksen tullessa vain
kaksi eri ihmisryhmää: ne, jotka kumartavat petoa, ja ne, joiden nimi on
Karitsan elämänkirjassa. On sen vuoksi selvää, että kun 'loput' saavat
surmansa (Ilm. 19:21), eloon ei jää muita kuin ne, jotka ovat
vastustaneet petoa eli ne, joiden nimi on elämänkirjassa (Ilm. 13:8)"
(SDA Bible Commentary, rev.ed., vol.7, s. 885).
4. Vrt. Questions on Doctrine, s. 500. Asaselin pukki ei ole
vanhurskaiden vapahtaja.
5. Septuaginta (Vanhan testamentin kreikankielinen käännös)
käyttää tätä ilmaisua kääntäessään heprean sanaa tehom, 'syvyys' jakeessa
1.Moos. 1:2. Tämä osoittaa, että maapallon tila tuhatvuotiskauden aikana
on ainakin osittain verrattavissa maapallon tilaan alussa, jolloin se oli
"autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä". Katso SDA Bible
Commentary, rev. ed.., vol. 7, s. 879.
6. Maininta siitä, että he hallitsevat tai että heille annettiin
tuomiovalta, ei välttämättä merkitse jumalattomien elämistä maan päällä.
Alussa Jumala antoi Aadamille ja Eevalle vallan hallita (1.Moos. 1:26).
Ennen lankeamistaan syntiin he hallitsivat sitä osaa luomakunnasta, minkä
Jumala oli heidän valtaansa uskonut. Hallitsija ei tarvitse kurittomia
alamaisia voidakseen hallita.
7. SDA Bible Commentary, rev.ed., vol. 7, s. 880.
8. Maxwell, God Cares (Boise, ID: Pacific Press, 1985) vol. 2, s.
500.
9. Ilmestyskirjan kuvaus Uuden Jerusalemin laskeutumisesta ei
välttämättä ilmaise tuon laskeutumisen tarkkaa ajankohtaa, sillä
edellisessä luvussa näemme jo tuon "rakastetun kaupungin" paholaisen
johtamien joukkojen piirittämänä. Tämän mukaan voimme päätellä, että
Uuden Jerusalemin on täytynyt laskeutua maan päälle jo ennen maan
uudistamista.
10. Nimet Gog ja Magog liittyivät Israelin vihollisiin, joiden
oli määrä hyökätä Jumalan kansaa ja Jerusalemia vastaan maanpakolaisuuden
jälkeen (ks. Hes. 38:2, 14 - 16). Useat Vanhan testamentin Israelia
koskevista profetioista eivät sellaisenaan täyttyneet. Ne saavat
täyttymyksensä hengellisessä Israelissa. Siten se suuri vihollisjoukkojen
liittoutuma, joka Hesekielin mukaan hyökkäisi Jerusalemia vastaan,
toteutuu Jumalan salliessa Saatanan pelastumattomine joukkoineen hyökätä
kansaansa ja rakastettua kaupunkiaan vastaan suuren taistelun viimeisessä
vaiheessa.
11. Questions on Doctrine, s. 505.
12. Vrt. SDA Bible Commentary, rev.ed., vol. 4, s. 708.
13. "Hell", SDA Dictionary, rev.ed., s. 475.
14. Ks. "Hell", SDA Dictionary, rev.ed., s. 475.
15. Vrt. Jeremian profetiaa Jerusalemin hävittämisestä tulella, jota
kukaan ei voinut sammuttaa (Jer. 17:27). Ennustus toteutui, kun
Nebukadnessar valloitti kaupungin (2.Aikak. 36:19). Tuli paloi kunnes
kaupunki oli tuhoutunut, ja sitten se sammui.
16. Questions on Doctrine, s. 539.
17. William Temple, Christian Faith and Life (New York:
Macmillan, 1931), s. 81.
18. Vrt. "Hell", SDA Bible Dictionary, rev.ed., s. 475.
28 Uusi maa
Perusopinkohtien
sisällysluettelo
Adventtikirkon opetus
Etusivulle