Perusluonteiset opinkohdat 22
KRISTITYN ELÄMÄNTAVAT
Meidät on kutsuttu elämään jumalisesti, ajattelemaan, tuntemaan ja
toimi-maan sopusoinnussa taivaan periaatteiden kanssa. Jotta Henki voisi
luoda meihin uudesti Herramme luonnetta, me osallistumme vain sellaiseen,
mikä edistää elämässämme Kristuksen kaltaista puhtautta, terveyttä ja
iloa. Tämä merkitsee sitä, että huvimme ja ajanviettomme tulee vastata
kristillisyyden korkeimpia normeja. Vaatetuksemme tulee olla - eri maiden
kulttuurierot huomioon ottaen - yksinkertainen, vaatimaton ja siisti,
sopivaa sellaisille, joiden todellinen kauneus ei perustu ulkonaiseen
vaan salassa olevan sydämen ihmisen, lempeän ja sävyisän hengen
katoamattomaan kaunistukseen. Se merkitsee myös sitä, että meidän tulee
järkevästi hoitaa ruumistamme, koska se on Pyhän Hengen temppeli. Meidän
on pidettävä huolta siitä, että saamme riittävästi liikuntaa ja lepoa
sekä että noudatamme mahdollisimman terveellistä ruokavaliota emmekä
käytä ravinnoksemme sellaista, mikä Raamatun mukaan on saastaista. Koska
alkoholijuomien, tupakan ja muiden päihteiden käyttö sekä lääkkeiden
väärinkäyttö on elimistöllemme vahingollista, meidän tulee pidättyä
niistäkin. Sen sijaan meidän tulee harrastaa sellaista, mikä saattaa
ajatusmaailmamme ja ruumiimme kuuliaiseksi Kristukselle, joka ajattelee
meidän parastamme, terveyttämme ja onneamme.
Kristityn elämäntapa - Jumalan lapsen elämäntyyli - perustuu
kiitollisuuteen siitä valtavasta pelastuksesta, jonka Jumala Kristuksen
kautta on lahjoittanut. Paavali vetoaa kaikkiin kristittyihin: "Jumalan
armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko
elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te
palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla. älkää mukautuko tämän maailman
menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte
arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista
ja täydellistä" (Room. -12:-1,2). Niinpä kristityt mielellään suojelevat
ja kehittävät henkisiä, fyysisiä ja hengellisiä kykyjään voidakseen
tuottaa kunniaa Luojalleen ja Lunastajalleen.
Kristus rukoili: "En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät
pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu
maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu" (Joh. -17:-15,16). Miten
kristitty voi olla maailmassa ja kuitenkin erossa siitä? Miten kristityn
elämäntyylin tulisi poiketa maailman tyylistä?
Kristittyjen tulisi omaksua erilainen elämäntyyli - ei
siksi, että olisivat erilaisia, vaan koska Jumala on kutsunut heidät
elämään kristillisten periaatteiden mukaan. Se elämäntyyli, johon Jumala
on heidät kutsunut, tekee heidät kykeneviksi saavuttamaan täydet
mahdollisuutensa Jumalan luomina olentoina. Niin heistä tulee tehokkaita
Jumalan palveluksessa. Erilaisuus myös edistää heidän lähetystehtävänsä
suorittamista: palvella maailmaa, olla maan suola ja maailman valo. Mitä
arvoa olisi suolalla, josta puuttuisi maku, tai valolla, joka ei eroaisi
pimeydestä?
Kristus on meidän esimerkkimme. Hän eli niin perusteellisesti
maailmassa, että ihmiset väittivät hänen olleen "syömäri ja juomari"
(Matt.-11:-19), vaikka hän ei ollutkaan. Hän eli niin johdonmukaisesti
Jumalan periaatteiden mukaan, että kukaan ei voinut todistaa häntä
syylliseksi syntiin (Joh.- 8:-46).
Elämäntavat ja pelastus
Määrittäessämme mikä on sopivaa käyttäytymistä meidän tulisi välttää
kahta äärimmäisyyttä. Ensimmäinen on sääntöjen ja periaatteellisten
menettelytapojen pitäminen keinona pelastuksen saavuttamiseksi. Paavali
tiivistää tämän äärimmäisyyden sanomalla: "Te, jotka pyritte
vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta,
armon ulkopuolelle" (Gal.- 5:-4).
Päinvastainen äärimmäisyys on uskoa, että koska teot eivät
pelasta, ne ovat sen vuoksi merkityksettömiä - että ihmisen teoilla ei
todellisuudessa ole mitään väliä. Paavali sanoi sanan tästäkin
äärimmäisyydestä: "Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää
tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen" (Gal.
-5:-13). Kun jokainen jäsen seuraa vain omia ajatuksiaan, "ei ole mitään
yhteistä kristillistä seurakuntakuria, josta puhutaan Matteuksen 18.
luvussa ja Galatalaiskirjeen 6. luvun jakeissa 1 ja 2. Näin seurakunnasta
ei tule Kristuksen ruumista, jossa vallitsee jäsenten välinen rakkaus ja
huolenpito, vaan se on kokoelma toisistaan erossa olevia yksilöitä,
joista kukin kulkee omaa tietään kantamatta mitään vastuuta
lähimmäisestään tai omaksumatta mitään huolta muista jäsenistä." *1
Vaikka elämäntapamme ja hengellisyytemme ovat läheisessä
suhteessa toisiinsa, emme voi koskaan ansaita pelastusta hyvällä
käytöksellä. Sen sijaan kristillinen elämäntapa on pelastuksen
luonnollinen hedelmä, ja se perustuu siihen, mitä Kristus on jo
Golgatalla tehnyt hyväksemme.
Pyhän Hengen temppeleitä
Ei ainoastaan seurakunta vaan myös yksityinen kristitty on Pyhän Hengen
asumukseksi tarkoitettu temppeli: "Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on
Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä. Te
ette itse omista itseänne" (1.-Kor. -6:-19).
Tästä syystä kristitty noudattaa terveitä elintapoja
suojellakseen Kristuksen Hengen asuinpaikkaa, mieltään, joka on hänen
ruumiinsa temppelin käskynjakokeskus. Tästä syystä seitsemännen päivän
adventistit ovat kuluneiden sadan vuoden aikana korostaneet oikeiden
terveydenhoitotottumusten merkitystä. *2 Tästä on ollut hyötyä: äskeiset
tutkimukset osoittavat, että adventistien sairastuvuus miltei kaikkiin
yleisimpiin sairauksiin on keskimääräistä pienempi kuin väestöllä
yleensä. *3
Kristittyinä olemme kiinnostuneita sekä ihmisten hengellisistä
että fyysisistä tarpeista. Jeesus, esikuvamme, "paransi kaikki ihmisten
taudit ja vaivat" (Matt.- 4:-23).
Raamattu pitää ihmistä kokonaisvaltaisena, jakamattomana
olentona (luku 7). "Ihmisen kahtiajako hengelliseen ja aineelliseen on
vierasta Raamatun opetukselle." *4 Siten Jumalan kutsu pyhitykseen koskee
sekä fyysistä että hengellistä terveyttä. Susanna Wesley, metodismin
perustajan äiti, määritteli tämän suhteen sattuvasti: "Mikä tahansa
heikentää ymmärrystäsi, vahingoittaa omantuntosi herkkyyttä, hämärtää
käsitystäsi Jumalasta tai vähentää mielesi kykyä ja voimaa hallita
ruumistasi - kaikki sellainen on väärin, olipa se itsessään miten
viatonta tahansa." *5
Jumalan lait, joihin sisältyvät myös terveyden lait, eivät ole
mielivaltaisia. Luojamme on ne suunnitellut tehdäkseen meidät kykeneviksi
nauttimaan elämästä parhaimmillaan. Saatana, vihollinen, haluaa riistää
meiltä terveyden, ilon, mielenrauhan ja lopulta tuhota meidät täysin
(Joh.- 10:-10).
Jumalan siunauksia kokonaisvaltaisen terveyden hyväksi
Terveyden saavuttaminen ja ylläpitäminen riippuu suurelta osin siitä,
noudatammeko muutamia melko yksinkertaisia mutta tehokkaita Jumalan
antamia periaatteita. Jotkut niistä ovat itsestään selviä, jotka useimmat
ihmiset voivat hyväksyä. Toiset, kuten sopivan ravinnon nauttiminen, ovat
vaikeampia omaksua, koska niihin liittyvät tottumukset ovat juurtuneet
syvälle elämäntapoihimme. Tämän vuoksi käsittelemme laajemmin niitä
periaatteita, joita on väärinymmärretty, joista kiistellään tai jotka
halutaan torjua. *6
Liikunnan siunaus. Säännöllinen liikunta on yksinkertainen
keino elinvoiman lisäämiseen, elimistön vahvistamiseen, stressin
vähentämiseen, ihon terveyden edistämiseen, itseluottamuksen lisäämiseen,
tehokkaampaan painon valvontaan, ruoansulatuksen parantamiseen,
masennuksen ehkäisemiseen ja sydäntauteihin ja syöpään sairastumisen
riskin pienentämiseen. Liikunta ei ole vain yksi vaihtoehto, vaan se on
välttämätöntä parhaan mahdollisen terveyden - sekä fyysisen että
henkisen terveyden - ylläpitämiselle. *7
Hyödyllinen toiminta johtaa menestykseen; toimettomuus ja
laiskuus johtaa vaikeuksiin (Sananl. -6:-6 - 11; 14:-23). Jumala antoi
ensimmäiselle ihmisparille aktiivista toimintaa: heidän piti liikkua
ulkoilmassa ja hoitaa puutarhakotiaan (1.-Moos. 2:5,-15; 3:-19). Kristus
itse antoi esimerkin fyysisestä toiminnasta. Suurimman osan
maanpäällisestä elämästään hän teki käsillään työtä rakennusmiehenä, ja
julkisen toimintansa aikana hän käveli Palestiinan teitä. *8
Auringon valon siunaus. Valo on välttämätöntä elämälle
(1.-Moos. -1:-3). Sen voimasta muodostuu ravintoaineita, jotka ravitsevat
elimistöämme, ja happea, jota tarvitsemme elääksemme. Auringon valo
edistää terveyttä ja parantumista. [Kunhan otetaan huomioon
otsonikerroksen heikkenemisen vaikutukset (suom. toim. huom.)]
Veden siunaus. Ihmisen elimistössä on 75 prosenttia
vettä, mutta tätä elintärkeää nestettä kuluu koko ajan ulos hengittämämme
ilman, hikoilun ja kuona - aineiden erittymisen mukana. Juomalla
päivittäin kuudesta kahdeksaan lasillista puhdasta vettä edistämme
hyvinvointiamme. Vedellä on tärkeä tehtävä myös puhtaudenhoidossa, ja
vesi on erinomainen apu rentoutumiseen.
Raittiin ilman siunaus. Ympäristö, jossa ilma on
epäpuhdasta, johtaa siihen, että veri kuljettaa vähemmän happea kuin
tarvitaan jokaisen solun tehokkaaseen toimintaan. Tästä on seurauksena
se, että henkilö reagoi heikommin ja hänen tarkkaavaisuutensa heikkenee.
On sen vuoksi tärkeätä, että teemme voitavamme saadaksemme päivittäin
riittävästi raitista ilmaa.
Raittiin, päihteistä vapaan elämän siunaus. Huumeet ovat
levinneet laajalle yhteiskunnassamme, koska ne tarjoavat kiihotusta ja
vähentävät stressiä ja kipua. Kristitty kohtaa
ympäristössään houkutuksia huumeiden käyttöön. Viattomilta näyttävät ja
yleisesti suositut juomat kahvi, tee ja colajuomat sisältävät kofeiini -
nimistä alkaloidia, joka vaikuttaa kiihottavasti keskushermostoon. *9
Tutkimus on osoittanut, että miedot kiihottavat tai huumaavat aineet
johtavat asteettain voimakkaampien huumeiden käyttöön. Viisas kristitty
pidättyy käyttämästä kaikkea sellaista, mikä on haitallista, ja käyttää
kohtuullisesti vain sellaista, mikä on hyvää.
1. Tupakka. Kaikissa muodoissaan tupakka on hitaasti
vaikuttava myrkky, joka vaikuttaa haitallisesti fyysisiin, henkisiin ja
moraalisiin voimiin. Aluksi sen vaikutukset ovat tuskin havaittavia. Se
kiihottaa ja sen jälkeen lamaannuttaa hermostoa, mikä vaikuttaa
heikentävästi aivojen toimintaan.10
2. Alkoholijuomat. Alkoholi on yksi yleisimmin
käytettyjä huumeita Maa-planeetalla. Se on tuhonnut lukemattomia
miljoonia ihmisiä. Se ei vahingoita ainoastaan alkoholin käyttäjiä, vaan
sen vahingolliset vaikutukset koskevat koko yhteiskuntaa köyhyyden,
äkillisten kuolemien ja rikkoutuneiden kotien muodossa.
Koska Jumala on yhteydessä ihmiseen ajatusmaailman eli
aivotoiminnan välityksellä, on hyvä muistaa, että alkoholi vaikuttaa
haitallisesti juuri aivojen kaikkiin toimintoihin. Sitä mukaa kuin veren
alkoholipitoisuus kasvaa, ihmisen kyky hallita liikkeitään heikkenee,
seuraavaksi sekavuustila lisääntyy, hän menettää ajan ja paikan tajun,
vaipuu horrokseen, tunnottomuuteen, tajuttomuuteen ja lopuksi kuolemaan.
Alkoholijuomien säännöllinen käyttö johtaa lopulta muistin,
arvostelukyvyn ja oppimiskyvyn menetykseen. *11
Raamatun kertomukset tapahtumista, joihin liittyy
alkoholijuomien nauttimista, saattavat antaa vaikutelman, että Jumala
hyväksyi alkoholin käytön. On kuitenkin huomattava, että Raamattu kertoo
myös Jumalan kansan keskuudessa esiintyneen avioeroja, moniavioisuutta ja
orjuutta - tapoja, joita Jumala ei suinkaan kannattanut. Tällaisia
Raamatun kohtia tulkittaessa on hyvä pitää mielessä, että Jumala ei
välttämättä suosi kaikkea, minkä hän sallii.
Jeesuksen vastaus kysymykseen, miksi Mooses salli avioeron,
viittaa tähän tulkintaperiaatteeseen. Hän vastasi: "Mooses antoi teille
luvan hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä. Mutta
alunperin ei ollut niin" (Matt.- 19:-8). *12 Eeden on se jumalallinen
malli, johon evankeliumi haluaisi meidät palauttaa. Myös alkoholin
suhteen pitää paikkansa, että se ei kuulunut Jumalan alkuperäiseen
suunnitelmaan. *13
3. Muita huumeita ja päihteitä. On olemassa monia
muitakin vahingollisia huumeita ja päihteitä, joiden avulla Saatana
tuhoaa ihmiselämää. *14 Tosi kristityt, jotka katsovat Kristukseen,
tahtovat jatkuvasti kirkastaa Jumalaa ruumiillaan. He tajuavat olevansa
Jumalan kallisarvoista omaisuutta, jonka hän on ostanut kalliilla
verellään.
Levon siunaus. Riittävä lepo on välttämätöntä ruumiin ja
mielen terveydelle. Kristus ulottaa meihin saman myötätuntoisen kutsun,
jonka hän esitti väsyneille opetuslapsilleen: "Lähtekää mukaani johonkin
yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää" (Mark. -6:-31).
Lepoajat tarjoavat tarpeellista hiljaisuutta voidaksemme seurustella
Jumalan kanssa: "Lakatkaa te huolehtimasta! Tietäkää, että minä olen
Jumala, kaikkia kansoja mahtavampi, korkein koko maailmassa" (Ps.
-46:-11). Jumala korosti levon tarvettamme erottamalla viikon
seitsemännen päivän lepopäiväksi (2.-Moos.- 20:10).
Lepo merkitsee enemmän kuin nukkumista tai säännöllisestä
työstä lakkaamista. Siihen liittyy myös se, miten käytämme vapaa -
aikaamme. Väsymys ei aina johdu stressistä tai siitä, että olemme
työskennelleet liian kovasti tai liian kauan. Mielemme voi olla väsynyt
siksi, että se on joutunut liialliseen kiihotustilaan esimerkiksi
tiedotusvälineiden, sairauden tai erilaisten henkilökohtaisten ongelmien
vuoksi.
Oikea virkistys elvyttää ruumiin ja mielen voimia ja auttaa
siten ihmistä palaamaan takaisin työhönsä uusin innoin. Voidakseen elää
elämänsä täysipainoisesti, kristityn tulisi harrastaa vain sellaisia
virkistysmuotoja, jotka vahvistavat hänen suhdettaan Kristukseen ja
edistävät hänen terveyttään.
Raamattu esittää seuraavan periaatteen, joka auttaa
kristittyjä valitsemaan hyviä virkistäytymismuotoja: "älkää rakastako
maailmaa, älkää sitä, mikä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa,
isän rakkaudella ei ole hänessä sijaa. Sillä mitä kaikkea maailmassa
onkin, ruumiin halut, silmien pyyteet ja mahtaileva elämä, se kaikki on
maailmasta, ei Isästä" (1.-Joh. 3:-15,16).
1. Elokuvat, televisio, radio ja video. Nämä
viestintävälineet voivat olla merkittäviä kasvatuksellisia tekijöitä. Ne
ovat "muuttaneet maailmamme ilmapiirin ja johtaneet meidät läheiseen
yhteyteen koko maapallon elämän, ajattelun ja toiminnan kanssa." *15
Valitettavasti videon ja television välityksellä koteihimme
pyrkii jatkuva teatteriesitysten tulva, jonka vaikutukset eivät ole
terveellisiä eivätkä kohottavia. Ellemme ole arvostelukykyisiä ja
päättäväisiä, ne "muuttavat kotimme teatteriksi ja kaikenlaisten
halpahintaisten ohjelmien katsomoksi." *16 Pyhittynyt kristitty pidättyy
katselemasta epäterveitä, väkivaltaisia, aistillisia elokuvia ja
televisio - ohjelmia.
Televisio - ja radio - ohjelmat eivät ole itsessään pahoja.
Niiden kautta voidaan saarnata pelastuksen evankeliumia. Monia muitakin
arvokkaita ohjelmia lähetetään television ja radion välityksellä. Mutta
ihminen voi antaa hyvienkin ohjelmien syrjäyttää elämän velvollisuuksia.
Kristityt eivät ainoastaan noudata oikeita periaatteita sen suhteen, mitä
he kuuntelevat ja katselevat, vaan he asettavat myös aikarajoituksia
ohjelmien seuraamiselle, jotta ihmissuhteiden ja elämän velvollisuuksien
hoitaminen ei kärsi. Jos meiltä puuttuu arvostelukykyä tai voimaa hallita
viestintävälineiden käyttöä, on paljon parempi luopua niistä kokonaan
kuin antaa niiden hallita elämäämme joko saastuttamalla mieltämme tai
kuluttamalla kohtuuttomasti aikaamme (ks. Matt. -5:-29,30).
Kun kysymys on Herran kirkkauden katselemisesta, Raamattu
esittää tärkeän periaatteen, jonka mukaan katselemalla "muutumme saman
kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen" (2.Kor. 3:-18).
Katseleminen aikaansaa muutoksen. Mutta kristittyjen on jatkuvasti
muistettava, että tämä periaate toimii myös negatiivisesti. Elokuvat,
joissa voimakkaasti kuvataan ihmiskunnan syntejä ja rikollisuutta -
murhia, aviorikoksia, ryöstöjä ja muita alentavia tekoja -
myötävaikuttavat nykyiseen moraalin romahtamiseen.
Paavalin ohje Filippiläiskirjeen 4. luvun 8. jakeessa esittää
periaatteen, joka auttaa tunnistamaan ne virkistyksen muodot, joilla on
arvoa: "Lopuksi, veljet, ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on
kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä
vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen."
2. Lukeminen ja musiikki. Nämä samat korkeat ihanteet
soveltuvat myös kristityn lukemiseen ja musiikkiin. Musiikki on Jumalan
lahja, joka on annettu innoittamaan puhtaita, jaloja ja yleviä ajatuksia.
Hyvä musiikki siis kehittää hienoimpia luonteen ominaisuuksia.
"Sitä vastoin ala - arvoinen musiikki turmelee sielun ja
alentaa moraalia." Siksi Kristuksen seuraajat "karttavat säveliä, joissa
on jazzin, rokin tai muun senkaltaisen musiin leima, ja kieltä, joka
ilmaisee typeriä tai ala - arvoisia tunteita." *17 Kristitty ei kuuntele
musiikkia, jonka sanoitus tai sävel on kaksimielistä tai vihjailevaa
(Room.13:-11 - 14; 1.-Piet. 2:11). *18
Myöskin lukeminen tarjoaa paljon arvokasta. On olemassa
runsaasti hyvää kirjallisuutta, joka jalostaa ja avartaa mieltä. "Mutta
huonoa kirjallisuutta, joka on usein ulkoasultaan viehättävää mutta
sielua ja moraalia turmelevaa, tulvii kaikkialla. Jännitystä ja
siveellistä kurittomuutta ihannoivat jutut, olivatpa ne totta tai tarua,"
ovat sopimattomia uskovaisille, sillä ne synnyttävät vastenmielisyyttä
jaloa, rehellistä ja puhdasta elämäntyyliä kohtaan ja estävät kristityn
ja Kristuksen välisen yhteyden kehittymistä. *19
3. Sopimatonta vapaa - ajan viettoa. Adventistit
opettavat myös, että uhkapeliä, kortinpeluuta, teatterissa ja tansseissa
käymistä on vältettävä (1.-Joh.-2:-15 - 17). He asettavat kyseenalaiseksi
myös väkivaltaisten urheilutapahtumien katselemisen (Fil.-4:-8). Mikä
tahansa harrastus, joka heikentää suhdettamme Herraamme ja saa meidät
kadottamaan näkyvistämme ikuiset arvot, auttaa Saatanaa sitomaan sielumme
voimakkaammin pauloihinsa. Kristityt osallistuvat mieluummin sellaiseen
vapaa - ajan viettoon, mikä todella virkistää fyysistä, henkistä ja
hengellistä luontoamme.
Ravitsevan ruoan siunaus. Ensimmäiselle ihmisparille
Luoja antoi ihanteellisen ruokavalion: "Minä annan teille kaikki siementä
tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä
kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne" (1.-Moos.-1:-29).
Nykypäivän terveysongelmat keskittyvät rappeutumissairauksiin,
jotka johtuvat suoranaisesti ruokavaliosta ja elämäntavoista. Jumalan
suunnittelema ruokavalio, johon kuuluu viljatuotteita, hedelmiä,
pähkinöitä ja vihanneksia, tarjoaa oikeita ravitsemustekijöitä parhaan
mahdollisen terveyden takaamiseksi.
1. Alkuperäinen ruokavalio. Raamattu ei kiellä
syömästä sellaisten eläinten lihaa, joita se nimittää "puhtaiksi" eli
"uhrikelpoisiksi" (1.-Moos. -7:-2). Mutta Jumalan alkuperäiseen ihmiselle
laadittuun ruokavalioon ei sisältynyt liharuokaa, koska se olisi
merkinnyt eläinten tappamista ja koska monipuolinen kasvisruoka on
parasta ihmisen terveydelle - tosiasia, jolle tieteellinen tutkimus on
antanut lisääntyvässä määrin tukea. *20 Tauteja aiheuttavia viruksia tai
bakteereja sisältävien eläinkunnan tuotteiden syöminen voi vaarantaa
terveyttä. *21 Pelkästään Yhdysvalloissa arvioidaan miljoonien kärsivän
joka vuosi siipikarjan tuotteiden syömisestä aiheutuvista
ruokamyrkytyksistä, koska niiden tarkastuksessa ei ole havaittu
salmonellabakteereja tai muita mikro - organismeja. *22 Monet
asiantuntijat katsovat, että "bakteeritartunta on huomattavasti suurempi
riski kuin kemiallisten lisäaineiden ja säilöntäaineiden esiintyminen
elintarvikkeissa". He uskovatkin bakteeritartunnan aiheuttamien
sairauksien yleistyvän tulevaisuudessa. *23
Tämän lisäksi ovat viime vuosina suoritetut tutkimukset
osoittaneet, että lisääntynyt lihan kulutus voi aiheuttaa entistä enemmän
valtimonkovettumatautia, syöpää, munuaistauteja, osteoporoosia ja
trikinoosia sekä vähentää odotettavissa olevaa keskimääräistä elinikää.
*24
Jumalan Eedenin puutarhassa määräämä ruokavalio -
kasvisruokavalio - on ihanteellinen, mutta toisinaan emme voi noudattaa
ihannetta. Sellaisissa tilanteissa - olivatpa syyt mitkä tahansa -
terveydestään huolehtivat syövät parasta mahdollista ruokaa mitä on
saatavissa.
2. Puhtaat ja epäpuhtaat eläimet. Vasta
vedenpaisumuksen jälkeen Jumala esitti mahdollisuuden syödä liharuokaa.
Kun koko kasvillisuus oli tuhoutunut, Jumala antoi Nooalle ja tämän
perheelle luvan syödä liharuokaa. Kuitenkin hän kielsi syömästä lihaa,
jossa vielä on jäljellä sen veri (1.-Moos.- 9:-3 - 5).
Raamatusta voimme päätellä, että Jumala antoi Nooalle myös
toisen ohjeen, jonka mukaan Nooan ja hänen perheensä oli syötävä vain
sellaisten eläinten lihaa, joita Jumala nimitti puhtaiksi,
uhrikelpoisiksi. Koska Nooa ja hänen perheensä tarvitsi näitä eläimiä
sekä ravinnoksi että uhrieläimiksi (1.Moos.-8:-20), Jumala neuvoi Nooaa
ottamaa arkkiin seitsemän paria jokaista uhrikelpoista eläinlajia, mutta
sitä vastoin vain yhden parin kutakin epäpuhdasta eläintä
(1.-Moos.-7:-2,3). 3. Mooseksen kirjan 11. luvussa ja 5. Mooseksen kirjan
14. luvussa annetaan yksityiskohtaisia määräyksiä puhtaista ja
saastaisista eläimistä. *25
Saastaisiksi luetut eläimet ovat jo luonnostaan vähemmän
sopivia ravinnoksi. Monet niistä ovat joko raadonsyöjiä tai petoeläimiä
- leijonasta ja siasta korppikotkaan ja pohjavesissä eläviin
imukaloihin. Niiden elintavoista johtuu, että ne muita herkemmin
levittävät tauteja.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että "kolesterolin lisäksi sekä
sika että äyriäiset sisältävät suuren joukon toksiineja ja tartunta -
aineita, jotka voivat aiheuttaa ihmisessä myrkytystiloja." *26
Pidättymällä nauttimasta saastaisia ruokia Jumalan kansa
osoitti kiitollisuuttaan siitä, että se oli lunastettu ympäröivästä
turmeltuneesta, saastaisesta maailmasta (3.-Moos. 20:-24 - 26; 5.-Moos.
-14:-2). Jumalan esittämään ihanteeseen ei kuulu minkään saastaisen
päästäminen ihmisruumiin temppeliin, jossa Jumalan Henki asuu.
Uusi testamentti ei kumonnut puhtaan ja saastaisen liharuoan
välistä eroa. Jotkut uskovat, että koska nämä ruokavaliota koskevat
määräykset mainitaan kolmannessa Mooseksen kirjassa, ne ovat pelkästään
seremoniallisia tai rituaalisia eivätkä näin ollen koske enää
kristittyjä. Kuitenkin voimme todeta, etä ero puhtaiden ja epäpuhtaiden
eläinten välillä on peräisin jo Nooan ajoilta - paljon ennen Israelin
olemassaoloa. Terveysperiaatteina nämä ruokavaliota koskevat ohjeet ovat
jatkuvasti voimassa. *27
3. Säännöllisyys, yksinkertaisuus ja monipuolisuus.
Menestykselliset ruokavaliota koskevat uudistukset ovat luonteeltaan
asteettain edistyviä, ja niitä on sovellettava järkiperäisesti. Meidän
tulisi oppia poistamaan ruokavaliostamme paljon rasvaa ja sokeria
sisältävät ruoat tai ainakin käyttämään niitä vain niukasti.
Sen lisäksi meidän tulisi valmistaa ruokamme niin
yksinkertaisella ja luonnonmukaisella tavalla kuin mahdollista, ja
ruokailuaikojen tulisi olla säännöllisiä. Monimutkaiset, kiihottavat
ruokalajit eivät ole kaikkein terveellisimpiä. Monet mausteet ärsyttävät
ruoansulatuselimiä, *28 ja niiden säännöllinen käyttö voi aiheuttaa monia
terveysongelmia. *29
Kristityn vaatetuksen siunaus. Jumala hankki ensimmäiset
vaatteet Aadamille ja Eevalle. Hän tietää, että mekin tarvitsemme tänä
aikana sopivaa vaatetusta (Matt.-6:-25 - 33). Vaatteiden valinnan tulisi
perustua periaatteisiin, jotka suosivat yksinkertaisuutta,
säädyllisyyttä, käytännöllisyyttä, terveellisyyttä ja viehättävyyttä.
1. Yksinkertaisuus. Niin kuin muitakin elämänalueita,
kristillinen kutsu yksinkertaisuuteen koskee myös pukeutumistamme.
"Kristillinen todistaminen edellyttää yksinkertaisuutta.
"Tapa, millä pukeudumme, osoittaa maailmalle, keitä me olemme
ja mitä me olemme. Kysymys ei ole jostakin viktoriaaniselta ajalta
peräisin olevasta vaatimuksesta vaan siitä, että osoitamme rakastavamme
Jeesusta." *30
2. Moraali. Kristityt eivät turmele luonteensa
kauneutta pukeutumistyyleillä, jotka herättävät "ruumiin haluja"
(1.-Joh.-2.-16). Koska kristitty haluaa todistaa uskostaan toisille, hän
pukeutuu ja toimii säädyllisesti eikä korosta niitä ruumiinosia, jotka
kiihottavat seksuaalisia haluja. Säädyllisyys edistää moraalista
terveyttä. Kristityn pyrkimyksenä on kirkastaa Jumalaa, ei itseään.
3. Käytännöllisyys ja taloudellisuus. Koska kristitty
on Jumalan hänelle uskomien varojen taloudenhoitaja, hän harjoittaa
säästäväisyyttä ja ohittaa "kultakorut, helmet tai kalliit vaatteet"
(1.-Tim.-2:-9). Taloudellisuus ei kuitenkaan välttämättä edellytä
halvimpien saatavissa olevien vaatteiden ostamista. Useinkin korkea laatu
osoittautuu pitkän päälle taloudellisimmaksi ratkaisuksi.
4. Terveellisyys. Ihmisen terveydentilaan ei vaikuta
ainoastaan ruokavalio. Kristitty välttää sellaisia pukeutumistyylejä,
jotka eivät tarjoa riittävää suojaa tai jotka vaikuttavat elimistöön
haitallisesti ja terveyttä vaarantavasti.
5. Luonnollinen kauneus. Kristitty ymmärtää
varoituksen "mahtailevasta elämästä" (1.-Joh. 2:-16). Jeesus viittasi
kedon kukkiin sanoessaan: "Edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin
vaatetettu kuin mikä tahansa niistä" (Matt. -6:-29). Siten hän osoitti,
että taivaan käsitykselle kauneudesta on luonteenomaista sulous,
yksinkertaisuus, puhtaus ja luonnollisuus. Maallisella näyttävyydellä,
mitä ohimenevät muodit ilmentävät, ei ole mitään arvoa Jumalan silmissä
(1.-Tim. 2:9).
Kristityt eivät voita epäuskoisia maailmanihmisiä pukeutumalla
ja käyttäytymällä maailman tavalla, vaan olemalla viehättävällä ja
virkistävällä tavalla erilaisia. Pietari sanoi, että ne miehet, jotka
eivät usko Jumalan sanaan, voitaisiin voittaa "vaimonsa elävällä
esimerkillä", "kun he näkevät teidän elävän jumalanpelossa puhdasta
elämää". Hän neuvoi uskovia naisia: "älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista
kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita.
Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen,
lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista"
(1.-Piet. -3:-1 - 4). Raamattu opettaa, että:
a. Ihmisen todellinen kauneus ilmenee luonteessa.
Pietarin tavoin Paavalikin korostaa todellisen kauneuden lähdettä:
"Samoin tahdon, että naisten kaunistuksena on hillitty esiintyminen,
vaatimattomuus ja säädyllisyys - eivät tukkalaitteet, kultakorut,
helmet tai kalliit vaatteet, vaan hyvät teot, niin kuin sopii naisille,
jotka tunnustavat palvelevansa Jumalaa" (1.-Tim.- 2:-9,10).
b. Yksinkertaisuus on sopusoinnussa herätyksen ja
uudistuksen kanssa. Kun Jaakob pyysi perhettään pyhittäytymään
Jumalalle, he luovuttivat "kaikki hallussaan olevat jumalankuvat sekä
renkaat, jotka heillä oli korvissaan", ja Jaakob hautasi ne maahan
(1.-Moos.-35:-2,4). *31
Kun israelilaiset olivat langenneet tekemään kultaisen
vasikan, Jumala antoi määräyksen: "Pankaa nyt korunne pois, sitten minä
päätän, mitä teille teen." Katuvina "israelilaiset luopuivat koruistaan
eivätkä Horebinvuoren tapahtumien jälkeen enää käyttäneet niitä"
(2.-Moos.- 33:-5,6). Paavali sanoo selvästi, että Raamattu kertoo tästä
luopumuksesta "ojennukseksi meille, joiden osana on elää lopun aikoja"
(1.-Kor. -10:-11).
c. Hyvä kristillinen taloudenhoito edellyttää uhrivalmista
elämäntapaa. Vaikka suuri osa ihmiskunnasta elää aliravittuna,
materialismi asettaa kristittyjen eteen kiusauksia, joihin kuuluu
monenlaista kalliista vaatteista, autoista ja koruista aina
loistoasuntoihin asti. Yksinkertainen elämäntyyli ja ulkoasu asettaa
kristityt voimakkaaseen vastakohta - asetelmaan meidän aikamme
pakanallisen yhteiskunnan ahneuden, materialismin ja prameuden kanssa,
jossa arvostus liittyy aineellisuuteen pikemmin kuin ihmisiin.
Kun otamme huomioon edellä esitetyt raamatulliset opetukset ja
periaatteet, uskomme, että kristittyjen ei tulisi koristella itseään
kalliilla koruilla. Ymmärrämme tämän tarkoittavan sitä, että koristeeksi
tarkoitettujen sormusten, korvarenkaiden, kaulakorujen, rannerenkaiden
sekä muiden vastaavien korujen käyttö, jonka päätarkoituksena on herättää
huomiota ja ihailua, on tarpeetonta eikä ole sopusoinnussa sen
yksinkertaisuuden kanssa, jota Raamattu suosittelee. *32
Raamattu liittää räikeän kosmetiikan pakanuuteen ja
luopumukseen (2.-Kun.- 9:-30; Jer. -4:-30). Tämän vuoksi uskomme, että
kristittyjen tulisi pyrkiä säilyttämään luonnollinen, terve ulkonäkönsä.
Jos korotamme Vapahtajaa tavalla, millä puhumme, toimimme ja pukeudumme,
meistä tulee kuin magneetteja, jotka vetävät ihmisiä hänen tykönsä. *33
Kristilliset normit ja ihanteet
Kristillinen elämäntyyli on kaikissa ilmenemismuodoissaan vastausta
Kristuksen kautta saatuun pelastukseen. Kristitty haluaa kunnioittaa
Jumalaa ja elää niin kuin Jeesuskin eläisi. Vaikka jotkut ajattelevat,
että kristillinen elämäntyyli merkitsee kieltojen luetteloa, meidän
tulisi nähdä se pikemminkin sarjana myönteisiä periaatteita, joiden
taustalla on pelastus. Jeesus sanoi tulleensa antamaan elämän,
"yltäkylläisen elämän". Mitkä periaatteet ohjaavat meitä täyteen elämään?
Kun Pyhä Henki tulee yksilön elämään, tapahtuu ratkaiseva muutos, joka on
ilmeinen kaikille hänen ympärillään oleville (Joh.-3:8). Henki ei
ainoastaan pane alulle muutosta elämässä. Hengen vaikutus on jatkuva.
Rakkaus on Hengen hedelmää (Gal.-6:-22,23). Voimakkain todiste
kristinuskon puolesta on rakastava ja rakastettava kristitty.
Eläminen Kristuksen mielen mukaan. "Olkoon teilläkin
sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli" (Fil.- 2:-5).
Kaikissa oloissa, niin suotuisissa kuin vastoinkäymisissäkin, meidän
tulisi pyrkiä ymmärtämään ja elämään sopusoinnussa Kristuksen tahdon ja
mielen kanssa (1.-Kor.-2:-16).
Ellen White on pannut merkille, miten kauniita tuloksia on
elämästä, joka eletään tämänkaltaisessa suhteessa Kristukseen: "Tosi
kuuliaisuus tulee sydämestä. Se on sydämen yhteyttä Kristuksen kanssa.
Jos alistumme, on hän samastava itsensä meidän ajatustemme ja
päämääriemme kanssa, taivuttava sydämemme ja mielemme niin tahtonsa
mukaisiksi, että totellessamme häntä toteutamme vain omia ajatuksiamme.
Pyhittynyt ja jalostunut tahto pitää suurimpana ilonaan hänen
palvelemistaan. Kun tunnemme Jumalan, niin kuin etuoikeutemme on tuntea
hänet, on elämämme oleva jatkuvan kuuliaisuuden elämää. Kun opimme
ymmärtämään Kristuksen luonnetta ja olemme yhteydessä Jumalan kanssa,
synti alkaa tuntua inhottavalta." *34
Eläminen Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi. Jumala on
tehnyt niin paljon hyväksemme. Yksi tapa, millä voimme osoittaa
kiitollisuuttamme, on hänen ylistämisensä.
Psalmit korostavat voimakkaasti tätä aluetta hengellisessä
elämässä: "Pyhäkössä saan nähdä sinut, kokea sinun voimasi ja
kirkkautesi. Suurempi kuin elämä on sinun armosi. Minun huuleni ylistävät
sinua. Jumalani, minä kiitän sinua niin kauan kuin elän, minä turvaan
sinuun, kohotan käteni sinun puoleesi. Sinä ravitset minut kuin parhaissa
pidoissa, ja minä ylistän sinua riemuitsevin huulin" (Ps.- 63:-3 - 6).
Tällainen ylistyksen asenne merkitsee kristitylle sitä, että
elämän muut asiat pysyvät oikeissa mittasuhteissa. Kun katselemme
ristiinnaulittua Vapahtajaamme, joka lunasti meidät rangaistuksesta ja
vapauttaa meidät synnin vallasta, haluamme tehdä vain sellaista, "mikä on
hänen mielensä mukaista" (1.-Joh. 3:-22; vrt. Ef. -5:-10). Kristityt
eivät enää elä itselleen, "vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut
kuolleista heidän tähtensä" (2.-Kor. -5:-15). Jokainen tosi kristitty
asettaa Jumalan ensimmäiseksi kaikessa, mitä hän tekee, ajattelee, puhuu
ja toivoo. Hän ei pidä muita jumalia Lunastajansa rinnalla
(1.-Kor.-10:-31).
Eläminen esimerkkinä. Paavali neuvoi, ettei tule olla
loukkaukseksi kenellekään (1.-Kor.- 10:-32). "Teen kaikkeni, että minulla
aina olisi puhdas omatunto Jumalan ja ihmisten edessä" (Ap.t.-24:-16).
Jos esimerkkimme johdattaa toisia syntiin, tulemme loukkauskiviksi
niille, joiden puolesta Kristus kuoli. "Sen, joka sanoo pysyvänsä
hänessä, tulee myös elää samalla tavoin kuin hän eli" (1.-Joh.- 2:-6).
Eläminen muiden pelastamiseksi. Pääsyy siihen, että
kristitty elää niin kuin hän elää, on hänen halunsa pelastaa kadotettuja
miehiä ja naisia. Paavali kirjoitti: "Minäkin yritän aina tulla toimeen
kaikkien kanssa; en etsi omaa etuani vaan muiden ihmisten parasta, jotta
he pelastuisivat" (1.-Kor.- 10:-33; vrt. Matt. 20:-28).
Vaatimuksia ja ohjeita
Koska ihmisen elämäntyyli vaikuttaa hänen hengelliseen kokemukseensa ja
hänen todistukseensa, seurakuntayhteisö on asettanut tiettyjä elämäntapaa
koskevia normeja, jotka ovat vähimmäisvaatimuksia henkilölle, joka tahtoo
liittyä seurakunnan jäseneksi. Näihin vaatimuksiin kuuluu pidättyminen
tupakan, alkoholijuomien, huumeiden ja saastaisen liharuoan käytöstä sekä
osoitus kasvavasta kristillisestä kokemuksesta pukeutumista ja vapaa -
ajan käyttöä koskevissa asioissa. Nämä vähimmäisvaatimukset eivät kata
kaikkia Jumalan asettamia ihanteita uskovalle. Ne ovat vain merkkinä
ensimmäisistä askeleista kohti kasvavaa, kirkastuvaa kristillistä
kokemusta. Tällaiset normit muodostavat myös perustan, joka on
välttämätön yhteydelle uskovien yhteisössä.
Kristillisen käyttäytymisen kehittyminen kohti Jumalan
kaltaisuutta on asteettain edistyvää, ja siihen liittyy elinikäinen
yhteys Kristuksen kanssa. Pyhä elämä ei ole mitään muuta kuin
päivittäistä tahdon alistamista Kristuksen hallintaan ja päivittäistä
mukautumista hänen opetuksiinsa, kun hän paljastaa niitä Raamatun
tutkimisen ja rukouksen kautta. Koska me kypsymme eri tavoin on tärkeätä,
että emme tuomitse heikompia veljiä tai sisaria (Room. -14:-1; 15:-1).
Kristityillä, jotka elävät yhteydessä Vapahtajaan, on vain
yksi ihanne: että he tekevät voitavansa kunnioittaakseen taivaallista
Isäänsä, joka on järjestänyt niin suurenmoisen suunnitelman heidän
pelastamisekseen. "Syöttepä siis tai juotte tai teettepä mitä tahansa,
tehkää kaikki Jumalan kunniaksi" (1.Kor.- 10:-31).
Lähdeviitteet ja huomautukset:
1. L.A. King, "Legalism or Permissiveness: An Inescapable
Dilemma?" The Christian Century, April 16, 1980, s. 436.
2. Ks. Damsteegt, Foundations of the Seventh - day Adventist
Message and Mission, s. 221 - 240; Damsteegt, "Health Reforms and the
Bible in Early Sabbatarian Adventism", Adventist Heritage, Winter 1978,
s. 13 - 21.
3. Ks. Lewis R. Walton, Jo Ellen Walton, John A. Scharffenberg,
How You Can Live Six Extra Years (Santa Barbara, CA: Woodbridge Press,
1981), s. 4; D.C. Nieman and H.J. Stanton, "The Adventist Lifestyle - A
Beter Way to Live" Vibrant Life, March/April 1988, s. 14 - 18.
4. Zondervan Pictorial Encyclopedia of the Bible (Grand Rapids,
MI: Zondervan Publishers, 1975), vol. 1, s. 884.
5. C.B. Haynes, "Church Standards - No. 5", Review and Herald,
Oct. 30, 1941, s. 7.
6. Ks. V.W. Foster, New Start! (Santa Barbara, CA: Woodbridge
Press, 1988).
7. Ks. esim. Kenneth H. Cooper, Aerobics Program for Total Well
Being (New York: M. Evans, 1982); Physical Fitness Education Syllabus
(Loma Linda, CA: Department of Health Science, School of Health, Loma
Linda University, 1976 - 1977); John Dignam, "Walking Into Shape", Signs
of the Times, July 1987, s. 16; B.E. Baldwin, "Exercise", Journal of
Health and Healing 11, No. 4 (1987): 20 - 23; Jeanne Wiesseman, Physical
Fitness, Abundant Living Health Service, vol. 5 (Loma Linda, CA: School
of Health, Loma Linda University, n.d.), s. 21,37,38,45. Ks. myös Dianne
- Jo Moore, "Walk Your Tensions Away", Your Life and Health, No. 4
(1984): 12,13.
8. Ks. J.A. Scharffenberg, "Adventist Responsibility in Exercise"
(unpublished manuscript); White, Testimonies, vol. 3, s. 78; White,
"Temperance", Health Reformer", April 1872, s. 122; Dignam, "Walking Into
Shape", s. 16,17.
9. Kofeiinin on myös havaittu lisäävän veren
kolesterolipitoisuutta, korkeaa verenpainetta, mahahapon eritystä ja
ruoansulatuselinten haavaumia. Sillä on todettu olevan osuutta myös
sydäntauteihin, diabetekseen sekä paksusuolen, virtsarakon ja haiman
syöpään. Sen runsas käyttö raskauden aikana lisää synnynnäisten
epämuodostumien riskiä ja vaikuttaa alentavasti syntymäpainoon. Katso
Robert O'Brien ja Sidney Cohen, "Caffeine", Encyclopedia of Drug Abuse
(New York: Facts on File, 1984), s. 50,51; Marjorie V. Baldwin, "Caffeine
on Trial", Life and Health, Oct. 1973, s. 10 - 13; E.D. Gorham, L.F.
Garland, F.C. Garland, et.al, "Coffee and Pancreatic Cancer in a Rural
California County", Western Journal of Midicine, Jan. 1988, s. 48 - 53;
B.K. Jacobsen, and D.S. Thelle, "The Tromso" Heart Study: Is Coffee
Drinking an Indicator of a Lifestyle With High Risk for Ischemic Heart
Disease?" Acta Medica Scandinavica 222, No. 3 (1987), 215 - 221; J.D.
Curb, D.M. Reed, J.A. Kautz, and K. Yano, "Coffee, Caffeine and Serum
Cholesterol In Japanese Living in Hawaii", American Journal of
Epidemiology, April 1986, s. 648 - 655. High consumers of coffee are also
"less active in religion" (B.S. Victor, M. Lubetsky, and J.F. Greden,
"Somatic Manifestations of Caffeinism", Journal of Clinical Psychiatry,
May 1981, s. 186). For the caffeine content of the various beverages, see
"The Latest Caffeine Scoreboard", FDA Consumer, March 1984, s. 14 - 16;
Bosley, "Caffeine: Is It So Harmless?" Ministry, Aug. 1986, s. 28;
Winston J. Craig and Thuy T. Nguyen, "Caffeine and Theobromine Levels in
Cocoa and Carob Products", Journal of Food Science, Jan. - Feb., 1984, s.
302 - 303, 305.
10. Verenkiertojärjestelmässä tupakka lisää riskiä sairastua
sydänkohtaukseen, korkeaan verenpaineeseen ja ääreisverisuoniston
tauteihin kuten Buergerin tautiin, joka johtaa sormien ja varpaiden
amputointiin. Hengistyselimissä tupakka lisää kuolleisuutta
keuhkosyöpään, krooniseen keuhkoputkentulehdukseen ja emfyseemaan.
Tupakka lamaannuttaa keuhkoputken värekarvoja, jotka puhdistavat keuhkoja
ja keuhkoputkia epäpuhtauksista, ja tupakointi on yhteydessä myös
kurkunpään, suun, ruokatorven, virtsarakon, munuaisten ja haiman syöpään.
Ks. esim. Smoking and Health: A Report of the Surgeon General
(Washington, D.C.; U.S.Department of Health, Education, and Welfare,
1979).
11. Ks. myös Galen C. Bosley, "The Effects of Small Quantities of
Alcohol", Ministry, May 1986, s. 24 - 27. (L.A. Cala, B. Jones, P. Burns,
et al, "Results of Computerized Tomography, Psychometric Testing and
Dietary Studies in Social Drinkers, With Emphasis on Reversibility After
Abstinence", Medical Journal of Australia, Sept. 17, 1983, s. 264 - 269).
Vrt. Bosle, "Why a Health Message", Adventist Review, July 30, 1987, s.
15. D.A. Parker, E.S. Parker, J.A. Brody, and R. Schoenberg, "Alcohol Use
and Cognitive Loss Among Employed Men and Women", American Journal of
Public Health, May 1983, s. 521 - 526. A.M. Eward, R. Wolfe, P. Moll, and
E. Harburg, "Psychosocial and Behavioral Factors Differentiating Past
Drinkers and Lifelong Abstainers", American Journal of Public Health,
Jan. 1986, s. 69.
12. Ks. luku 15, alaviite 8, jossa on kysymys viinistä Jeesuksen
asettamalla ehtoollisella.
13. Vanhassa testamentissa viinistä käytetään yleisesti heprean
sanaa jajin. Sanaa käytetään rypäleen mehusta sen kaikissa vaiheissa
käymättömästä käyneeseen, mutta yleisimmin sitä käytetään puhuttaessa
täysin kypsyneestä viinistä, joka sisältää alkoholia. Tavallisin
käymätöntä viiniä tarkoittava sana on tirosh. Sana käännetään useinkin
'uudeksi viiniksi', jolla tarkoitetaan vasta puristettua rypälemehua.
Kumpikin sana on käännetty sanalla oinos Vanhan testamentin
kreikankielisessä Septuaginta - käännöksessä. Kreikankielinen Uusi
testamentti käyttää yleensä viinistä juuri sanaa oinos, jolla
tekstiyhteydestä riippuen tarkoitetaan joko käymätöntä tai käynyttä
viiniä. (Ks. Robert P. Teachout, "The Use of 'Wine' in the Old Testament"
(Th.D. dissertation, 1979, available through University Microfilms
International, Ann Arbor, MI); Lael O. Caesar, "The Meaning of Yayin"
(unpublished M.A. thesis, Andrews University, Berrien Springs, MI, 1986);
William Patton, Bible Wines (Oklahoma City, OK: Sane Press, n.d.), s. 54
- 64.)
Heprean kielen shekar (suomennettu vanhassa kirkkoraamatussa
väkijuomaksi tai väkeväksi juomaksi, uudessa kirkkoraamatussa myös
olueksi tai juovuttavaksi juomaksi) merkitsee tavallisesti käynyttä
makeaa juomaa, joka yleensä on valmistettu muista aineista kuin
rypäleistä. Siihen kuuluvat ohrasta, vehnästä tai hirssistä valmistetut
oluen kaltaiset juomat sekä taateli - ja palmuviinit. Sanalla ei
tarkoiteta tislattuja väkijuomia, sillä tislausmenetelmää ei Israelissa
Raamatun aikana tunnettu (Patton, s.57,58,62).
Käynyt viini. Raamattu tuomitsee alkoholipitoisen viinin, koska
se aiheutti väkivaltaa, kurjuutta ja tuhoa (Sananl. 4:17; 23:29,35). Se
turmeli uskonnollisia johtajia (Jes. 56:10 - 12), horjutti Israelin
johtajien arvostelukykyä (Jes. 28:7) niin kuin se teki kuningas
Belsassarillekin (Dan. 5:1 - 30).
Käymätön viini. Raamattu puhuu myönteisesti käymättömästä
viinistä eli rypälemehusta ja suosittelee sitä suurena siunauksena. Se on
sopivaa uhrattavaksi Jumalalle (4.Moos. 18:12,13; Neh. 10:37 - 39;
13:12,13). Se on yksi Jumalan siunauksista (1.Moos. 27:28; 5.Moos. 7:13;
11:14; Tuom. 9:13; Sananl. 3:10; Jes. 65:8; Joel 4:13) ja on vertauskuva
hengellisistä siunauksista (Jes. 55:1,2; Sananl. 9:2,3). Se on myös
terveellinen juoma (1.Tim. 5:23).
14. Ks. esim. Drug Enforcement Administration, Drugs of Abuse,
3rd ed. (Washington D.C.: United States Department of Justice, n.d.); Dan
Sperling, "Drug Roundup", Adventist Review, Apr.9, 1987, s. 12,13.
15. SDA Church Manual, s. 147.
16. Sama.
17. Sama s. 148; Tipper Gore, Raising PG Kids in an X - rated
Society (Nashville, TN: Abingdon Press, 1987).
18. Ks. White, Sanomia nuorisolle s. 395, 186; Ks. 2.Kor. 6:15 -
18; 1.Joh. 2:15 - 17; Jaak. 4:4; 2.Tim. 2:19 - 22; Ef. 5:8 - 11; Kol. 3:5
- 10; SDA Church Manual s. 148.
19. Sama s. 146,147.
20. Ks. S. Havala, J. Dwyer, "Position of the American Dietetic
Association: Vegetarian Diets - Technical Support Paper", Journal of
the American Dietetic Association, March 1988, s. 352 - 355; Terry D.
Shultz, Winston J. Craig, et al, "Vegetarianism and Health" in Nutrition
Update, vol. 2, 1985, s. 131 - 141; U.D. Register and L.M. Sonnenberg,
"The Vegetarian Diet", Journal of the American Dietetic Association,
March 1973, s. 253 - 261.
21. Ks. Committee on the Scientific Basis of the Nation's Meat
and Poultry Inspection Program, Meat and Poultry Inspection (Washington,
D.C.: National Academy Press, 1985), s. 21 - 42; John A. Scharffenberg,
Problems With Meat (Santa Barbara, CA: Woodbridge Press, 1979), s. 32 -
35.
22. Ks. esim. Committee on Meat and Poultry Inspection, Meat and
Poultry Inspection, s. 68 - 123; Robert M. Andrews, "Meat Inspector: 'Eat
at Own Risk'", Washington Post, May 16,1987.
23. Frank Young, Commissioner of the Food and Drug Administration
and Sanford Miller, director of the FDA's Center for Food Safety and
Applied Nutrition, as quoted by Carole Sugarman, "Rising Fears Over Food
Safety", Washington Post, July 23,1986. Vrt. White, Counsels on Diet and
Foods (Washington D.C.: Review and Herald 1946), s. 384,385.
24. Scharffenberg, Problems With Meat, s. 12 - 58.
25. Ks. Shea, "Clean and Unclean Meats" (unpublished manuscript,
Biblical Research Institute, General Conference of SDA).
26. Winston J. Craig, "Pork and Shellfish - How Safe Are They?"
Health and Healing 12, No.1 (1988):10 - 12.
27. Uuden testamentin esittämä pyhyyden vaatimus on sopusoinnussa
Vanhan testamentin kanssa. Uudessa testamentissakin osoitetaan sekä
ihmisen hengelliseen että fyysiseen hyvinvointiin (Matt. 4:23; 1.Tess.
5:23; 1.Piet. 1:15,16).
Markuksen lausunto, jonka mukaan "Jeesus teki selväksi, että
kaikki ruoka on puhdasta" (Mark. 7:19) ei merkitse sitä, että Jeesus
olisi poistanut puhtaiden ja saastaisten ruokien välisen eron. Jeesuksen
käymässä keskustelussa fariseusten ja lainopettajien kanssa ei ollut
lainkaan kysymys siitä, minkälaista ruokaa opetuslapset söivät, vaan
kysymys oli ateriointitavoista. Kysymys oli siitä, oliko välttämätöntä
suorittaa rituaalinen käsien pesu ennen ateriointia (Mark. 7:2 - 5).
Jeesuksen opetuksen mukaan ihmistä ei saastuta se, jos hän syö ruokansa
pesemättömin käsin, vaan ihmisen saastuttaa sydämestä lähtevä pahuus
(Mark. 20 - 23). Näin Jeesus siis selitti, että kaikki pesemättömin käsin
syöty ruokakin on puhdasta (Mark. 7:19). Tässä ruoasta käytetty kreikan
kielen sana (bromata) on yleinen ruokaa tarkoittava termi, joka viittaa
kaikenlaiseen ihmisravinnoksi tarkoitettuun ruokaan; se ei tarkoita
ainoastaan liharuokaa.
Pietarin näky eläimistä (Ap.t. 10.luvussa) ei opettanut, että
saastaiset eläimet olivat nyt muuttuneet sopiviksi ruoan valmistukseen.
Sen sijaan se opetti, että pakanat eivät olleet saastaisia ja että
Pietari saattoi olla yhteydessä heihin tulematta saastaiseksi. Pietari
itse ymmärsi näyn tällä tavoin, kun hän selitti: "Niin kuin tiedätte,
juutalaisen ei ole sallittua seurustella toiseen kansaan kuuluvien kanssa
eikä mennä heidän luokseen. Jumala on kuitenkin osoittanut minulle, ettei
ketään ihmistä saa pitää epäpuhtaana tai saastaisena" (Ap.t. 10:28).
Kirjeissään roomalaisille ja korinttilaisille (Room. 14; 1.Kor.
8:4 - 13; 10:25 - 28) Paavali käsitteli kysymystä siitä, mitä mahdollisia
seurauksia kristityille oli pakanamaailmassa laajalle levinneestä
käytännöstä uhrata epäjumalille lihaa. Varhaiset kristityt keskustelivat
siitä, oliko epäjumalille uhratun lihan syöminen tulkittava epäjumalan
palvelemiseksi. Uskossaan vahvat eivät katsoneet sen sitä olevan, ja
niinpä he saattoivat syödä myös epäjumalille uhrattua lihaa. Ne, joilla
ei ollut näin vahvaa uskoa, söivät vain vihanneksia, joita ei ollut
uhrattu epäjumalille. Paavali pyysi, ettei kukaan halveksisi niitä, jotka
syövät vihanneksia, eikä myöskään tuomitsisi niitä, jotka katsoivat
voivansa "syödä kaikkea" (Room. 14:2).
Paavali varoitti tulevaisuudessa esiintyvistä harhaopeista, jotka
kieltäisivät uskovia menemästä naimisiin ja syömästä tiettyjä ruokia,
jotka Jumala oli luomisessa ihmiselle antanut. Paavalin sanoja ei pidä
ymmärtää niin, että Jumala olisi luonut saastaisetkin ruoat "sitä varten,
että ne, jotka tuntevat ja uskovat totuuden, nauttisivat niitä ja
kiittäisivät Jumalaa" (1.Tim. 4:3).
28. Pippuri ja muut vastaavat mausteet, sinappi, etikkasäilykkeet
ja muut samankaltaiset tuotteet vahingoittavat mahalaukkua. Aluksi ne
ärsyttävät mahalaukun seinämiä, sitten ne rikkovat sen suojaavan
limakalvon. Mahalaukun ärsytys vaikuttaa aivoihin, mikä vuorostaan
vaikuttaa tunteisiin ja aiheuttaa usein ärtymystä. Ks. M.A. Schneider et
al., "The Effect of Spice Ingestion on the Stomach", American Journal of
Gastroenterology 26 (1956): 722, as quoted in "Physiological Effects of
Spices and Condiments", (Loma Linda, CA: Department of Nutrition, School
of Health, Loma Linda University [mimeographed]. White, Counsels on Diet
and Foods, s. 339 - 345.
29. Mausteet voivat aiheuttaa myös ruokatorven tulehdusta ja
tuhota ohutsuolen ja paksusuolen limakalvoa. Ne ärsyttävät munuaisia ja
saattavat kohottaa verenpainetta. Jotkut mausteet sisältävät syöpää
aiheuttavia aineita. Ks. Kenneth I. Burke and Ann Burke, "How Nice Is
Spice?" Adventist Review, Jan. 8, 1987, s. 14,15; Department of
Nutrition, "Spices and Condiments"; Marjorie V. Baldwin and Bernell E.
Baldwin, "Spices - Recipe for Trouble", Wildwood Echoes, Winter 1978 -
779, s. 8 - 11.
30. William G. Johnsson, "On Behalf of Simplicity", Adventist
Review, March 20, 1986, s. 4.
31. The SDA Bible Commentary, vol. 1, s. 417.
32. Ks. Year - End Meeting Actions of the North American Division
of Seventh - day Adventists (1986), s. 23 - 25.
33. Kosmeettisten aineiden käyttö ei ole täysin vaaratonta.
Jotkut niiden valmistukseen käytetyistä aineista voivat päästä ihon
kautta verenkiertoon ja, riippuen kemikaalista ja asianomaisen henkilön
herkkyydestä, vahingoittaa terveyttä. Katso N. Shafer, R.W. Shafer,
"Potential Carcinogenic Effect of Hair Dyes", New York State Journal of
Midicine, March 1976, s. 394 - 396; Samuel J. Taub, "Cosmetic Allergies:
What Goes on Under Your Makeup", Eye, Ears, Nose, and Throat, April 1976,
s. 131,132; S.J. Taub, "Contaminated Cosmetics and Cause of Eye
Infections", Eye, Ear, Nose, and Throat, Feb.1975, s. 81,82; Vrt. White,
"Words to Christian Mothers", Review and Herald, Oct.17,1871.
34. White, Alfa ja omega 5, s. 220.
23 Avioliitto ja perhe
Perusopinkohtien
sisällysluettelo
Adventtikirkon opetus
Etusivulle