Perusluonteiset opinkohdat 21
KRISTILLINEN TALOUDENHOITO
Me olemme Jumalan taloudenhoitajia, joille hän on uskonut aikaa ja
tilaisuuksia, kykyjä ja omaisuutta, maan antimia ja siunauksia. Olemme
vastuussa Jumalalle niiden oikeasta käytöstä. Me tunnustamme Jumalan
omistusoikeuden palvelemalla häntä ja lähimmäisiämme uskollisesti,
palauttamalla kymmenykset ja antamalla uhrilahjoja hänen evankeliuminsa
julistustyöhön ja hänen seurakuntansa tukemiseen. Taloudenhoitovastuu on
Jumalan meille antama etuoikeus kasvaaksemme rakkaudessa ja voittaaksemme
itsekkyyden ja ahneuden. Kristillinen taloudenhoitaja iloitsee niistä
siunauksista, jotka hänen uskollisuutensa seurauksena tulevat muiden
osaksi.
Kristillinen elämä merkitsee ennen muuta antautumista - itsensä
antamista Kristukselle ja hänen vastaanottamistaan. Kun näemme, miten
Jeesus antoi itsensä meidän puolestamme, me huudahdamme: "Mitä minä voin
tehdä sinulle?"
Juuri kun ajattelemme antautuneemme kokonaan tapahtuu jotakin
sellaista, mikä osoittaa, miten pinnallinen sitoutumisemme ja yhteytemme
onkaan ollut. Havaitessamme elämässämme uusia alueita, jotka on
luovutettava Jumalalle, sitoutumisemme häneen syvenee. Sitten hän
lempeästi kiinnittää huomiotamme jälleen uuteen alueeseen, jossa oma
minämme tarvitsee yhä antautumista. Näin elämä jatkuu sarjana kristityn
antautumisia, jotka syvenevät ja syvenevät ja koskevat koko
elämäntyyliämme, toimintaamme ja asennoitumistamme.
Kun annamme kaiken mitä olemme ja mitä omistamme Jumalalle,
jolle kaikki joka tapauksessa kuuluu,(1.-Kor.- 3:21 - 4:2), hän ottaa
sen vastaan. Mutta sitten hän asettaa meidät sen vastuullisiksi
hoitajiksi. Hän tekee meistä taloudenhoitajiaan, kaiken sen haltijoita,
mitä me "omistamme". Silloin taipumuksemme elää mukavaa, itsekästä elämää
murtuu, kun tajuamme, että Herramme oli alaston, vankeudessa ja outona
kulkijana. Ja hänen pysyvä lähetyskäskynsä - "Menkää siis ja tehkää
kaikki kansat minun opetuslapsikseni" - tekee meille entistä
rakkaammiksi seurakunnan toiminnan: omastaan jakamisen, opettamisen,
saarnaamisen, kastamisen. Hänen tähtensä pyrimme olemaan uskollisia
taloudenhoitajia.
Mitä on kristillinen taloudenhoito?
"Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? - - Te
ette itse omista itseänne, sillä Jumala on ostanut teidät täydestä
hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa!" (1.-Kor.
6:-19,20). Meidät on ostettu, lunastettu korkealla hinnalla. Me kuulumme
Jumalalle. Mutta itse asiassa kysymys oli takaisin voittamisesta, sillä
Jumala on meidät tehnyt, me olemme kuuluneet hänelle alusta lähtien
(1.-Moos.- 1:1). Raamattu ilmaisee selvästi, että "Herran on maa ja
kaikki mitä siinä on, maanpiiri ja ne jotka siinä asuvat" (Ps.- 24:-1).
Luomisessa Jumala jakoi omaisuuttaan ihmisen kanssa, ja hän
pysyy jatkuvasti koko maailman omistajana (Ps.- 24:-1). Ristillä hän
hankki uudelleen omakseen sen, minkä ihminen oli luovuttanut Saatanalle
syntiinlankeemuksessa (1.-Kor.- 6:-19 - 20). Nyt hän on asettanut
seurakuntansa jäsenet hänen omaisuutensa taloudenhoitajiksi.
Taloudenhoitaja on henkilö, jolle on uskottu toisen omistaman
kiinteistön tai talouden hoito. *1 Kristillinen taloudenhoito merkitsee
"ihmisen vastuuta kaiken sen käytöstä, mitä Jumala on hänelle uskonut.
Siihen kuuluu elämä, fyysinen olemus, aika, lahjat ja kyvyt, aineellinen
omaisuus, tilaisuudet palvella toisia ja ihmisen tieto totuudesta." *2
Kristityn tehtävänä on hoitaa Jumalan omaisuutta. Hän näkee elämän
Jumalan antamana tilaisuutena "oppia olemaan uskollinen taloudenhoitaja
ja siten tulla kykeneväksi korkeampaan taloudenhoitoon tulevassa
ikuisessa elämässä." *3
Kristilliseen taloudenhoitoon sisältyy siis laajasti ymmärtäen
"elämän käyttö viisaasti ja epäitsekkäästi". *4
Eri tapoja tunnustaa Jumalan omistusoikeus
Elämä voidaan jakaa neljään perusalueeseen, joista jokainen on Jumalan
lahja. Hän antoi meille ruumiin, kyvyt, ajan ja aineellista omaisuutta.
Tämän lisäksi meidän on pidettävä huolta ympäristöstämme, joka on annettu
hallintaamme.
Ruumiin taloudenhoito. Jumalan lapset ovat oman
olemuksensa taloudenhoitajia. Meidän tulee rakastaa Jumalaa koko
sydämestämme, koko sielustamme, koko voimallamme ja koko ymmärryksellämme
(Luuk. -10:-27).
Kristityllä on etuoikeus kehittää fyysisiä ja henkisiä
voimiaan parhaan kykynsä ja parhaiden mahdollisuuksiensa mukaan. Näin
tehdessään kristitty kunnioittaa Jumalaa ja voi olla suuremmaksi
siunaukseksi lähimmäisilleen. (Katso lukua 21.)
Kykyjen taloudenhoito. Kullakin yksilöllä on omat
erityistaitonsa. Joku voi olla musiikillisesti lahjakas, joku toinen taas
taitava ompelija tai automekaanikko. Jotkut ystävystyvät helposti ja
tulevat hyvin toimeen ihmisten parissa, kun taas toiset ovat luonnostaan
taipuvaisempia yksinäiseen puurtamiseen.
Jokaista lahjaa voidaan käyttää joko tuottamaan kunniaa sen
haltijalle tai sen alkuperäiselle Antajalle. Ihminen voi kehittää
kykyjään Jumalan kunniaksi tai omaksi henkilökohtaiseksi edukseen.
Meidän tulisi viljellä niitä lahjoja, joita Pyhä Henki on
meille antanut, voidaksemme moninkertaistaa nämä lahjat (Matt. 25). Hyvä
taloudenhoitaja käyttää lahjojaan runsaasti tuottaakseen isännälleen
mahdollisimman runsaan hyödyn.
Ajan taloudenhoito. Uskollisina taloudenhoitajina me
tuotamme Jumalalle kunniaa ajan viisaalla käytöllä. "Mitä teettekin,
tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä
ihmisille. Muistakaa, että saatte Herralta palkan, osuutenne perinnöstä.
Palvelkaa Herraa Kristusta" (Kol. -3:-23,24).
Raamattu kehottaa meitä: "Katsokaa siis tarkoin, miten elätte:
älkää eläkö tyhmien tavoin, vaan niin kuin viisaat. Käyttäkää oikein
jokainen hetki, sillä tämä aika on paha" (Ef. 5:-15,16). Jeesuksen tavoin
meidän tulee olla Isämme luona ja hänen asioillaan (Luuk.- 2:-49). Koska
aika on Jumalan lahja, jokainen hetki on arvokas. Olemme saaneet sen
muodostaaksemme luonnettamme ikuista elämää varten. Aikamme uskollinen
taloudenhoito merkitsee sen käyttämistä Herramme tuntemiseen,
lähimmäistemme auttamiseen ja evankeliumin levittämiseen.
Kun Jumala luomisessa antoi meille ajan, hän varasi siitä
seitsemännen päivän, sapatin, pyhäksi ajaksi, käytettäväksi seurusteluun
Jumalan kanssa. Mutta kuusi päivää annettiin ihmisperheelle käytettäväksi
hyödylliseen työhön.
Aineellisen omaisuuden taloudenhoito. Jumala antoi
esivanhemmillemme vastuun maan hallitsemisesta, eläinkunnan
vallitsemisesta ja Eedenin puutarhan hoidosta (1.-Moos. -1:-28; 2:15).
Kaikki tämä annettiin heille ei ainoastaan nautittavaksi vaan myös
hallittavaksi.
Yksi rajoitus kuitenkin asetettiin. He eivät saaneet syödä
siitä puusta, joka antoi tiedon hyvästä ja pahasta. Tämä puu oli
jatkuvana muistutuksena siitä, että Jumala oli koko maapallon omistaja ja
sen korkein auktoriteetti. Noudattaessaan tätä rajoitusta ensimmäinen
ihmispari osoitti uskoaan Jumalaan ja uskollisuuttaan häntä kohtaan.
Syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala ei voinut enää käyttää
testivälineenä tuota puuta. Mutta ihmissuku tarvitsi jatkuvaa muistutusta
siitä, että Jumala oli kaiken hyvän ja täydellisen lahjan antaja (Jaak.
1:-17) ja että hän antaa meille voiman hankkia varallisuutta (5.-Moos.
-8:-18). Muistuttaakseen meitä siitä, että hän on kaiken siunauksen
lähde, Jumala asetti kymmenys - ja uhrilahjajärjestelmän.
Tämä järjestelmä alkuaan takasi taloudellisen tuen Israelin
temppelissä palvelevan papiston ylläpitämiseksi. Seitsemännen päivän
adventistit ovat omaksuneet tämän leeviläisen mallin terveenä,
raamatullisena menetelmänä evankeliumin maailmanlaajuisen levittämisen
rahoittamiseksi. Jumala on järjestänyt niin, että hyvien uutisten
jakaminen on riippuvainen Jumalan kansan alttiudesta ja uhrimielestä. Hän
kutsuu kansansa jäseniä tulemaan hänen epäitsekkäiksi työtovereikseen
siten, että he antavat hänelle kymmenykset ja uhrilahjat.
1. Kymmenykset. Kuten seitsemäs osa ajastamme
(sapatti) kuuluu Jumalalle, samoin kymmenes osa kaikesta hankkimastamme
aineellisesta varallisuudesta. Raamattu opettaa meille, että "kymmenesosa
kaikesta maan tuotosta, sekä pellon sadosta että puiden hedelmistä, on
Herran" (3.-Moos.-27:-30,32). Se on palautettava hänelle hänen
omaisuutenaan.
Kymmenysjärjestelmä on yksinkertaisuudessaan kaunis. Se vetoaa
tasapuolisesti sekä rikkaaseen että köyhään. Samassa suhteessa kuin
Jumala on antanut meille omaisuuttaan käyttöömme, meidän tulee palauttaa
hänelle siitä kymmenykset.
Kun Jumala pyytää kymmenyksiä (Mal.-3:-10), hän ei vetoa
kiitollisuuteemme tai anteliaisuuteemme. Vaikka kiitollisuuden tuleekin
olla osa siitä, mitä osoitamme Jumalaa kohtaan, palautamme kymmenykset,
koska Jumala on niin käskenyt. Kymmenykset kuuluvat Herralle, ja hän
edellyttää, että palautamme ne hänelle.
a. Esimerkkejä kymmenysten palauttamisesta. Raamatun
historian varhaisajoista alkaen kymmenykset on palautettu Herralle.
Abraham antoi Melkisedekille, Korkeimman Jumalan papille, kymmenykset
(1.-Moos.- 14:-20). Näin tehdessään hän tunnusti Melkisedekin pappeuden
ja osoitti, että hän tunsi hyvin tämän pyhän asetuksen. Tämä ohimennen
mainittu viittaus kymmenysten maksamiseen osoittaa, että se oli jo hyvin
varhain vakiintunut käytäntö.
Ilmeisesti myös Jaakob tunsi kymmenysvaatimuksen. Kotimaastaan
lähteneenä pakolaisena hän lupasi Herralle: "Kaikesta, mitä sinä annat
minulle, minä tuon sinulle kymmenykset" (1.-Moos.- 28:-22). Israelin
lähdettyä Egyptistä Jumala uudisti kymmenyksiä koskevan lain
jumalalliseksi asetukseksi, jonka noudattamisesta riippui Israelin
vauraus (3.Moos.- 27:-30 - 32; 4.-Moos. -18:-24,26,28;- 5.-Moos.
-12:-6,11,17).
Uusi testamentti ei suinkaan kumoa kymmenysperiaatetta, vaan
päinvastoin katsoo sen olevan voimassa. Jeesus hyväksyi kymmenysten
antamisen ja tuomitsi ne, jotka rikkoivat sen henkeä vastaan (Matt.
23:-23). Vaikka Kristuksen sovitusuhria kuvaavat vertauskuvalliset uhrit,
joista säädettiin seremonialaissa, lakkasivatkin olemasta voimassa
Kristuksen kuolemassa, kymmenyksiä koskevat määräykset eivät lakanneet.
Koska Abraham on kaikkien uskovaisten isä, hän on kristityille
esimerkki myös kymmenysten palauttamisessa. Niin kuin Abraham maksoi
kymmenykset Melkisedekille, Korkeimman Jumalan papille, samoin uuden
liiton uskovat antavat kymmenyksensä Kristukselle, joka on meidän
ylipappimme Melkisedekin järjestyksen mukaan (Hepr.- 5:-9,10; 7:-1 - 22).
*5
b. Kymmenysten käyttö. Kymmenykset ovat pyhiä varoja,
ja niitä on käytettävä vain pyhiin tarkoituksiin. Herra käski:
"Kymmenesosa kaikesta maan tuotosta, sekä pellon sadosta että puiden
hedelmistä, on Herran. Se on Herralle kuuluva pyhä lahja. - - Joka
kymmenes eläin, joka kulkee karjaansa laskevan omistajan sauvan alitse,
kuuluu Herralle (3.-Moos.- 27:-30 - 32). "Tuokaa täydet kymmenykset
aarrekammioon, jotta temppelissäni olisi ruokaa" (Mal. 3:-10).
Israelissa kymmenykset käytettiin yksinomaan leeviläisten
ylläpitoon. Leeviläiset eivät saaneet mitään omaa maa - aluetta, kuten
muut heimot, vaan heidän tuli käyttää kaikki aikansa Israelin
jumalanpalvelustoiminnan vahvistamiseen, pyhäkköpalvelukseen ja kansan
opettamiseen tuntemaan Herran lakia (4.-Moos.- 18:-21,24).
Ristiinnaulitsemisen jälkeen, kun leeviläisen pappeuden
Jumalan säätämä tehtävä oli päättynyt, kymmenykset oli edelleenkin
käytettävä Jumalan seurakunnan saarnatoimen tukemiseen. Paavali valaisi
tätä periaatetta rinnastamalla leeviläistä palvelusta uuden liiton
evankeliumin julistukseen. Hän kirjoitti: "Kun me olemme kylväneet teihin
hengellisen kylvön, olisiko liikaa, jos korjaisimme teiltä aineellisen
sadon? Jos muilla on oikeus saada teiltä jotakin, eikö vielä suuremmalla
syyllä meillä? - - Ettekö tiedä, että temppelissä palvelevat papit
saavat temppelistä elatuksensa ja ne, jotka toimittavat uhrit, saavat
alttareille tuoduista uhreista osuutensa? Samoin on Herra määrännyt, että
evankeliumin julistajien tulee saada elantonsa evankeliumista" (1.-Kor.-
9:-11 - 14).
Näin ollen seurakunnan jäsenet tuovat auliisti kymmenyksensä
"aarrekammioon, jotta temppelissäni olisi ruokaa" (Mal. 3:10) - toisin
sanoen, jotta Jumalan seurakunnalla olisi riittävästi varoja ylläpitämään
sananpalvelijoita ja viemään evankeliumin sanomaa eteenpäin. *6,7
2. Uhrilahjat. Kiitolliset kristityt eivät voi
rajoittaa tukeaan seurakunnalle vain kymmenyksiin. Israelissa
pyhäkköteltan ja myöhemmin temppelin rakentaminen oli rahoitettu
vapaaehtoisin lahjoin (2.-Moos.- 36:-2 - 7; vrt. 1.-Aikak.- 29:-14).
Erityisuhrilahjoin katettiin näiden jumalanpalveluspaikkojen ylläpidosta
aiheutuneet kustannukset (2.-Moos.- 30:-12 - 16; 2.-Kun. 12:-4,5;
2.-Aikak. -24:-4 - 13; Neh. -10:-32,33). Israelilaiset antoivat
luultavasti neljänneksen tai jopa kolmanneksen tuloistaan uskonnollisiin
ja hyväntekeväisyystarkoituksiin. Johtiko näin runsas antaminen
köyhyyteen? Päinvastoin, Jumala lupasi siunata heitä heidän
uskollisuutensa tähden (Mal.- 3:-10 - 12). *8
Tänäkin aikana Herra kutsuu meitä antamaan runsaasti sen
mukaan kuin hän on meitä siunannut. Lahjoja tarvitaan rakentamaan,
ylläpitämään ja käyttämään kirkkoja sekä perustamaan
lääkintätyökeskuksia, joissa on nähtävissä evankeliumin merkitys
käytännössä.
Tulisiko meidän antaa yhtä paljon kuin israelilaiset, vai eikö
heidän esimerkkinsä ole enää sovellettavissa nykyaikaan? Uudessa
testamentissa Jeesus esitti todellisen kristillisen taloudenhoidon
periaatteen: Jumalalle antamiemme lahjojen tulisi olla oikeassa suhteessa
siihen valoon ja niihin etuoikeuksiin, joista olemme saaneet nauttia. Hän
sanoi: "Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on
paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan" (Luuk.- 12:-48). Kun
Jeesus lähetti seuraajansa lähetystyöhön, hän sanoi: "Lahjaksi olette
saaneet, lahjaksi antakaa" (Matt. 10:-8). Tämä periaate soveltuu myös
taloudellisten siunauksiemme jakamiseen.
Missään Uudessa testamentissa ei tätä järjestelmää ole
poistettu tai muutettu. Kun vertaamme omia etuisuuksiamme ja
siunauksiamme israelilaisten vastaaviin havaitsemme, että Jeesuksessa
olemme osallistuneet selvästi enemmästä kuin he. Kiitollisuutemme saa
vastaavan ilmauksensa suuremmassa alttiudessamme antaa varoistamme
evankeliumin levittämiseksi toisille. *9 Mitä laajemmalle evankeliumia
levitetään, sitä suurempaa tukea se tarvitsee.
3. Miten käytämme itsellemme jäävät varat.
Kristillisen taloudenhoidon periaate on sovellettavissa yhtä hyvin
siihen, mitä meille jää jäljelle, kuin siihen, mitä olemme antaneet pois.
Vaikka kymmenykset mittaavatkin uskollisuuttamme Jumalaa kohtaan
aineellisissa asioissamme, *10 meitä koetellaan myös sen osalta, mitä on
jäänyt jäljelle.
Se, miten käytämme aineellista omaisuuttamme, osoittaa, miten
paljon rakastamme Jumalaa ja lähimmäisiämme. Rahalla voidaan tehdä paljon
hyvää. Meidän käsissämme se voi ruokkia nälkäisiä, juottaa janoisia ja
vaatettaa alastomia (Matt. -25:-34 - 40). Jumalan näkökulmasta rahalla on
arvoa vain sikäli kuin sitä käytetään elämälle välttämättömien
hyödykkeiden hankkimiseen, toisten auttamiseen ja Jumalan työn
tukemiseen.
4. Uskottomuus kymmenyksissä ja uhrilahjoissa.
Yleisesti ottaen ihmiset ovat tietämättömiä kristillistä taloudenhoitoa
koskevista jumalallisista periaatteista. Kristityistäkin vain muutamat
tunnustavat vastuunsa Jumalan taloudenhoitajina. Jumalan asenne
israelilaisten uskottomuuteen antaa meille selvän käsityksen siitä, miten
hän suhtautuu tähän asiaan. Kun israelilaiset käyttivät kymmenyksiä ja
uhrilahjoja omaksi hyödykseen, Jumala varoitti heitä riistosta (Mal. 3:8)
ja selittti heidän taloudellisten vaikeuksiensa johtuvan heidän
uskottomuudestaan: "Kirous on teidän osananne, koska te kaikki, koko
kansa, petätte minua" (Mal. 3:9).
Herra ilmaisi kärsivällisyytensä, rakkautensa ja armonsa
esittämällä varoituksensa edellä armotarjouksensa: "Kääntykää minun
puoleeni, niin minäkin käännyn teidän puoleenne" (Mal. 3:7). Hän tarjosi
heille runsaita siunauksia ja haastoi heidät koettelemaan hänen
uskollisuuttaan. "Tuokaa täydet kymmenykset aarrekammioon, jotta
temppelissäni olisi ruokaa. Koetelkaa minua tällä tavalla, sanoo Herra
Sebaot. - Silloin saatte nähdä, että minä avaan taivaan ikkunat ja
vuodatan teille sateen runsaan siunauksen. Minä karkotan heinäsirkat
mailtanne, ne eivät enää tuhoa peltojenne satoa, tarhojenne viiniköynnös
ei jää hedelmää vaille, sanoo Herra Sebaot. - Silloin kaikki kansat
ylistävät teidän onneanne, sillä maanne on oleva ihana maa, sanoo Herra
Sebaot" (Mal. -3:-10,12).
Ympäristön taloudenhoito. Nykyaikainen tiede on tehnyt
maapallosta yhden suuren tutkimus - ja koelaboratorion. Tällainen
tutkimus tuottaa monia etuja, mutta teollinen vallankumous on myös
johtanut ilman, veden ja maan saastumiseen. Joissakin tapauksissa
teknologia on pikemminkin riistänyt luontoa kuin hoitanut sitä viisaasti.
Me olemme tämän maailman taloudenhoitajia, ja meidän tulisi
tehdä kaikki voitavamme elämän suojelemiseksi kaikilla tasoilla, jotta
ekologinen tasapaino säilyisi. Toisessa tulemuksessan Kristus tuhoaa "ne,
jotka tuhoavat maata" (Ilm. -11:18). Tästä näkökulmasta katsoen kristityt
taloudenhoitajat eivät ole vastuussa vain omasta omaisuudestaan vaan myös
koko ympärillään olevasta maailmasta.
Kristus taloudenhoitajana
Oikea taloudenhoito on epäitsekästä. Se merkitsee itsensä antamista
täysin Jumalalle ja palvelua ihmiskunnan hyväksi. Rakkaudesta meitä
kohtaan Jeesus kesti ristin julmuuden, sitäkin syvemmän kivun siitä, että
joutui omiensa hylkäämäksi, ja Jumalan hylkäämäksi tulemisen äärettömän
tuskan. Mitä voisimme koskaan antaa hänelle sellaista, mitä voitaisiin
vähääkään verrata tuohon lahjaan? Hänen antamansa lahjan suuruus ei
perustunut siihen, mitä hän omisti - vaikka hän omistikin kaiken -
vaan häneen itseensä. Tällaista on kristillinen taloudenhoito. Kun
katselemme tuota suurinta uhria, se vetää meitä puoleensa tullaksemme
hänen kaltaisekseen. Se muuttaa meitä, jotta meistä muodostuisi muista
huolta pitävä seurakunta - seurakunta, joka välittää sekä niistä, jotka
ovat uskovien yhteisön sisäpuolella, että niistä, jotka ovat
ulkopuolella. Koska Kristus kuoli koko maailman puolesta, kristillinen
taloudenhoito koskee laajimmassa merkityksessään koko maailmaa.
Taloudenhoidon siunaukset
Jumala on asettanut meidät taloudenhoitajikseen siksi, että siitä on
hyötyä meille itsellemme, ei hänelle.
Henkilökohtainen siunaus. Jumala pyytää meitä jatkuvasti
pyhittämään hänelle koko elämämme - aikamme, kykymme, ruumiimme ja
aineellisen omaisuutemme. Yhtenä syynä tähän on se, että hän tahtoo
edistää omaa hengellistä kasvuamme ja luonteemme kehittymistä. Kun meitä
pidetään jatkuvasti tietoisina siitä, että Jumala omistaa kaiken ja että
hän osoittaa meitä kohtaan alati rakkauttaan, oma rakkautemme ja
kiitollisuutemme kasvaa.
Uskollinen taloudenhoito auttaa meitä myös saamaan voiton
ahneudestamme ja itsekkyydestämme. Ahneus, joka on yksi ihmisen
suurimmista vihollisista, tuomitaan kymmenessä käskyssä. Myös Jeesus
varoitti siitä: "Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi
rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon
tahansa" (Luuk.- 12:-15). Säännöllinen omastaan antaminen auttaa
juurimaan elämästä ahneuden ja itsekkyyden.
Kristillinen taloudenhoito johtaa kehittämään taloudellisuutta
ja tehokkuutta. Ne, jotka "ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa
himoineen ja haluineen" (Gal.-5:-24), eivät käytä mitään itsensä
hemmotteluun. "Kun kristillisen taloudenhoidon periaatteille annetaan
elämässä johtoasema, sielu saa valaistusta, tarkoitusperät lujittuvat,
ihmisten välisistä suhteista karsitaan pois kaikki vahingolliset tekijät,
liikesuhteissa noudatetaan kultaisen säännön periaatetta ja sielujen
voittamisesta tulee hallitseva vaikutin. Tällaisia ovat ne runsaat
siunaukset, joita Jumala tarjoaa elämässä, jolle on ominaista usko ja
uskollisuus." *11
Syvää tyydytystä ja iloa kumpuaa siitä varmuudesta, että
kaikkeen, mikä on omistettu niiden pelastamiseksi, joiden puolesta Jeesus
kuoli, hän kirjoittaa sanat: "Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle
näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle" (Matt.
-25:-40). "Ei ole mitään, mikä olisi liian kallisarvoista uhrattavaksi
Jeesukselle. Jos palautamme hänelle hänen meille uskomiaan
rahatalentteja, hän on antava meille enemmän niitä. Hän palkitse jokaisen
ponnistuksen, jonka teemme Kristuksen hyväksi, ja jokainen hänen
nimessään suorittamamme tehtävä palvelee omia etujamme." *12
Siunaus toisille. Todelliset kristityt taloudenhoitajat
ovat siunaukseksi kaikille, joita he kohtaavat. He toteuttavat Paavalin
kehotusta: "Kehota heitä tekemään hyvää, keräämään rikkaudekseen hyviä
tekoja ja jakamaan anteliaasti omastaan muille. Näin he kokoavat
itselleen aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuutta varten, niin että
voittavat omakseen todellisen elämän" (1.-Tim. -6:-18,19).
Kristillinen taloudenhoito merkitsee muiden palvelemista ja
halukkuutta jakaa kaikkea sitä, mitä Jumala on armollisesti antanut
meille ollaksemme muille hyödyksi. Tämä merkitsee sitä, että "enää emme
katso elämän riippuvan siitä, miten paljon meillä on rahaa, miten paljon
omistamme arvonimiä, miten tärkeitä ihmisiä tunnemme, millaisessa talossa
ja ympäristössä asumme tai miten merkittävän aseman ja vaikutusvallan
luulemme omistavamme." *13 Todellinen elämä merkitsee Jumalan tuntemista.
Silloin voimme kehittää hänen kaltaisiaan luonteenpiirteitä ja antaa mitä
voimme sen mukaan kuin hän on meitä siunannut. Todellinen antaminen
Kristuksen hengessä on todellista elämää.
Siunaus seurakunnalle. Seurakunnalle on elintärkeätä
omaksua Raamatun suunnitelma kristillisestä talouden hoidosta. Kun
seurakunnan jäsenet harjoittavat jatkuvasti antamista, seurauksena on
seurakuntaruumiin vahvistuminen. Sellainen seurakunta jakaa Kristukselta
saamiaan siunauksia ja on valmis vastaamaan niihin tarpeisiin, joita
esiintyy Jumalan työssä. Tällaisella seurakunnalla on riittävästi varoja
saarnatyön tukemiseen, Jumalan valtakunnan levittämiseen seurakunnan
lähiympäristössä ja aina maan ääriin saakka. Se on valmis antamaan
aikaansa, lahjojaan ja varojaan Jumalan käyttöön. Näin seurakunta
osoittaa rakkauttaan ja kiitollisuuttaan Jumalan antamista siunauksista.
Kristus lupasi tulla takaisin sitten, kun valtakunnan
evankeliumi on julistettu kaikkialla maailmassa "kaikille kansoille
todistukseksi" (Matt. 24:14). Siksi kaikkia kutsutaan olemaan hänen
työtovereitaan ja taloudenhoitajiaan. Näin seurakunnan todistus on oleva
voimakkaana siunauksena maailmalle, ja seurakunnan uskolliset
taloudenhoitajat iloitsevat nähdessään evankeliumin siunausten ulottuvan
kaikkialle.
Lähdeviitteet ja huomautukset
1. Webster's New Universal Unabridged Dictionary, 2nd ed., 1979,
s. 1786.
2. SDA Encyclopedia, rev.ed., s. 1425.
3. Sama.
4. Paul G. Smith, Managing God's Goods (Nashville: Southern Pub.
Assn., 1973), s. 21.
5. Ks. C.G. Tuland, "Tithing in the New Testament", Ministry,
Oct.1961, s. 12.
6. Esim. 2.Moos.27:-20 Herra antoi erityisohjeet öljyn
hankkimisesta pyhäkön lamppuihin. Tästä aiheutuvia kustannuksia ei
kuitenkaan katettu kymmenyksillä. Katso myös White, Counsels on
Stewardship (Washington, D.C.: Review and Herald, 1940), s.102, 103. Hän
sanoo, että Raamatun opettajien palkkaus kirkon ylläpitämissä kouluissa
tulisi hoitaa kymmenysvaroista (sama, s.103), mutta että kymmenysvaroja
ei tulisi käyttää muihin koulun menoihin, oppilaslainoihin tai
kirjaevankelistojen tukemiseen (White, Testimonies, vol. 9, s.248,249;
White, Selected Messages II, s.209). Näitä Jumalan työn muotoja tulee
tukea ja ylläpitää uhrilahjoin.
7. T.H.Jemison on esittänyt muutamia käytännöllisiä ehdotuksia
siitä, miten kymmenykset olisi laskettava. Hän kirjoittaa: "Kymmenysten
laskeminen palkasta on helppoa. Tavallisesti siinä ei ole vähennettävissä
mitään liikekuluja eli tulon hankkimisesta aiheutuneita kustannuksia.
Kymmenykset ovat kymmenen prosenttia palkasta. - -
"Liiketoiminnasta saatujen tulojen suhteen kymmenysten maksaminen
eroaa eri tavoin verrattuna edellä mainittuun kymmenysten laskemiseen
palkasta. Tukku - ja vähittäiskauppias vähentää ennen kymmenysten
laskemista ne kulut, jotka ovat aiheutuneet hänen liiketoiminnastaan.
Niihin kuuluvat työvoimakustannukset, lämpö, valaistus, vakuutukset,
vuokrat ja muut vastaavanlaiset kulut. Näihin ei tietenkään kuulu hänen
henkilökohtaisia tai hänen perheensä elinkustannuksia.
"Maanviljelijä vähentää tuloista vastaavasti maatilanhoidosta
aiheutuneet kulut - palkat, apulannat, korjaukset, korot, verot ym.
Toisaalta maanviljelijän tulee laskea omaksi tulokseen myös ne tilan
tuotteet, joita hän perheineen käyttää, sillä ne vähentävät perheen
elinkustannuksia ja siten muodostavat tulolähteen.
"Vastaavasti voivat menetellä tehtailijat, sijoittajat ja
akateemisen ammatin harjoittajat kuten lääkärit, asianajajat jne. Tarkka
kirjanpito, jota nykyisin vaaditaan kaikessa liiketoiminnassa, tekee
helpoksi laskea kymmenykset voitosta. Jotkut liikemiehet ovat
sisällyttäneet kymmenyslaskennan tavalliseen
kirjanpitojärjestelmäänsä.
"Toisinaan vaimo, jonka aviomies ei maksa kymmenyksiä, kokee
vaikeana ratkaista, miten hänen itsensä tulisi suhtautua kymmenysten
maksamiseen. Joissakin tapauksissa vaimo voi maksaa kymmenykset niistä
varoista, joita hän saa kotitalouden kustannuksia varten. Toisissa
tapauksissa se ei ole mahdollista. Tällöin hänellä ei ole ehkä muuta
mahdollisuutta kuin maksaa kymmenykset vain sellaisesta ylimääräisestä
tulosta, jota hän saattaa ansaita tai saada lahjaksi. 'Hänen lahjaansa
pidetään arvossa sen mukaan, mitä hänellä on, eikä vaadita sellaista,
mitä hänellä ei ole' (2.-Kor. -8:-12)" (Christian Beliefs, s. 267).
8. Jotkut Raamatun tutkijat uskovat, että israelilaiset maksoivat
ainakin kahdet kymmenykset (joidenkin arvelun mukaan kolmet) erilaisten
lahjojen lisäksi. Ensimmäisistä kymmenyksistä Herra oli sanonut: "Leevin
jälkeläisille minä annan perintöosaksi kaikki kymmenykset. Se on korvaus
siitä työstä, jonka he tekevät pyhäkköteltassa" (4.-Moos.- 18:-21). Mutta
toisista kymmenyksistä hän sanoi: "Teidän tulee syödä viljanne, viininne
ja öljynne kymmenykset sekä nautojenne, lampaittenne ja vuohienne
esikoiset Herran, Jumalanne, edessä siinä paikassa, jonka hän valitsee
nimensä asuinsijaksi. Näin te opitte olemaan koko elinaikanne kuuliaisia
Herralle, Jumalallenne" (5.-Moos.-14:-23). Kahtena vuotena kolmesta
israelilaisten tuli viedä nämä kymmenykset tai vastaava rahamäärä
pyhäkköön. Siellä se käytettiin uskonnollisiin juhliin sekä myös
avustukseksi leeviläisille, muukalaisille, orvoille ja leskille. Joka
kolmantena vuotena israelilaiset saivat käyttää toiset kymmenyksensä
kotonaan leeviläisten ja köyhien hyväksi. Toiset kymmenykset käytettiin
siis vieraanvaraisuuteen ja hyväntekeväisyyteen (5.-Moos.-14:-27 - 29;
26:-12). Katso White, Alfa ja omega 2, (Kirjatoimi, Tampere, 2.p.,1988),
s. 124; "Tithe," SDA Bible Dictionary, rev.ed. s.1127.
9. Vrt. White, Testimonies, vol. 3, s. 392.
10. Hallintaoikeus ja omistusoikeus ovat kaksi eri asiaa.
Asenteemme kymmenyksiin osoittaa tunnustammeko, että olemme vain
taloudenhoitajia, vai esiinnymmekö ikään kuin olisimme omistajia.
11. Froom, "Stewardship in Its Larger Aspects", Ministry, s.
20.
12. White, Testimonies, vol. 4, s. 19.
13. P.G. Smith, s. 72.
22 Kristityn elämäntavat
Perusopinkohtien
sisällysluettelo
Adventtikirkon opetus
Etusivulle