 |
|||
            |  |
Perusopinkohdat -
Sapatti
Perusluonteiset opinkohdat 20
Hyvää tekevä Luoja lepäsi seitsemäntenä päivänä kuuden luomispäivän
jälkeen ja asetti sapatin kaikille ihmisille luomisen muistomerkiksi.
Jumalan muuttumattoman lain neljäs käsky velvoittaa viettämään tätä
seitse-männen päivän sapattia lepo- ja jumalanpalveluspäivänä sekä
kristillisen palvelun päivänä Jeesuksen, sapatin Herran, opetuksen ja
esimerkin mukaisesti. Sapatti on päivä, jolloin iloitsemme yhteydestämme
Jumalaan ja toisiimme. Se on vertauskuva lunastuksestamme Kristuksessa,
merkki pyhittämisestämme, tunnus uskollisuudestamme ja esimakua ikuisesta
tulevaisuudestamme Jumalan valtakunnassa. Sapatti on Jumalan iäti pysyvä
merkki hänen ikuisesta liitostaan itsensä ja kansansa välillä. Kun tätä
pyhää aikaa vietetään iloiten illasta iltaan, auringonlaskusta
auringonlaskuun, juhlitaan Jumalan luomis- ja lunastustekoja.
Yhdessä Jumalan kanssa Aadam ja Eeva tutkivat paratiisikotiaan. Näkymä
oli henkeäsalpaava, sanoin kuvaamaton. Kun aurinko hitaasti laski tuona
perjantaina, luomisviikon kuudentena päivänä, ja tähdet alkoivat tulla
näkyviin, "Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. Tuli
ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes päivä" (1.Moos. 1:31). "Näin tulivat
valmiiksi taivas ja maa ja kaikki mitä niissä on" (1.Moos. 2:1). Siten
Jumala päätti luomistyönsä.
Mutta niin kaunis kuin Jumalan juuri luoma maailma olikin,
suurin lahja, minkä hän saattoi antaa vastaluodulle parille, oli
etuoikeus henkilökohtaiseen suhteeseen hänen kanssaan. Niinpä hän antoi
heille sapatin, päivän, johon liittyi erityinen siunaus, mahdollisuus
yhdessäoloon ja seurusteluun heidän Luojansa kanssa.
Sapatti läpi Raamatun
Sapatilla on keskeinen asema Jumalan palvonnassa. Luomisen muistomerkkinä
se ilmaisee syyn, miksi Jumalaa on palvottava: Jumala on Luoja, ja me
olemme hänen luomiaan. "Siksi sapatti liittyy kaiken Jumalaan kohdistuvan
palvonnan perustaan. Se opettaa tätä suurta totuutta mitä
vaikuttavimmalla tavalla. Mikään toinen instituutio ei sitä tee. Ei vain
viikon seitsemäntenä päivänä tapahtuvan jumalanpalveluksen vaan kaiken
Jumalalle osoitettavan palvonnan perusta on siinä erossa, mikä vallitsee
Luojan ja hänen luotujensa välillä. Tämä suuri tosiasia ei voi koskaan
menettää merkitystään eikä sitä tule koskaan unohtaa." *1 Jotta tämä
totuus pysyisi ikuisesti ihmissuvun mielessä, Jumala asetti sapatin.
Sapatti luomisessa. Sapatti on lähtöisin synnittömästä
maailmasta. Se on Jumalan erityislahja, joka tekee ihmissuvun kykeneväksi
kokemaan taivaan todellisuutta maan päällä. Sapatin asettamiseen liittyi
kolme jumalallista tekoa:
1. Jumala lepäsi sapattina. Seitsemäntenä päivänä
Jumala lepäsi (2.Moos. 31:17). Hän ei kuitenkaan levännyt sen vuoksi että
olisi väsynyt tai ollut levon tarpeessa (Jes. 40:28). Tässä käytetty
verbi 'levätä', shabath, tarkoittaa kirjaimellisesti työstä tai
toiminnasta 'lakkaamista' (vrt. 1.Moos. 8:22). "Jumalan lepo ei ollut
seurausta väsymyksestä tai heikkoudesta, vaan se merkitsi aikaisemmasta
tehtävästä lakkaamista." *2
Jumala lepäsi koska hän halusi ihmisten lepäävän; hän antoi
esimerkin, jota hän toivoi ihmisten seuraavan (2.Moos. 20:11).
Jos Jumala sai luomistyönsä päätökseen kuudentena päivänä
(1.Moos. 2:1), mitä Raamattu tarkoittaa sanoessaan, että "seitsemäntenä
päivänä hän lepäsi kaikesta työstään" (1.Moos. 2:2)? Jumala oli
lopettanut taivaan ja maan luomisen kuudentena päivänä, mutta sapattia
hän ei ollut vielä tehnyt. Hän teki sapatin lepäämällä sinä päivänä.
Sapatti oli hänen viimeinen kosketuksensa, jolla hän viimeisteli työnsä.
2. Jumala siunasi sapatin. Jumala ei ainoastaan tehnyt
sapattia, hän myös siunasi sen. "Seitsemännen päivän siunaaminen merkitsi
sitä, että se siten julistettiin jumalallisen suosion erityiskohteeksi ja
päiväksi, joka tuottaisi siunausta hänen luoduilleen."3
3. Jumala pyhitti sapatin. Pyhittäminen merkitsee
pyhäksi tekemistä tai erottamista pyhään käyttöön. Ihmisiä, paikkoja
(kuten pyhäkköjä, temppeleitä ja kirkkoja) ja aikoja (pyhäpäivät) voidaan
pyhittää. Se tosiasia, että Jumala pyhitti seitsemännen päivän, merkitsee
sitä, että tuo päivä on pyhä. Jumala erotti sen ylevään tarkoitukseen:
rikastuttamaan Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta.
Jumala siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän sapatin, koska hän
sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä. Hän siunasi ja pyhitti sen
ihmistä varten, ei itseään varten. Hänen persoonallinen läsnäolonsa antaa
sapatille Jumalan siunauksen ja pyhityksen.
Sapatti Siinailla. Israelilaisten Egyptistä lähtöä
seuranneet tapahtumat osoittavat, että he olivat suurelta osin
menettäneet käsityksen sapatista. Orjatyöhön liittyvät ankarat
vaatimukset näyttävät tehneen sapatin vieton hyvin vaikeaksi. Pian sen
jälkeen kun israelilaiset olivat saaneet vapautensa Jumala muistutti
heitä heidän velvollisuudestaan viettää seitsemännen päivän sapattia.
Tämä tapahtui mannaihmeen ja kymmenen käskyn antamisen välityksellä.
1. Sapatti ja manna. Kuukausi ennen kuin Jumala julisti
lakinsa Siinailta hän lupasi kansalle suojeluksen tauteja vastaan, mikäli
se tarkkaisi hänen käskyjänsä ja noudattaisi kaikkea hänen lakiansa
(2.Moos. 15:26; vrt. 1.Moos. 26:5). Pian tämän lupauksen antamisen
jälkeen Jumala muistutti israelilaisia sapatin pyhyydestä. Mannaihmeen
avulla hän opetti heille hyvin konkreettisesti, miten tärkeänä hän piti
sitä, että he lepäsivät seitsemäntenä päivänä.
Kunakin viikonpäivänä Jumala antoi israelilaisille riittävästi
mannaa tuon päivän tarpeisiin. Heidän ei tullut säästää siitä mitään
seuraavaksi päiväksi; jos he niin tekisivät, se pilaantuisi (2.Moos.
16:4,16 - 19). Kuudentena päivänä heidän tuli kerätä kaksinkertaisesti,
jotta mannaa riittäisi sekä tuoksi päiväksi että sapatiksi. Jumala opetti
heille, että viikon kuudes päivä oli valmistuspäivä. Hän opetti myös
miten sapattia oli vietettävä. "Näin on Herra sanonut: Huomenna on
lepopäivä, Herran pyhä sapatti. Leipokaa tänään, mitä haluatte leipoa, ja
keittäkää, mitä haluatte keittää, mutta ottakaa talteen kaikki, mikä jää
yli, ja säilyttäkää se huomisaamuun" (2.Moos. 16:23). Vain seitsemäntenä
päivänä edellisenä päivänä koottu manna säilyi pilaantumatta (2.Moos.
16:24). Mooseksen sanat muistuttavat sapattikäskyn sanamuotoa: "Kuutena
päivänä viikossa voitte sitä kerätä, mutta seitsemäntenä päivänä on
sapatti, eikä sitä silloin ole" (2.Moos. 16:26).
Niiden neljänkymmenen vuoden eli yli kahdentuhannen
viikoittain toistuvan sapatin aikana, jotka israelilaiset olivat
erämaassa, mannaihme muistutti heitä tästä rytmistä: kuusi työpäivää ja
seitsemäs lepopäivä.
2. Sapatti ja laki. Jumala sijoitti sapattikäskyn
dekalogin keskelle. Se kuuluu näin:
"Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida
kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran sinun Jumalasi,
sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi
eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään
muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Sillä kuutena päivänä Herra teki
taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, mutta seitsemännen
päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen"
(2. Moos. 20:8 - 11).
Kaikki dekalogin käskyt ovat elintärkeitä eikä mitään niistä
tule hylätä (Jaak. 2:10), kuitenkin Jumala kiinnitti sapattikäskyyn
erityistä huomiota. Siitä hän sanoi: "Muista." Näin hän muistutti ihmisiä
vaarasta unohtaa sen merkitys.
Sanat, joilla käsky alkaa - "Muista pyhittää lepopäivä" -
osoittavat, että sapattia ei asetettu vasta Siinailla. Nuo sanat
ilmaisevat, että sapatti oli peräisin aikaisemmalta ajalta - itse
asiassa luomisesta, kuten käskyn loppuosa paljastaa. Jumalan tarkoitus
oli, että vietämme sapattia hänen luomistyönsä muistomerkkinä. Sapatti
määrittelee ajan levolle ja Jumalan palvonnalle. Siten se ohjaa meitä
mietiskelemään Jumalaa ja hänen tekojaan.
Luomisen muistomerkkinä sapatin vietto suojelee
epäjumalanpalvelukselta. Muistuttaessaan meitä siitä, että Jumala loi
taivaan ja maan, se erottaa hänet kaikista epäjumalista. Sapatin
pitämisestä tulee näin merkki uskollisuudestamme elävälle Jumalalle -
merkki siitä, että tunnustamme hänet suvereeniksi Luojaksi ja
Kuninkaaksi.
Sapattikäsky toimii Jumalan lain sinettinä. *4 Sinetit
käsittävät yleensä kolme elementtiä: sinetin omistajan nimen, hänen
arvoasemansa ja hänen valtapiirinsä. Virallisia sinettejä käytetään
takaamaan tärkeiden asiakirjojen aitous. Asiakirjalla on takanaan sen
viranomaisen arvovalta, jonka sinetti siihen on kiinnitetty. Sinetti
vahvistaa, että tuo viranhaltija itse on hyväksynyt asiakirjan ja että
sen tukena on koko hänen virkaansa liittyvä valta.
Kymmenestä käskystä juuri sapattikäskyssä on sinetin tärkeät
elementit. Se on kymmenestä käskystä ainoa, joka ilmaisee tosi Jumalan
sekä nimeltä: "Herra, sinun Jumalasi", arvoasemalta: "Herra teki" -
Luoja - että hänen valtapiiriltään: "taivaan ja maan" (2.Moos.
20:10,11). Siten se siis sisältää Jumalan sinetin, joka on näin
kiinnitetty hänen lakiinsa todistukseksi sen aitoudesta ja
voimassaolosta. *5
Jumala todellakin teki sapatista "muistuttajan ja merkin hänen
voimastaan ja arvovallastaan." *6
Tämä käsky jakaa viikon kahteen osaan. Jumala antoi
ihmiskunnalle kuusi päivää työn tekemistä varten ja seitsemännen päivän,
jolloin ei tullut tehdä mitään työtä (2.Moos. 20:9,10). "Viikon
ensimmäiset 'kuusi päivää' ovat työpäiviä, mutta 'seitsemäs päivä' on
lepopäivä. Seitsemäs päivä on erityinen Jumalan asettama lepopäivä. Siksi
käsky alkaakin sanoin: 'Muista pyhittää lepopäivä.'" *7
Vaikka ihminen tarvitseekin ruumiillista lepoa elimistönsä
virkistämiseksi, Jumala perustelee käskyään sapattilevosta omalla
esimerkillään. Koska hän lepäsi työstään maailman ensimmäisen viikon
lopussa, samoin on meidänkin levättävä.
3. Sapatti ja liitto. Kuten Jumalan lailla oli
keskeinen asema hänen tekemässään liitossa (2.Moos. 34:27), samoin
sapatilla, joka oli sijoitettu tuon lain sydämeen, oli huomattava asema
hänen liitossaan. Jumala antoi sapatin olemaan "merkkinä liitostamme ja
muistuttaisi heitä siitä, että minä, Herra, olen pyhittänyt heidät omaksi
kansakseni" (Hes. 20:12; vrt. Hes. 20:20; 2.Moos. 31:17). Siksi Herra
sanoi, että sapattia oli pidettävä "ikuisesti merkkinä liitosta" (2.Moos.
31:17). "Aivan kuten liitto perustui Jumalan rakkauteen kansaansa kohtaan
(5.Moos. 7:7,8), samoin sapatti tuon liiton merkkinä on jumalallisen
rakkauden merkki." *8
4. Vuotuiset sapatit. Viikoittaisten sapattien (3.Moos.
23:3) lisäksi oli seitsemän vuotuista juhlasapattia Israelin
uskonnollisessa kalenterissa. Nämä vuotuiset sapatit eivät suoranaisesti
liittyneet viikkorytmiin eivätkä seitsemännen päivän viikkosapattiin.
Näitä sapatteja olivat happamattoman leivän juhlan ensimmäinen ja
viimeinen päivä, helluntaipäivä eli viikkojuhla, pasunansoiton päivä,
sovituspäivä sekä lehtimajanjuhlan ensimmäinen ja viimeinen päivä (vrt.
3.Moos. 23:7,8,21,24,25,28,35,36).
Koska näiden sapattien laskeminen riippui uskonnollisen vuoden
alkamisesta, joka vuorostaan perustui kuukalenteriin, ne saattoivat osua
mille viikonpäivälle tahansa. Kun tuollainen vuotuinen sapatti sattui
viikkosapatille, sitä nimitettiin 'suureksi' sapatiksi (vrt.. Joh.
19:31). "Viikoittainen sapatti oli asetettu luomisviikon lopussa koko
ihmiskuntaa varten. Sitä vastoin vuotuiset sapatit olivat kiinteä osa
juutalaisesta juhlamenojen ja seremonioiden järjestelmästä, joka
säädettiin Siinain vuorella. Tämä järjestelmä viittasi eteenpäin Messiaan
tulemukseen, ja sen noudattaminen päättyi Messiaan kuolemaan ristillä."
*9
Sapatti ja Kristus. Raamattu osoittaa, että Kristus oli
Luoja yhtä todellisesti kuin Isäkin (ks. 1.Kor. 8:6; Hepr. 1:1,2; Joh.
1:3). Hän siis oli erottamassa seitsemännen päivän lepopäiväksi
ihmiskunnalle.
Kristus liitti sapatin niin hyvin lunastavaan kuin luovaankin
työhönsä. Jumalana (Joh. 8:58; 2.Moos. 3;14) hän liitti sapatin
dekalogiin voimakkaaksi muistuttajaksi tästä viikoittaisesta
kohtaamisesta Luojan kanssa ja hänen palvonnastaan. Ja hän lisäsi
toisenkin syyn sapatin vietolle: hänen kansansa vapahtamisen (5.Moos.
5:14,15). Näin sapatti on merkkinä niille, jotka ovat tunnustaneet
Jeesuksen Luojakseen ja Vapahtajakseen.
Kristuksen kaksoistehtävänä Luojana ja Lunastajana tekee
ymmärrettäväksi, miksi hän väitti Ihmisen Poikana olevansa "myös sapatin
herra" (Mark. 2:28). Tuollaisella arvovallallaan hän olisi voinut poistaa
sapatin jos olisi halunnut, mutta hän ei tehnyt sitä. Päinvastoin hän
sovelsi sitä kaikkiin ihmisolentoihin sanoessaan: "Sapatti on ihmistä
varten" (jae 27).
Maanpäällisen palveluksensa aikana Kristus antoi esimerkin
uskollisesta sapatinvietosta. "Tapansa mukaan" hän osallistui
jumalanpalvelukseen sapattina (Luuk. 4:16). Hänen osallistumisensa
sapatin jumalanpalvelustilaisuuksiin osoittaa, että hän tunnusti sen
jumalanpalveluspäiväksi.
Niin kiinnostunut Kristus oli sapatin pyhyydestä, että
puhuessaan hänen taivaaseenastumistaan seuraavista vainoista hän neuvoi
opetuslapsiaan: "Rukoilkaa, ettette joutuisi pakomatkalle talvisaikaan
tai sapattina" (Matt. 24:20). Jonathan Edwards totesi tämän osoittavan,
"että kristityt vielä silloinkin noudattivat tarkoin sapattia." *10
Kun Kristus päätti luomistyönsä, hän lepäsi seitsemäntenä
päivänä. Tämä lepo merkitsi päätökseen saattamista ja saavutettua
tulosta. Suuressa määrin samoin hän teki maanpäällisen toimintansa
lopussa, kun hän saattoi päätökseen toisen suuren tekonsa historiassa.
Perjantaina iltapäivällä, viikon kuudentena päivänä, Kristus päätti
lunastustyönsä maan päällä. Hänen viimeiset sanansa kuuluivat: "Se on
täytetty!" (Joh. 19:30). Raamattu korostaa, että hänen kuollessaan "oli
valmistuspäivä, sapatti oli juuri alkamassa" (Luuk. 23:54). Kuolemansa
jälkeen hän lepäsi haudassa ja siten osoitti, että hän oli saattanut
päätökseen ihmissuvun lunastuksen. *11
Näin siis sapatti todistaa Kristuksen luomis - ja
lunastustyöstä. Sapattia viettäessään hänen seuraajansa iloitsevat hänen
kanssaan siitä, mitä hän on aikaansaanut ihmiskunnan hyväksi. *12
Sapatti ja apostolit. Opetuslapset pitivät sapattia
suuressa kunniassa. Tämä käy ilmi Kristuksen kuoleman yhteydessä. Kun
sapatti oli alkamassa, he lopettivat hautausvalmistelunsa ja "sapatin he
viettivät levossa lain käskyn mukaan" tarkoituksenaan jatkaa työtään
sunnuntaina, "ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen" (Luuk. 23:56; 24:1).
Apostolit kokoontuivat Kristuksen tavoin jumalanpalvelukseen
sapattina. Evankelioimismatkoillaan Paavali meni synagogaan sapattina ja
saarnasi Kristusta (Ap.t. 13:14; 17:1,2; 18:4). Pakanatkin pyysivät häntä
saarnaamaan Jumalan sanaa sapattina (Ap.t. 13:42,44). Sellaisilla
paikkakunnilla, missä ei ollut synagogaa, apostoli etsi sapatinpäivänä
tavanomaisen rukouspaikan (Ap.t. 16:13). Kristuksen tavoin Paavalikin
osoitti osallistumisellaan sapattina järjestettyihin
jumalanpalvelustilaisuuksiin hyväksyvänsä seitsemännen päivän erityiseksi
jumalanpalveluspäiväksi.
Tämä apostolin uskollinen viikkosapatin noudattaminen poikkesi
täysin hänen asenteestaan vuotuisia juhlasapatteja kohtaan. Hän teki
selväksi, että kristityt eivät olleet velvollisia viettämään näitä
vuotuisia lepopäiviä, koska Kristus oli naulinnut seremonialliset
säädökset ristille (katso tämän kirjan lukua 18). Hän kirjoitti: "Kukaan
ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten
noudatatte juhla - aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä" (Kol. 2:16,17).
Koska "tekstiyhteys käsittelee rituaalikysymyksiä, tässä mainitut sapatit
ovat seremoniallisia juutalaisiin vuotuisiin juhliin liittyviä sapatteja,
jotka olivat vain esikuvia ja varjoja siitä, mikä sai täyttymyksensä
Kristuksessa." *13
Samoin galatalaisille kirjoittaessaan Paavali vastusti
seremonialain vaatimusten noudattamista. Hän sanoi: Te pidätte tarkoin
silmällä päiviä, kuukausia, juhla - aikoja ja määrävuosia. Pelkään
pahoin, että olen tehnyt teidän takianne turhaa työtä" (Gal. 4:10,11).
Monet arvelevat Johanneksen viittaavan sunnuntaihin, kun hän
sanoo, että "Herran päivänä Henki valtasi minut" (Ilm. 1:10). Kuitenkin
ainoa päivä, johon Raamatussa viitataan Herran erityisenä omaisuutena, on
sapatti. Kristus sanoi: "Seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi,
sapatti" (2.Moos. 20:10); myöhemmin hän käyttää siitä nimitystä 'minun
pyhä päiväni' ja 'Herran pyhä päivä' (Jes. 58:13). Kristus sanoi olevansa
"sapatin herra" (Matt. 12:8). Koska siis Raamatun mukaan ainoa päivä,
jota Herra nimittää omakseen, on seitsemännen päivän sapatti, näyttää
johdonmukaiselta päätellä, että Johanneskin viittasi Herran päivästä
puhuessaan sapattiin. Ainakaan Raamatusta ei löydy ennakkotapausta, mikä
antaisi aiheen päätellä, että hän soveltaisi tuota sanontaa viikon
ensimmäiseen päivään sunnuntaihin. *14
Missään ei Raamattu käske meitä viettämään mitään muuta
viikoittaista päivää kuin sapattia. Se ei julista mitään muuta
viikonpäivää siunatuksi tai pyhäksi. Uusi testamentti ei myöskään osoita,
että Jumala olisi muuttanut sapatin jollekin toiselle viikonpäivälle.
Päin vastoin Raamattu ilmoittaa, että Jumalan aikomuksena oli,
että hänen kansansa viettäisi sapattia halki ikuisuuden: "Niin kuin uusi
taivas ja uusi maa, jotka minä luon, pysyvät minun edessäni, sanoo Herra,
niin pysyvät minun edessäni teidän sukunne ja teidän nimenne. Ja aina
uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki
kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra" (Jes. 66:22,23).
Sapatin merkitys. Sapatilla on laaja merkitys ja se on
täynnä syvällistä ja rikasta hengellisyyttä.
1. Luomisen ikuinen muistomerkki. Kuten olemme
nähneet, se perusmerkitys, minkä kymmenen käskyn laki liittää sapattiin,
on sen asema maailman luomisen muistomerkkinä (2.Moos. 20:11,12). Käsky
viettää seitsemättä päivää sapattina "liittyy erottamattomasti
luomistekoon; sapattiasetus ja käsky sen noudattamiseen johtuvat suoraan
luomisteosta. Sitä paitsi koko ihmisperheen olemassaolo on seurausta
tuosta samasta luomisen jumalallisesta teosta, jonka muistona sapatti on.
Tästä seuraa, että velvollisuus noudattaa sapattikäskyä Jumalan luovan
voiman muistomerkkinä kuuluu koko ihmissuvulle." *15 Strong nimittää
sapattia "ikuiseksi velvollisuudeksi Jumalan asettamana muistomerkkinä
hänen luomistyöstän." *16
Ne, jotka sitä viettivät luomisen muistona tunnustivat niin
tehdessään, että "Jumala oli heidän Luojansa ja oikeutettu Valtiaansa ja
että he olivat hänen kättensä tekoa ja alamaisiaan. Se oli siis kokonaan
muistoasetus ja annettu koko ihmiskunnalle. Siinä ei ollut mitän
verhottua eikä millekään kansalle erikoisesti sovellettua." *17 Niin
kauan kuin palvomme ja kumarramme Jumalaa, koska hän on meidän Luojamme,
niin kauan sapatti toimii luomisen merkkinä ja muistona.
2. Lunastuksen symboli. Kun Jumala vapautti Israelin
Egyptin orjuudesta, sapatista, joka jo oli luomisen muistomerkki, tuli
myös vapautuksen muistomerkki (5.Moos. 5:15). "Herran tarkoituksena oli,
että viikoittainen sapatinlepo, oikein noudatettuna, vapauttaisi ihmisen
jatkuvasti Egyptin orjuudesta, joka ei ole rajoittunut mihinkään maahan
tai vuosisataan, vaan joka käsittää kaikki maat ja kaikki aikakaudet.
Nykypäivän ihminen tarvitsee vapautusta siitä orjuudesta, joka aiheutuu
ahneudesta, voiton ja vallan halusta, yhteiskunnallisesta epätasa -
arvosta, synnistä ja itsekkyydestä." *18
Katsellessamme ristiä sapatin lepo näyttäytyy erityisenä
lunastuksen symbolina. "Se on muistomerkki siitä exoduksesta, joka koskee
vapautumista synnin orjuudesta Immanuelin johdolla. Suurin kantamamme
taakka on tottelemattomuutemme aiheuttama syyllisyys. Sapatin lepo, joka
viittaa taaksepäin Kristuksen lepoon haudassa, synnistä saadun voiton
lepoon, tarjoaa kristitylle konkreettisen tilaisuuden ottaa vastaan ja
kokea Kristuksen anteeksiantamus, rauha ja lepo." *19
3. Pyhityksen merkki. Sapatti on merkki Jumalan
muuttavasta voimasta, merkki pyhityksestä. Herra julisti: "Pitäkää minun
sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän,
sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka
pyhitän teidät" (2.Moos. 31:13; vrt. Hes. 20:20). Sapatti on siis myös
merkki siitä, että Jumala on pyhittäjä. Koska kansa pyhitetään Kristuksen
verellä (Hepr. 13:12), sapatti on myös merkki siitä, että uskova ottaa
vastaan hänen verensä syntien anteeksisaamiseksi.
Niin kuin Jumala on erottanut sapatin pyhään tarkoitukseen,
samoin hän on erottanut oman kansansa pyhään tarkoitukseen - olemaan
hänen todistajiaan. Seurustelu Jumalan kanssa tuona päivänä johtaa
pyhitykseen; Jumalan kansa oppii luottamaan omien mahdollisuuksiensa
sijasta Jumalaan, joka pyhittää kansansa.
"Voima, joka loi kaiken, on voima, joka luo sielun uudelleen
hänen kaltaisekseen. Niille, jotka pyhittävät sapatin, sapatti on
pyhityksen merkki. Tosi pyhitys on sopusointua Jumalan kanssa." *20
4. Uskollisuuden merkki. Kuten Aadamin ja Eevan
uskollisuutta koeteltiin hyvän - ja pahantiedon puulla, joka oli
keskellä Eedenin paratiisia, samoin jokaisen ihmisen uskollisuutta
Jumalaa kohtaan koetellaan sapattikäskyllä, joka on keskellä dekalogia.
Raamattu paljastaa, että ennen Kristuksen toista tulemusta
koko maailma jakautuu kahteen ryhmään: niihin, jotka ovat uskollisia ja
"noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen", ja niihin, jotka
kumartavat "petoa ja sen kuvaa" (Ilm. 14:12,9). Tuona aikana Jumalan
totuus esitetään voimakkaana koko maailmalle ja kaikille selviää, että
Raamatun sapatin kuuliainen noudattaminen on todisteena uskollisuudesta
Luojaa kohtaan.
5. Aika seurustelulle Jumalan kanssa. Jumala loi
eläimet ihmisen iloksi (1.Moos. 1:24,25). Korkeammalla toveruuden tasolla
Jumala antoi miehen ja naisen toisilleen kumppaneiksi (1.Moos. 2:18 -
25). Mutta sapatissa Jumala antoi ihmiskunnalle lahjan, jossa hän tarjosi
korkeimman tason kumppanuutta - kumppanuutta itsensä Jumalan kanssa.
Ihmisolentoja ei ollut luotu seurustelemaan vain eläinten kanssa eikä
edes vain toisten ihmisten kanssa. Heidät oli luotu Jumalaa varten.
Erityisesti sapattina voimme kokea Jumalan läsnäolon
keskellämme. Ilman sapattia kaikki oli loputonta työtä ja raadantaa.
Jokainen päivä olisi toisten kaltainen, maallisiin tavoitteisiin
omistettu. Mutta sapatin saapuminen tuo toivoa, iloa, merkitystä ja
rohkeutta elämään. Se tarjoaa aikaa seurusteluun Jumalan kanssa
rukouksen, laulun sekä sanan tutkimisen ja mietiskelyn kautta. Silloin
meillä on myös aikaa jakaa evankeliumia toisille. Sapatti tarjoaa meille
tilaisuuden kokea Jumalan läheisyyttä ja läsnäoloa.
6. Uskonvanhurskauden merkki. Kristittyinä ymmärrämme,
että valaistun omantunnon ohjaamina ei - kristitytkin, jotka
vilpittömästi etsivät totuutta, voivat Pyhän Hengen johtamina oppia
noudattamaan Jumalan lain yleisiä periaatteita (Room. 2:14 - 16). Tästä
johtuu, että kristikunnan ulkopuolellakin noudatetaan jossain määrin
kymmenen käskyn periaatteita. Ainoastaan sapattikäsky on tässä suhteessa
poikkeuksena.
Monet ihmiset voivat ymmärtää, miksi on aiheellista pitää
viikoittaista lepopäivää. Sen sijaan ihmisen on luonnostaan vaikea
ymmärtää, miksi juuri seitsemäntenä päivänä tulisi pidättyä sellaisesta
työnteosta, mikä muina päivinä olisi täysin sopivaa. Luonto ei tarjoa
mitään perustetta seitsemännen päivän pyhittämiselle. Planeetat liikkuvat
radoillaan, kasvit kasvavat, sade ja auringonpaiste vuorottelevat ja
eläimet luonnossa käyttäytyvät samalla tavoin päivästä riippumatta. Miksi
sitten ihmisen tulisi levätä juuri viikon seitsemäntenä päivänä?
"Kristityllä on annettavana vain yksi syy, ei muuta, mutta tuo syy onkin
riittävä: Jumala on puhunut." *21
Vain Jumalan antaman erityisen ilmoituksen perusteella ihminen
voi ymmärtää seitsemännen päivän pyhittämisen merkityksen. Ne siis, jotka
pitävät pyhänä seitsemännen päivän, tekevät niin siksi, että he uskovat
ja luottavat Kristukseen, joka on antanut käskyn sen pyhittämisestä.
Viettämällä sapattia uskovat ilmaisevat halukkuuttaan hyväksyä Jumalan
tahto elämänsä ohjeeksi sen sijaan että nojaisivat omaan harkintaansa.
Pitäessään seitsemännen päivän uskovat eivät yritä tehdä
itseään vanhurskaiksi. Sen sijaan heidän sapatinviettonsa on seurausta
heidän suhteestaan Kristukseen, heidän Luojaansa ja Lunastajaansa. *22
Sapatinpitäminen on tulosta Kristuksen vanhurskaudesta, jossa heidät
vanhurskautetaan ja pyhitetään, ja se on merkkinä siitä, että heidät on
vapautettu synnin orjuudesta ja he ovat ottaneet vastaan hänen
täydellisen vanhurskautensa.
"Omenapuusta ei tule omenapuuta siten, että se tuottaa omenia.
Sen on ensin oltava omenapuu. Sen jälkeen puu tuottaa luonnostaan
hedelminään omenia. Samoin aito kristitty ei pidä sapattia tai muita
yhdeksää käskyä siksi, että hän niitä pitämällä tulisi vanhurskaaksi. Sen
sijaan se on Kristuksen jakaman vanhurskauden luonnollista hedelmää. Se,
joka tällä tavoin pitää sapattia, ei ole legalisti - - sillä hän ei
pidättäydy sapattina työnteosta hankkiakseen siten itselleen Jumalan
suosiota, vaan koska hän rakastaa Jumalaa ja haluaa tehdä sapatista
päivän, jolloin voi olla mahdollisimman läheisessä yhteydessä Jumalaan."
*23
Sapatinpitäminen ilmaisee, että olemme lakanneet luottamasta
omiin tekoihimme ja että tajuamme sen tosiasian, että vain Kristus,
Luojamme ja Lunastajamme, voi meidät pelastaa. "Oikea sapatinpitämisen
henki ilmaisee korkeinta rakkautta Jeesusta Kristusta, Luojaamme ja
Lunastajaamme kohtaan, joka tekee meistä uusia luomuksia. Näin oikean
päivän pyhittämisestä oikealla tavalla tulee uskonvanhurskauden merkki."
*24
7. Symboli levosta Kristuksessa. Sapatti, muistomerkki
siitä, että Jumala vapautti Israelin Egyptistä ja johti sen maallisen
Kanaanin lepoon, erotti tuon ajan lunastetut ympäröivistä kansoista.
Samalla tavalla sapatti on merkki vapauttamisesta synnistä Jumalan lepoon
ja lunastettujen erottamisesta maailmasta.
Kaikki, jotka astuvat siihen lepoon, johon Jumala heitä
kutsuu, ovat saaneet levon teoistaan niin kuin Jumala omista teoistansa
(Hepr. 4:10). Tämä lepo on hengellistä lepoa, lepoa omista teoistamme,
lepoa ja vapautusta synnistä. Tähän lepoon Jumala kutsuu kansaansa, ja
tästä levosta sekä sapatti että Kanaanin maa ovat vertauskuvia." *25
Kun Jumala päätti luomistyönsä ja lepäsi seitsemäntenä
päivänä, hän antoi Aadamille ja Eevalle sapatissa mahdollisuuden levätä
hänen yhteydessään. Vaikka he epäonnistuivat, Jumalan alkuperäinen
tarkoitus tuon levon tarjoamiseksi ihmiskunnalle säilyi muuttumattomana.
Syntiinlankeemuksen jälkeen sapatti oli jatkuvana muistutuksena tuosta
levosta. "Seitsemännen päivän sapatin vietto ei siis todista ainoastaan
uskosta Jumalaan kaiken Luojana, vaan myös uskosta hänen voimaansa
muuttaa elämää ja tehdä ihmisistä sopivia astumaan siihen ikuiseen
"lepoon", jonka Jumala alunperin oli tarkoittanut tämän maan asukkaille."
*26
Jumala oli luvannut tämän hengellisen levon kirjaimelliselle
Israelille. Huolimatta siitä, että kirjaimellinen Israel ei kansana
astunut tuohon lepoon, Jumalan kutsu on yhä voimassa: "Jumalan kansalla
on siis yhä sapattijuhla edessään" (Hepr. 4:9). Kaikkien, jotka haluavat
päästä tuohon lepoon, on ensin astuttava uskossa hänen hengelliseen
lepoonsa, sielun lepoon synnistä ja omista pyrkimyksistä pelastuksen
saavuttamiseksi." *27
Uusi testamentti vetoaa kristittyyn, ettei tämä lykkäisi tämän
armon ja uskon levon kokemusta tuonnemmaksi, sillä "tänä päivänä" on
otollinen hetki päästä siihen (Hepr.-4:-7; 3:-13). Kaikki, jotka ovat
astuneet tähän lepoon - pelastavaan armoon, joka saadaan uskomalla
Jeesukseen Kristukseen - , ovat lopettaneet kaikki yritykset omin teoin
hankkia vanhurskautta. Tällä tavoin seitsemännen päivän sapatin vietto on
vertauskuva uskovan pääsystä evankeliumin lepoon.
Yrityksiä jumalanpalveluspäivän muuttamiseksi
Koska sapatilla on niin tärkeä tehtävä Jumalan palvomisessa Luojana ja
Lunastajana, ei pitäisi olla yllättävää, että Saatana on käynyt
täysimittaista sotaa tämän pyhän asetuksen hävittämiseksi.
Missään ei Raamattu anna valtuutta muuttaa sitä
jumalanpalveluspäivää, jonka Jumala asetti Eedenissä ja jonka hän
uudelleen vahvisti Siinailla. Muutkin kristityt, vaikka ovatkin
sunnuntain viettäjiä, ovat tunnustaneet tämän tosiasian. Katolinen
kardinaali James Gibbons kirjoitti aikoinaan: "Voit lukea Raamatun
ensimmäisestä Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan asti etkä löydä
ainuttakaan riviä, jossa annettaisiin valtuudet sunnuntain
pyhittämiselle. Raamattu vahvistaa lauantain uskonnollisen vieton." *28
Sunnuntainvieton historian tutkija A.T. Lincoln, protestantti,
myöntää: "Ei voida väittää, että Uusi testamentti itse olisi antanut
perustan uskomukselle, jonka mukaan ylösnousemuksen jälkeen Jumala asetti
viikon ensimmäisen päivän lepopäiväksi sapatin tilalle." *29 Hän
tunnustaa: "Jokaisen, joka pitää koko dekalogia sitovana moraalilakina,
ainoa johdonmukainen menettelytapa on viettää sapattia viikon
seitsemäntenä päivänä." *30
Jos ei ole olemassa Raamatun todistusta sille, että Kristus
tai hänen opetuslapsensa olisivat muuttaneet jumalanpalveluspäivän
seitsemänneltä päivältä, miten sitten niin monet kristityt ovat
omaksuneet sunnuntain sen tilalle?
Sunnuntainvieton synty. Muutos sapatinvietosta
sunnuntainviettoon tapahtui asteettain. Ei ole olemassa mitään todistetta
kristittyjen viikoittaisesta sunnuntainvietosta ennen toista vuosisataa,
mutta on todisteita, jotka osoittavat, että toisen vuosisadan
puolivälissä jotkut kristityt viettivät vapaaehtoisesti sunnuntaita
jumalanpalveluspäivänä, ei lepopäivänä. *31
Rooman seurakunta, joka koostui suureksi osaksi
pakanakristityistä (Room.-11:-13), oli johtava vaikuttaja siinä
kehityksessä, joka johti kohti sunnuntain omaksumista
jumalanpalveluspäiväksi. Roomassa, valtakunnan pääkaupungissa, esiintyi
voimakkaita juutalaisvastaisia asenteita, jotka ajan myötä vahvistuivat
entisestään. Tuossa kaupungissa asuvat kristityt pyrkivät tämän vuoksi
erottautumaan juutalaisuudesta. He luopuivat joistakin tavoista, jotka
olivat olleet yhteisiä kristityille ja juutalaisille. Tässä vaiheessa
alkoi kristittyjen keskuudessa esiintyä siirtymistä pois sapatin
kunnioittamisesta kohti yksinomaista sunnuntainviettoa. *32
Toiselta vuosisadalta viidennelle vuosisadalle kristityt
kuitenkin jatkoivat seitsemännen päivän sapatin viettämistä lähes
kaikkialla Rooman valtakunnan alueella samalla kun sunnuntain asema
vahvistui. Viidennellä vuosisadalla elänyt historioitsija Socrates
kirjoitti: "Lähes kaikki seurakunnat kautta maailman viettävät pyhiä
salaisuuksia joka viikko sapattina, kuitenkin kristityt Aleksandriassa ja
Roomassa ovat luopuneet tästä tavasta jonkin vanhan perinteen vuoksi."
*33
Neljännellä ja viidennellä vuosisadalla monet kristityt
pyhittivät sekä sapatin että sunnuntain. Sozomen, toinen historioitsija
samalta aikakaudelta, kirjoitti: "Ihmiset Konstantinopolissa ja lähes
kaikkialla kokoontuvat yhteen sapattina samoin kuin viikon ensimmäisenä
päivänä; tätä tapaa ei kuitenkaan noudateta Roomassa eikä
Aleksandriassa." *34 Nämä lähteet osoittavat Rooman johtavaa asemaa
sapatinvietosta luopumisessa.
Miksi ne, jotka luopuivat pyhittämästä seitsemättä päivää, valitsivat
lepopäiväksi sunnuntain eikä jotain muuta päivää? Pääsyynä oli se, että
Kristus oli noussut kuolleista sunnuntaina; itse asiassa väitettiin, että
hän oli antanut valtuudet sunnuntainvietolle. "Mutta niin oudolta kuin se
ehkä tuntuukin, yksikään kirjoittaja toisella tai kolmannella
vuosisadalla ei kertaakaan esitä ainuttakaan Raamatun kohtaa sen tueksi,
että sunnuntaita vietettiin sapatin sijasta. Ei Barnabas, ei Ignatios, ei
Justinus Marttyyri, ei Irenaeus, ei Tertullianus, ei Klemens Roomalainen,
ei Klemens Aleksandrialainen, ei Origenes, ei Cyprianus, ei Victorinus
eikä kukaan muukaan kirjoittaja, joka eli lähellä sitä aikaa, jolloin
Jeesus eli maan päällä, mainitse mitään mistään sellaisesta Jeesuksen tai
muun Raamatun henkilön antamasta opetuksesta." *35
Se kansansuosio ja vaikutus, minkä pakanallisten roomalaisten
harjoittama auringon palvonta antoi sunnuntaille, epäilemättä
myötävaikutti sen yleistyvään hyväksyntään jumalanpalveluspäiväksi.
Auringon palvonta esitti tärkeää osaa kaikkialla antiikin maailmassa. Se
oli "yksi vanhimpia elementtejä roomalaisessa uskonnossa." Itämaisen
aurinkokultin vuoksi "toisen kristillisen vuosisadan alkupuolelta lähtien
Voittamattoman Auringon (Sol Invictus) kultti oli hallitsevassa asemassa
Roomassa ja muissa osissa valtakuntaa." *36
Tämä suosittu uskonto pääsi vaikuttamaan varhaiseen kirkkoon
uusien käännynnäisten välityksellä. "Pakanuudesta kristinuskoon
kääntyneet tunsivat jatkuvasti vetovoimaa auringon palvontaa kohtaan.
Tämä ilmenee siitä, että kirkkoisät toistuvasti tuomitsivat auringon
palvonnan, mutta myös siitä, että auringon palvonnalla oli merkittäviä
vaikutuksia kristillisen kirkon liturgiaan." *37
Neljännellä vuosisadalla annettiin ensimmäiset sunnuntailait.
Ensin sunnuntailait olivat luonteeltaan yhteiskunnallisia, myöhemmin
annettiin luonteeltaan uskonnollisia sunnuntailakeja. Keisari
Konstantinus Suuri antoi ensimmäisen siviilioikeudellisen sunnuntailain
7. maaliskuuta 321 jKr. Ottaen huomioon sunnuntain suosion aurinkoa
palvovien pakanoiden keskuudessa ja sen arvonannon, millä monet kristityt
siihen suhtautuivat, Konstantinus toivoi, että tekemällä sunnuntaista
lepopäivän hän voisi varmistaa kummankin kansanryhmän tuen
hallitukselleen. *38
Konstantinuksen sunnuntailaki heijasti hänen taustaansa
auringon palvojana. Siinä sanottiin: "Auringon kunnianarvoisena päivänä
(venerabili die Solis) virkamiehet ja kaupungeissa asuva kansa levätkööt
ja kaikki työpajat olkoot suljettuina. Maaseudulla voivat maanviljelystä
harjoittavat henkilöt kuitenkin vapaasti ja laillisesti jatkaa töitään."
*39
Useita vuosikymmeniä myöhemmin kirkko seurasi hänen
esimerkkiään. Laodikean konsiilissa (n. 364 jKr., tarkkaa ajankohtaa ei
tiedetä), joka ei ollut ns. ekumeeninen kirkolliskokous vaan ainoastaan
roomalaiskatolisen kirkon hyväksymä, annettiin ensimmäinen kirkollinen
sunnuntailaki. Kaanonissa 29 kirkko sääsi, että kristittyjen tulisi
kunnioittaa sunnuntaita ja "jos mahdollista, olla tekemättä työtä tuona
päivänä". Samassa yhteydessä se tuomitsi tavan levätä sapattina ja
opetti, että kristittyjen "ei tulisi olla joutilaina lauantaina (kreik.
sabbaton, 'sapattina'), vaan työskennellä tuona päivänä." *40
Vuonna 538, samana vuonna, josta lasketaan alkavan 1260 -
vuotta käsittävä profeetallinen ajanjakso (ks. tämän kirjan lukua 12),
Orleansin kolmas konsiili antoi lain. joka oli ankarampi kuin
Konstantinuksen sunnuntailaki. Tuon konsiilin kaanonissa 28 sanotaan,
että sunnuntaina myös "maanviljelystyöt on pantava syrjään, jotta
ihmiset eivät estyisi tulemasta kirkkoon." *41
Muutos ennustettu. Raamattu paljastaa, että sunnuntain
viettämisellä kristillisenä asetuksena on alkunsa "laittomuuden
salaisuudessa" (2.- Tess.2-:-7, VKR), joka vaikutti jo Paavalin aikana
(ks. tämän kirjan lukua 12). Danielin 7. luvussa esitetyn profetian
välityksellä Jumala ilmoitti etukäteen pyhäpäivän muutoksesta.
Danielin näky kuvailee hyökkäystä Jumalan kansaa ja Jumalan
lakia vastaan. Hyökkäävä valta, jota kuvaa pieni sarvi (ja peto
Ilmestyskirjan 13. luvun alussa), aiheuttaa suuren luopumuksen
kristillisessä kirkossa (katso tämän kirjan lukua 12). Pieni sarvi nousee
neljännestä eläimestä (pedosta) ja siitä tulee suuri vainoava valta
Rooman kukistumisen jälkeen (ks. lukua 18). Se "pyrkii muuttamaan juhla -
ajat ja lain" (Dan. 7:25). Tämä luopiovalta onnistuu hyvin eksyttämään
suurimman osan maailmaa, mutta lopulta oikeus tekee päätöksen sen
tuhoamisesta (Dan. 7:11,-22,-26). Viimeisen ahdistuksen aikana Jumala
puuttuu asioihin ja vapauttaa kansansa (Dan. 12:-1 - 3).
Tämä profetia sopii vain yhteen valtaan kristikunnassa. On
olemassa vain yksi uskonnollinen organisaatio, joka väittää olevansa
oikeutettu muuttamaan jumalallisia lakeja. Huomaa, mitä
roomalaiskatoliset auktoriteetit ovat kautta historian väittäneet:
Noin vuonna 1400 jKr. Petrus de Ancharano vakuutti, että
"paavi voi muuttaa jumalallista lakia, koska hänen valtansa ei ole
peräisin ihmiseltä vaan Jumalalta ja hän toimii maan päällä Jumalan
sijasta. Hänellä on täysi valta sekä sitoa että päästää hänen
lampaitaan." *42
Tämän hämmästyttävän väitteen vaikutus oli nähtävissä
uskonpuhdistuksen aikana. Luther väitti, että hänen elämänohjeenaan oli
Pyhä Raamattu eikä kirkon traditio. Hänen tunnuslauseensa oli sola
scriptura - "Raamattu ja yksin Raamattu". John Eck, yksi
roomalaiskatolisen opin kyvykkäimmistä puolustajista, hyökkäsi Lutheria
vastaan juuri tässä kohdin väittämällä, että kirkon arvovalta oli
Raamatun yläpuolella. Hän vetosi siihen, että Luther vietti sunnuntaita
Raamatun sapatin sijasta. Eck sanoi: "Raamattu opettaa: 'Muista pyhittää
lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta
seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti,' jne. Kuitenkin
kirkko on muuttanut sapatin omalla arvovallallaan sunnuntaiksi, eikä
sinulla (Lutherilla) ole siihen mitään Raamatun perustetta." *43
Trenton konsiilissa (1545 - 1563), jonka paavi oli kutsunut
koolle protestantismin vastustamiseksi, Gaspare de Fosso, Reggion
arkkipiispa, otti asian uudelleen esille. "Kirkon arvovalta," hän sanoi,
"käy siis mitä selvimmin ilmi Raamatun kirjoituksista: vaikka kirkko
toisaalta suosittelee niitä, selittää niiden olevan jumalallista
alkuperää ja tarjoaa niitä meidän luettavaksemme, - - toisaalta
kuitenkin Raamatun sisältämät lain käskyt, joita Herra opetti, ovat
lakanneet olemasta voimassa saman arvovallan (kirkon) toimesta. Sapatti,
kaikkein kunniakkain päivä laissa, on muutettu Herran päiväksi. - -
Nämä ja muut samankaltaiset asiat eivät ole lakanneet Kristuksen
opetuksen tähden (sillä hän sanoi tulleensa täyttämään lakia, ei
kumoamaan sitä), vaan ne on muutettu kirkon arvovallalla." *44
Onko tuolla kirkolla edelleen sama kanta? Vuoden 1977 laitos
katolisesta katekismuksesta (The Convert's Catechism of Catholic
Doctrine) sisältää seuraavan sarjan kysymyksiä ja vastauksia:
"K. Mikä päivä on sapatti?
"V. Sapatti on lauantai.
"Miksi vietämme sunnuntaita emmekä lauantaita?
"Vietämme sunnuntaita emmekä lauantaita, koska Katolinen
Kirkko siirsi juhlallisuudet lauantailta sunnuntaille." *45
Menekkiteoksessaan The Faith of Millions (1974)
roomalaiskatolinen tutkija John A. O'Brien päätyy tähän väistämättömään
johtopäätökseen: "Koska Raamatun mukaan lepopäivä on lauantai eikä
sunnuntai, eikö ole outoa, että ei - katoliset, jotka sanovat
perustavansa uskonsa suoraan Raamattuun eikä Kirkon arvovaltaan,
viettävät sunnuntaita lauantain sijasta? Kyllä, tietenkin se on
epäjohdonmukaista." Hän huomauttaa, että tapa viettää sunnuntaita
"perustuu Katolisen Kirkon arvovallalle eikä millekään Raamatun
nimenomaiselle tekstille. Tämä sunnuntainvietto on muistuttamassa
äitikirkosta, josta ei - katoliset lahkot ovat eronneet. Ne ovat kuin
poika, joka on juossut pois kotoaan, mutta joka yhä kuljettaa taskussaan
äitinsä kuvaa." *46
Nämä väitteet täyttävät profetiaa ja auttavat tunnistamaan
pienen sarven vallan.
Sapatin ennalleen asettaminen. Jesajan kirjan luvuissa 56
ja 58 Jumala kutsuu Israelia sapattiuudistukseen. Jumala viittaa
tulevaisuudessa tapahtuvaan pakanakansojen kokoamiseen samaan Herran
laumaan (Jes.- 56:-8) ja yhdistää tämän pelastusmission onnistumisen
sapatin pyhänä pitämiseen (Jes.- 56:-1,2,6,7).
Jumala esittää täsmällisen tehtävän kansalleen. Vaikka tuo
tehtävä onkin maailmanlaajuinen, se on erityisesti suunnattu niihin,
jotka väittävät olevansa uskovaisia mutta jotka todellisuudessa ovat
luopuneet hänen käskyistään (Jes.- 58:-1,2). Tuo tehtävä määritellään
seuraavasti: "Ammoin raunioituneet asumuksesi sinä rakennat jälleen,
pystytät rakennuksia muinaisille perustuksille, ja niin sinun nimesi on
oleva: sortuneiden muurien korjaaja, maan asutuksen elvyttäjä. Jos et
polje tomuun sapattia etkä aja omia etujasi minun pyhänä päivänäni, jos
nimität sapattia ilon päiväksi ja Herran pyhää päivää kunnian päiväksi,
jos kunnioitat sitä niin, ettet kulje omilla asioillasi, et käy kauppaa
etkä aja omia etujasi, silloin saat iloita Herrasta" (Jes. -58:-12 - 14).
Hengellisen Israelin lähetystehtävä on samankaltainen kuin
muinaisen Israelin. Jumalan lakiin tehtiin halkeama, kun pienen sarven
valta muutti sapatin. Kuten maahan poljettu sapatti oli saatettava
ennalleen Israelissa, samoin nykyaikana sapatin jumalallinen instituutio
on asetettava entiselleen ja Jumalan laissa oleva halkeama korjattava.
*47
Ilmestyskirjan 14. luvun sanoman (6 - 12) julistaminen ikuisen
evankeliumin yhteydessä toteuttaa tämän entistämistyön ja lain
asettamisen oikeaan arvoonsa. Tämän sanoman julistaminen on Jumalan
seurakunnan tehtävä toisen adventin lähestyessä (ks. tämän kirjan lukua
12). Tämän sanoman tehtävänä on herättää maailma ja kutsua jokaista
valmistautumaan tuomiolle.
"Kumartakaa häntä, joka on luonut taivaan, maan ja meren ja
vesien lähteet" (Ilm.- 14:-7). Tässä kehotuksessa on suora viittaus
Jumalan ikuisen lain sapattikäskyyn. Sen liittäminen tähän viimeiseen
varoitukseen vahvistaa sen, että Jumala tuntee erityistä huolta hänen
lajalti unohdetun sapattinsa palauttamisesta ennalleen ennen toista
adventtia.
Tämän sanoman julistaminen edeltää taistelua, joka koskee koko
maailmaa. Keskeisenä kysymyksenä tulee olemaan kuuliaisuus Jumalan lakia
kohtaan ja sapatin noudattaminen. Tämän taistelun uhatessa jokaisen on
ratkaistava, noudattaako hän Jumalan vai ihmisten käskyjä. Tämä sanoma
kokoaa kansan, joka noudattaa Jumalan käskyjä ja uskoo Jeesukseen. Sen
hylkääjät ottavat lopulta vastaan pedon merkin (Ilm. -14:9,12; ks. tämän
kirjan lukua 12).
Sapatin viettäminen
Jotta muistaisimme pyhittää lepopäivän, sapatin (2.-Moos. -20:-8), meidän
on ajateltava sapattia viikon aikana ja tehtävä välttämättömiä
valmisteluja voidaksemme viettää sitä Jumalan mielen mukaisesti. Meidän
tulisi varoa kuluttamasta siinä määrin loppuun voimiamme viikon aikana,
ettemme enää jaksa osallistua Jumalan palvelukseen sapattina.
Koska sapatti on erityinen Jumalan kanssa seurustelun päivä,
jolloin meitä kutsutaan iloiten juhlimaan hänen armollisia tekojaan
luomisessa ja lunastuksessa, on tärkeätä välttää kaikkea sellaista, mikä
vahingoittaisi sen pyhää ilmapiiriä. Raamattu opettaa, että sapattina
meidän tulisi lakata arkisesta työstämme (2.Moos. -20:-10), välttää
kaikkea ansiotyötä ja kaikkia liikesuhteita (Neh.- 13:-15 - 22). Jumala
kehottaa kunnioittamaan hänen pyhää päiväänsä siten, "ettet kulje omilla
asioillasi, et käy kauppaa etkä aja omia etujasi" (Jes. -59:13). Jos
tuona päivänä keskitymme omiin asioihimme ja maallisiin harrastuksiimme,
se häiritsee yhteyttämme Luojaamme ja rikkoo sapatin pyhyyttä. *48 Meidän
tulee huolehtia myös siitä, että kaikilla, joista kannamme vastuuta -
lapsillamme, työntekijöillämme ja myös vieraillamme ja eläimillämme
(2.-Moos. 20:-10) - on mahdollisuus nauttia sapatin siunauksista.
Sapatti alkaa auringon laskiessa perjantai - iltana ja päättyy
auringon laskuun lauantai - iltana (ks. 1.Moos. -1:-5; vrt. Mark. 1:-32).
*49 Raamattu nimittää sapattia edeltävää päivää (perjantaita)
valmistuspäiväksi (Mark. -15:-42). Silloin valmistaudutaan sapattia
varten, jotta mikään ei häiritsisi sen pyhyyttä. Tuona päivänä tulisi
valmistaa myös sapatin ateriat, jotta sapatin pyhinä hetkinä voidaan olla
levossa myös ruoanlaiton osalta (ks. 2.Moos.- 16:-23; 4.-Moos. -11:-8).
Kun sapatin pyhät hetket saapuvat, on hyvä, että perheen
jäsenet tai uskovat kokoontuvat yhteen juuri ennen auringon laskua
perjantaina laulamaan, rukoilemaan ja lukemaan Jumalan sanaa. Näin he
lausuvat Kristuksen Hengen tervetulleeksi vieraaksi keskuuteensa. Samoin
heidän tulisi kokoontua sapatin päättyessä yhteiseen hartaushetkeen,
jossa pyydetään Jumalan läsnäoloa ja ohjausta koko alkavalle uudelle
viikolle.
Herra kehottaa kansaansa nimittämään sapattia ilon päiväksi
(Jes. -58:-13). Miten se on mahdollista? Vain siten, että seurataan
sapatin Herran Jeesuksen esimerkkiä. Vain siten voidaan kokea sitä
todellista iloa ja tyydytystä, jonka Jumala on varannut tuolle päivälle.
Jeesus vietti säännöllisesti sapattia, otti osaa sen
jumalanpalvelukseen ja antoi uskonnollista opetusta tuona päivänä (Mark.-
1:21; 3:-1 - 4; Luuk. 4:-16 - 27;- 13:10). Mutta hän teki enemmän kuin
vain osallistui jumalanpalvelukseen. Hän oli yhteydessä toisiin ihmisiin
(Mark.- 1:-29 - 31; Luuk. -14:-1), kulki luonnossa (Mark.- 2:-23) ja teki
pyhiä laupeuden tekoja. Missä tahansa hän kulkikin, hän paransi sairaita
ja kärsiviä (Mark.- 1:21 - 31; 3:-1 - 5; Luuk.- 13:-10 - 17; 14:-2 - 4;
Joh. -5:-1 - 15; 9:1 - 14).
Kun Jeesusta arvosteltiin siitä, että hän sapattina poisti
kärsimystä, hän vastasi: "Kyllä sapattina on lupa tehdä hyvää"
(Matt.-12:-12). Parantamisteoillaan hän ei rikkonut sapattia eikä
kumonnut sitä. Mutta tällä tavoin hän osoitti vääriksi ne raskaat
säännöt, jotka olivat vääristäneet sapatin merkityksen Jumalan
välikappaleena hengellisen ilon ja virkistyksen tuomiseksi. *50 Jumala on
tarkoittanut sapatin ihmiskunnan hengelliseksi rikastumiseksi. Sellaiset
toimet, jotka edistävät yhteyttä Jumalan kanssa, ovat sopivia sapattina.
Ne toimet taas, jotka eivät tue tuota tarkoitusta vaan muuttavat sapatin
pelkäksi vapaapäiväksi, ovat sopimattomia.
Sapatin Herra kutsuu kaikkia seuraamaan hänen esimerkkiään.
Ne, jotka ottavat vastaan hänen kutsunsa, kokevat sapatin iloisena ja
hengellisenä juhlana - taivaan esimakuna. He huomaavat, että "Jumala on
suunnitellut sapatin ehkäisemään hengellistä masennusta. Viikosta toiseen
seitsemäs päivä lohduttaa omaatuntoamme vakuuttamalla meille, että
huolimatta luonteemme epätäydellisyydestä olemme täydellisiä
Kristuksessa. Hänen saavutuksensa Golgatalla merkitsee meille sovitusta.
Astumme hänen lepoonsa." *51
Huomautukset ja lähdeviitteet
1. John N. Andrews, History of the Sabbath, 2nd ed., enl. (Battle
Creek, MI:Seventh - day Adventist Publishing Assn., 1873), 3rd ed., enl.,
s. 575. |
 |
 |
 |
 |
 |