 |
|||
            |  |
Perusopinkohdat - Raamattu
Perusluonteiset opinkohdat 1
Pyhä Raamattu, Vanha ja Uusi testamentti, on kirjoitettu Jumalan sana,
jonka jumalallisen innoituksen vaikutuksesta pyhät Jumalan miehet
puhuivat ja kirjoittivat Pyhän Hengen johtamina. Tässä sanassa Jumala on
uskonut ihmiselle pelastumiseen välttämättömän tiedon. Pyhä Raamattu on
erehtymätön ilmoitus Jumalan tahdosta. Se on luonteen mittapuu,
kokemuksen koetinkivi, arvovaltainen opin ilmoittaja ja luotettava esitys
Jumalan teoista historiassa.
Mitään kirjaa ei ole niin rakastettu ja vihattu, niin kunnioitettu ja
kirottu kuin Raamattua. Ihmiset ovat antaneet henkensä Raamatun puolesta,
toiset taas ovat Raamatun vuoksi riistäneet toisiltaan hengen. Se on
ollut ihmisen suurimpien ja jaloimpien tekojen innoittajana, mutta sitä
on myös syytetty ihmisen julmimmista ja alhaisimmista teoista. Sotia on
käyty Raamatun nimissä, sen sivuilta on etsitty tukea vallankumouksille
ja sen aatteiden voimalla on kukistettu kokonaisia valtakuntia.
Kaikenlaisia ajatussuuntia edustavat ihmiset - vapautuksen teologian
kannattajista kapitalisteihin, fasisteista marxismin kannattajiin,
diktaattoreista kansanvallan esitaistelijoihin, pasifisteista
militaristeihin - etsivät sen lehdiltä sanoja, joilla voisivat tukea
tekojaan.
Raamatun ainutlaatuisuus ei kuitenkaan johdu sen vertaansa vailla
olevasta poliittisesta, sivistyksellisestä tai yhteiskunnallisesta
vaikutuksesta, vaan sen alkuperästä ja sisällöstä. Se on Jumalan ilmoitus
ainoalaatuisesta jumalihmisestä: Jumalan Pojasta, Jeesuksesta
Kristuksesta, maailman Vapahtajasta.
Jumalallinen ilmoitus
Vaikka historian kaikkina aikoina jotkut ovat asettaneet
kyseenalaiseksi Jumalan olemassaolon, monet ovat varmoina todistaneet,
että hän on olemassa ja että hän on ilmaissut itsensä. Miten Jumala on
ilmoittanut itsensä ja mikä on Raamatun asema ja tehtävä tässä
ilmoituksessa?
Yleinen ilmoitus. Sitä tietoa Jumalan luonteesta, minkä
saamme historian, inhimillisen käyttäytymisen, omantunnon ja luonnon
välityksellä, nimitetään tavallisesti "yleiseksi ilmoitukseksi", koska se
on kaikkien ulottuvilla ja vetoaa järkeemme.
"Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen
teoistaan" (Ps. 19:2). Auringonpaiste, sade, kukkulat ja virrat, kaikki
ne todistavat rakastavasta Luojasta. "Hänen näkymättömät ominaisuutensa,
hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti
olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät
voi puolustautua" (Room. 1:20).
Jotkut voivat nähdä ihmisten välisissä hyvissä suhteissa ja siinä
erityisessä rakkaudessa, mikä vallitsee ystävien, perheenjäsenten,
aviopuolisoiden sekä vanhempien ja lasten välillä, todisteen Jumalasta,
joka pitää huolta ihmisestä. "Niin kuin äiti lohduttaa lastaan, niin minä
teitä lohdutan" (Jes. 66:13). "Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin
armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä" (Ps. 103:13).
Kuitenkin sama auringonpaiste, joka todistaa rakastavasta
Luojasta, voi muuttaa maan rutikuivaksi autiomaaksi ja aiheuttaa
nälänhätää. Sama sade voi saada aikaan tulvan, joka voi hukuttaa
kokonaisia perheitä. Sama kaunis kukkula voi järistyksessä murtua ja
haudata alleen eläviä olentoja. Ja ihmissuhteisiin liittyy usein kateutta
ja vihaa, mikä voi jopa johtaa murhaan.
Ympärillämme oleva maailma antaa ristiriitaisilta näyttäviä
viestejä. Ympäröivä luonto esittää yhtä paljon kysymyksiä kuin
vastauksiakin. Siitä ilmenee, että hyvän ja pahan välillä vallitsee
taistelu, mutta se ei selitä, miten tuo taistelu alkoi, ketkä taistelevat
ja miksi, eikä myöskään sitä, kuka lopulta voittaa.
Erityinen ilmoitus. Synti rajoittaa Jumalan mahdollisuutta
ilmoittaa itsensä luomistekojensa välityksellä, sillä se heikentää
kykyämme tulkita Jumalan todistusta. Rakkaudessaan Jumala antoi itsestään
erityisen ilmoituksen auttaakseen meitä saamaan vastauksia kysymyksiimme.
Vanhan ja Uuden testamentin kirjoitusten välityksellä Jumala paljastaa
meille itsensä erityisellä tavalla, mikä saa meidät vakuuttuneeksi hänen
rakkaudestaan. Ensin hän ilmoitti itsensä profeettojen välityksellä; sen
jälkeen hän antoi lopullisen ilmoituksen itsestään Jeesuksen Kristuksen
kautta (Hepr. 1:1,2).
Raamattu sisältää totuuden Jumalasta ja samalla se ilmaisee
meille hänet persoonana. Molemmat ilmoituksen alueet ovat välttämättömiä:
Meidän on opittava tuntemaan Jumalaa Jeesuksen Kristuksen kautta (Joh.
17:3) samoin kuin totuutta, "joka Jeesuksessa on" (Ef. 4:21). Raamatun
pyhissä kirjoituksissa Jumala läpäisee meidän henkiset, siveelliset ja
hengelliset rajoituksemme ja välittää meille viestin siitä, että hän
tahtoo pelastaa meidät.
Raamatun keskeinen sanoma
Raamattu ilmoittaa Jumalan ja paljastaa ihmisen. Se paljastaa meidän
hädänalaisen tilamme ja ilmoittaa Jumalan ratkaisun siihen. Se osoittaa
meidän olevan kadonneita, Jumalasta vieraantuneita, ja ilmoittaa meille
Jeesuksen, joka on tullut meitä etsimään ja johtamaan takaisin Jumalan
luo.
Jeesus Kristus on Raamatun keskus. Vanha testamentti esittää
Jumalan Pojan Messiaana, maailman lunastajana; Uusi testamentti ilmoittaa
hänet Jeesuksena Kristuksena, Vapahtajana. Jokainen sivu ilmoittaa meille
joko vertauskuvien välityksellä tai suorasanaisesti jotakin hänen
työstään ja luonteestaan. Jeesuksen kuolema ristillä on Jumalan luonteen
äärimmäinen ilmoitus.
Ristillä tapahtuva ilmoitus on äärimmäinen, koska siinä kohtaavat
toisensa kaksi äärimmäisyyttä: ihmisen käsittämätön pahuus ja Jumalan
rajaton rakkaus. Mikä voisi antaa meille selvemmän käsityksen
inhimillisestä syyllisyydestä? Mikä voisi paremmin paljastaa synnin?
Risti paljastaa meille Jumalan, joka antoi oman Poikansa surmattavaksi.
Mikä uhri! Miten hän olisi voinut paremmin ilmoittaa rakkautensa?
Raamatun keskus on todellakin Jeesus Kristus. Hän on kosmisen draaman
keskuksessa. Pian hänen voittonsa Golgatalla saavuttaa huippunsa kaiken
pahuuden hävittämisessä. Ihmisen ja Jumalan välinen yhteys palautetaan
silloin ennalleen.
Sanoma Jumalan rakkaudesta, joka ilmeni erityisesti Kristuksen
uhrikuolemassa Golgatalla, on koko maailmankaikkeuden suurin totuus. Se
on myös koko Raamatun keskeisin sisältö. Sen vuoksi kaikkia Raamatun
päätotuuksia on tutkittava tästä näkökulmasta.
Raamatun kirjoittajat
Raamatun arvovalta uskon ja elämän ohjeena perustuu sen alkuperään.
Raamatun kirjoitukset poikkeavat kaikesta muusta kirjallisuudesta. Niitä
nimitetään Uudessa testamentissa "pyhiksi kirjoituksiksi" (Room. 1:2;
2.Tim. 3:15).
Raamatun kirjoittajat väittivät, että he olivat saaneet sanomansa
jumalallisista lähteistä. Jumalallinen ilmestys teki heidät kykeneviksi
näkemään niitä totuuksia, joita he välittivät edelleen (ks. Jes. 1:1;
Aam. 1:1; Miika 1:1; Hab. 1:1; Jer. 38:21,22).
Raamatun kirjoittajat viittasivat Jumalan Henkeen, joka
profeettojen välityksellä ilmoitti sanomia kansalle (Neh. 9:30; vrt. Sak.
7:12). Daavid sanoi: "Herran Henki puhuu minun kauttani, hänen sanansa on
minun kielelläni" (2.Sam. 23:2). Hesekiel kirjoitti: "minuun tuli henki",
"Minuun tuli Herran henki", "Henki nosti minut ilmaan ja toi minut
Kaldeaan pakkosiirtolaisten luo; tämä tapahtui näyssä, Jumalan hengen
voimasta" (Hes. 2:2; 11:5,24). Miika todisti: "Minä olen täynnä voimaa ja
Herran henkeä" (Miika 3:8).
Uudesta testamentista ilmenee, että Pyhä Henki vaikutti Vanhan
testamentin kirjoitusten valmistamisessa. Jeesus sanoi, että Pyhä Henki
innoitti Daavidia (Mark. 12:36). Paavali uskoi, että Pyhä Henki puhui
profeetta Jesajan kautta (Ap.t. 28:25). Pietari korosti, että Pyhä Henki
ohjasi ja johti kaikkia profeettoja, ei vain muutamia (1.Piet. 1:10,11;
2.Piet. 1:21). Toisinaan kirjoittaja jäi kokonaan taka-alalle, ja
ainoaksi todelliseksi tekijäksi tunnustettiin Pyhä Henki: "Pyhä Henki
sanoo - - ", "Pyhä Henki osoittaa - - " (Hepr. 3:7; 9:8).
Uuden testamentin kirjoittajat tajusivat, että Pyhä Henki oli
myös heidän saamiensa sanomien lähteenä. Paavali julisti: "Pyhä Henki
sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta" (1.Tim.
4:1). Johannes kertoi, että "Herran päivänä Henki valtasi minut" (Ilm.
1:10). Ja Jeesus antoi apostoleille käskynsä "Pyhän Hengen voimalla"
(Ap.t. 1:2; vrt. Ef. 3:3 - 5).
Näin Jumala Pyhässä Hengessä on ilmoittanut itsensä pyhien
kirjoitusten kautta. Jumala ei kuitenkaan itse kirjoittanut Raamattua,
vaan käytti siihen ihmisten käsiä - noin neljääkymmentä kättä - yli
1500 vuoden aikana. Ja koska Jumala, Pyhä Henki, innoitti kirjoittajia,
Jumalaa siis voidaan pitää Raamatun tekijänä.
Raamatun innoitus
Raamatun kirjoitukset ovat syntyneet "Jumalan Hengestä" (2.Tim. 3:16).
Alkutekstin kreikankielinen sana theopneustos, merkitsee sanatarkasti
"Jumalan henkeyttämä", "Jumalan inspiroima". Sana inspiraatio tulee
vastaavasta latinankielisestä sanasta ja merkitsee sanatarkasti sisään
puhaltamista, sisään henkäystä. Sillä tarkoitetaan teologisessa
kielenkäytössä Jumalan Hengen vaikutusta Raamatun kirjojen syntymisessä.
Jumala inspiroi eli innoitti Raamatun kirjoittajia ja Henkensä
välityksellä ikään kuin puhalsi totuuden heidän mieleensä. He vuorostaan
ilmaisivat sen niillä sanoilla, jotka löydämme Raamatun kirjoituksista.
Inspiraatio on siis se menetelmä, jonka kautta Jumala välittää
ihmiskunnalle ikuista totuuttaan.
Miten inspiraatio toimii. Jumalallinen ilmoitus annettiin
ihmisille jumalallisen inspiraation vaikutuksesta; "ihmiset ovat puhuneet
Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet" (2. Piet.
1:21). Tämä ilmoitus ilmaistiin sitten ihmiskielellä, joka on
epätäydellistä ja monin tavoin rajoittunutta. Kuitenkin kysymys oli
Jumalan todistuksesta. Jumala inspiroi ihmisiä, ei sanoja.
Olivatko profeetat yhtä passiivisia kuin nauhurit, jotka
toistavat täsmälleen sen, mitä niihin on äänitetty? Joissakin tapauksissa
kirjoittajia käskettiin kirjoittamaan muistiin täsmälleen Jumalan
lausumat sanat, mutta useimmissa tapauksissa Jumala kehotti heitä
kuvailemaan parhaan kykynsä mukaan sitä, minkä olivat nähneet tai
kuulleet. Näissä viimeksimainituissa tapauksissa kirjoittajat käyttivät
omaa kieltään ja tyyliään.
Paavali totesi, että "profeetat pystyvät hallitsemaan
henkilahjojaan" (1. Kor. 14:32). Aito innoitus ei hävitä profeetan
yksilöllisyyttä, ajattelukykyä, itsenäisyyttä eikä persoonallisuutta.
Mooseksen ja Aaronin välinen suhde kuvaa jossain määrin sitä
suhdetta, joka vallitsi Pyhän Hengen ja Raamatun kirjoittajan välillä.
Jumala sanoi Moosekselle: "Minä asetan sinut jumalaksi faraolle, ja
veljestäsi Aaronista tulee sinun profeettasi" (2. Moos. 7:1; vrt.
4:15,16). Mooses antoi Aaronille tiedon Jumalan sanomista, ja Aaron
vuorostaan ilmoitti ne omin sanoin ja omalla tyylillään faraolle. Samalla
tavoin Raamatun kirjoittajat ilmaisivat jumalallisia käskyjä, ajatuksia
ja sanomia sellaisella kielellä ja tyylillä, mikä oli heille ominaista.
Tästä johtuu, että Raamatun eri kirjojen sanasto vaihtelee ja heijastaa
kunkin kirjoittajan omaa kasvatusta ja kulttuuriperintöä.
Raamattu "ei edusta Jumalan ajattelu- ja ilmaisutapaa. Usein
sanotaan, että Jumala ei ilmaisisi ajatustaan tuolla tavalla. Mutta
Jumala ei ole asettanut itseään vastuuseen Raamatussa esiintyvistä
sanoista, logiikasta tai retoriikasta. Raamatun kirjoittajat olivat
Jumalan kirjureita, eivät hänen kyniään." *1 "Inspiraatio ei kohdistu
ihmisen sanoihin tai hänen sanontatapoihinsa vaan ihmiseen itseensä,
kirjoittajaan, joka Pyhän Hengen vaikutuksen alaisena ottaa vastaan
ajatuksia. Kirjoittajan oma yksilöllinen ajatusmaailma antaa kuitenkin
leimansa hänen käyttämiinsä sanoihin. - - Jumalallinen mieli ja tahto
liittyy inhimilliseen mieleen ja tahtoon; siten ihmisen ilmaisemat
ajatukset ovat Jumalan sanaa." *2
Yhdessä tapauksessa Jumala on puhunut ja kirjoittanut meille
täsmälliset sanat: Kymmenen käskyä. Niitä ei ole laatinut ihminen vaan
Jumala (2. Moos. 20:1 - 17; 31:18; 5. Moos. 10:4,5), mutta nekin oli
ilmaistava inhimillisen kielen rajoissa.
Raamattu on näin ollen ihmiskielellä ilmaistua jumalallista
totuutta. Kuvittele miltä tuntuisi opettaa kvanttifysiikkaa vauvalle.
Tällaisen ongelman edessä Jumala on, kun hän yrittää välittää
jumalallisia totuuksia syntiselle, ajatuskyvyltään rajoittuneelle
ihmiskunnalle. Meidän omat rajoituksemme asettavat rajansa myös sille,
miten Jumala voi meille viestiä.
Vastaavanlainen tilanne vallitsi Jeesuksen ihmiseksitulemisessa:
Jeesus oli sekä Jumala että ihminen, jumalallinen ja inhimillinen yhdessä
persoonassa. Samoin Raamatussa jumalallinen ja inhimillinen yhtyvät.
Raamatusta voidaan sanoa samoin kuin sanottiin Kristuksesta: "Sana tuli
lihaksi ja asui meidän keskellämme" (Joh. 1:14). Tämän
jumalallis-inhimillisen yhteyden ansiosta Raamatun asema maailman
kirjallisuudessa on ainutlaatuinen.
Inspiraatio ja Raamatun kirjoittajat. Pyhä Henki valmisti
tiettyjä henkilöitä välittämään jumalallista totuutta. Raamattu ei selitä
yksityiskohtaisesti, miten Jumala teki nämä henkilöt kykeneviksi
tehtäväänsä, mutta jollakin tavalla hän muodosti yhteyden jumalallisen ja
inhimillisen tekijän välille.
Raamatun kirjoittajia ei valittu heidän luonnollisten kykyjensä
perusteella. Jumalallinen ilmestys ei myöskään välttämättä johtanut
asianomaista henkilöä kääntymykseen tai taannut hänelle ikuista elämää.
Bileam julisti inspiraation vallassa jumalallisen sanoman vaikka toimikin
Jumalan ohjeiden vastaisesti (4.Moos. luvut 22 - 24). Ja Daavid, jota
Pyhä Henki käytti, syyllistyi suuriin rikoksiin (vrt. Ps. 51). Kaikki
Raamatun kirjoittajat olivat ihmisiä, joilla oli synnillinen luonto ja
jotka tarvitsivat päivittäin Jumalan armoa (vrt. Room. 3:12).
Raamatun kirjoittajien kokema inspiraatio oli enemmän kuin
osallistumista jumalallisesta ohjauksesta tai valistuksesta, sillä siitä
voivat kaikki totuutta etsivät ihmiset osallistua. Toisinaan Raamatun
kirjoittajat kirjoittivat ymmärtämättä itsekään täysin sitä jumalallista
sanomaa, joka oli annettu heidän välitettäväkseen (1. Piet. 1:10 - 12).
Kirjoittajat itse suhtautuivat esittämiinsä sanomiin eri tavoin.
Daniel ja Johannes olivat suuresti hämmentyneitä näkemästään (Dan. 8:27;
Ilm. 5:4), ja Pietari viittaa siihen, että profeetat ovat tutkineet
saamiensa sanomien merkitystä (1.Piet. 1:10,11). Toisinaan profeetat
pelkäsivät julistaa innoitettua sanomaa, ja jotkut jopa kiistelivät siitä
Jumalan kanssa (Hab. 1; Joona 1:1 - 3; 4:1 - 11).
Ilmoituksen sisältö ja antamismenetelmä. Varsin usein Pyhä
Henki välitti taivaallista tietoa näkyjen ja unien välityksellä (4. Moos.
12:6). Toisinaan Jumala puhui kuuluvasti tai niin että profeetta tajusi
puheen vain sisimmässään. Sakarjalle näytettiin vertauskuvia, jotka myös
selitettiin (Sak. 4). Paavali ja Johannes saivat taivaallisia näkyjä,
joihin liittyi suullisia ohjeita (2.Kor. 12:1 - 4; Ilm. 4,5). Hesekiel
sai näyssä nähdä, mitä tapahtui hänestä etäällä olevassa paikassa (Hes.
8). Jotkut Raamatun kirjoittajista osallistuivat omiin näkyihinsä ja
suorittivat toimia, jotka muodostivat osan itse näystä (Ilm. 10).
Joillekin Henki ilmoitti tapahtumista, jotka toteutuisivat vasta
tulevaisuudessa (Dan. 2;7;8;12). Toiset kirjoittajat kirjoittivat
muistiin historiallisia tapahtumia joko oman henkilökohtaisen
kokemuksensa perusteella tai käyttämällä hyväkseen valikoituja kohtia
historiallisista aikakirjoista (Tuomarien kirja, Ensimmäinen Samuelin
kirja, Toinen Aikakirja, Evankeliumit, Apostolien teot).
Inspiraatio ja historia. Koska Raamatun kirjoitukset ovat
syntyneet Jumalan Hengen vaikutuksesta ja ovat hyödyllisiä "opetukseksi,
nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi" (2. Tim. 3:15,16), ei ole
epäilystäkään siitä, etteikö jumalallinen johdatus olisi ohjannut
Raamatun kirjoittamista. Saatiinpa tarvittava tieto henkilökohtaisen
havainnoinnin pohjalta, suullisista tai kirjallisista lähteistä taikka
suoranaisen jumalallisen ilmestyksen kautta, siinä kaikessa kirjoittajaa
ohjasi Pyhä Henki. Tämä on takeena Raamatun luotettavuudesta.
Raamattu paljastaa Jumalan suunnitelman hänen elävässä ja
dynaamisessa vuorovaikutuksessaan ihmissuvun kanssa eikä vain kokoelmana
teoreettisia opinkappaleita. Jumalan itseilmoitus nousee esiin
todellisista tapahtumista, jotka tapahtuivat tiettynä aikana ja tietyssä
paikassa. Näiden historiallisten kertomusten luotettavuus on äärimmäisen
tärkeä, koska ne muodostavat kehykset käsityksellemme Jumalan luonteesta
ja hänen meitä koskevasta tarkoituksestaan. Oikea ymmärtäminen johtaa
ikuiseen elämään, mutta väärä näkemys johtaa hämminkiin ja kuolemaan.
Jumala antoi tiettyjen henkilöiden tehtäväksi kirjoittaa
historiaa hänen suhteestaan Israeliin. Nämä historialliset kuvaukset,
jotka on kirjoitettu toisenlaisesta näkökulmasta kuin maallisen historian
esitykset, muodostavat tärkeän osan koko Raamattua (vrt. 4. Moos. 33:1,2;
Joos. 24:25,26; Hes. 24:2). Ne antavat meille täsmällisen ja
objektiivisen historiankuvauksen jumalallisesta näkökulmasta katsottuna.
Pyhä Henki antoi kirjoittajille erityistä näkökykyä, niin että he voivat
kirjoittaa muistiin tapahtumia suuresta taistelusta hyvän ja pahan
välillä, tapahtumia, jotka paljastavat Jumalan luonteen ja ohjaavat
ihmisiä heidän etsiessään pelastusta.
Nämä historialliset tapahtumat ovat esikuvia tai "esimerkkejä",
ja ne on "kerrottu ojennukseksi meille, joiden osana on elää lopun
aikoja" (1.Kor. 10:11). "Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on
kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja
toivoa" (Room. 15:4). Sodoman ja Gomorran hävitys on "varoittava
esimerkki" (2. Piet. 2:6; Juud. 1:7). Abrahamin vanhurskauttamiskokemus
on esimerkkinä jokaiselle uskovalle (Room. 4:1 - 25; Jaak. 2:14 - 22).
Vieläpä Vanhan testamentin yhteiskunnalliset lait, joihin liittyi syvä
hengellinen merkitys, on kirjoitettu meidänkin opiksemme (1. Kor. 9:8,9).
Luukas mainitsee kirjoittaneensa evankeliuminsa, koska hän halusi
esittää selostuksen Jeesuksen elämästä, "jotta tietäisit, kuinka
luotettavaa sinulle annettu opetus on" (Luuk. 1:4). Johannes ilmoitti
oman evankeliuminsa kirjoittamisen tarkoituksena olevan, "että te
uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun
uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden" (Joh. 20:31). Jumala johti
Raamatun kirjoittajia esittämään historiaa tavalla, joka ohjaisi meitä
pelastukseen.
Raamatun henkilöiden elämäkerrat tarjoavat myös todistuksen
jumalallisesta inspiraatiosta. Nämä elämäkerrat paljastavat sekä näiden
henkilöiden heikkoudet että heidän voimansa. Niissä kerrotaan
totuudenmukaisesti heidän syntinsä yhtä hyvin kuin heidän
menestyksensäkin.
Raamattu ei peittele Nooan itsehillinnän puutetta eikä Abrahamin
petosta. Mooseksen, Paavalin, Jaakobin ja Johanneksen luonteen
heikkouksia on merkitty muistiin. Raamatun historia paljastaa Israelin
viisaimman kuninkaan epäonnistumisia samoin kuin kahdentoista patriarkan
ja kahdentoista apostolin vajavaisuuksia. Raamattu ei puolustele heitä
eikä myöskään yritä vähätellä heidän syyllisyyttään. Se esittää heidät
kaikki sellaisina kuin he ovat ja kertoo, mitä heistä Jumalan armon
avulla tuli. Ilman jumalallista inspiraatiota yksikään elämäkerran
kirjoittaja ei olisi pystynyt laatimaan niin ymmärtäväistä analyysiä.
Raamattu itse esittää sisältämänsä historialliset kertomukset
aitoina ja tosina historiallisina selostuksina, ei myytteinä tai
vertauskuvina. Monet meidän aikamme epäilijät torjuvat kertomukset
Aadamista ja Eevasta, Joonasta ja vedenpaisumuksesta. Kuitenkin Jeesus
hyväksyi ne historiallisesti tarkkoina ja hengellisesti merkityksekkäinä
kertomuksina (Matt. 12:39 - 41; 19:4 - 6; 24:37 - 39).
Raamattu ei opeta osainspiraatiota eikä inspiraation eri asteita.
Tällaiset teoriat ovat inhimillisiä spekulaatioita, jotka riistävät
Raamatulta sen jumalallisen arvovallan.
Raamatun tarkkuus. Aivan niin kuin Jeesus "tuli lihaksi ja asui
meidän keskellämme" (Joh. 1:14), samoin Raamattu annettiin ihmiskielellä,
jotta me voisimme ymmärtää sen välittämää totuutta. Raamatun innoitus on
takeena sen luotettavuudesta.
Miten pitkälle Jumala varjeli Raamatun tekstin välittymistä sen
lisäksi, että hän huolehti sen sanoman aitoudesta ja
totuudenmukaisuudesta? On selvää, että vaikka vanhoissa
käsikirjoituksissa esiintyy joitakin poikkeamia, niiden sisältämät
olennaiset totuudet ovat säilyneet muuttumattomina. *3 Vaikka onkin hyvin
mahdollista, että Raamatun käsikirjoitusten jäljentäjät ja kääntäjät
tekivät pieniä virheitä, raamatullisen arkeologian tutkimustulokset
osoittavat, että monet väitetyistä erheistä olivat itse asiassa
tutkijoiden omia väärinkäsityksiä. Jotkut näistä ongelmista syntyivät sen
vuoksi, että raamatullista historiaa ja Raamatun kuvausta sen ajan
tavoista luettiin länsimaisin silmin. Meidän on myönnettävä, että ihminen
tuntee asioita vain osittain, ja ihmisen käsitys jumalallisesta
toiminnasta on puutteellinen.
Havaittujen ristiriitaisuuksien ei siis pitäisi heikentää
luottamustamme Raamattuun; ne johtuvat useammin omasta epätarkasta
tiedostamme kuin todellisista virheistä. Emme ehkä koskaan pysty
selittämään jokaista raamatunkohtaa, mutta meidän ei tarvitsekaan sitä
tehdä. Täyttyneet profetiat todistavat Raamatun luotettavuudesta.
Vaikka Raamattua on yritettykin hävittää, se on kuitenkin
säilynyt hämmästyttävän hyvin. Kuolleen meren kirjakääröjen vertailu
myöhempiin Vanhan testamentin käsikirjoituksiin osoittaa, miten
huolellisesti Raamatun käsikirjoituksia kopioitiin. *4 Tämä vahvistaa
käsitystämme Raamatun luotettavuudesta ja uskoamme siihen, että se on
erehtymätön ilmoitus Jumalan tahdosta.
Raamatun arvovalta
Raamatun pyhillä kirjoituksilla on jumalallinen arvovalta, koska
niissä Jumala puhuu Pyhän Henkensä kautta. Tästä syystä Raamattu on
kirjoitettu Jumalan sana. Miten voimme todistaa tämän väitteen oikeaksi,
ja mitä seurauksia siitä on elämällemme ja tiedonhankinnallemme?
Raamatun oma todistus. Raamatun kirjoittajat todistavat,
että he saivat sanomansa suoraan Jumalalta. Jeremialle, Hesekielille,
Hoosealle ja muille Raamatun kirjoittajille tuli "Herran sana" (Jer.
1:1,2,9; Hes. 1:3; Hoos. 1:1; Joel 1:1; Joona 1:1). Jumalan profeetat
olivat Herran sanansaattajia, lähettiläitä (Hagg. 1:13; 2.Aikak. 36:16),
jotka olivat saaneet käskyn puhua hänen nimessään ja sanoa: "Näin sanoo
Herra" (Hes. 2:4; vrt. Jes. 7:7). Hänen sanansa muodostavat heidän
jumalallisen valtakirjansa, ja niihin perustuu heidän arvovaltansa.
Toisinaan Jumalan käyttämä inhimillinen välikappale jää
taustalle. Matteus viittaa Vanhan testamentin profeetan taustalla olevaan
arvovaltaan sanoessaan: "Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä
Herra on profeetan suulla ilmoittanut" (Matt. 1:22). Hän näkee Herran
varsinaisena tekijänä ja auktoriteettinä; profeetta on epäsuora tekijä.
Pietari rinnastaa Paavalin kirjoitukset muihin Raamatun
kirjoituksiin (2.Piet. 3:15,16). Paavali todistaa omasta
kirjoituksestaan: "Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan
ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi
minulle" (Gal. 1:12).
Jeesus ja Raamatun arvovalta. Koko toimintansa ajan Jeesus
korosti Raamatun arvovaltaa. Joutuessaan saatanan kiusattavaksi tai
vastustajiensa ahdistamaksi hän puolusti itseään vetoamalla pyhiin
kirjoituksiin: "On kirjoitettu" (Matt. 4:4,7,10; Luuk. 20:17). "Ei
ihminen elä ainoastaan leivästä", hän sanoi, "vaan jokaisesta sanasta,
joka lähtee Jumalan suusta" (Matt. 4:4). Kun häneltä kysyttiin, miten
ihminen voi saada iankaikkisen elämän, hän vastasi: "Mitä laissa on
sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?" (Luuk. 10:26).
Jeesus asetti Raamatun inhimillisten traditioiden ja käsitysten
yläpuolelle. Hän nuhteli juutalaisia siitä, että nämä syrjäyttivät
Raamatun arvovallan (Mark. 7:7 - 9), ja hän kehotti heitä tutkimaan
Raamattua huolellisemmin: "Ettekö ole koskaan kirjoituksista lukeneet"
(Matt. 21:42; vrt. Mark. 12:10,26).
Hän uskoi vahvasti profeetallisen sanan arvovaltaan ja osoitti,
että se viittasi häneen itseensä "nehän juuri todistavat minusta", hän
sanoi pyhistä kirjoituksista. "Jos te uskoisitte Moosesta, uskoisitte
myös minua - juuri minusta hän on kirjoittanut" (Joh. 5:39,46).
Jeesuksen väite, jonka mukaan hänellä oli jumalallinen tehtävä, sai
voimakkainta ja vakuuttavinta tukea siitä, että hän täytti Vanhan
testamentin profetiat (Luuk. 24:25 - 27).
Kristus siis varauksetta hyväksyi pyhän Raamatun Jumalan tahdon
arvovaltaiseksi ilmoitukseksi koko ihmiskunnalle. Hän näki Raamatun
totuutena, objektiivisena ilmoituksena, joka oli annettu johtamaan
ihmiskuntaa virheellisten traditioiden ja myyttien pimeydestä pelastavan
tiedon todelliseen valoon.
Pyhä Henki ja Raamatun arvovalta. Uskonnolliset johtajat
ja huoleton kansanjoukko ei Jeesuksen maanpäällisen elämän aikana
tajunnut, kuka hän todella oli. Joittenkin mielestä hän oli Johannes
Kastajan, Elian tai Jeremian kaltainen profeetta - pelkkä ihminen. Kun
Pietari tunnusti, että Jeesus oli "Messias, elävän Jumalan poika", Jeesus
huomautti, että jumalallinen valaistus oli tehnyt hänelle mahdolliseksi
tämän tunnustuksen antamisen (Matt. 16: 13 - 17). Paavali korostaa sitä
totuutta, että "kukaan ei myöskään voi sanoa: 'Jeesus on Herra', muuten
kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta" (1. Kor. 12:3).
Näin on laita kirjoitetun Jumalan sanan. Ilman Pyhän Hengen
valaisua mielemme ei kykenisi koskaan oikealla tavalla ymmärtämään
Raamattua tai edes tajuamaan sen olevan Jumalan arvovaltaisen tahdon
ilmaisu. *5 Koska kukaan ei tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan
Henki (1. Kor. 2:11), siitä seuraa, että "ihminen ei luonnostaan ota
vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta.
Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla' (1.
Kor. 2:14). Tästä johtuu, että "puhe rististä on hulluutta niiden
mielestä, jotka joutuvat kadotukseen" (1. Kor. 1:18).
Ainoastaan Pyhän Hengen avulla, "sillä Henki tutkii kaiken, myös
Jumalan syvimmät salaisuudet" (1. Kor. 2:10), voimme tulla vakuuttuneiksi
Raamatun arvovallasta, siitä, että se on Jumalan ja hänen tahtonsa
ilmoitus. Silloin myös rististä tulee "Jumalan voima" (1. Kor. 1:18) ja
voimme yhtyä Paavalin todistukseen: "Me emme ole saaneet maailman henkeä,
vaan Jumalan oman Hengen, jotta tietäisimme, mitä hän on lahjoittanut
meille" (1. Kor. 2:12).
Pyhiä Kirjoituksia ja Pyhää Henkeä ei voida koskaan erottaa
toisistaan. Pyhä Henki on sekä raamatullisen totuuden lähde että sen
ilmaisija.
Raamatun arvovalta elämässämme lisääntyy tai vähenee sen mukaan,
millainen on käsityksemme inspiraatiosta. Jos pidämme Raamattua vain
kokoelmana ihmisten todistuksia tai jos sille tunnustamamme arvovalta
jollakin tavoin riippuu siitä, miten se vaikuttaa tunteisiimme, me
vähennämme sen arvovaltaa elämässämme. Mutta kun tajuamme, että sen
kirjoittajien välityksellä Jumalan ääni puhuu meille, olivatpa nuo
kirjoittajat olleet miten heikkoja ja inhimillisiä tahansa, Raamatusta
tulee silloin ehdoton arvovalta sekä oppia että elämää koskevissa
kysymyksissä (2. Tim. 3:16).
Raamatun arvovallan laajuus. Raamatun ja tieteen väliset
ristiriitaisuudet johtuvat inhimillisen ajattelun virhepäätelmistä. Jos
tieteen tuloksia ja Raamattua ei saada sopusointuun keskenään, se johtuu
siitä, että ei olla "täysin selvillä tieteestä sen enempää kuin
ilmoituksestakaan - -. Mutta oikein ymmärrettyinä ne ovat täysin
sopusoinnussa keskenään." *6
Kaiken inhimillisen viisauden on alistuttava Raamatun
arvovallalle. Raamatun totuudet ovat se normi, millä kaikki muut
ajatukset on koeteltava. Jumalan sanan arvioiminen rajallisilla
inhimillisillä mittapuilla on samaa kuin yrittäisimme mitata
tähtitaivasta metrimitalla. Raamattua ei ole alistettava inhimillisten
normien alaisuuteen. Se on kaiken inhimillisen viisauden ja
kirjallisuuden yläpuolella. Sen sijaan että me arvostelisimme Raamattua,
se arvostelee meitä, sillä se on luonteen mittapuu ja kaiken kokemuksen
ja ajatuksen koetin.
Raamatun arvovalta ulottuu vieläpä niihin lahjoihin, joita Pyhä
Henki jakaa seurakunnalle, mukaan luettuina profetian hengen lahja tai
kielillä puhumisen kautta saatava opastus (1. Kor. 12; 14:1; Ef. 4:7 -
16). Hengen lahjat eivät syrjäytä Raamattua; sen sijaan ne on koeteltava
Raamatulla, ja elleivät ne ole sopusoinnussa sen kanssa, ne on hylättävä
epäaitoina. "'Pysykää laissa ja todistuksessa!' Elleivät he näin sano, ei
heillä aamunkoittoa ole" (Jes. 8:20, VKR). (Katso tämän kirjan lukua 17.)
Raamatun yhtenäisyys
Raamatun pintapuolinen lukeminen johtaa sen pintapuoliseen
ymmärtämiseen. Sillä tavoin luettuna Raamattu saattaa näyttää sekavalta
kokoelmalta kertomuksia, saarnoja ja historiaa. Mutta niitä, jotka ovat
avoimia Jumalan Hengen valaisulle, ne jotka ovat halukkaita etsimään
kätkettyjä totuuksia kärsivällisesti ja paljon rukoillen, havaitsevat,
että Raamatun opetus pelastuksen periaatteista on pohjimmiltaan
yhdenmukainen. Raamattu ei kuitenkaan ole yksitoikkoisen yhdenmuotoinen.
Pikemminkin se sisältää rikkaan ja värikkään valikoiman harvinaisen ja
omaperäisen kauniita todistuksia, jotka ovat sopusoinnussa keskenään. Ja
juuri tämä näkökulmien erilaisuus tekee Raamatun paremmin kykeneväksi
tyydyttämään ihmisten tarpeita kaikkina aikoina.
Jumala ei ole ilmoittanut itseään ihmiskunnalle
katkeamattomien sanomien yhtäjaksoisena ketjuna, vaan vähä vähältä
toisiaan seuraavien sukupolvien aikana. Olipa kirjoittajana Mooses
midianilaisella niityllä tai Paavali roomalaisessa vankilassa, Raamatun
kirjat paljastavat saman hengen innoittaman viestin. Kun ymmärrämme, että
ilmoitus on luonteeltaan edistyvää, ymmärrämme myös paremmin Raamattua ja
sen yhtenäisyyttä.
Vaikka Vanhan ja Uuden testamentin kirjoitusten syntyminen on
tapahtunut useiden sukupolvien aikana, ne ovat kuitenkin sisällöltään
erottamattomia; ne eivät ole ristiriidassa toistensa kanssa. Nämä kaksi
testamenttia ovat yhtä niin kuin Jumala on yksi. Vanha testamentti
ilmaisee profetioittensa ja symboleittensa välityksellä evankeliumin
tulevasta Vapahtajasta; Uusi testamentti, kertoessaan Jeesuksen elämästä,
ilmoittaa jo tulleen Vapahtajan - evankeliumi on muuttunut
todellisuudeksi. Molemmat ilmoittavat saman Jumalan. Vanha testamentti
muodostaa perustan Uudelle. Se tarjoaa avaimen, jolla Uusi testamentti
aukeaa, samalla kun Uusi testamentti selittää Vanhan testamentin
salaisuuksia.
Jumala kutsuu meitä armollisesti tutustumaan häneen hänen
sanaansa tutkimalla. Siitä me voimme löytää pelastusvarmuuden runsaan
siunauksen. Voimme itse havaita, että jokainen Raamatun kirjoitus on
"hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi
Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Näin Jumalan ihmisestä tulee
täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä" (2. Tim. 3:16,17).
Lähdeviitteitä ja huomautuksia
1. Ellen G. White, Selected Messages, (Washington, D.C.: Review
and Herald, 1958), osa 1, s. 21. |
 |
 |
 |
 |
 |