 |
|||
            |  |
Perusopinkohdat -
Poika
Perusluonteiset opinkohdat 4
Jumala, iankaikkinen Poika, tuli ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa.
Hänen kauttaan kaikki luotiin, Jumalan luonne ilmoitetaan, ihmiskunnan
pelastus toteutetaan ja maailma tuomitaan. Hän, ikuisesti tosi Jumala,
tuli myös tosi ihmiseksi, Jeesukseksi Kristukseksi. Hän sikisi Pyhästä
Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta. Hän eli ja koki kiusauksen
ihmisolentona mutta antoi täydellisen esimerkin Jumalan vanhurskaudesta
ja rakkaudesta. Ihmeteoillaan hän ilmensi Jumalan voimaa, ja ne
osoittivat hänen olevan Jumalan lupaama Messias. Hän kärsi ja kuoli
vapaaehtoisesti ristillä meidän syntiemme tähden ja meidän sijastamme.
Hänet herätettiin kuolleista, ja hän astui ylös taivaisiin suorittaakseen
palvelusta taivaallisessa pyhäkössä meidän hyväksemme. Hän on tuleva
takaisin kirkkaudessa vapauttaakseen lopullisesti kansansa ja
saattaakseen kaiken ennalleen
Erämaasta oli tullut myrkkykäärmeitä vilisevä painajainen. Käärmeet
luikertelivat keittopatojen alla, kiemurtelivat telttavaarnojen
ympärillä. Ne piiloutuivat lasten leikkikalujen sekaan ja olivat
väijyksissä vuodevaatteitten välissä. Niiden myrkkyhampaat painuivat
syvälle ja ruiskuttivat kuolettavaa myrkkyä.
Erämaasta, joka oli ollut Israelin turvapaikka, oli nyt tullut
sen hautausmaa. Sadat makasivat kuoleman kielissä. Kauhun valtaamat
vanhemmat kiirehtivät Mooseksen teltalle ja pyysivät apua. "Ja Mooses
rukoili kansan puolesta."
Mikä oli Jumalan vastaus? Muovaile käärme ja nosta se
korkealle, jotta kaikki, jotka siihen katsovat, jäisivät eloon. "Mooses
teki pronssista käärmeen ja pani sen tangon päähän. Kun ne, joita
käärmeet olivat purreet, katsoivat pronssikäärmettä, he jäivät eloon"
(4.Moos. 21:9).
Käärme on aina ollut saatanan vertauskuva (1.Moos. 3; Ilm.
12), synnin symboli. Leiri oli ajautunut saatanan käsiin. Mikä oli
Jumalan parannuskeino? Ei karitsan katseleminen pyhäkön alttarilla, vaan
vaskikäärmeen katseleminen.
Se oli outo vertauskuva Kristuksesta. Samalla tavoin kuin
myrkyllisten käärmeiden kaltainen hahmo nostettiin tangon päähän, samoin
Jeesus "syntisten ihmisten kaltaisena" (Room. 8:3) korotettaisiin
häpeälliselle ristin puulle (Joh. 3:14,15). Hän tuli synniksi ja otti
päälleen kaikkien kaikki synnit, jokaisen, joka koskaan on elänyt tai
tulee elämään. "Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi
kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden"
(2.Kor. 5:21). Katsomalla Kristukseen toivoton ihminen voi löytää elämän.
Miten saattoi inkarnaatio, Jumalan ihmiseksituleminen, tuoda
ihmiskunnalle pelastuksen? Mikä vaikutus sillä oli Poikaan? Miten Jumala
voi tulla ihmiseksi ja miksi se oli välttämätöntä?
Inkarnaatio: Ennustuksia ja täyttymys
Jumalan sunnitelma niiden pelastamiseksi, jotka ovat ajautuneet harhaan
hänen viisaitten neuvojensa tieltä (Joh. 3:16; 1.Joh. 4:9) osoittaa
vakuuttavasti hänen rakkauttaan. Tämän suunnitelman mukaan Jumalan Poika
"oli valittu jo ennen maailman perustamista" (1.Piet. 1:20); hänen
uhrinsa synnin tähden olisi ihmiskunnan toivo. Hän toisi meidät takaisin
Jumalan tykö ja tarjoaisi vapautuksen synnistä tekemällä tyhjäksi
perkeleen teot (1.Piet. 3:18; Matt. 1:21; 1.Joh. 3:8).
Synti oli erottanut Aadamin ja Eevan elämän lähteestä, ja
siitä olisi pitänyt olla seurauksena heidän välitön kuolemansa. Mutta jo
ennen maailman perustamista laaditun sunnitelman mukaisesti (1.Piet.
1:20,21) Jumalan Poika asettui välittäjäksi, silloitti kuilun ja rajoitti
kuoleman vallan. Näin siis jo ennen ristiä hänen armonsa piti syntisiä
elossa ja antoi heille vakuutuksen pelastuksesta. Mutta voidakseen
palauttaa meidät täysin Jumalan pojiksi ja tyttäriksi hänen oli tultava
ihmiseksi.
Kohta Aadamin ja Eevan langettua syntiin Jumala antoi heille
toivon. Hän kertoi yliluonnollisesta vihollisuudesta, joka vallitsisi
käärmeen ja vaimon välillä, käärmeen siemenen ja vaimon siemenen välillä.
Syntiinlankeemuskertomuksen yhteydessä esitetyssä salaperäisessä
lausunnossa (1.Moos. 3:15) käärme ja sen siemen edustavat saatanaa ja
hänen seuraajiaan, kun taas vaimo ja hänen siemenensä ovat vertauskuvia
Jumalan kansasta ja maailman Vapahtajasta. Tämä lausunto oli ensimmäinen
vakuutus siitä, että taistelu hyvän ja pahan välillä päättyisi Jumalan
Pojan voittoon.
Voitto olisi kuitenkin tuskallinen: "Ihminen [Vapahtaja] on
iskevä sinun [saatanan] pääsi murskaksi, ja sinä [saatana] olet iskevä
häntä [Vapahtajaa] kantapäähän" (1.Moos. 3:15). Kukaan ei selviytyisi
taistelusta haavoittumatta.
Tuosta hetkestä alkaen ihmiskunta odotti Luvattua Pelastajaa.
Vanha testamentti kertoo tuon lupauksen täyttymyksen odotuksesta.
Ennustukset kertoivat, että kun tuo Luvattu saapuisi, maailma saisi
riittävästi todisteita hänen henkilöllisyytensä vahvistamiseksi.
Pelastuksen profeetallinen dramatisointi.
Syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala järjesti eläinuhrit kuvaamaan tulevan
Vapahtajan tehtävää (ks. 1.Moos. 4:4). Tämä vertauskuvallinen järjestelmä
havainnollistaisi sitä tapaa, millä Jumalan Poika poistaisi synnin.
Synnin - Jumalan lain rikkomisen - tähden ihmiskunta oli
tuomittu kuolemaan (1.Moos. 2:17; 3:19; 1.Joh. 3:4; Room. 6:23). Jumalan
laki vaati syntisen henkeä. Mutta äärettömässä rakkaudessaan Jumala antoi
Poikansa, "jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan
saisi iankaikkisen elämän" (Joh. 3:16). Mikä käsittämätön alentuminen!
Jumala itse iankaikkisena Poikana maksaa synnin rangaistuksen ihmisen
puolesta voidakseen tarjota meille anteeksiantamuksen ja sovittaakseen
meidät Jumalan kanssa.
Israelin lähdettyä Egyptistä ilmestysmajassa suoritetut
uhritoimitukset olivat osa siitä liittosuhteesta, joka vallitsi Jumalan
ja hänen kansansa välillä. Mooses oli rakentanut pyhäkön taivaallisen
mallin mukaan, ja sen palvelukset oli säädetty kuvaamaan
pelastussuunnitelmaa (2.Moos. 25:8,9,40; Hepr. 8:1 - 5). Saadakseen
anteeksiannon katuva syntinen toi uhrieläimen, jossa ei ollut mitään
virhettä - vertauskuva synnittömästä Vapahtajasta. Sitten syntisen piti
asettaa kätensä viattoman uhrieläimen päälle ja tunnustaa syntinsä
(3.Moos. 1:3,4). Tämä toimitus kuvasi synnin siirtämistä syyllisestä
syntisestä syyttömään uhriin; näin kuvattiin uhrin sijaisluonnetta.
Koska ei "anteeksianto ole mahdollinen, ellei vuodateta
uhriverta" (Hepr. 9:22), syntisen oli tämän jälkeen teurastettava eläin
ja näin osoitettava synnin kuolettava luonne. Se oli murheellinen tapa
ilmaista toivoa, mutta se oli syntisen ainoa tapa ilmaista uskoa.
Pappispalvelun jälkeen (3.Moos. 4:7) syntinen sai ottaa
vastaan anteeksiantamuksen synneistään, koska hän uskoi siihen tulevan
Lunastajan sijaiskuolemaan, josta eläinuhri oli vertauskuva (vrt. 3.Moos.
4:26,31,35). Uusi testamentti todistaa, että Jeesus Kristus, Jumalan
Poika, on "Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin" (Joh. 1:29).
"Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla
verellä" (1.Piet. 1:19), hankittiin ihmiskunnalle lunastus synnin
lopullisesta rangaistuksesta.
Ennustuksia Vapahtajasta. Jumala oli luvannut, että
Vapahtaja - Messias - Voideltu - syntyisi Abrahamin suvusta: "Sinun
jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman
kansoille" (1.Moos. 22:18; vrt. 12:3).
Jesaja ennusti, että Vapahtaja syntyisi maailmaan
poikalapsena, joka olisi sekä ihminen että Jumala: "Sillä lapsi on
syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan,
hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen
Isä, Rauhan Ruhtinas" (Jes. 9:5). Tämä Lunastaja nousisi Daavidin
valtaistuimelle ja perustaisi iankaikkisen rauhan valtakunnan (Jes. 9:6).
Hänen syntymäpaikkansa olisi Betlehem (Miika 5:1).
Tämän jumalihmisen syntymä olisi yliluonnollinen. Uusi
testamentti lainaa Jesajan kirjaa (7:14): "Katso, neitsyt tulee raskaaksi
ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel - se
merkitsee: Jumala on meidän kanssamme" (Matt. 1:23).
Vapahtajan tehtävä ilmaistaan näillä sanoilla: "Herran, henki
on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on
murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten
kirpoamista, julistamaan Herran riemuvuotta" (Jes. 61:1,2; vrt. Luuk.
4:18,19).
Ihme kyllä Messias joutuisi kärsimään hyljeksintää. Hänen
nähtäisiin olevan "kuin vesa kuivasta maasta". "Ei hänellä ollut vartta,
ei kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, ei hahmoa, johon
olisimme mieltyneet. Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies,
sairauden tuttava - - Halveksittu hän oli, me emme häntä minään
pitäneet" (Jes. 53:2,3).
Läheinen ystävä kavaltaisi hänet (Ps. 41:10)
kolmestakymmenestä hopearahasta (Sak. 11:12). Hänen kuulustelunsa aikana
häntä lyötäisiin ja hänen kasvoilleen syljettäisiin (Jes. 50:6). Hänen
tuomionsa täytäntöönpanijat heittäisivät hänen puvustaan arpaa (Ps.
22:19). Ainuttakaan hänen luistaan ei murrettaisi (Ps. 34:21), mutta
hänen kylkensä lävistettäisiin (Sak. 12:10). Kun häntä piinattaisiin, hän
ei vastustelisi vaan alistuisi: "Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään,
niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä ei hänkään suutansa
avannut" (Jes. 53:7). Viaton Vapahtaja joutuisi kärsimään suunnattomasti
syntisten tähden. "Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti
taakakseen meidän sairautemme. - - meidän rikkomuksemme olivat hänet
lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi
rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me
olemme parantuneet. - - Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen
kannettavakseen. - - Hänet syöstiin pois elävien maasta, hänet
lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden" (Jes. 53:4 - 8).
Ennustusten täyttymys. Vain Jeesus Kristus on täyttänyt
nämä ennustukset. Raamattu osoittaa hänen periytyneen Abrahamista, ja
häntä nimitetään Abrahamin pojaksi (Matt. 1:1). Paavali vakuuttaa, että
Abrahamille ja hänen siemenelleen annettu lupaus täyttyi Kristuksessa
(Gal. 3:16). Häneen sovellettiin yleisesti messiaanista arvonimeä
"Daavidin Poika" (Matt. 21:9). Hänen todettiin olevan luvattu Messias,
joka istuisi Daavidin valtaistuimelle (Ap.t. 2:29,30).
Jeesuksen syntymä oli ihme. Neitsyt Marian huomattiin ennen
hänen ja Joosefin yhteen menoa olevan "Pyhän Hengen vaikutuksesta"
raskaana (Matt.1:18 - 23). Roomalainen käsky toi hänet Betlehemiin,
ennustettuun syntymäpaikkaan (Luuk. 2:4 - 7).
Yksi Jeesukselle annetuista nimistä oli Immanuel eli "Jumala
on meidän kanssamme", joka kuvasti hänen jumalallis - inhimillistä
luontoaan ja kuvasi Jumalan samastumista ihmisyyteen (Matt. 1:23). Hänen
tavallinen nimensä Jeesus viittasi hänen pelastustehtäväänsä: "Sinun
tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen
synneistä" (Matt. 1:21).
Jeesus itse tunnisti tehtäväkseen sen, mitä Jesaja (61:1,2)
oli Messiaasta ennustanut: "Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus
käynyt toteen" (Luuk. 4:17 - 21).
Vaikka Jeesus teki syvän vaikutuksen ihmisiin, jotka häntä
kuuntelivat, hänen sanomansa yleensä hylättiin (Joh. 1:11; Luuk. 23:18).
Muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta häntä ei tunnustettu
maailman Vapahtajaksi. Hyväksymisen sijasta häntä uhkailtiin kuolemalla
(Joh. 5:16; 7:19; 11:53).
Jeesuksen kolme ja puoli vuotta kestäneen toiminnan lopulla
Juudas Iskariot, yksi hänen oppilaistaan, kavalsi hänet (Joh. 13:18;
18:2) kolmestakymmenestä hopearahasta (Matt. 26:14,15). Vastarinnan
sijasta hän nuhteli oppilaitaan, jotka yrittivät puolustaa häntä (Joh.
18:4 - 11).
Vaikka hän ei ollut syyllistynyt mihinkään rikkomukseen,
vajaan vuorokauden kuluessa hänen kiinniottamisestaan häntä oli syljetty,
lyöty, kuulusteltu ja sen jälkeen hänet oli tuomittu kuolemaan ja
ristiinnaulittu (Matt. 26:67; Joh. 19:1 - 16; Luuk. 23:14,15). Sotilaat
jakoivat keskenään hänen vaatteensa ja heittivät hänen ihokkaastaan arpaa
(Joh. 19:23,24). Ristiinnaulitsemisen aikana ei yhtäkään hänen luistaan
rikottu (Joh. 19:32,33,36), ja hänen kuoltuaan sotilaat puhkaisivat
keihäällä hänen kylkensä (Joh. 19:34,37).
Kristuksen seuraajat tunnustivat, että hänen kuolemansa oli
ainoa syntisiä hyödyttävä uhri. "Jumala osoittaa rakkautensa meitä
kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme
syntisiä" (Room. 5:8). "Rakkaus ohjatkoon elämäänne", Paavali kirjoitti,
"onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä
lahjaksi, hyvältä tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle" (Ef. 5:2).
Jeesuksen toiminnan ja kuoleman ajankohta. Raamattu
osoittaa, että Jumala lähetti Poikansa maailmaan, "kun aika oli
täyttynyt" (Gal. 4:4). Aloittaessaan toimintansa Kristus julisti: "Aika
on täyttynyt" (Mark. 1:15). Nämä viittaukset aikaan osoittavat, että
Vapahtajan tehtävä toteutui huolellisen profeetallisen suunnitelman
mukaisesti.
Yli viisisataa vuotta aikaisemmin Jumala oli Danielin kautta
ennustanut Kristuksen toiminnan alkamisen tarkan ajankohdan samoin kuin
hänen kuolemansa ajan. *1
Kun Israelin 70 vuotta kestävä vankeus Babyloniassa oli
lopuillaan, Jumala kertoi Danielille, että hän oli säätänyt juutalaisille
ja Jerusalemin kaupungille 70 vuosiviikkoa kestävän armonajan.
Tuon ajan kuluessa juutalaisen kansakunnan tuli katua, kääntyä
ja valmistautua Messiaan tulemukselle ja siten täyttää sitä koskeva
Jumalan tarkoitus.
Daniel kirjoitti myös "pahojen tekojen sovittamisesta" ja
"ikuisen oikeudenmukaisuuden saattamisesta voimaan" tämän ajanjakson
merkkeinä. Nämä messiaaniset toiminnat osoittaisivat, että Vapahtajan oli
määrä tulla tuona aikana (Dan. 9:24).
Danielin profetia osoitti, että Messias ilmestyisi "seitsemän
vuosiviikkoa ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa" eli yhteensä 69
vuosiviikkoa "Jerusalemin entiselleen palauttamista ja rakentamista
koskevan sanan lausumisesta" (Dan. 9:25). Kuudennenkymmenennenyhdeksännen
vuosiviikon mentyä "raivataan" Messias eli "voideltu tieltä" (Dan. 9:26)
- alkutestissä on viittaus hänen sijaiskuolemaansa. Hän kuolisi
seitsemännenkymmenennen viikon puolivälissä, ja siten "hän on lakkauttava
teuras - ja ruokauhrin" (Dan. 9:27).
Raamatun profeetallisen periaatteen mukaan profeetallinen
päivä vastaa kirjaimellista vuotta (4.Moos. 14:34; Hes. 4:6). *2 Tämän
vuosi - päivä - periaatteen mukaisesti nämä Danielin kirjassa mainitut
70 vuosiviikkoa vastaavat 490 kirjaimellista vuotta.
Danielille ilmoitettiin, että tämä ajanjakso alkaisi
"Jerusalemin entiselleen palauttamista ja rakentamista koskevan sanan
lausumisesta" (Dan. 9:25). Tämä käskysana, joka antoi juutalaisille
täydellisen itsenäisyyden, annettiin Persian kuninkaan Artakserkseen
seitsemäntenä hallitusvuotena ja se astui voimaan syksyllä 457 eKr. (Esra
7:8,12 - 26; 9:9). *3 Ennustuksen mukaan 483 vuotta (69 vuosiviikkoa)
rakentamiskäskyn jälkeen "voideltu hallitsija" eli Messias ilmestyisi.
483 vuotta vuodesta 457 eKr. eteenpäin tuo meidät syksyyn vuonna 27 jKr.,
jolloin Jeesus kastettiin ja jolloin hän aloitti julkisen toimintansa. *4
Viitaten näihin ajankohtiin (457 eKr. ja 27 jKr.) Gleason Archer
huomauttaa, että tämä oli "mitä merkittävintä tarkkuutta noin vanhan
profetian täyttymyksessä. Vain Jumala kykeni ennustamaan hänen Poikansa
tulemisen noin hämmästyttävällä täsmällisyydellä; sitä ei voida mitenkään
järkiperäisesti selittää." *5
Kasteessaan Jordanvirrassa Jeesus voideltiin Pyhällä Hengellä,
ja Jumala tunnusti hänet "Messiaaksi" (hepreaa) eli "Kristukseksi"
(kreikkaa) - molemmat sanat merkitsevät "voideltua" (Luuk. 3:21,22; Ap.t.
10:38; Joh. 1:41). Jeesuksen julistus "Aika on täyttynyt" (Mark. 1:15)
viittaa tämän aikaennustuksen täyttymykseen.
Seitsemännenkymmenennen vuosiviikon puolivälissä keväällä
vuonna 31 jKr., tarkalleen kolme ja puoli vuotta Jeesuksen kasteen
jälkeen Messias lakkautti uhrijärjestelmän antamalla oman henkensä. Hänen
kuolemansa hetkellä temppelin esirippu yliluonnollisella tavalla "repesi
kahtia ylhäältä alas asti" (Matt. 27:51), osoituksena siitä, että Jumala
lakkautti koko temppelipalveluksen.
Kaikki teurasuhrit ja ruokauhrit olivat viitanneet tulevan
Messiaan kertakaikkiseen ja riittävään uhriin. Kun Jeesus Kristus,
todellinen Jumalan Karitsa, uhrattiin Golgatalla meidän syntiemme
lunnaiksi (1.Piet. 1:19), vertauskuva kohtasi täyttymyksensä ja varjo
sulautui todellisuuteen. Maallinen temppelipalvelus ei enää ollut
tarpeellista.
Täsmälleen ennustettuna aikana pääsiäisjuhlan yhteydessä hän
kuoli. Paavali kirjoittaakin: "Meidän pääsiäislampaamme, Kristus, on jo
teurastettu" (1.Kor. 5:7). Tämä hämmästyttävän tarkka aikaprofetia
muodostaa yhden voimakkaimmista todisteista sille perustavalle
historialliselle totuudelle, että Jeesus Kristus on kauan sitten
ennustettu maailman Vapahtaja.
Vapahtajan ylösnousemus. Raamattu ei ennustanut ainoastaan
Vapahtajan kuolemaa vaan myös hänen ylösnousemuksensa. Daavid ennusti,
"ettei Herra hylkää häntä tuonelaan eikä hänen ruumiinsa maadu" (Ap.t.
2:31; vrt. Ps. 16:10). Vaikka Kristus olikin herättänyt muita kuolleista
(Mark. 5:35 - 42; Luuk. 7:11 - 17; Joh. 11), hänen oma ylösnousemuksensa
osoitti, että hänellä oli valta julistaa olevansa maailman Vapahtaja:
"Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka
kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole" (Joh.
11:25,26).
Ylösnousemuksensa jälkeen hän julisti: "älä pelkää. Minä olen
ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä
elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet"
(Ilm. 1:17,18).
Jeesuksen Kristuksen kaksi luontoa
Kirjoittaessaan "Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme" (Joh.
1:14), Johannes esitti syvällisen totuuden. Jumalan tuleminen ihmiseksi
on salaisuus. Raamatun mukaan Jumalan ilmestyminen lihassa on "uskomme
pyhä salaisuus" (1.Tim. 3:16).
Maailmojen Luoja, hän, jossa oli jumaluuden koko täyteys, tuli
avuttomana lapsena seimeen. Hän oli kaikkia enkeleitä paljon korkeampi,
yhdenvertainen Isän kanssa kunniassa ja kirkkaudessa, ja kuitenkin hän
alentui kantamaan ihmisyyden viittaa!
Voimme vain hämärästi tajuta tämän pyhän salaisuuden
merkitystä ja silloinkin vain pyytämällä valaistusta Pyhältä Hengeltä.
Yrittäessämme käsittää Jumalan tulemista ihmiseksi meidän on hyvä
muistaa, että "salatut asiat ovat vain Herran, meidän Jumalamme,
tiedossa, mutta ne asiat, jotka hän on ilmoittanut, ovat tarkoitetut
meille ja lapsillemme" (5.Moos. 29:28).
1. Hänen jumalalliset ominaisuutensa. Kristuksen
ominaisuudet ovat jumaluudelle kuuluvia. Hän on kaikkivoipa. Hän sanoi:
"Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä" (Matt. 28:18;
Joh. 17:2).
Hän on kaikkitietävä. Hänessä, Paavali kirjoittaa, "kaikki
viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä" (Kol. 2: 3).
Jeesus vakuuttaa: "Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät
maailman loppuun asti" (Matt. 28:20), ja edelleen; "Missä kaksi tai kolme
on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään" (Matt.
18:20). Vaikka hän jumaluutensa puolesta luonnollisesti on kaikkialla
läsnäoleva, ihmiseksi tullut Kristus on vapaaehtoisesti rajoittanut
itseään tässä suhteessa. Hän on valinnut olla kaikkialla läsnä Pyhän
Hengen työn kautta (Joh. 14:16 - 18).
Heprealaiskirjeessä korostetaan Jeesuksen muuttumattomuutta:
"Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti" (Hepr. 13:8).
Niin kuin Isä, niin hänkin on "elämän lähde" (Joh. 5:26).
Johannes todisti Jeesuksesta: "Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten
valo" (Joh. 1:4). Kristuksen julistus "Minä olen ylösnousemus ja elämä"
(Joh. 11:25) vahvisti sen tosiasian, että hänessä on "alkuperäinen elämä,
joka ei ole muualta saatu tai jostakin muusta johtuva". *6
Pyhyys on osa hänen luontoaan. Ilmoittaessaan Jeesuksen
syntymästä enkeli sanoi Marialle: "Pyhä Henki tulee sinun yllesi,
Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy,
on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi" (Luuk. 1:35). Nähdessään
Jeesuksen saastaisen hengen vallassa ollut mies huusi: "Minä tiedän, kuka
sinä olet, Jumalan Pyhä!" (Mark. 1:24).
Hän on rakkaus. "Siitä me olemme oppineet tuntemaan
rakkauden", Johannes kirjoitti, "että Jeesus antoi henkensä meidän
puolestamme" (1.Joh. 3:16).
Hän on iankaikkinen. Jesaja käyttää hänestä nimitystä
"Iankaikkinen Isä" (Jes. 9:5). Miika sanoo, että "hänen juurensa ovat
muinaisuudessa, ikiaikojen takana" (Miika 5:1). Paavali kirjoitti
Kristuksesta, että "hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta" (Kol.
1:17), ja Johannes vakuuttaa: "Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki
syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman
häntä" (Joh. 1:2,3). *7
2. Hänen jumalalliset kykynsä ja oikeutensa. Jumalan
tekojen ilmaistaan olevan myös Jeesuksen tekoja. Hänen osoitetaan olevan
sekä luoja (Joh. 1:3; Kol. 1:16) että kaiken ylläpitäjä - "Hän pitää
kaiken koossa" (Kol. 1:17; Hepr. 1:3). Hänen äänensä voimasta kuolleet
nousevat haudoista (Joh. 5:28,29) ja hän on tuomitseva maailman ajan
lopussa (Matt. 25:31,32). Hänellä on valta antaa syntejä anteeksi (Matt.
9:6; Mark. 2:5 - 7).
3. Hänen jumalalliset nimensä. Jeesuksen nimet
paljastavat hänen jumalallisen luontonsa. Immanuel merkitsee "Jumala on
meidän kanssamme" (Matt. 1:23). Sekä uskovat että pahat henget
puhuttelivat häntä Jumalan Pojaksi (Mark. 1:1; Matt. 8:29; vrt. Mark.
5:7). Vanhan testamentin pyhää Jumalan nimeä Jahvea sovelletaan
Jeesukseen. Matteus käytti profeetta Jesajan sanoja (40:3). "Raivatkaa
Herralle tie" kuvatessaan valmistautumista Kristuksen toimintaa varten
(Matt. 3:3). Johannes samasti Jeesuksen valtaistuimellaan istuvaan
Herraan Sebaotiin (Jes. 6:1,3; Joh. 12:41).
4. Hänen jumaluutensa tunnustettiin. Johannes kuvasi
Jeesusta jumalallisena Sanana, joka "tuli lihaksi" (Joh. 1:1,14). Tuomas
tunnusti ylösnousseen Kristuksen Herrakseen ja Jumalakseen (Joh. 20:28).
Paavali viittasi Kristukseen olentona, "joka on kaiken yläpuolella,
ikuisesti ylistetty Jumala" (Room. 9:5), ja Heprealaiskirjeessä häntä
puhutellaan Jumalana ja Herrana, joka on laskenut maan perustukset (Hepr.
1:8,10). *8
5. Hänen henkilökohtainen todistuksensa. Jeesus itse
ilmaisi olevansa yhtä Jumalan kanssa. Hän käytti itsestään nimitystä
"Minä olen" (Joh. 8:58), jota nimitystä Jumala käytti itsestään Vanhassa
testamentissa. Jumala oli hänelle oma Isä eikä vain meidän Isämme (Joh.
20:17). Kun hän sanoi "Minä ja Isä olemme yhtä" (Joh. 10:30), hän esitti
väitteen, jonka mukaan hän oli "yhtä olemusta" Isän kanssa, "ja
ominaisuuksiltaan samankaltainen". *9
6. Hän on yhdenvertainen Jumalan kanssa. Hänen
yhdenvertaisuutensa Isän Jumalan kanssa ilmenee kastekäskyssä (Matt.
28:19), apostolisessa siunauksessa (2.Kor. 13:13), hänen
jäähyväissanoissaan (Joh. 14 - 16) ja Paavalin esityksessä hengellisistä
lahjoista (1.Kor. 12:4 - 6). Raamatun mukaan Jeesus on Jumalan kirkkauden
säteily ja "hänen olemuksensa kuva" (Hepr. 1:3). Kun Jeesusta pyydettiin
näyttämään Isä Jumala, hän vastasi: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt
Isän" (Joh. 14:9).
7. Häntä palvotaan ja kumarretaan niin kuin Jumalaa.
Jeesuksen opetuslapset "kumarsivat häntä" (Matt. 28: 17). Hänestä
sanotaan: "Kaikki Jumalan enkelit kumartakoot häntä" (Hepr. 1:6). Paavali
kirjoitti, että "Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava
- - ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi:
'Jeesus Kristus on Herra'" (Fil. 2:10,11). Kristukselle kuten Isälle
Jumalallekin osoitetaan kunniaa "aina ja ikuisesti" (2.Tim. 4:18; Hepr.
13:21; vrt. 2.Piet. 3:18).
8. Hänen jumalallinen luontonsa on välttämättömyys.
Kristus sovitti ihmiskunnan Jumalan kanssa. Ihmiset tarvitsivat
täydellisen ilmoituksen Jumalan luonteesta voidakseen päästä
henkilökohtaiseen suhteeseen hänen kanssaan. Kristus täytti tämän tarpeen
ilmaisemalla Jumalan kirkkauden (Joh. 1:14). "Jumalaa ei kukaan ole
koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän
vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet" (Joh. 1:18; vrt. 17:6).
Jeesus todisti: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän" (Joh. 14:9).
Täydellisessä riippuvuussuhteessa Isäänsä (Joh. 5:30) Kristus
käytti jumalallista voimaa ilmaistakseen Jumalan rakkautta.
Jumalallisella voimalla hän ilmoitti itsensä rakastavana Vapahtajana,
jonka Isä oli lähettänyt parantamaan, uudistamaan ja antamaan syntejä
anteeksi (Luuk. 6:19; Joh. 2:11; 5:1 - 15,36; 11:41 - 45; 14:11; 8:3 -
11). Milloinkaan hän ei kuitenkaan tehnyt ihmettä välttyäkseen
henkilökohtaisilta vaikeuksilta tai kärsimyksiltä, joita muut ihmiset
joutuisivat kokemaan, mikäli joutuisivat samankaltaisiin olosuhteisiin.
Jeesus Kristus on yhtä Isä Jumalan kanssa, "yhtä luonnoltaan,
luonteeltaan ja aikomuksiltaan". *10 Hän on tosi Jumala.
Jeesus Kristus on tosi ihminen. Raamattu todistaa, että
Kristuksella on jumalallisen luontonsa lisäksi ihmisluonto. Tämän
opetuksen omaksuminen on ratkaisevan tärkeä. "Jokainen henki, joka
tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on
Jumalasta", ja yksikään, joka ei sitä tunnusta, "ei ole Jumalasta"
(1.Joh. 4:2,3). Kristuksen inhimillinen syntymä, hänen kehittymisensä,
hänen luonteenominaisuutensa ja hänen henkilökohtainen todistuksensa
tarjoavat todisteen hänen ihmisyydestään.
1. Hänen inhimillinen syntymänsä. "Sana tuli lihaksi
ja asui meidän keskellämme" (Joh. 1:14). Tässä 'liha' tarkoittaa
'ihmisluontoa', luontoa, joka on alempiarvoinen kuin hänen taivaallinen
luontonsa. Paavali kirjoittaa hyvin selkeästi: "Kun aika oli täyttynyt,
Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi" (Gal. 4:4; vrt.
1.Moos. 3:15). Kristus "tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä
ihmisten joukossa" (Fil. 2:7,8). Tämä Jumalan ilmestyminen ihmislihassa
on "uskomme pyhä salaisuus" (1.Tim. 3:16).
Jeesuksen sukuluettelossa hänet esitetään Daavidin poikana ja
Abrahamin poikana (Matt. 1:1). Inhimillisen luontonsa puolesta hän "oli
Daavidin jälkeläinen" (Room. 1:3; 9:5) ja "Marian poika" (Mark. 6:3).
Vaikka hän oli syntynyt naisesta niin kuin jokainen muukin lapsi, hänen
syntymänsä oli kuitenkin hyvin poikkeava ja ainutlaatuinen. Maria oli
neitsyt ja tämä lapsi oli siinnyt Pyhästä Hengestä (Matt. 1:20 - 23;
Luuk. 1:31 - 37). äitinsä välityksellä hän saattoi sanoa olevansa tosi
ihminen.
2. Hänen inhimillinen kehityksensä. Jeesus oli
inhimillisten kehityslakien alainen. Hän "kasvoi, vahvistui ja täyttyi
viisaudella, ja Jumalan armo seurasi häntä" (Luuk. 2:40; vrt. jae 52).
Kaksitoistavuotiaana hän tuli tietoiseksi jumalallisesta tehtävästään
(Luuk. 2:46 - 49). Kautta poikavuosiensa hän oli vanhemmilleen kuuliainen
(Luuk. 2:51).
Tie ristille oli jatkuvaa kasvua kärsimyksissä, jotka
esittivät tärkeää osaa hänen kehityksessään. "Vaikka hän oli Poika, hän
joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus. Kun hän oli
saavuttanut täydellisyyden, hänestä tuli iankaikkisen pelastuksen tuoja,
kaikkien niiden pelastaja, jotka ovat hänelle kuuliaisia" (Hepr 5:8,9;
vrt. 2:10,18). Siitä huolimatta, että hän koki elämässään
kehitysvaiheita, hän ei tehnyt syntiä.
3. Häntä nimitettiin "mieheksi". Pietari esittelee
hänet "miehenä" (Ap.t. 2:22). Paavali kirjoittaa Jumalan armosta, joka on
tullut "yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen" ansiosta (Room.
5:15). Paavali viittasi Kristukseen kirjoittaessaan, että kuolleitten
ylösnousemus on "alkanut ihmisestä" (1.Kor. 15:21). "Välittäjä Jumalan ja
ihmisten välillä" on, kuten apostoli kirjoittaa, "ihminen Kristus Jeesus"
(1.Tim. 2:5). Jeesus itse viittaa itseensä miehenä puhuessaan
vastustajilleen: "Te haluatte tappaa minut - miehen, joka on sanonut
teille totuuden" (Joh. 8:40).
Jeesuksen itsestään mielellään käyttämä nimitys, joka esiintyy
evankeliumeissa 77 kertaa, oli "Ihmisen Poika" (vrt. Matt. 8:20; 26:2).
Nimitys Jumalan Poika kiinnittää huomion hänen asemaansa jumaluudessa.
Nimi Ihmisen Poika korostaa hänen yhteyttään ihmissukuun hänen
lihaksitulemisensa välityksellä.
4. Hänen inhimilliset ominaisuutensa. Jumala teki
ihmisestä "lähes kaltaisesi olennon" (Ps. 8:6). Vastaavasti Raamattu
esittää, että Jeesus lyhyeksi aikaa asetettiin "enkeleitä alemmaksi"
(Hepr. 2:9).
Kristuksen oli oltava todella ihminen; se oli osa hänen
tehtävästään. Se edellytti, että hän omisti ihmisluontoon kuuluvat
olennaiset ominaisuudet. Hän oli "lihaa ja verta" (Hepr. 2:14). "Joka
suhteessa" Kristuksen piti tulla ihmisten "kaltaiseksi" (Hepr. 2:17).
Hänen inhimillinen luontonsa omasi samoja henkisiä ja fyysisiä tunteita
ja tuntemuksia kuin muukin ihmiskunta: nälkää, janoa, väsymystä ja
murhetta (Matt. 4:2; Joh. 19:28; 4:6; Matt. 26:38).
Palvellessaan muita hän ilmaisi myötätuntoa, vanhurskasta
vihaa ja murhetta (Matt. 9:36; Mark. 3:5). Toisinaan hän oli järkyttynyt
ja jopa itki (Joh. 12:27; 11:33,35; Luuk. 19:41). "Ihmiselämänsä päivinä
Jeesus ääneen itkien rukoili" (Hepr. 5:7); kerran "hänen hikensä vuoti
maahan veripisaroiden tavoin" (Luuk. 22:44). Hänen rukouselämänsä ilmaisi
hänen täydellistä riippuvuuttaan Jumalasta (Matt. 26:39 - 44; Mark. 1:35;
6:46; Luuk. 5:16; 6:12).
Jeesus koki kuoleman (Joh. 19:30,34). Hän nousi ylös
kuolleista ruumiillisessa muodossa, ei pelkkänä henkenä (Luuk. 24:36 -
43).
5. Hänen ihmisyytensä rajat. Raamattu osoittaa, että
Kristus on toinen Aadam, hän eli "syntisten ihmisten kaltaisena" (Room.
8:3). Missä määrin hän samastui langenneeseen ihmiskuntaan eli oli sen
kaltainen? On ratkaisevan tärkeää, että ymmärrämme oikein Raamatun
käyttämän ilmauksen "syntisten ihmisten kaltaisena". Epätäsmälliset
näkemykset ovat aiheuttaneet tässä suhteessa erimielisyyttä ja kiistoja
kautta koko kristillisen seurakunnan historian.
a. Hän tuli "syntisten ihmisten kaltaisena". Erämaassa
ylennetty käärme, josta aikaisemmin on jo puhuttu, auttaa meitä
ymmärtämään Kristuksen inhimillistä luontoa. Niin kuin myrkyllisten
käärmeitten kaltaiseksi muotoiltu vaskinen käärmeenkuva ylennettiin
ihmisten parantamiseksi, samoin Jumalan Poika tuli "syntisten ihmisten
kaltaisena" ollakseen maailman Vapahtaja.
Ennen lihaksi tulemistaan Jeesuksella oli "Jumalan muoto",
toisin sanoen jumalallinen luonto oli hänessä alusta alkaen (Joh. 1:1;
Fil. 2:6,7). Ottaessaan "orjan muodon" hän asetti syrjään jumalalliset
etuoikeutensa. Hänestä tuli hänen Isänsä palvelija (Jes. 42:1), jonka
tehtävänä oli toteuttaa Isänsä tahtoa (Joh. 6:38; Matt. 26:39,42). Hän
puki jumaluutensa ihmisyyteen, hän tuli "ihmisen turmeltuneen luonnon"
tai "syntisten ihmisten kaltaisena" (vrt. Room. 8: 3). *11 Näin
sanottaessa ei vähimmässäkään määrin tahdota esittää, että Jeesus Kristus
olisi syntinen tai että hän olisi osallistunut syntisiin tekoihin tai
ajatuksiin. Vaikka hän tulikin syntisen lihan muodossa tai kaltaisena,
hän oli synnitön, ja hänen synnittömyytensä on täysin kiistaton.
b. Hän oli toinen Aadam. Raamattu vertaa toisiinsa
Aadamia ja Kristusta. Aadamia Raamattu nimittää ensimmäiseksi ihmiseksi
ja Kristusta viimeiseksi Aadamiksi tai toiseksi ihmiseksi (1.Kor.
15:45,47). Mutta Aadamilla oli Kristukseen nähden edullisempi asema.
Ennen lankeemustaan hän eli paratiisissa. Hän oli täydellinen ihminen,
jonka ruumiin ja mielen voimat olivat täydessä kukoistuksessaan.
Näin ei ollut Jeesuksen laita. Hänen ottaessaan päälleen ihmisluonnon
ihmissuku oli jo vuosituhansien aikana rappeutunut tällä synnin
kiroamalla planeetalla. Voidakseen pelastaa syvälle turmelukseen
vajonneen ihmiskunnan Kristuksen oli otettava ihmisluonto, joka
verrattuna Aadamin lankeamattomaan luontoon oli fyysisiltä ja henkisiltä
voimiltaan heikentynyt - vaikkakaan hän ei tehnyt syntiä. *12
Kun Kristus otti päälleen ihmisluonnon, jossa näkyivät synnin
seuraukset, hän joutui kokemaan inhimillistä heikkoutta kuten kuka
tahansa. Hän oli "kipujen mies, sairauden tuttava" (Jes. 53:3).
"Ihmiselämänsä päivinä Jeesus ääneen itkien rukoili ja huusi avukseen
häntä, jolla oli valta pelastaa hänet kuolemasta" (Hepr. 5:7); siten hän
oppi tuntemaan ihmiskunnan tarpeet ja heikkoudet.
Näin "Kristuksen ihmisyys ei ollut Aadamin ihmisyyttä
sellaisena, kuin tuo ihmisyys ilmeni Aadamissa ennen syntiinlankemusta,
mutta se ei ollut myöskään langennutta ihmisyyttä eli joka suhteessa
samanlaista ihmisyyttä kuin Aadamissa ilmeni lankeemuksen jälkeen. Se ei
ollut lankeamattoman Aadamin ihmisyyttä, sillä siihen kuului langenneen
ihmisyyden viattomia heikkouksia. Se ei ollut myöskään langenneen Aadamin
ihmisyyttä, sillä se ei ollut koskaan syyllistynyt moraaliseen
epäpuhtauteen. Se oli sen vuoksi mitä kirjaimellisimmin meidän
ihmisyyttämme, mutta ilman syntiä." *13
c. Hänen kiusauksensa. Miten kiusaukset vaikuttivat
Kristukseen? Oliko hänen helppo vai vaikea vastustaa niitä? Hänen
suhteensa kiusauksiin osoittaa, että hän oli tosi ihminen.
ca. "Koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin."
Se tosiasia, että Kristus oli "koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin
meitäkin" (Hepr. 4:15), osoittaa, että hän oli osallinen inhimillisestä
luonnosta. Kiusaus ja mahdollisuus langeta syntiin olivat todellisuutta
Kristukselle. Jos hän ei olisi voinut tehdä syntiä, hän ei olisi myöskään
ollut ihminen eikä meidän esimerkkimme. Kristus otti ihmisluonnon, ja
tähän sisältyi myös mahdollisuus myöntyä kiusaukseen.
Miten hän saattoi olla "koeteltu kaikessa" kuten me olemme?
Ilmeisestikään Raamattu ei tarkoita sitä, että hän kohtasi
täsmälleen samankaltaiset kiusaukset kuin me kohtaamme nykyaikana. Hän ei
voinut koskaan olla kiusauksessa katsoa turmelevia TV-ohjelmia tai rikkoa
nopeusrajoituksia autolla.
Kaikkien kiusausten peruskysymyksenä on kysymys siitä,
alistammeko tahtomme Jumalalle. Kohdatessaan kiusauksen Jeesus aina
säilytti yhteytensä Jumalaan. Olemalla jatkuvassa yhteydessä
jumalalliseen voimaan hän vastusti menestyksekkäästi voimakkaimpiakin
kiusauksia siitä huolimatta, että hän oli ihminen.
Kristuksen voitto kiusauksesta teki hänestä kykenevän
suhtautumaan säälivästi inhimilliseen heikkouteen. Meidän voittomme
kiusauksesta perustuu siihen, että säilytämme riippuvuutemme hänestä.
"Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille
ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla
valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää" (1.Kor. 10:13).
On muistettava, että loppujen lopuksi "pysyy selittämättömänä
salaisuutena kuolevaisille ihmisille, miten Kristus saattoi olla kiusattu
kaikessa niin kuin mekin ja kuitenkin olla ilman syntiä." *14
cb. "Käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset." Kun
Kristusta kiusattiin, hän kärsi (Hepr.2:18). Hänet tehtiin täydelliseksi
"kärsimysten kautta" (Hepr.2:10). Koska hän itse joutui kohtaamaan
kiusausten voiman, voimme olla varmoja siitä, että hän osaa auttaa
kaikkia kiusattuja.
Miten Kristus kärsi kiusauksessa? Vaikka tuli ihmiseksi
"syntisen ihmisen kaltaisena", hänessä ei ollut ainoatakaan synnin
tahraa. Mutta tästä johtui, että hänen pyhä olemuksensa oli äärimmäisen
herkkä. Pahan kohtaaminen tuotti hänelle tuskaa. Koska hän kärsi
suhteessa pyhyytensä täydellisyyteen, kiusaus tuotti Jeesukselle enemmän
kärsimystä kuin mikään muu. *15
Miten paljon Kristus kärsi? Hänen kokemuksensa erämaassa,
Getsemanessa ja Golgatalla osoittivat, että hän vastusti kiusausta
vuodattamalla verta taistelussa (Hepr. 12:4).
Kristus ei ainoastaan kärsinyt enemmän suhteessa pyhyyteensä,
hän kohtasi myös voimakkaampia kiusauksia kuin me ihmiset joudumme
kohtaamaan. B.F.Wescott kirjoittaa: "Myötätunto syntistä kohtaan hänen
koetuksessaan ei edellytä kokemusta synnistä, vaan kokemusta siitä
kiusauksen voimasta, jonka vain synnitön voi täysimääräisesti kokea. Se
joka lankeaa, antaa periksi kiusaukselle ennen sen viimeistä huippua."
*16 F.F.Bruce on samaa mieltä todetessaan: "Kuitenkin Kristus kesti
voitokkaasti jokaisen kokeen heikentymättä vähimmässäkään määrin
uskossaan Jumalaan tai kuuliaisuudessaan häntä kohtaan. Tällainen
kestävyys merkitsee enemmän, ei vähemmän, kuin tavallinen inhimillinen
kärsimys." *17
Kristus joutui kohtaamaan myös voimakkaan kiusauksen
sellaisella alueella, jota kukaan ihminen ei koskaan voi kokea -
kiusauksen käyttää jumalallista voimaansa omaksi hyväkseen. E.G.White
kirjoittaa: "Hän oli vastaanottanut taivaallisten valtojen kunnioituksen
ja oli tottunut ehdottomaan valtaan. Hänelle oli yhtä vaikeata
pysyttäytyä ihmisyyden tasolla kuin on ihmisille nousta heidän
turmeltuneen luontonsa matalan tason yläpuolelle ja osallistua
jumalallisesta luonnosta." *18
d. Olisiko Kristus voinut tehdä syntiä? Kristityt
antavat erilaisia, toisistaan poikkeavia vastauksia kysymykseen, olisiko
Kristus voinut tehdä syntiä. Yhdymme Philip Schaffiin, joka kirjoittaa:
"Jos Kristukselle olisi alusta alkaen annettu kyky, joka olisi merkinnyt
sitä, että hänen oli mahdotonta missään tapauksessa tehdä syntiä, hän ei
olisi voinut olla tosi ihminen eikä myöskään meidän esimerkkimme: hänen
pyhyytensä ei silloin olisikaan ollut hänen omaa ansiotaan vaan
ylimääräinen ja ulkoapäin annettu lahja, ja hänen kiusauksensa olisivat
olleet epätodellista näytelmää." *19 Karl Ullmann lisää: "Kiusauksen
historialla, miten sitä sitten olisikin selitetty, ei olisi ollut mitään
merkitystä, ja Heprealaiskirjeen sanonta 'häntä on koeteltu kaikessa
samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan' olisi ollut mieltä vailla." *20
6. Jeesuksen Kristuksen inhimillisen luonnon
synnittömyys. On itsestään selvää, että Jeesuksen jumalallinen luonto
oli synnitön. Mutta miten oli hänen inhimillisen luontonsa laita?
Raamattu esittää Jeesuksen ihmisyyden synnittömänä. Hänen
syntymänsä oli yliluonnollinen. "Se, mikä hänessä on siinnyt, on
lähtöisin Pyhästä Hengestä" (Matt. 1:20). Häntä nimitettiin jo hänen
syntymänsä hetkellä pyhäksi (Luuk. 1:35). Hän otti päälleen ihmisluonnon
sen langenneessa tilassa, jossa näkyvät synnin seuraukset, mutta hän ei
osallistunut synnistä. Hän oli yhtä ihmissuvun kanssa, mutta kuitenkin
ilman syntiä.
Jeesus oli "koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin
koetellaan; hän vain ei langennut syntiin"; hän oli "pyhä, viaton,
tahraton, hänet on erotettu syntisistä" (Hepr. 4:15; 7:26). Paavali
kirjoitti, että hän "oli puhdas synnistä" (2.Kor. 5:21). Pietari
todisti, että Kristus "ei syntiä tehnyt" sekä että "hänen suustaan ei
valhetta kuultu" (1.Piet. 2:22). Kristusta verrattiin virheettömään ja
tahrattomaan karitsaan (1.Piet. 1:19). "Kristus" Johannes sanoi, "on
synnitön" (1.Joh. 3:5).
Jeesus otti päälleen meidän luontomme kaikkine heikkouksineen,
mutta hän oli vapaa perinnöllisestä turmeluksesta ja kaikesta synnistä.
Hän saattoi haastaa vastustajansa sanomalla: "Kuka teistä voi osoittaa,
että minä olen tehnyt syntiä?" (Joh. 8:46). Kohdatessaan ankarimman
koetuksensa hän julisti: "Tämän maailman ruhtinas on jo tulossa. Mitään
valtaa ei hänellä minuun ole" (Joh. 14:30). Jeesuksella ei ollut mitään
pahoja taipumuksia tai edes synnillisiä himoja. Yksikään kiusausten aalto
ei voinut murtaa hänen yhteyttään Jumalaan.
Jeesus ei koskaan esittänyt synnintunnustusta tai uhrannut
uhria itsensä tähden. Hän ei rukoillut: "Isä, anna minulle anteeksi,"
vaan sen sijaan: "Isä, anna heille anteeksi" (Luuk. 23:34). Jeesus oli
aina kuuliainen Isänsä tahdolle ja piti jatkuvasti yllä riippuvuuttaan
Isästä (vrt. Joh.5:30).
Toisin kuin langenneen ihmiskunnan, Jeesuksen hengellinen
luonto on puhdas ja pyhä, ilman ainuttakaan synnin tahraa. *21 Olisi
erehdys ajatella hänen olevan kaikella tavoin meidän kaltaisemme ihminen.
Hän on toinen Aadam, ainoalaatuinen Jumalan Poika. Meidän ei tule
myöskään ajatella häntä ihmisenä, jolla on taipumuksia syntiin. Vaikka
hänen inhimillinen luontonsa oli kiusattu kaikessa niin kuin ihmisluontoa
kiusataan, hän ei kertaakaan langennut, hän ei kertaakaan tehnyt syntiä.
Koskaan hänessä ei ollut pahaa taipumusta. *22
Jeesus on todellakin ihmisyyden korkein ja pyhin esimerkki.
Hän on synnitön, ja kaikissa teoissaan hän ilmaisi täydellisyyttä. Hän
oli todellakin täydellinen esimerkki synnittömästä ihmisestä.
7. Miksi Kristuksen oli otettava ihmisluonto. Raamattu
esittää useita syitä siihen, että Kristuksella oli oltava ihmisluonto.
a. Ollakseen ihmissuvun ylipappi. Messiaana Jeesuksen
oli asetuttava ylipapin asemaan eli välittäjäksi Jumalan ja ihmisen
välille (Sak. 6:13; Hepr. 4:14 - 16). Tämä tehtävä edellytti
ihmisluontoa. Kristus täytti tehtävän vaatimukset: 1) Hän oli "armahtava
ja uskollinen" koska "hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä
kaltaiseksi" (Hepr. 2:17). 2) "Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset
ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan" (Hepr.
2:18). 3) "Hän kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on
koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei
langennut syntiin" (Hepr. 4:15).
b. Pelastaakseen turmeltuneimmankin ihmisen. Voidakseen
tavoittaa ihmiset sieltä, missä nämä ovat, ja voidakseen pelastaa
toivottomimmankin, Jeesus laskeutui orjan tasolle (Fil. 2:7).
c. Antaakseen henkensä maailman syntien edestä.
Kristuksen jumalallinen luonto ei voinut kuolla. Kuollakseen Kristuksen
oli siis omistettava ihmisluonto. Hän tuli ihmiseksi ja kärsi synnin
rangaistuksen, mikä on kuolema (Room. 6:23; 1.Kor. 15:3). Ihmisolentona
hän maistoi kuolemaa kaikkien puolesta (Hepr. 2:9).
d. Ollakseen meidän esimerkkimme. Antaakseen ihmisille
esimerkin siitä, miten heidän tulisi elää, Kristuksen oli elettävä
ihmisenä synnitön elämä. Toisena Aadamina hän osoitti vääräksi myytin,
jonka mukaan ihmisolennot eivät voi olla kuuliaisia Jumalan laille
eivätkä voittaa syntiä. Hän osoitti, että ihmisen on mahdollista
noudattaa Jumalan tahtoa. Siinä, missä ensimmäinen Aadam lankesi, toinen
Aadam saavutti voiton synnistä ja Saatanasta ja tuli sekä Vapahtajaksemme
että täydelliseksi esimerkiksemme. Hänen voimassaan hänen voittonsa voi
olla meidän (Joh. 16:33).
Katselemalla häntä me "muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi,
kirkkaudesta kirkkauteen" (2.Kor. 3:18). "Juoskaamme - - katse
suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. -
- Ajatelkaa häntä, joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, jotta ette
menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi" (Hepr. 12:1 - 3). Todellakin
Kristus kärsi "teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, jotta
seuraisitte hänen jälkiään" (1.Piet. 2:21; vrt. Joh. 13:15).
Kahden luonnon ykseys
Jeesuksella Kristuksella on kaksi luontoa: sekä jumalallinen että
inhimillinen. Hän on jumalihminen. Mutta on huomattava, että
lihaantulossa liike on Jumalasta ihmiseen, ei ihmisestä Jumalaan:
iankaikkinen Jumalan Poika otti ihmisluonnon, ei ihminen Jeesus
jumalallista luontoa.
Jeesuksessa nämä kaksi luontoa yhtyivät yhdeksi persoonaksi.
Tarkastelemme seuraavassa raamatullista todistusaineistoa tästä
totuudesta:
Kristuksessa on kahden luonnon ykseys. Raamatun mukaan
Jeesuksella on yksi persoona, ei kahta. Useat tekstit viittaavat
Kristuksen jumalalliseen ja inhimilliseen luontoon mutta kuitenkin
puhuvat vain yhdestä persoonasta. Paavali kuvaili Jeesusta Kristusta
Jumalan Pojaksi (jumalallinen luonto), joka oli vaimosta syntynyt
(inhimillinen luonto; Gal. 4:4). Niinpä Jeesuksella "oli Jumalan muoto,
mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen"
(jumalallinen luonto); hän "otti orjan muodon ja tuli ihmisten
kaltaiseksi" (inhimillinen luonto; Fil. 2:6,7).
Kristuksen kaksinainen luonto ei merkitse sitä, että jokin
epämääräinen jumalallinen voima tai vaikutus olisi liittynyt hänen
ihmisyyteensä. "Sana", Johannes kirjoittaa, "tuli lihaksi ja asui meidän
keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka
Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta" (Joh.
1:14). Paavali kirjoitti, että Jumala lähetti "oman Poikansa syntisten
ihmisten kaltaisena" (Room. 8:3); jumalisuuden salaisuus sisältää sen
että Jumala "ilmestyi ihmisruumiissa" (1.Tim. 3:16; vrt. 1.Joh. 4:2).
Kahden luonnon toisiinsa liittyminen. Toisinaan Raamattu
kuvailee Jumalan Poikaa ihmisluontoon liittyvin ilmaisuin. Herra lunasti
seurakunnan itselleen omalla verellään (Ap.t. 20:28; vrt. Kol. 1:13,14).
Toisin paikoin taas Raamattu kuvailee Ihmisen Poikaa hänen jumalallisen
luontonsa kannalta (vrt. Joh. 3:13; 6:62; Room. 9:5).
Kun Kristus tuli maailmaan, hänelle luotiin ruumis (Hepr.
10:5). Hänen jumaluutensa verhoutui ihmisyyteen. Tämä ei tapahtunut
siten, että hänen ihmisyytensä olisi muuttunut jumaluudeksi tai hänen
jumaluutensa ihmisyydeksi. Hänen luontonsa ei muuttunut toiseksi, vaan
hän omaksui ihmisyyden. Näin jumaluus ja ihmisyys liittyivät toisiinsa.
Tullessaan ihmiseksi Kristus ei lakannut olemasta Jumala eikä
hänen jumaluuttaan myöskään alennettu ihmisyyden tasolle. Kumpikin luonto
pysyi voimassa. "Hänessä", Paavali kirjoitti, "on jumaluus
ruumiillistunut koko täyteydessään" (Kol. 2:9). Kun Jeesus naulittiin
ristille, hänen inhimillinen luontonsa kuoli mutta ei hänen jumaluutensa,
sillä se olisi ollut mahdotonta.
Kahden luonnon ykseyden välttämättömyys. Kristuksen kahden
luonnon keskinäisten suhteiden ymmärtäminen auttaa saamaan selkeän
näkemyksen Kristuksen tehtävästä ja ihmisen pelastuksesta.
1. Ihmisen sovittamiseksi Jumalan kanssa. Vain
jumalallis - inhimillinen Vapahtaja saattoi tuoda pelastuksen.
Voidakseen tehdä uskovat osallisiksi jumalallisesta luonnostaan Kristus
omaksui itselleen inhimillisen luonnon. Jumalihmisen veren ansioiden
välityksellä uskovat voivat tulla "osallisiksi jumalallisesta luonnosta"
(2.Piet. 1:4).
Jaakobin unessaan näkemät portaat, jotka kuvasivat Kristusta,
ulottuvat meidän luoksemme. Kristus otti ihmisluonnon ja voitti, jotta me
ottamalla hänen luontonsa voisimme voittaa. Hän tarttuu jumalallisella
kädellään Jumalan valtaistuimeen samalla kun hänen ihmisyytensä tarttuu
ihmissukuun. Näin hän yhdistää meidät Jumalaan, maan taivaaseen.
Yhdistynyt jumalallis - inhimillinen luonto tekee
mahdolliseksi Kristuksen sovittavan uhrin. Ihmiskunnan syntejä ei olisi
voinut sovittaa synnitön ihminen, ei edes enkeli. Ainoastaan jumalallis
- inhimillinen Luoja kykeni lunastamaan ihmiskunnan.
2. Jumaluuden verhoamiseksi ihmisyydellä. Kristus
verhosi jumaluutensa ihmisyyden vaipalla kun hän pani syrjään
taivaallisen kirkkautensa ja majesteettiutensa, jotta syntiset voisivat
kestää hänen läsnäolonsa tuhoutumatta. Vaikka hän oli edelleen Jumala,
hän ei näyttänyt Jumalalta (Fil. 2:6 - 8).
3. Synnin voittamiseksi. Kristuksen ihmisyys yksin ei
olisi riittänyt Saatanan voimakkaiden hyökkäysten voittamiseen. Hän
kykeni voittamaan synnin koska "hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko
täyteydessään" (Kol. 2:9). Koska Kristus turvautui täydellisesti Isään
(Joh. 5:19,30; 8:28), "hänen jumalallinen voimansa liittyneenä
ihmisyyteen saavutti ihmisen puolesta äärettömän voiton." *23
Kristuksen kokemus voittoisasta elämästä ei ole yksin hänen
etuoikeutensa. Jumalan koko täyteys voi vallata myös meidät (Ef. 3:19).
Kristuksen jumalallisen voiman kautta me voimme osallistua kaikesta,
"mikä kuuluu tosi elämään ja jumalanpelkoon".
Avain tähän kokemukseen on usko hänen lahjoittamiinsa suuriin
ja kalliisiin lupauksiin, joiden avulla me pääsemme pakoon turmelusta,
joka maailmassa himojen tähden vallitsee, ja tulemme osallisiksi
jumalallisesta luonnosta (2.Piet. 1:3,4). Kristus tarjoaa meille saman
voiman, jonka avulla hän voitti, jotta kaikki voisivat olla kuuliaisia ja
elää voitokkaasti.
Kristuksen lohdullinen lupaus voittajille kuuluu: "Sen, joka
voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin
olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen"
(Ilm. 3:21).
Kristuksen virat
Profeetan, papin ja kuninkaan virat olivat laadultaan sellaiset, että
yleensä niihin asettaminen edellytti erityistä toimitusta, johon liittyi
öljyllä voiteleminen (1.Kun. 19:16; 2.Moos. 30:30; 2.Sam. 5:3). Kaikki
nämä kolme virkaa kuuluivat profetioiden mukaan Messiaalle, Voidellulle.
Kristus toteuttaa työtään välittäjänä Jumalan ja ihmisen välillä
profeettana, pappina ja kuninkaana. Profeettana Kristus ilmoittaa meille
Jumalan tahdon, pappina hän edustaa meitä Jumalan edessä ja kuninkaana
hän hallitsee Jumalan kansaa.
Kristus profeettana. Jumala ilmoitti Moosekselle
Kristuksen profeetallisen viran: "Minä annan heidän omien jälkeläistensä
joukosta nousta profeetan, joka on sinun kaltaisesi; minä panen sanani
hänen suuhunsa, ja profeetta puhuu kaiken, minkä minä hänen
puhuttavakseen annan" (5.Moos. 18:18). Jeesuksen aikalaiset totesivat
tämän ennustuksen täyttyneen hänessä (Joh. 6:14; 7:40; Ap.t. 3:22,23).
Jeesus viittasi itseensä 'profeettana' (Luuk. 13:33). Hän
julisti profeetallisella arvovallalla (Matt. 7:29) Jumalan valtakunnan
periaatteita (Matt. 5 - 7; 22:36 - 40) ja paljasti tulevaisuutta (Matt.
24:1 - 51; Luuk. 19:41 - 44).
Ennen ihmiseksituloaan Kristus täytti Raamatun kirjoittajat
Hengellään ja antoi heille profetioita hänen kärsimyksistään "ja niitä
seuraavasta kirkkaudesta" (1.Piet. 1:11). Taivaaseen astumisensa jälkeen
hän jatkoi itsensä ilmoittamista kansalleen. Raamattu sanoo, että hän
antaa 'todistuksensa' - 'profetoimisen Hengen' - uskollisille
seuraajilleen (Ilm. 12:17; 19:10; ks. tämän kirjan lukua 17).
Kristus pappina. Jumalallinen vala vahvisti Messiaan
pappeuden: "Näin on Herra vannonut, eikä hän valaansa peruuta: 'Sinä olet
pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta'" (Ps.
110:4). Kristus ei ollut Aaronin jälkeläinen. Melkisedekin tavoin hän
sai pappeutensa Jumalan asetuksen perusteella (Hepr. 5:6,10; ks. lukua
7). Kristuksen välittävään pappisvirkaan kuului kaksi vaihetta: maallinen
ja taivaallinen.
1. Kristuksen maallinen pappeus. Papin tehtävät
polttouhrialttarin äärellä kuvasivat Jeesuksen maallista palvelustyötä.
Jeesus oli täysin pätevä papin virkaan: hän oli todellinen ihminen, hän
oli Jumalan kutsuma ja asettama "tuomaan Jumalalle lahjoja ja uhreja
syntien sovittamiseksi" (Hepr. 5:1,4,10).
Papin tehtävänä oli sovittaa ihmiset Jumalan kanssa
uhrijärjestelmän välityksellä, joka kuvasi sovitusta synneistä (3.Moos.
1:4; 4:29,31,35; 5:10; 16:6; 17:11). Näin jatkuvat uhrit
polttouhrialttarilla kuvasivat sovituksen jatkuvaa saatavuutta.
Nämä uhrit eivät olleet riittäviä. Ne eivät kyenneet tekemään
uhraajaa täydelliseksi, ottamaan pois syntejä tai antamaan puhdasta
omaatuntoa (Hepr. 10:1 - 4; 9:9). Ne olivat vain "varjo tulevasta,
paremmasta todellisuudesta" (Hepr. 10:1). Vanha testamentti ilmoitti,
että Messias itse asettuisi näiden eläinuhrien sijaan (Ps. 40:6 - 8;
Hepr. 10:5 - 9). Nuo uhrit siis viittasivat Kristuksen, Vapahtajamme,
sovittavaan sijaiskärsimykseen ja - kuolemaan. Hän, Jumalan Karitsa,
tuli meidän tähtemme synniksi ja kiroukseksi; hänen verensä puhdistaa
meidät kaikesta synnistä (2.Kor. 5:21; Gal. 3:13; 1.Joh. 1:7; vrt. 1.Kor.
15:3).
Maallisen toimintansa aikana Kristus oli siis sekä pappi että
uhri. Hänen kuolemansa ristillä oli osa hänen papillisesta työstään. Sen
jälkeen kun Kristus oli uhrannut itsensä Golgatalla, hänen papillinen
välitystyönsä keskittyi taivaalliseen pyhäkköön.
2. Kristuksen taivaallinen pappeus. Kristus saattaa
taivaassa päätökseen sen papillisen palvelustyönsä, jonka hän aloitti
maan päällä. Hänen nöyrtymisensä maan päällä Jumalan kärsivänä
palvelijana teki hänestä kykenevän toimimaan meidän ylipappinamme
taivaassa (Hepr. 2:17,18; 4:15; 5:2). Profetia paljasti, että Messias
olisi pappina Jumalan valtaistuimella (Sak. 6:13). Ylösnousemuksensa
jälkeen Kristus korotettiin. Nyt meidän ylipappimme "on asettunut
taivaissa istuimelleen Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle" ja
"toimittaa palvelusta taivaan pyhäkössä" (Hepr. 8:1,2; vrt. 1:3; 9:24).
Kristus aloitti välittäjäntyönsä heti taivaaseen astumisensa
jälkeen. Kohoava suitsutuspilvi temppelin kaikkeinpyhimmässä oli
vertauskuva Kristuksen ansioista, rukouksista ja vanhurskaudesta, jotka
tekevät meidän rukouksemme ja palvontamme kelvollisiksi Jumalalle.
Suitsuketta voitiin uhrata ainoastaan polttouhrialttarilta otettujen
hehkuvien hiilien päällä. Tämä osoitti, miten läheinen yhteys vallitsi
alttarin sovittavan uhrin ja papillisen välitystyön kesken. Näin siis
Kristuksen suorittama välitystyö perustuu hänen täydellisen sovittavan
uhrinsa ansioihin.
Kristuksen välitystyö rohkaisee hänen kansaansa: "hän pystyy
nyt ja aina pelastamaan ne, jotka hänen välityksellään lähestyvät
Jumalaa. Hän elää iäti rukoillakseen heidän puolestaan" (Hepr. 7:25).
Koska Kristus toimii välittäjänä kansansa puolesta, kaikki Saatanan
syytökset ovat menettäneet oikeudellisen perustansa (1.Joh. 2:1; vrt.
Sak. 3:1). Paavali esitti retorisen kysymyksen: "Kuka voi tuomita
kadotukseen?" Sen jälkeen hän vakuuttaa, että Kristus itse "istuu Jumalan
oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme!" (Room. 8:34). Kristus
korosti asemaansa välittäjänä sanoessaan: "Totisesti, totisesti: mitä
ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille" (Joh.
16:23).
Kristus kuninkaana. Jumalalla "on istuimensa taivaissa, ja
hänen valtansa alla on kaikki maa" (Ps. 103:19). On itsestään selvää,
että Jumalan Poika, joka on yksi jumaluuden persoona, osallistuu
maailmankaikkeuden jumalallisesta hallinnasta.
Kristus, Jumal-ihmisenä, hallitsee kuninkaana niitä, jotka
ovat hyväksyneet hänet Herraksi ja Vapahtajaksi. "Sinun valtaistuimesi on
niin kuin Jumalan, se pysyy ikuisesti, sinun valtikkasi on oikeuden
valtikka" (Ps. 45:7; vrt. Hepr. 1:8,9).
Kristuksen valtakuntaa ei pystytetty ilman taistelua, sillä
kuninkaat nousivat kapinaan ja hallitsijat liittoutuivat keskenään Herraa
ja hänen voideltuaan - Messiasta eli Kristusta - vastaan (Ps. 2:2).
Mutta niiden suunnitelmat epäonnistuvat. Jumala asettaa Messiaan
valtaistuimelleen. "'Minä itse olen asettanut kuninkaani Siioniin,
pyhälle vuorelleni!' Nyt kerron, mitä Herra on säätänyt. Hän sanoi
minulle: 'Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin'"
(Ps. 2:6,7; Hepr. 1:5). Sen Kuninkaan nimi, joka on astuva Davidin
valtaistuimelle, on tämä: "Herra on meidän vanhurskautemme" (Jer.
23:5,6). Hänen asemansa ja tehtävänsä on ainutlaatuinen, sillä hän on
istuva taivaallisella valtaistuimella sekä pappina että kuninkaana (Sak.
6:13). Marialle enkeli Gabriel ilmoitti, että Jeesus olisi messiaaninen
hallitsija: "Hän hallitse Jaakobin sukua ikuisesti, hänen kuninkuudellaan
ei ole loppua" (Luuk. 1:33). Hänen kuninkuuttaan kuvataan kahdella
valtaistuimella, jotka edustavat hänen kahta valtakuntansa. "Armon
valtaistuin" (Hepr. 4:16) edustaa armon valtakuntaa, ja "kirkkauden
valtaistuin" (Matt. 25:31) puolestaan kirkkauden valtakuntaa.
1. Armon valtakunta. Heti ensimmäisen ihmisen langettua
syntiin perustettiin armon valtakunta. Se oli olemassa Jumalan lupauksen
perusteella. Sen kansalaisiksi ihmiset voivat tulla uskon kautta. Sen
täydellinen perustaminen tapahtui vasta Kristuksen kuolemassa. Kun Jeesus
ristillä huusi "Se on täytetty!", lunastussuunnitelman edellytykset
täyttyivät ja uusi liitto vahvistettiin (vrt. Hepr. 9:15 - 18).
Jeesuksen julistus "Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on
tullut lähelle" (Mark. 1:15) oli suora viittaus siihen armon
valtakuntaan, joka pian hänen kuolemallaan perustettaisiin. Koska tämä
valtakunta perustuu lunastukseen, ei luomiseen, se saa kansalaisia
uudestisyntymisen kautta. Jeesus sanoi: "Jos ihminen ei synny vedestä ja
Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan" (Joh. 3:5; vrt. 3:3). Hän
vertasi valtakunnan kasvua sinapinsiemenen ilmiömäiseen kehitykseen ja
hapatteen vaikutukseen taikinassa (Mark. 4:22 - 31; Matt. 13:33).
Armon valtakuntaa ei tunnisteta ulkonaisesta loistosta vaan
sen vaikutuksesta uskovien sydämeen. Jeesus opetti: "Ei Jumalan
valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida
sanoa: 'Se on täällä',tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta
on teidän keskellänne (sisäisesti teissä)" (Luuk. 17:20,21). Hän sanoi,
että kysymyksessä on totuuden valtakunta, ei tämän maailman valtakunta.
"Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. - - Sitä varten minä
olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin
totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua" (Joh.
18:36,37). Paavalin mukaan meidät on siirretty Kristuksen valtakuntaan,
ja tuo Jumalan valtakunta on "vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä
Henki antaa" (Kol. 1:13; Room. 14:17).
Tämän valtakunnan perustaminen osoitti, että ei voi olla
kruunua ilman ristiä. Julkisen toimintansa päätösvaiheessa Jeesus tuli
Jerusalemiin Messiaana, Daavidin valtaistuimen oikeana perijänä. Hän
ratsasti aasilla, kuten juutalainen tapa edellytti kuninkaan saapuvan
(Sak. 9:9), ja vastaanotti kansanjoukkojen innokkaat, spontaanit
suosionosoitukset. Hänen saapuessaan kuninkaalliseen kaupunkiin ihmiset,
joita oli "hyvin paljon", levittivät tielle kuninkaalliseksi matoksi
vaatteitaan ja puista katkomiaan oksia ja huusivat: "Hoosianna, Daavidin
Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!" (Matt. 21:8,9).
Näin he täyttivät Sakarjan ennustuksen. Näin Kristus esittäytyi
messiaanisena kuninkaana.
Kristuksen oikeutta valtaistuimeen kuitenkin vastustettiin.
Saatanallinen viha synnitöntä Jumalan Poikaa kohtaan saavutti huippunsa.
Yhdessä päivässä Suuri neuvosto vangitutti hänet salaa, järjesti
oikeudenkäynnin ja tuomitsi hänet kuolemaan.
Oikeudenkäynnin aikana Jeesus julkisesti vahvisti olevansa
Jumalan Poika ja kansansa kuningas (Luuk. 23:3; Joh. 18:33 - 37). Tämän
vuoksi hänet puettiin pilkaten kuninkaalliseen viittaan ja kruunattiin -
ei kultaisella kruunulla vaan kruunulla, joka oli väännetty
orjantappuroista (Joh. 19:2). Häntä lyötiin kasvoihin ja pilkattiin: "Ole
tervehditty, juutalaisten kuningas" (Joh. 19:3). Ja kun roomalainen
maaherra Pilatus esitteli hänet kansalle sanoen: "Tässä on teidän
kuninkaanne", hänen oma kansansa hylkäsi hänet huutaen: "Pois! Pois!
Ristiinnaulitse hänet!" (Joh. 19:14,15).
Kristus perusti armon valtakuntansa syvimmän nöyryytyksensä,
ristinkuoleman, hetkellä. Mutta pian nöyryytyksenä jälkeen hänet
korotettiin. Taivaaseen astuttuaan hän jakoi Isänsä valtaistuimen Pappina
ja Kuninkaana (Ps.2:6,7; vrt. Hepr. 1:3 - 5; Fil. 2:9 - 11; Ef. 1:20 -
23). Tämä valtaistuimelle nousu ei antanut hänelle, Jumalan Pojalle,
mitään sellaista valtaa, mitä hänellä ei jo olisi ennestään ollut. Mutta
nyt hän ensi kertaa ihmisenä, jumalallis - inhimillisenä välittäjänä,
osallistui taivaan voimasta ja kirkkaudesta.
2. Kirkkauden valtakunta. Kirkastusvuorella annettiin
kuvaus kirkkauden valtakunnasta. Siellä Kristus esiintyi kirkkaudessaan.
"Hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat
valkeiksi kuin valo" (Matt. 17:2). Mooses ja Elia edustivat lunastettuja
- Mooses niitä, jotka olivat kuolleet Kristukseen uskoen ja jotka
herätetään kuolleista, ja Elia niitä uskovia, jotka Jeesuksen toisessa
tulemuksessa otetaan taivaaseen kuolemaa kokematta.
Kirkkauden valtakunta perustetaan Kristuksen tullessa suurella
voimalla (Matt.24:27,30,31; 25:31,32). Oikeudenkäynnin jälkeen, kun
Ihmisen Pojan välitystyö taivaan pyhäkössä on päättynyt, "Ikiaikainen" -
Isä Jumala - antaa Kristukselle vallan, kunnian ja kuninkuuden (Dan.
7:9,10,14). Sitten "kuninkuus ja valta ja valtakuntien mahti kaiken
taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Sen kansan valtakunta
on ikuinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat ja tottelevat sitä"
(Dan. 9:27).
Kirkkauden valtakunta perustetaan lopullisesti maan päälle
tuhatvuotiskauden lopussa, jolloin Uusi Jerusalem laskeutuu alas
taivaasta (Ilm. 20,21). Ottamalla vastaan Jeesuksen Kristuksen
Vapahtajaksemme voimme tulla hänen armon valtakuntansa kansalaisiksi jo
nyt ja kirkkauden valtakunnan kansalaisiksi hänen toisessa
tulemuksessaan. Edessämme on rajattomien mahdollisuuksien elämä. Se
elämä, jota Kristus tarjoaa, ei ole täynnä epäonnistumisia, särkyneitä
toiveita tai unelmia, vaan se on elämää, johon sisältyy kasvua ja
menestyksellistä vaellusta Vapahtajan yhteydessä. Se on elämää, jossa
enenevässä määrin ilmenee aitoa rakkautta, iloa, rauhaa,
kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä, uskollisuutta, lempeyttä ja
itsehillintää (Gal. 5:22,23). Näitä hedelmiä Jeesus tarjoaa kaikille,
jotka omistavat elämänsä hänelle. Kuka voi vastustaa tällaista tarjousta?
Lähdeviitteitä ja huomautuksia
1. Seitsemänkymmenen vuosiviikon profetiasta ks. 70 Weeks,
Leviticus, and the Nature of Prophecy, ed., Frank B. Holbrook
(Washington, D.C.: Biblical Research Institute, General Conference of
Seventh - day Adventists, 1986), s. 3 - 127. |
 |
 |
 |
 |
 |