Perusluonteiset opinkohdat 5
PYHÄ HENKI
Jumala, iankaikkinen Henki, toimi yhdessä Isän ja Pojan kanssa
luomisessa, ihmiseksitulemisessa ja lunastuksessa. Hän innoitti Raamatun
kirjoittajia. Hän täytti Kristuksen elämän voimalla. Hän vetää ihmisiä
puoleensa ja saattaa heidät synnintuntoon; ne, jotka vastaavat hänen
kutsuunsa, hän uudistaa ja muuttaa Jumalan kuvan kaltaisiksi. Isän ja
Pojan lähettämänä hän on aina Jumalan lasten kanssa, jakaa hengellisiä
lahjoja seurakunnalle, antaa sille voiman todistaa Kristuksesta ja
sopsoinnussa Pyhän Raamatun kanssa johtaa seurakuntaa tuntemaan koko
totuuden.
Vaikka ristiinnaulitseminen oli hämmentänyt, ahdistanut ja kauhistanut
Jeesuksen seuraajia, ylösnousemus merkitsi heille uuden aamun
sarastusta. Kristuksen murtaessa kuoleman kahleet Jumalan valtakunta
valaisi heidän sydämensä kuin aamunkoiton valo.
Nyt heidän sielussaan paloi sammumaton tuli. Opetuslasten
keskinäisiä suhteita vielä muutama viikko sitten jäytäneet erimielisyydet
olivat sulaneet pois. He tunnustivat toisilleen virheensä ja avautuivat
yhä enemmän vastaanottamaan Jeesusta, taivaaseen noussutta Kuningastaan.
Tuon aikaisemmin hajallaan olleen lauman yhteys lujittui
heidän viettäessään päivän toisensa jälkeen rukouksessa. Eräänä
unohtumattomana päivänä he olivat ylistämässä Jumalaa kun he kuulivat
äänen, kuin heidän keskellään olisi käynyt raju tuulenpuuska.
Tulenlieskoja laskeutui heidän päälleen kuin kieliä. Pyhä Henki laskeutui
heidän ylleen kuin riehuva tuli.
Hengellä täytettyinä opetuslapset eivät kyenneet pidättämään
itsellään heidän uutta palavaa rakkauttaan ja iloaan Jeesuksessa.
Innokkaasti he alkoivat julkisesti julistaa pelastuksen hyviä uutisia.
Kuulemansa äänen hälyttäminä suuret joukot paikallisia kaupunkilaisia
yhdessä eri maista tulleiden pyhiinvaeltajien kanssa alkoi tunkeutua
rakennukseen. Täynnä hämmästystä ja hämmennystä he kuulivat - kukin
omalla kielellään - yksinkertaisten galilealaisten esittämiä
voimakkaita todistuksia Jumalan väkevistä teoista.
"En ymmärrä tätä", jotkut sanoivat, "mistä oikein on kysymys?"
Toiset yrittivät mitätöidä koko tapahtuman sanomalla: "He ovat
juovuksissa." "Se ei pidä paikkaansa," huusi Pietari väkijoukon metelin
keskellä. "Nythän on vasta aamu. Tämä tapahtuu sen vuoksi, että
ylösnoussut Jeesus Kristus on korotettu Jumalan oikealle puolelle, ja hän
on nyt vuodattanut Pyhän Hengen" (Ap.t. 2).
Kuka on Pyhä Henki?
Raamattu osoittaa, että Pyhä Henki on persoona, ei persoonaton voima.
Sellaiset lausumat kuin "Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi" (Ap.t.
15:28) ilmaisevat, että alkuseurakunnan uskovat pitivät Pyhää Henkeä
persoonana. Myös Kristus puhui hänestä samalla tavoin: "Hän kirkastaa
minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta" (Joh.
16:14). Raamatunkohdat, joissa viitataan kolmiyhteiseen Jumalaan,
esittävät Hengen persoonana (Matt. 28:19; 2.Kor. 13:13).
Pyhällä Hengellä on persoonallisia ominaisuuksia. Hän neuvoo
(Luuk. 12:12), paljastaa (Joh. 16:8), johtaa seurakunnallisissa
ratkaisuissa (Ap. t. 13:2), auttaa ja puhuu puolestamme (Room. 8:26), on
johtanut Raamatun kirjoittajia (2.Piet. 1:21) ja pyhittää uskovia
(1.Piet. 1:2). Vain persoona voi toimia tällä tavoin.
Pyhä Henki on tosi Jumala
Raamattu esittää Pyhän Hengen Jumalana. Pietari sanoi Ananiaalle, että
tämä valehdellessaan Pyhälle Hengelle ei "valehdellut ihmisille, vaan
Jumalalle" (Ap.t. 5:3,4).
Raamattu liittää Pyhään Henkeen jumalallisia ominaisuuksia.
Kristus nimitti häntä totuuden Hengeksi (Joh. 16:13). Pyhä Henki on
kaikkivoipa. Hän jakaa hengellisiä lahjoja "kullekin - - niin kuin
tahtoo" (1.Kor. 12:11). Hän on kaikkialla läsnä oleva. Hän on Jumalan
lasten kanssa "ikuisesti" (Joh. 14:16). Hän on myös kaikkitietävä, "sillä
Henki tutkii kaiken, myös Jumalan syvimmät salaisuudet", ja samoin "vain
Jumalan Henki tietää, mitä Jumalassa on" (1.Kor. 2:10,11).
Pyhä Henki on myös mukana Jumalan teoissa. Hän toimii sekä
luomisessa että ylösnousemuksessa (1.Moos. 1:2; Ps. 104:30; Room. 8:11).
Raamattu esittää Pyhän Hengen Isän ja Pojan vertaiseksi
Kristuksen antamassa lähetyskäskyssä (Matt. 28:19), apostolisessa
siunauksessa (2.Kor. 13:13) ja hengellisiä lahjoja koskevassa opetuksessa
(1.Kor. 12:4 - 6).
Pyhä Henki ja jumaluus
Ikuisuudesta lähtien Pyhä Henki on ollut jumaluuden kolmas persoona. Isä,
Poika ja Pyhä Henki ovat yhtä itsestään olevia. Vaikka kukin jumaluuden
persoona on yhdenvertainen, Pyhässä Kolminaisuudessa kullakin on oma
tehtävänsä (ks. tämän kirjan lukua 2).
Totuutta Pyhästä Hengestä voidaan parhaiten ymmärtää kun sitä
tarkastellaan suhteessa Jeesukseen. Kun Henki tulee uskovaan, hän tulee
'Kristuksen Henkenä' - hän ei tule omin valtuuksin. Hänen toimintansa
historiassa keskittyy Kristuksen pelastustyöhön. Pyhä Henki oli
aktiivisesti mukana Jeesuksen syntymässä (Luuk. 1:35), vahvisti hänen
julkisen toimintansa kasteessa (Matt. 3:16,17) ja toteuttaa Kristuksen
sovitustyön ja ylösnousemuksen takaamat voitot uskovassa.
Näyttää siltä, että jumaluudessa Hengellä on toimeenpanijan
tehtävä. Kun Isä antoi Poikansa maailmalle (Joh. 3:16), Maria tuli
raskaaksi "Pyhän Hengen vaikutuksesta"; enkelin ilmoituksen mukaan se,
mikä Mariassa "on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä" (Matt. 1:18 -
20). Pyhän Hengen tehtävänä oli suunnitelman täytäntöönpano, sen
toteuttaminen.
Pyhä Henki oli läsnä myös maailman luomisessa (1.Moos. 1:2).
Elämän alku ja jatkuminen riippuvat hänen toiminnastaan; hänen
poistumisensa merkitsee kuolemaa. Raamattu sanoo, että jos Jumala vetäisi
pois Henkensä, "koko luomakunta menehtyisi hetkessä ja ihminen palaisi
takaisin maan tomuun" (Job 34:15; vrt. 33:4).
Voimme nähdä heijastuksia Hengen luovasta työstä hänen
uudestiluovassa työssään, jota hän tekee jokaisessa Jumalalle avoinna
olevassa henkilössä. Jumala toteuttaa työtään yksilöissä luovan Henkensä
välityksellä. Näin Henki tulee inkarnaatiossa, luomisessa ja
uudestiluomisessa saattamaan täytäntöön Jumalan tarkoitukset.
Luvattu Henki
Meidät oli suunniteltu Pyhän Hengen asunnoiksi (ks. 1.Kor. 3:16). Aadamin
ja Eevan synti erotti heidät sekä Eedenin puutarhasta että heissä
asuvasta Hengestä.
Vanhassa testamentissa kerrotaan, miten Henki varusti tiettyjä
henkilöitä suorittamaan erityistehtäviä (4.Moos. 24:2; Tuom. 6:34; 1.Sam.
10:6). Mainitaan, että Moosekseen asetettiin Pyhä Henki (Jes. 63:11) ja
että Besalel täytettiin Jumalan Hengellä, jotta hänellä olisi taitoa
valmistaa pyhäkön varusteita (2.Moos. 31:3). Epäilemättä aidoilla
uskovilla on aina ollut tunto Hengen läsnäolosta, mutta profetiassa
ennustettiin, että tulee aika, jolloin Jumala vuodattaa Henkensä kaikkiin
ihmisiin (Joel 3:1). Hengen suurempi ilmaantuminen merkitsisi uuden
aikakauden alkua.
Niin kauan kuin maailma olisi kapinoitsijan käsissä, Hengen
täyteyden vuodatus joutuisi odottamaan. Ennen kuin Henki voitaisiin
vuodattaa kaikkiin ihmisiin Kristuksen piti suorittaa loppuun
maanpäällisen palveluksensa ja antaa sovittavan uhrinsa. Johannes Kastaja
osoitti, että Kristuksen palvelustyö merkitsi Hengen palvelustyötä, kun
hän sanoi: "Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta minun jälkeeni
tulee toinen, joka on minua väkevämpi. - - Hän kastaa teidät Pyhällä
Hengellä" (Matt. 3:11). Evankeliumit eivät kuitenkaan kerro Jeesuksen
kastaneen Pyhällä Hengellä. Muutamia tunteja ennen kuolemaansa Jeesus
lupasi opetuslapsilleen: "Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille
toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on
Totuuden Henki" (Joh. 14:16,17).
Saatiinko luvattu Hengen kaste pitkänäperjantaina ristin
juurella? Ei, vasta ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus puhalsi opetuslapsia
kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki" (Joh. 20:22). Hän sanoi: "Minä
lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa,
kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta" (Luuk. 24:49). Tämä
voima tulisi silloin, kun Pyhä Henki tulee opetuslapsiin ja heistä tulee
hänen todistajiaan maan ääriin saakka (Ap.t. 1:8).
Johannes kirjoitti: "Vielä ei Henki ollut tullut, koska
Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu" (Joh. 7:39). Pyhän Hengen
vuodattamisen edellytyksenä oli se, että Isä ensin hyväksyy Kristuksen
uhrin.
Uusi aikakausi murtautui esiin, kun voittoisa Herramme istui
valtaistuimelleen taivaassa. Vasta sitten hän saattoi lähettää Pyhän
Hengen täyteydessään. Pietari sanoi helluntaisaarnassaan: "Jumala on
korottanut hänet oikealle puolelleen, ja hän on ottanut vastaan Isän
lupaaman Pyhän Hengen lahjan ja vuodattanut sen" (Ap.t. 2:33). Pyhä Henki
vuodatettiin opetuslapsille, jotka hartaasti odottivat Pyhän Hengen
kastetta ja rukoilivat yhdessä lakkaamatta (Ap.t. 1:14). Helluntaina,
viisikymmentä päivää Golgatan tapahtumien jälkeen, uusi aikakausi vyöryi
esiin kaikella Hengen voimalla. "Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin
olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he
olivat. - - He tulivat täyteen Pyhää Henkeä" (Ap.t. 2:2 - 4).
Jeesuksen ja Pyhän Hengen tehtävät liittyivät täysin
toisiinsa. Pyhän Hengen täyteyttä ei voitu antaa ennen kuin Jeesus oli
suorittanut tehtävänsä loppuun. Jeesus, puolestaan, sikisi Pyhästä
Hengestä (Matt. 1:8 - 21), kastettiin Hengellä (Mark. 1:9,10), oli Hengen
johdossa (Luuk. 4:1), suoritti ihmeitään Hengen voimassa (Matt. 12:24 -
32), uhrasi itsensä Golgatalla Hengen voimalla (Hepr. 9:14,15) ja nousi
kuolleista Hengen voimalla (Room. 8:11).
Jeesus koki Pyhän Hengen täyteyden. Hämmästyttävä totuus on
se, että Herramme on halukas vuodattamaan Henkensä kaikille, jotka häntä
hartaasti odottavat.
Pyhän Hengen tehtävä
Kristuksen kuolemaa edeltävänä iltana hänen sanansa lähestyvästä
poismenostaan huolestuttivat suuresti hänen opetuslapsiaan. Hän vakuutti
heille heti, että he saisivat vastaanottaa Pyhän Hengen, joka olisi hänen
henkilökohtainen edustajansa. Heitä ei jätettäisi orvoiksi (Joh. 14:18).
Hänen tehtävänsä lähtökohta. Uusi testamentti esittelee
Pyhän Hengen ainutlaatuisella tavalla. Häntä nimitetään "Jeesuksen
Hengeksi" (Ap.t. 16:7), "Poikansa Hengeksi" (Gal. 4:6), "Jumalan
Hengeksi" (Room. 8:9), "Kristuksen Hengeksi" (Room. 8:9; 1.Piet. 1:11) ja
"Jeesuksen Kristuksen Hengeksi" (Fil. 1:19). Kenestä Pyhän Hengen työ on
lähtöisin - Jeesuksesta Kristuksesta vai Isästä Jumalasta?
Kun Kristus ilmoitti alkuperän, josta Pyhän Hengen työ
kadotetun maailman hyväksi on lähtöisin, hän mainitsi kaksi lähdettä.
Ensiksi hän viittasi Isään: "Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa
teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti" (Joh. 14:16; vrt.
15:26, "Isän luota"). Pyhän Hengen kastetta hän nimitti sellaiseksi
"minkä Isä on teille luvannut" (Ap.t. 1:4). Toiseksi Kristus viittasi
itseensä: "mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne" (Joh. 16:7). Siten
Pyhä Henki lähtee sekä Isästä että Pojasta.
Hänen tehtävänsä maailmaa varten. Voimme tunnustaa
Kristuksen herruuden ainoastaan Pyhän Hengen vaikutuksesta. Paavali
sanoi: "Kukaan ei myöskään voi sanoa: 'Jeesus on Herra', muuten kuin
Pyhän Hengen vaikutuksesta" (1.Kor. 12:3).
Meille vakuutetaan, että Pyhän Hengen kautta Kristus,
"todellinen valo", valaisee jokaisen ihmisen (Joh. 1:9). Pyhän Hengen
tehtävänä on "paljastaa, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio"
(Joh. 16:8).
Ensiksi Pyhä Henki saattaa meidät syvään synnin tuntoon,
erityisesti sen synnin, että emme ota vastaan Jeesusta (Joh. 16:9).
Toiseksi Pyhä Henki kehottaa kaikkia vastaanottamaan Kristuksen
vanhurskauden. Kolmanneksi Henki varoittaa meitä tuomiosta saadakseen
synnin pimentämät mielet tajuamaan katumuksen ja kääntymyksen tarpeensa.
Kun olemme kääntyneet, me voimme syntyä uudesti vesikasteen ja
Pyhän Hengen kasteen kautta (Joh. 3:5). Sen jälkeen omistamme uuden
elämän, sillä meistä on tullut Kristuksen Hengen asunto.
Hänen tehtävänsä uskovien hyväksi. Suurin osa Raamatun
kohdista, jotka käsittelevät Pyhää Henkeä, koskevat Hengen suhdetta
Jumalan kansaan. Hänen pyhittävä vaikutuksensa johtaa kuuliaisuuteen
(1.Piet. 1:2), mutta kukaan ei voi jatkuvasti kokea hänen läsnäoloaan
täyttämättä tiettyjä ehtoja. Pietari sanoi, että Henki on annettu niille,
"jotka häntä tottelevat" (Ap.t. 5:32). *1 Uskovaisia varoitetaan
vastustamasta, murehduttamasta ja sammuttamasta Henkeä (Ap.t. 7:51; Ef.
4:30; 1.Tess. 5:19).
Mitä Henki tekee uskovien hyväksi?
1. Hän avustaa uskovia. Esitellessään Pyhän Hengen
Kristus nimittää häntä "toiseksi puolustajaksi" (Joh. 14:16).
'Puolustaja' on käännetty kreikan sanasta parakleetos, joka tarkoittaa
myös välimiestä ja asianajajaa.
Ainoa toinen Raamatussa mainittu parakleetos on Kristus itse.
Hän on meidän välimiehemme, asianajajamme, puolustajamme Isän edessä.
"Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos
joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on
vanhurskas: Jeesus Kristus" (1.Joh. 2:1).
Välittäjänä ja auttajana Kristus esittää meidät Jumalalle ja
ilmoittaa Jumalan meille. Samoin Henki opastaa meidät Kristuksen luo ja
ilmaisee meille Kristuksen armon. Tämä selittää sen, miksi Henkeä
nimitetään "armon Hengeksi" (Hepr. 10:29). Yksi Hengen suurimmista
tehtävistä on jakaa Kristuksen lunastavaa armoa uskoville (ks. 1.Kor.
15:10; 2.Kor. 9:4; Joh. 4: 5,6).
2. Hän jakaa totuutta Kristuksesta. Kristus kutsui
Pyhää Henkeä "Totuuden Hengeksi" (Joh. 14:17; 15:26; 16:13). Hänen
tehtäviinsä kuuluu "palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut"
(Joh. 14:26). Totuuden Henki "johtaa teidät tuntemaan koko totuuden"
(Joh. 16:13). Hän todistaa Jeesuksesta Kristuksesta (Joh. 15:26). Pyhä
Henki ei puhu "omissa nimissään," Kristus sanoi, "vaan puhuu sen, minkä
kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä
sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta" (Joh. 16:13,14).
3. Hän tuo mukanaan Kristuksen läsnäolon. Henki ei vain
tuo sanomaa Kristuksesta, vaan hän tuo Kristuksen todellisen läsnäolon.
"Teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi
tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne" (Joh.
16:7).
Ihmisyyden rasittamana Ihminen Jeesus ei voinut olla läsnä
kaikkialla, ja tästä syystä oli hyödyksi, että hän meni pois. Hengen
kautta hän saattoi olla koko ajan kaikkialla. Jeesus sanoi: "Minä käännyn
Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne
ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki." Jeesus vakuutti, että tämä
Henki "pysyy luonanne ja on teissä. En minä jätä teitä orvoiksi, vaan
tulen luoksenne" (Joh. 14:16 - 18). "Pyhä Henki on Kristuksen edustaja,
mutta vailla inhimillistä henkilöllisyyttä ja siitä riippumaton." *2
Ihmiseksi tulemisessa Pyhä Henki toi Kristuksen läsnäolon
yhteen henkilöön - Mariaan. Helluntaina Henki toi voitollisen
Kristuksen koko maailmalle. Kristuksen lupaukset - "Minä en sinua jätä,
en koskaan sinua hylkää" (Hepr. 13:5) ja "Minä olen teidän kanssanne
kaikki päivät maailman loppuun asti" (Matt. 28:20) - toteutuvat Hengen
kautta. Tästä syystä Uusi testamentti käyttää Hengestä nimitystä, jota
hänestä ei kertaakaan käytetä Vanhassa testamentissa: "Jeesuksen Henki"
(Fil. 1:19).
Aivan niin kuin Isä ja Poika tulevat asumaan uskovan luokse
(Joh. 14:23), samoin ainoa tapa, jolla uskova voi asua Kristuksessa, on
Hengen välityksellä.
4. Hän ohjaa seurakunnan toimintaa. Koska Pyhä Henki
tuo mukanaan Kristuksen todellisen läsnäolon, hän on Kristuksen
todellinen sijainen maan päällä. Hän johtaa seurakuntaa täysin
sopusoinnussa Raamatun kanssa, joka on pysyvä arvovalta uskoa ja oppia
koskevissa kysymyksissä. "Protestanttisuuden keskeinen piirre - jota
ilman ei olisi mitään protestanttisuutta - on se, että Pyhä Henki on
Kristuksen todellinen sijainen ja seuraaja maan päällä. Jos luotamme
organisaatioon tai johtajiin tai ihmisten viisauteen, asetamme ihmisen
Jumalan paikalle." *3
Pyhä Henki osallistui läheisesti apostolisen seurakunnan
hallintoon. Valitessaan lähetyssaarnaajia seurakunta vastaanotti Hengen
ohjausta rukoillen ja paastoten (Ap.t. 13:1 - 4). Valitut yksilöt
tunnettiin siitä, että he olivat avoimia Hengen johdolle. Apostolien teot
kuvailee heitä henkilöiksi, jotka olivat "täynnä Pyhää Henkeä" (Ap.t.
13:9,52). Hän johti heidän toimintaansa (Ap.t. 16:6,7). Paavali muistutti
seurakunnan vanhimpia siitä, että heidät oli asetettu tehtäväänsä Pyhän
Hengen toimesta (Ap.t. 20:28).
Pyhä Henki esitti tärkeää osaa seurakunnan ykseyttä uhkaavien
vakavien vaikeuksien selvittämisessä. Raamattu esitteleekin ensimmäisen
seurakunnallisen yleiskokouksen ratkaisuja sanoin: "Pyhä Henki ja me
olemme nähneet hyväksi - - " (Ap.t. 15:28).
5. Hän varustaa seurakunnan erityislahjoilla. Pyhä
Henki on antanut Jumalan kansalle erityisiä lahjoja. Vanhan testamentin
aikoina "Herran Henki" valtasi yksilöitä ja antoi heille erityisiä kykyjä
johtaa ja vapauttaa Israel (Tuom. 3:10; 6:34; 11:29 jne.) sekä
profeetallisen lahjan (4.Moos. 11:17,25,26; 2.Sam. 23:2). Henki valtasi
Saulin ja Daavidin kun heidät voideltiin Jumalan kansan hallitsijoiksi
(1.Sam. 10:6,10; 16:13). Joillekin henkilöille Henki antoi ainutlaatuisia
taiteellisia taitoja (2.Moos. 28:3; 31:3; 35:30 - 35).
Myös apostolisessa seurakunnassa Kristus jakoi lahjojaan Pyhän
Hengen välityksellä. Henki jakoi näitä hengellisiä lahjoja sen mukaan
kuin itse näki sopivaksi, ja näin koko seurakunta hyötyi (Ap.t. 2:38;
1.Kor. 12:7 - 11). Hän antoi sen erityisen voiman, jota tarvittiin
evankeliumin julistamiseen maailman ääriin asti (Ap.t. 1:8; ks tämän
kirjan lukua 16).
6. Hän täyttää uskovien sydämen. Paavali kysyi
opetuslapsilta Efesoksessa: "Saitteko Pyhän Hengen, kun tulitte uskoon?"
(Ap.t. 19:2). Tämä on ratkaisevan tärkeä kysymys jokaiselle uskovalle.
Saatuaan kieltävän vastauksen Paavali pani kätensä heidän
päälleen ja he saivat Pyhän Hengen kasteen (Ap.t. 19:6).
Tämä tapaus osoittaa, että Pyhän Hengen aiheuttama synnintunto
ja Pyhällä Hengellä täyttyminen ovat kaksi erilaista kokemusta.
Jeesus korosti, että on välttämätöntä syntyä vedestä ja
Hengestä (Joh. 3:5). Juuri ennen taivaaseen astumistaan Jeesus käski
kastaa uusia uskovia "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" (Matt.
28:19). Tämän käskyn mukaisesti Pietari saarnasi, että kasteen yhteydessä
uskovat saavat "lahjaksi Pyhän Hengen" (Ap.t. 2:38). Paavali vahvistaa
Pyhän Hengen kasteen tärkeyden (ks. tämän kirjan lukua 14) kirjoittamalla
Efeson uskoville: "Antakaa Hengen täyttää itsenne" (Ef. 5:18).
Pyhällä Hengellä täyttyminen, joka muuttaa meitä Jumalan kuvan
kaltaisuuteen, jatkaa uudestisyntymisessä alkanutta pyhitystyötä. Jumala
pelasti meidät "laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän
Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin
meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta" (Tit. 3:5,6).
"Juuri Hengen puuttuminen tekee evankeliumin julistamisen niin
kovin tehottomaksi. Julistajilla saattaa olla oppineisuutta, kyvykkyyttä,
kaunopuheisuutta, kaikkia luontaisia tai hankittuja lahjoja, mutta ilman
Jumalan Hengen läsnäoloa ei yksikään sydän liikutu, ei yksikään syntinen
tule voitetuksi Kristukselle. Jos he toisaalta ovat yhteydessä
Kristukseen, jos he ovat saaneet Hengen lahjat, hänen köyhimmillä ja
tietämättömilläkin opetuslapsillaan on voima, joka vaikuttaa sydämiin.
Jumala tekee heidät kanaviksi, joista virtaa maailmankaikkeuden korkein
voima." *4
Henki on elintärkeä. Kaikki ne muutokset, joita Jeesus Kristus
meissä saa aikaan, tapahtuvat Hengen toiminnan vaikutuksesta. Uskovina
meidän tulisi olla jatkuvasti tietoisia siitä, että ilman Henkeä emme voi
tehdä mitään (Joh. 15:5).
Tänään Pyhä Henki kiinnittää huomiomme suurimpaan rakkauden
lahjaan, jonka Jumala tarjoaa Pojassaan. Hän vetoaa meihin, että emme
vastustaisi häntä vaan hyväksyisimme sen ainoan tavan, jolla meidät
voidaan sovittaaa rakastavan ja armollisen Isämme kanssa.
Lähdeviitteitä ja huomautuksia
1. Ks. Arnold V. Wallenkampf, New by the Spirit (Mountain View,
CA: Pacific Press, 1978), s. 49,50.
2. White, Alfa ja omega 5, s. 220,221.
3. LeRoy E. Froom, The Coming of the Comforter, rev.ed.
(Washington, D.C.: Review and Herald, 1949), s. 66,67.
4. White, Todistusaarteita, 3.osa, s. 204 - 205.
6 Luominen
Perusopinkohtien
sisällysluettelo
Adventtikirkon opetus
Etusivulle