UUSI ASEMAMME KRISTUKSESSA

Ihmisen uuteen asemaan Kristuksessa sisältyy liian paljon, jotta sitä voitaisiin kuvata yhdellä ainoalla sanalla. Niistä monista ilmaisuista, joita Raamattu käyttää kuvaamaan tätä todellisuutta, tärkeimpiä ovat käsitteet vanhurskauttaminen, sovitus, anteeksiantamus, lapseksi ottaminen ja pyhitys. Kullakin näistä termeistä, joita kristityt käyttävät yleisesti, on oma erityinen raamatullinen käyttönsä ja merkityksensä.

1. Vanhurskauttaminen

Tämän käsitteen taustana on oikeusistuin. Meitä pidetään rikollisina, jotka on haastettu jumalallisen oikeuden eteen. Kun laki luetaan meille julki, tiedämme olevamme syyllisiä. Vaikka pystyisimmekin vakuuttamaan viattomuuttamme sen ulkonaisen noudattamisen osalta, laki ulottuu vaikuttimiimme ja haluihimme, se horjuttaa puolustustamme: "Me tiedämme, että laki on hengellinen. Minä sitä vastoin olen turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty" (Room.7:14). Näin hän esiintyy meidän puolestamme Edustajanamme ja Sijaisenamme. Hänen tähtensä julistetaan oikeuden vapauttava päätös. Saamme lähteä vapaina meitä aikaisemmin tuominneen lain syytöksistä. Tätä merkitsee vanhurskauttaminen armosta uskon kautta (Room.3:21-26).

2. Sovitus

Tässä käytetty kuva on peräisin ihmisten välisistä suhteista. Ystävät ovat vieraantuneet toisistaan, ja katkeruuden tunteet ovat saaneet sijaa. Toinen osapuoli on kuitenkin jo ryhtynyt toimiin suhteen ennalleen saattamiseksi. Hän on mennyt pitemmälle kuin inhimilliset odotukset, ajatukset tai mahdollisuudet edellyttäisivät, jotta asiat tulisivat kuntoon. Jumala on jälleen kerran tehnyt aloitteen. "Kaiken on saanut aikaan Jumala, joka Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon" (2 Kor.5:18).

Hänen puoleltaan kaikki esteet sovinnolle on poistettu. Mutta toinen osapuoli pysyy torjuvana. Hän tuntee syyllisyyttä niiden seikkojen johdosta, jotka johtivat suhteiden katkeamiseen. Hän ruokkii vihamielisiä asenteitaan. Mutta eräänä päivänä hän tajuaa tilanteen toivottomuuden, ja vastapuolen jalomielisyys koskettaa hänen sydäntään. Hän kääntyy ja antaa sovittaa itsensä (2 Kor.5:20; vrt. Room.5:10).

3. Anteeksiantamus

Tämä sana liittyy velkasuhteisiin. Jeesuksen vertaus kahdesta velallisesta osoittaa, että me olemme velkaa niin suuren summan, että emme pysty maksamaan sitä koskaan takaisin. Se on niin valtava, että meillä ei ole mitään mahdollisuutta sen selvittämiseen (Matt. 18:25-35). Tämä velka kuvaa syntiämme. Keskellä tätä toivotonta tilannetta Jumala kuitenkin antaa anteeksi velan Jeesuksen Kristuksen kautta. "Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi" (1 Kor.15:3). Kaikki tilillämme olevat velat on täysin maksettu. Me saamme nauttia niiden asemasta, joilla ei enää ole mitään syntivelkaa ja jotka sen vuoksi antavat anteeksi heidän velallisilleen (Matt.18:32,33).

4. Lapseksi ottaminen

Tämä kuvaus on otettu perhesuhteista. Olemme surkeassa tilassa, orpoina vihamielisessä maailmassa. Etsimme kotia, paikkaa, jossa meidät hyväksyttäisiin, paikkaa, jonne voisimme kuulua. Olemme "Israelin kansan ulkopuolella ja osattomia liitoista ja niiden lupauksista" - olemme "maailmassa vailla toivoa, vailla Jumalaa" (Ef.2:12). 5. Pyhitys

Kristillisessä kielenkäytössä tällä sanalla tarkoitetaan tavallisesti kasvua kohti jumalallista ihannetta. Raamatussa sanalla on kuitenkin laajempi merkitys, ja usein sillä tarkoitetaan uutta asemaa. Kun Paavali osoittaa kirjeensä "pyhille" tai "pyhitetyille", kysymys on jollekin omistamisesta (Esim. Room.1:7; 1 Kor.1:2; 2 Kor.1:1; Ef.1:1). Paavali kirjoittaa korinttilaisille: Teidät on tehty "pyhiksi ja vanhurskaiksi" (1 Kor. 6:11). Sanan taustana on pyhäkköpalvelus. Israelissa jokainen esine ja henkilö, jolla oli jotakin tekemistä pyhäkön kanssa, oli erotettava maallisesta käytöstä ja "pyhitettävä" Jumalan palvelukseen.

Samoin Jumalalla on kapinoivassa maailmassa niitä, jotka kuuluvat hänelle, jotka on irrotettu maailmasta ja erotettu häntä varten. Koska he ovat vastaanottaneet hänen armonsa uskon kautta, he eivät enää kuulu pahuuden ruhtinaalle. Heihin on painettu Jumalan oma tunnistamisleima; he ovat hänen omaisuuttaan, jota hän pitää rakkaana ja kalliina tämän maailman melskeen keskellä (Fil.2:15).

Nämä termit - vanhurskauttaminen, sovitus, anteeksiantamus, lapseksi ottaminen ja pyhitys - ja niiden ilmaisemat käsitteet viittaavat kaikki uuteen asemaamme kristittyinä. Ne kertovat meille, miten suuret ovat etuoikeutemme ja miten pyhä on se nimi, jonka mukaan meitä nimitetään.

Nämä nimitykset merkitsevät myös vastuuta. Koska olemme taivaan Kuninkaan poikia ja tyttäriä, meidän tulee elää tavalla, joka sopii kuninkaalliseen asemaamme. Saatuamme oikeudessa vapauttavan tuomion, koska Jeesus on ottanut meidän paikkamme, osoitamme kiitollisuuttamme elämällämme. Koska olemme oppineet tietämään, miten paljon meidän sovittamisemme on Jumalalta vaatinut, vieläpä Jeesuksen kuoleman ristillä, emme voi enää suhtautua kevyesti Jumalan tuntemiseen. Kun syyllisyytemme musertava taakka on vieritetty pois, varomme joutumasta uudelleen velkaorjuuteen. Nyt kun emme enää ole vieraita emmekä yksinäisiä, me iloitsemme jäsenyydestä uudessa perheessämme ja koetamme tuottaa kunniaa sen nimelle. Koska Jumala on kutsunut meidät eroon maailmasta, emme voi noudattaa sen elämäntyyliä emmekä tavoitella sen päämääriä (2 Kor.6:16-18).

Meillä on tämän vuoksi uusi asenne syntiä ja synnin tekemistä kohtaan. Synnin herruus on elämässämme murtunut, olemme Kristuksen palvelijoita ja annamme jäsenemme "vanhurskauden aseiksi" Jumalalle (Room.6:12-19). Jumala toivoo meidän saavan voiton jokaisesta synnistä: "Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä" (1 Joh.2:1). Mutta vaikka horjahtaisimmekin ja lankeaisimme, meidän syntimme eivät ole täysin samankaltaisia kuin lunastamattomien synnit. Ulkonaisesti tarkastellen teot saattavat näyttää samanlaisilta, mutta sisäinen suhtautuminen niihin on täysin erilainen. Uskosta osaton on synnissä kuin kotonaan, hän on välinpitämätön synnin seurauksista ja Jumalasta, ja usein hän ehdoin tahdoin kapinoi Jumalan lakia vastaan. Kun uskova tekee syntiä, hän vihaa syntiään ja synnin tekemistään, koska se aiheutti hänen Vapahtajansa kuoleman eikä hän tahdo uudestaan ristiinnaulita Jumalan Poikaa (1 Joh.3:4-10; Hepr.6:6).

Niin kauan kuin olemme uskon suhteessa Jumalaan, säilytämme uuden asemamme hänen poikinaan ja tyttärinään. Vaikka kiusaus toisinaan voittaa meidät, meitä ei heitetä pois, koska meillä on yhä Puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. "Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä" (1 Joh.2:1; 1:9). Me pysymme jumalallisen perheen jäseninä. Elämämme yleinen suunta - ei satunnainen oikea tai väärä teko - osoittaa, mihin olemme menossa: olemmeko muuttuneet sydämeltämme jälleen kapinallisiksi, vai olemmeko pysyneet yhä uskon suhteessa.

Uuteen asemaan liittyy uusi suhde Jumalaan. Niitä ei voitu erottaa toisistaan. Otettuamme vastaan Jumalan pelastuslahjan elämme uskosta. Meidän on päivittäin kurottauduttava Jumalan puoleen rakastavassa luottamuksessa; meidän tulee kääntyä omasta ylpeydestämme ja turvautua yksinomaan häneen. Tämä suhde kasvaa ja vahvistuu; ellei niin tapahdu, se kuivuu ja kuolee. Jumala toivoisi, että edellinen tapahtuisi, mutta hän ei estä jälkimmäistä. Hän ei rajoita uskossa toimivaa inhimillisen vapauden elementtiä. Jos sallimme tämän uuden suhteen kuolla, emme voi vedota pelastuksen tarjoaman uuden aseman etuihin (Hepr. 6:4-8; Joh.15:4-8).

Seuraava luku:
Uusi elämä Kristuksessa

Edelliselle tasolle

Etusivulle