![]() |
|||
|
|
Tutkimusasiakirja
pelastuksesta - Jumalan pelastava toiminta
JUMALAN PELASTAVA TOIMINTA
Raamatun sisältämä hyvä uutinen on se, että Jumala on tehnyt aloitteen ja
ryhtynyt pelastamaan meitä. Hän tulee luoksemme ja tarjoaa pelastusta sen
kaikessa täyteydessään.
Evankeliumi toimii vastoin kaikkea inhimillistä ymmärrystä ja
inhimillisiä pyrkimyksiä. Luonnostamme noudatamme periaatetta, jonka
mukaan palkkion tulee vastata suoritusta. Mutta evankeliumin hyvä uutinen
on se, että "Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa
Jeesuksessa, meidän Herrassamme" (Room.6:23). Sillä "missä synti on
tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi". (Room.5:20)
Jumala ylittää ymmärryksemme jakaessaan rakkauttaan tuhlailevan
runsaasti.
Kaikkialta Raamatusta ilmenee, että Jumala tekee pelastustyössä aina
aloitteen. Kun ihminen oli langennut syntiin, hän lähti etsimään ihmistä,
ja hänen huutonsa "Missä sinä olet?" (1 Moos.3:9) kaikuu kautta
aikakausien. Hän kutsui Aabrahamin ja teki hänestä uskovien isän. (1
Moos.12:1-3; 15:6-21; Hepr.11:8-10) Egyptissä hän teki aloitteen
heprealaisten pelastamiseksi orjuudesta, (2 Moos.3:6-10) ja Baabelissa
hän jälleen puuttui asiaan ja johdatti heidät kotiin
pakkosiirtolaisuudesta. 2 Aikak.36:22,23)
1. Jumalan vanhurskaus tuo pelastuksen
Tätä Jumalan pelastavaa toimintaa ilmaistaan sanalla vanhurskaus.
Raamattu osoittaa Jumalan vanhurskauden sillä, mitä hän tekee; Jumalan
vanhurskaus ilmenee ainutlaatuisella tavalla hänen pelastavassa
toiminnassaan. Tuossa toiminnassa on Israelin toivo. Niinpä psalmista
huudahtaa: "Sinä olet vanhurskas, pelasta minut". (Ps.31:2; Ps.71:2)
Jumala puolestaan julistaa "Minun pelastava vanhurskauteni ei ole
kaukana, olen tuonut sen lähelle teitä. Minun apuni ei ole myöhässä".
(Jes.46:13 vrt. 51:5; 56:1 jne) Voimme siis sanoa, että Jumalan
vanhurskaus tuo pelastuksen; siksi Jumalaa kutsutaan nimellä "Herra on
meidän vanhurskautemme". (Jer.23:6)
Jumalan pelastava vanhurskaus ei ole ristiriidassa hänen ikuisen lakinsa
kanssa. Siinailla laki annettiin kirjoitetussa muodossa osana Jumalan
pelastavaa tekoa. Se annettiin määrittelemään Jumalan ja hänen lastensa
välisen liiton ehdot, mutta sitä ei annettu pelastuksen saavuttamisen
välineeksi. Laki vakuuttaa, että Jumala ei julista syyllistä syyttömäksi
eli vanhurskaaksi (2 Moos.23:7 vanha käännös). Niinpä psalmin kirjoittaja
rukoileekin: "älä vaadi palvelijaasi tuomiolle, sillä sinun edessäsi ei
yksikään ole syytön". (Ps.143:2)
Koska Jumala on "koko maailman tuomari" (1 Moos.18:25) eikä voi toimia
epäoikeudenmukaisesti, jokaisella ihmisellä on odotettavanaan tekojensa
perusteella rangaistustuomio. Jumalan antama laki ilmoittaa ihmisille,
mitä heidän on tehtävä, mutta se ei kerro, miten he voivat saada
pelastuksen. Vain Jumala voi luoda puhtaan sydämen, (Ps.51:12) ja
profeetta ilmoittaa, että Jumalan Valittu "tekee vanhurskaiksi monet,
heidän pahat tekonsa hän kantaa. - - Hän otti kantaakseen monien synnit,
hän pyysi pahantekijöilleen armoa". (Jes.53:11,12)
2. Kristuksen sovitustyö
Jeesuksessa Kristuksessa Jumalan pelastava toiminta saavuttaa
ainutlaatuisen huippunsa. Jumala oli jatkuvasti puuttunut ihmiskunnan
asioihin tuodakseen pelastuksen; nyt hän tekee suurimman tekonsa
tulemalla ihmiseksi Kristuksessa. "Sana tuli lihaksi ja asui meidän
keskellämme". (Joh.1:14) Hän tuli yhdeksi meidän kanssamme, jakoi meidän
osamme ja osoitti meille, mitä on tosi ihmisyys - Jumalan kuvaksi luotu
ihmisyys.
Hän kärsi ja joutui koeteltavaksi kamppaillessaan kiusaajan kanssa. Häntä
on "koeteltu kaikessa samalla tavalla kuin meitäkin koetellaan; hän vain
ei langennut syntiin". (Hepr.4:15; ks. myös 2:4,17; 5:7-9) Sanoin sekä
elämällään, kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan Jumala-ihminen Jeesus
Kristus tuo hyvän uutisen Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan ja hänen
hankkimastaan pelastuksesta. (Joh.3:16)
Uudelleen ja uudelleen Jeesuksen elämä ja opetukset ilmaisevat Jumalan
luonteen. (Joh.1:18) Sen sijaan että vapisisimme kauhun vallassa tai
kapinoiden pakenisimme häntä, saamme kutsua häntä Isäksemme (Matt.6:9).
Kaikki se hyvyys, huolenpito ja rakkaus, jota näemme ilmenevän
inhimillisessä isyydessä; on parhaimmillaankin vain heikkoa heijastusta
taivaallisesta Isästä. Hän on jumalallinen Huoltaja, joka pitää huolta
jopa kukista ja linnuista (Matt.6:25-34). Hän on jumalallinen Rakastaja,
joka pitää jokaista maan päällä lapsenaan, vaikka hänen isyyttään ei edes
tunnustettaisi (Matt.5:43-48). Hän on jumalallinen Antaja, joka iloitsee
saadessaan vuodattaa siunauksiaan lapsilleen (Matt.7:7-12).
Hänen auliutensa hämmästyttää meitä. Hän jakaa tuhlaten pelastusta: me
emme tee mitään ansaitaksemme sitä. Hän ei ole ankara yksinvaltias eikä
vaativa tuomari. Sitä vastoin hän jakaa lahjojaan avokätisesti, lainkaan
välittämättä siitä, mitä me ansaitsisimme. Emme voi esittää hänelle
mitään vaatimuksia; voimme vedota ainoastaan tarpeisiimme. (vrt.
Matt.18:23-25; 20:1-6)
Jumalan armo yllättää aina itsevanhurskaan (Luuk.18:9-14). Juuri nk.
"vanhurskaat" asettavat Jeesuksen opetukset kyseenalaisiksi. He eivät voi
käsittää sitä, että pelastus on täysin vapaa lahja. He takertuvat
johonkin ansiokkaaksi ajattelemaansa inhimilliseen toimintaan, johonkin
omien saavutustensa jäännökseen, josta he voivat saada salaista
tyydytystä (Matt.21:31; Luuk.14:11).
Jeesuksen tehtävä vastaa tätä ilmoitusta Jumalasta. Hän tulee Isän
lähettämänä, kadotettuun maailmaan kohdistuvan jumalallisen rakkauden
elävänä ruumiillistumana (Joh.5:36,37). Hän ei ole tullut tuomitsemaan
meitä vaan pelastaakseen meidät (Joh.3:16-21; Matt.1:21).
Jeesuksen tehtävänä on vapauttajan tehtävä (Luuk.4:16-21). Hän päästää
meidät vapauteen paholaisen vankeudesta. Hän vapauttaa meidät
iankaikkisesta kuolemasta (Hepr.2:14,15). Hän vapauttaa meidät
syyllisyydestä. Hän julistaa "Herran riemuvuotta" (Luuk.4:19) ja tarjoaa
anteeksiantamusta kaikille, jotka uskovat. Me tulemme hänen tykönsä
masentuneina, taakkojen painamina orjuutettuina. Me lähdemme eteenpäin
riemuiten, uudestiluotuina elääksemme anteeksiantavan Jumalan poikina ja
tyttärinä.
Jeesuksen vapauttajan työ johti väistämättä ristille. Hän näki sen
etukäteen, hän kavahti sitä, mutta hän suostui siihen sopusoinnussa
jumalallisen tahdon kanssa. Hänen koko elämänsä oli tähdännyt siihen;
niin tärkeää kuin hänelle olikin elää meidän keskellämme ja meitä varten,
kuitenkin vain hänen kuolemansa kautta Jumala saattoi pelastaa meidät
(Room.3:21-26).
Hän oli teurastettu Karitsa "maailman luomisesta alkaen". Jo ennen
maailman luomista Jumala oli tehnyt liiton, jossa hän oli sitoutunut
kohtaamaan synnin ja kuoleman kriisin. Synti ei ole mikään vähäpätöinen
asia, eikä Jumala sivuuta sitä kevyesti. Jumalallinen pelastustyö täyttää
rikotun lain vaatimukset. Jumala on vanhurskas, ja hän vanhurskauttaa
sen, joka uskoo Jeesukseen - ristin kautta (Room.3:26). Jumala ei
ainoastaan tulisi lihaksi ja taistelisi kiusausten kanssa niihin
myöntymättä. Huipentumana jumalallisten käsittämättömien tekojen sarjassa
hän kuolisi halveksitulla ristillä sijaiskuoleman meidän kaikkien
edestämme. "Hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti,
ristinkuolemaan asti" (Fil.2:8).
Jeesus kuoli jokaisen ihmisen puolesta, elipä tämä missä tahansa ja
milloin tahansa. Tähän tapahtumaan Vanhan testamentin uhrit viittasivat.
Jeesuksen kuolema sovitti maailman Jumalan kanssa (2 Kor.5:19). Se
vapautti ihmiskunnan saatanan vallasta. Se avasi oven Jumalan yhteydessä
elettävälle elämälle. Kristittyinä emme sen vuoksi häpeä ristiä. Se on
takuu anteeksiantamuksestamme, perustus pelastusvarmuudellemme ja vakuus
ikuisesta elämästämme Jumalassa. "Minä taas en ikinä tahdo kerskailla
mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä".
(Gal.6:14)
3. Pyhän Hengen tehtävä
Vaikka Kristuksen risti ja ylösnousemus ovatkin aikakausien polttopiste
(vrt. Hepr.9:26), jumalallinen pelastustyö ei päättynyt siihen.
Ylösnoussut Kristus, astuneena Isän oikealle puolelle pyytää Pyhää Henkeä
lähetettäväksi maailmaan (Joh. 14:16,26). Henki oli aina johdatellut
ihmisiä seuraamaan Jumalaa, mutta nyt hän tulee uudella tavalla. Ilman
häntä tahtomme on heikko ja niin taipunut pahaan, että emme itsestämme
voi valita hyvää. Mutta Henki vahvistaa tahtomme niin, että voimme
vastata hyvään uutiseen ja vastaanottaa pelastuksen lahjan (Joh.3:5-8;
7:17; Fil.2:13).
Tällä tavoin Jeesuksen palvelustyö jatkuu. Henki "paljastaa, että maailma
on väärässä, hän paljastaa, mitä synti on, mitä vanhurskaus ja mitä
tuomio" (Joh.16:8).
Kertomus pelastuksesta on siten kertomusta armosta ja rakkaudesta.
Jumala, joka iloitsee saadessaan antaa anteeksi, on lunastanut maailman
Jeesuksen Kristuksen kautta. Kertomuksen jokaisessa kohdassa Jumala on
aloitteentekijänä pelastavassa toiminnassa.
Seuraava luku:
|
||