 |
|||
            |  |
Perusopinkohdat -
Isa
Perusluonteiset opinkohdat 3
Jumala, iankaikkinen Isä, on koko luomakunnan Luoja, kaiken alkulähde,
ylläpitäjä ja hallitsija. Hän on vanhurskas ja pyhä, laupias ja
armahtavainen. "Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja
uskollisuutensa on suuri." Pojassa ja Pyhässä Hengessä ilmenevät
ominaisuudet ja kyvyt ovat myös ilmauksia Isästä.
Suuri tuomion päivä alkaa. Liekehtivät valtaistuimet palavine pyörineen
liikkuvat paikoilleen. Vanhaikäinen istuutuu. Muodoltaan majesteettisena
hän johtaa oikeudenistuntoa. Hänen pelottava läsnäolonsa vaikuttaa
voimakkaasti kaikkiin, jotka ovat läsnä suuressa oikeussalissa. Lukuisa
joukko todistajia seisoo hänen edessään. Oikeus asettuu istumaan, ja
kirjat avataan ja ihmisten elämästä kertovien muistiinpanojen tutkiminen
alkaa (Dan. 7:9,10).
Koko maailmankaikkeus on odottanut tätä hetkeä. Isä Jumala
panee toimeen oikeutensa kaikkea pahuutta vastaan. Oikeus antaa
päätöksensä: "Korkeimman pyhät saivat oikeutensa" (Dan. 7:22).
Riemullinen ylistys ja kiitos kaikuu halki taivaan. Jumalan luonne
nähdään kaikessa kunniassaan ja hänen ihmeteltävä nimensä saa kunnian
kautta koko maailmankaikkeuden.
Näkemyksiä Isästä
Isää Jumalaa ymmärretään usein väärin. Monet ovat selvillä Kristuksen ja
Pyhän Hengen tehtävistä, mutta mitä Isällä on tekemistä meidän kanssamme?
Onko hän, toisin kuin armorikas Poika ja Pyhä Henki, täysin erossa meidän
maailmastamme, kuin poissaoleva maanomistaja, järkkymätön kaiken alkusyy?
Vai onko hän, kuten jotkut ajattelevat, "Vanhan testamentin
Jumala" - koston Jumala, jonka asennetta parhaiten luonnehtii sanonta
"silmä silmästä ja hammas hampaasta" (Matt. 5:38; vrt. 2. Moos. 21:24);
vaativa Jumala, joka ei tyydy vähempään kuin täydellisyyteen! Onko hän
Jumala, joka on täysin vastakkainen Uuden testamentin kuvaukselle
rakastavasta Jumalasta, joka kääntää toisenkin posken ja kulkee toisenkin
virstan (Matt. 5:39 - 41)?
Isä Jumala Vanhassa testamentissa
Vanhan ja Uuden testamentin yhteys ja niiden yhteinen lunastussuunnitelma
ilmenee siinä, että sama Jumala puhuu ja toimii molemmissa testamenteissa
kansansa pelastamiseksi.
"Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen
suulla, mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan,
jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on
luonut maailmat"
(Hepr. 1:1,2). Vaikka Vanha testamentti viittaa jumaluuden persooniin, se
ei tee eroa näiden persoonien välillä. Mutta Uusi testamentti osoittaa,
että Kristus, Jumalan Poika, toimi luomisessa (Joh. 1:1 - 3,14; Kol.
1:16) ja että hän oli se Jumala, joka johti Israelin ulos Egyptistä (1.
Kor. 10:1 - 4; 3. Moos. 3:14; Joh. 8:58). Se mitä Uusi testamentti sanoo
Kristuksen tehtävästä luomisessa ja Egyptistä lähdössä, antaa meidän
ymmärtää, että Vanha testamenttikin esittää meille usein kuvan Isästä
Jumalasta Pojan toiminnan kautta. "Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon
maailman kanssa" (2. Kor. 5:19). Vanha testamentti kuvailee Isää
seuraavin tavoin:
Armon Jumala. Yksikään syntinen ihmisolento ei ole koskaan
nähnyt Jumalaa (2. Moos. 33:20). Meillä ei ole ainuttakaan valokuvaa
hänen piirteistään. Jumala ilmaisi luonteensa armollisilla teoillaan ja
sanoilla, jotka hän julisti Mooseksen edessä: "Herra, Herra on laupias
Jumala, hän antaa anteeksi. Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja
uskollisuutensa on suuri. Hän on armollinen tuhansille ja antaa anteeksi
pahat teot, rikkomukset ja synnit, mutta ei jätä syyllistä rankaisematta.
Lapset ja lasten lapset aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka hän
panee vastaamaan isiensä pahoista teoista" (2. Moos. 34:6,7; vrt. Hepr.
10:26,27). Armo ei kuitenkaan sokeasti anna anteeksi, vaan sitä ohjaa
oikeudenmukaisuuden periaate. Ne, jotka hylkäävät hänen armonsa,
niittävät rangaistuksen pahuudestaan.
Siinailla Jumala ilmaisi toivonsa saada olla Israelin ystävä
ja olla heidän kanssaan. Hän sanoi Moosekselle: "Tehkööt he minulle
pyhäkön asuakseni heidän keskellään" (2. Moos. 25:8). Koska pyhäkkö oli
Jumalan maallinen asunto, siitä tuli Israelin uskonnollisen elämän
keskus.
Liiton Jumala. Koska Jumala halusi solmia kestäviä
suhteita ihmiskuntaan, hän teki juhlallisen liiton Nooan (1. Moos. 9:1 -
17) ja Abrahamin (1. Moos. 12:1 - 3,7; 13:14 - 17; 15:1,5,6; 17:1 - 8;
22:15 - 18; ks. tämän kirjan 7. lukua) kanssa. Nämä liitot paljastavat
persoonallisen, rakastavan Jumalan, joka on kiinnostunut kansansa
hyvinvoinnista. Nooalle Jumala antoi vakuutuksen säännöllisesti
toistuvista vuodenajoista (1. Moos. 8:22) sekä siitä, ettei koskaan enää
nousisi maailmanlaajuista vedenpaisumusta (1. Moos. 9:11); Abrahamille
hän lupasi lukuisia jälkeläisiä (1. Moos. 15:5 - 7) sekä maan, missä hän
ja hänen jälkeläisensä saisivat asua (1. Moos. 15:18; 17:8).
Lunastava Jumala. Eksoduksen Jumalana hän teki ihmeitä
johtaessaan orjakansan vapauteen. Tämä suuri lunastava teko muodostaa
taustan koko Vanhalle testamentille ja on esimerkkinä hänen
kaipauksestaan saada olla meidän lunastajamme. Jumala ei ole kaukainen,
erossa pysyttelevä, välinpitämätön persoona, vaan olento, joka on hyvin
läheisesti mukana meidän asioissamme.
Erityisesti psalmin kirjoittajaa innoitti Jumalan rakastavan
myötäelämisen syvyys: "Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä,
kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen - mikä on ihminen!
Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä
huolen" (Ps. 8:4,5). "Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun
voimani. Sinä päästit minut turvaan, sinä olet vuorilinnani. Jumalani,
sinuun minä turvaudun, sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun
ja suojan" (Ps. 18:2,3). "Ei hän halveksinut heikkoa eikä karttanut
kurjaa, ei kääntänyt pois kasvojaan vaan kuuli, kun huusin" (Ps. 22:25).
Turvan Jumala. Daavid näki Jumalan olentona, jossa voimme
löytää turvan - aivan kuin ne kuusi israelilaista turvakaupunkia, jonne
syyttömät pakolaiset voivat paeta. Psalmien toistuvana teemana on
"turva", joka kuvaa sekä Kristusta että Isä Jumalaa. Jumaluus oli
turvapaikka. "Kun vaara uhkaa, hän ottaa minut majaansa. hän antaa
minulle suojan teltassaan, nostaa minut turvaan kalliolle" (Ps. 27:5).
"Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä" (Ps. 46:2).
"Niin kuin vuoret ympäröivät Jerusalemia, niin suojaa Herra kansaansa,
nyt ja aina" (Ps. 125:2).
Psalmirunoilija ilmaisi voimakkaan jumalkaipuunsa näillä
sanoilla: "Niinkuin peura janoissaan etsii vesipuroa, niin minä kaipaan
sinua, Jumala. Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa" (Ps.
42:2,3). Kokemuksestaan Daavid todisti: "Jätä taakkasi Herran käteen, hän
pitää sinusta huolen. Hän ei ikinä salli hurskaan sortua" (Ps. 55:23).
"Luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne
painaa! Jumala on turvamme" (Ps. 62:9) "Herra, sinä olet laupias Jumala
ja annat anteeksi, sinä olet kärsivällinen ja sinun hyvyytesi ja
uskollisuutesi on suuri" (Ps. 86:15).
Anteeksiantava Jumala. Tehtyään aviorikoksen ja murhan
Daavid rukoili hartaasti: "Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi,
pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden." "älä karkota minua
kasvojesi edestä, älä ota minulta pois pyhää henkeäsi" (Ps. 51:3,13).
Häntä lohdutti vakuutus siitä, että Jumala on ihmeellisen armollinen.
"Sillä niin kuin taivas on korkea maan yllä, niin on Herran armo suuri
niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Niin kaukana kuin itä on
lännestä, niin kauas hän siirtää meidän syntimme. Niin kuin isä armahtaa
lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.
Hän tuntee meidät ja tietää meidän alkumme, muistaa, että olemme maan
tomua" (Ps. 103:11 - 14).
Hyvä Jumala. Jumala on olento, "joka hankkii oikeutta
sorretuille, nälkäisille hän antaa leipää. Herra päästää vangitut
kahleista, hän antaa sokeille näön ja nostaa maahan painetut jaloilleen.
Herra rakastaa oikeamielisiä, hän suojelee muukalaisia ja tukee leskiä ja
orpoja" (Ps. 146:7 - 9). Miten valtavan kuvan psalmit antavatkaan
Jumalasta!
Uskollinen Jumala. Jumalan suuruudesta huolimatta Israel
vaelsi miltei jatkuvasti pois hänen luotaan (3. Moos. 26; 5. Moos. 28).
Jumalan esitetään rakastavan Israelia niin kuin aviomies rakastaa
vaimoaan. Hoosean kirja kuvaa sattuvasti Jumalan uskollisuutta räikeän
uskottomuuden ja hylkäämisen keskellä. Jumalan jatkuva anteeksiantamus
paljastaa hänen luonteensa, jolle on leimaa-antavaa varaukseton rakkaus.
Vaikka Jumala salli Israelin kokea onnettomuuksia, jotka
aiheutuivat Israelin uskottomuudesta - näin Jumala koetti ohjata
Israelia oikealle tielle - Jumala siitä huolimatta ympäröi kansansa
armollaan. Hän vakuutti kansalleen: "'Sinä olet palvelijani, minä olen
sinut valinnut, en sinua väheksynyt'- älä pelkää, minä olen sinun
kanssasi! älä arkana pälyile ympärillesi - minä olen sinun Jumalasi. Minä
vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla
kädelläni" (Jes. 41:9,10). Huolimatta kansan uskottomuudesta Jumalalla
oli hellä suunnitelma, joka sisälsi suurenmoisen lupauksen: "Sitten he
tunnustavat omat syntinsä ja isiensä synnit, luopumuksensa ja
niskoittelunsa - - Jos heidän paatunut mielensä silloin nöyrtyy ja he
sovittavat syntinsä, minä muistan lupaukseni, jonka annoin Jaakobille,
Iisakille ja Abrahamille" (3.Moos. 26:40 - 42; vrt. Jer. 3:12).
Jumala muistuttaa kansaansa omasta lunastustahdostaan:
"Sinä et minulta unohdu, Israel. Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi kuin
pilven, sinun syntisi kuin pilviverhon. Palaa minun luokseni, minä olen
lunastanut sinut vapaaksi." (Jes. 44:21,22). Ei ihme, että hän saattoi
sanoa: "Kääntykää minun
puoleeni, maan kaikki ääret, antakaa pelastaa itsenne, sillä minä olen
Jumala, eikä muuta jumalaa ole" (Jes. 45:22).
Pelastuksen ja koston Jumala. Vanhan testamentin kuva
Jumalasta koston Jumalana on nähtävä yhteydessä siihen hävitykseen, minkä
jumalattomat ovat saaneet aikaan hänen uskolliselle kansalleen. Kun
profeetat kirjoittivat "Herran päivästä", he kuvasivat Jumalan tekoja,
joita hän tekee kansansa hyväksi lopun aikana. Se on pelastuksen päivä
hänen kansalleen, mutta se on koston päivä hänen kansansa vihollisille,
jotka silloin tuhotaan. "Sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät:
'Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne! Kosto lähestyy,
tilinteon hetki. Jumala itse tulee ja pelastaa teidät'" (Jes. 35:4).
Isä Jumala. Jesaja kirjoitti: "Olethan sinä, Herra, meidän
Isämme" (Jes. 64:7; vrt. 63:16). Malakian kautta Jumala vakuutti: "Minä
olen teidän isänne" (Mal. 1:6). Toisaalla Malakia liittää Jumalan isyyden
hänen asemaansa Luojana: "Eikö meillä kaikilla ole sama Isä? Eikö yksi ja
sama Jumala ole meidät luonut?" (Mal. 2:10). Jumala on meidän Isämme sekä
luomisen että lunastuksen perusteella. Mikä loistava totuus!
Isä Jumala Uudessa testamentissa
Vanhan testamentin Jumala ei eroa Uuden testamentin Jumalasta. Isä Jumala
ilmaistaan kaiken alkuunpanijana, kaikkien uskovien Isänä ja
ainutlaatuisessa merkityksessä Jeesuksen Kristuksen Isänä.
Koko luomakunnan Isä. Paavali mainitsee erikseen Isä
Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen: "Meillä on vain yksi Jumala, Isä.
Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on
vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu,
niin myös meidät" (1.Kor. 8:6; vrt. Hepr. 12:9; Joh. 1:17). Apostoli
todistaa: "Tämän vuoksi minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa
jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa" (Ef.
3:14,15).
Kaikkien uskovien Isä. Uudessa testamentissa hengellinen
isä-lapsi -suhde vallitsee Jumalan ja yksityisen uskovan välillä. Jeesus
esittää perustan tälle suhteelle (Matt. 5:45; 6:6 - 15), joka perustuu
siihen, että uskova on ottanut vastaan Jeesuksen Kristuksen (Joh.
1:12,13).
Kristuksen toteuttaman lunastuksen kautta uskovat on otettu
Jumalan lapsiksi. Pyhä Henki pitää yllä tätä suhdetta. Kristus tuli
"lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen
asemaan. Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän
kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: 'Abba! Isä!'" (Gal.
4:5,6; vrt. Room. 8:15,16).
Jeesus ilmoittaa Isän. Jeesus, Jumalan Poika, antoi
syvällisimmän kuvan Isä Jumalasta, kun hän, Jumalan ilmoituksena
itsestään tuli ihmislihaan (Joh. 1:1,14). Johannes lausuu: "Jumalaa ei
kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina
on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet" (Joh. 1:18).
Jeesus sanoi tulleensa taivaasta (Joh. 6:38); "Joka on nähnyt minut, on
nähnyt Isän" (Joh. 14:9). Joka tuntee Jeesuksen, tuntee Isän.
Heprealaiskirje korostaa tämän henkilökohtaisen ilmoituksen
tärkeyttä: "Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme
profeettojen suulla, mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille
Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä
hän myös on luonut maailmat. Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen
olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa
voimalla. - - hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin
oikealle puolelle" (Hepr. 1:1-3).
1. Jumala joka antaa. Jeesus ilmoitti Isänsä antavana
Jumalana. Me näemme hänen antavan luomisessa, Betlehemissä ja Golgatalla.
Luomisessa Isä ja Poika toimivat yhdessä. Jumala antoi meille
elämän siitä huolimatta, että hän tiesi sen johtavan hänen oman Poikansa
kuolemaan.
Betlehemissä hän antoi itsensä antaessaan Poikansa. Mitä kipua
Isä kokikaan, kun hänen Poikansa astui tälle synnin saastuttamalle
planeetalle! Kuvittele Isän tunteita hänen nähdessään Poikansa vaihtavan
enkeleitten rakkauden ja palvonnan syntisten vihaan, taivaan kirkkauden
ja autuuden kuoleman tiehen.
Mutta juuri Golgata antaa meille syvimmän näkemyksen Isän
luonteesta. Jumalana Isä kärsi Pojastaan erossa olemisen tuskaa -
elämässä ja kuolemassa - voimakkaammin kuin kukaan ihminen koskaan
voisi kärsiä. Ja hän kärsi Kristuksen kanssa samassa määrin. Risti
paljastaa - paremmin kuin mikään muu voi sen tehdä - totuuden Isästä.
2. Rakkauden Jumala. Jeesuksen mieliaihe oli Jumalan
hellyys ja suuri rakkaus. "Rakastakaa vihamiehiänne", hän sanoi, "ja
rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne
lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja
lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille" (Matt. 5:44,45).
"Teidän palkkanne on suuri, ja te olette Korkeimman lapsia, sillä hän on
hyvä kiittämättömille ja pahoille. Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin
teidän Isännekin armahtaa" (Luuk. 6:35,36).
Kumartuessaan pesemään kavaltajansa jalkoja (Joh. 13:5,10 -
14), Jeesus ilmaisi Isän rakastavan luonteen. Kun näemme Kristuksen
ruokkivan nälkäisiä (Mark. 6:39 - 44; 8:1 - 9), parantavan kuuron (Mark.
9:17 - 29), vapauttavan mykän kielen (Mark. 7:32 - 37), avaavan sokean
silmät (Mark. 8:22 - 26), nostavan pystyyn ramman (Luuk. 5:18 - 26),
parantavan spitaalisia (Luuk. 5:12,13), herättävän kuolleita (Mark. 5:35
- 43; Joh. 11:1 - 45), antavan anteeksi syntejä (Joh. 8:3 - 11) ja ajavan
ulos pahoja henkiä (Matt. 15:22 - 28; 17:14 - 21), me näemme Isän
vaeltavan ihmisten keskellä, tuovan heille elämää, päästävän heidät
vapauteen, antavan heille toivon ja kiinnittävän heidän katseensa
tulevaan uudistettuun uuteen maahan.
Kolme Jeesuksen vertausta kuvaa Jumalan rakastavaa huolenpitoa
kadotetusta ihmiskunnasta (Luuk. 15). Vertaus kadonneesta lampaasta
opettaa, että pelastuksessa Jumala on aloitteentekijänä; hän etsii ensin
meitä, emmekä me häntä. Niin kuin paimen rakastaa lampaitaan ja asettaa
oman henkensä vaaralle alttiiksi yhdenkin kadonneen lampaan vuoksi,
samoin paljon suuremmassa määrin Jumala ilmaisee etsivää rakkauttaan
jokaista kadonnutta ihmistä kohtaan.
Tällä vertauksella on myös kosmista merkitystä: Kadonnut
lammas kuvaa meidän kapinoivaa maailmaamme, joka on kuin pieni atomi
Jumalan laajassa maailmankaikkeudessa. Jumalan kallisarvoinen lahja,
jonka hän antoi Pojassaan, joka tuli johtamaan meidän planeettaamme
takaisin laumaan, osoittaa, että meidän langennut maailmamme on Jumalalle
yhtä kallisarvoinen kuin hänen muut luomistekonsa.
Vertaus kadonneesta rahasta korostaa sitä, miten suunnattoman
arvokkaina Jumala pitää meitä syntisiä. Ja vertaus tuhlaajapojasta
osoittaa Isän ääretöntä rakkautta, jolla hän lausuu tervetulleeksi
kotiinpalaavan katuvan lapsensa. Jos taivaassa on ilo yhdestä syntisestä,
joka tekee parannuksen (Luuk. 15:7), kuvittele, mikä ilo vallitseekaan
maailmankaikkeudessa meidän Herramme tullessa toisen kerran.
Uusi testamentti tekee selväksi, että Isä Jumala on läheisesti
mukana hänen Poikansa takaisintulossa. Kristuksen toisessa tulemuksessa
jumalattomat huutavat vuorille ja kallioille: "Langetkaa meidän päällemme
ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja
Karitsan vihalta!" (Ilm. 6: 16). Jeesus sanoi: "Ihmisen Poika on tuleva
Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa" (Matt. 16:27), ja "te saatte nähdä
Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien
päällä" (Matt. 26:64).
Kaivaten Isä odottaa toista adventtia, jolloin lunastetut
lopullisesti tuodaan ikuiseen kotiinsa. Silloin se, "että hän [Jumala]
lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän" (1.Joh. 4:9),
ei ole tapahtunut turhaan. Vain käsittämätön, epäitsekäs rakkaus
selittää, miten on mahdollista, että "Jumalan Pojan kuolema sovitti
meidät Jumalan kanssa, kun olimmme hänen vihollisiaan" (Room. 5:10).
Miten me voisimme torjua sellaisen rakkauden ja olla tunnustamatta häntä
Isäksemme?
|
 |
 |
 |
 |
 |