ESIPUHE
Seitsemännen päivän adventistit ovat historiansa alusta alkaen olleet
haluttomia laatimaan uskontunnustusta (sanan tavanomaisessa
merkityksessä). Käytännöllisistä syistä on kuitenkin aika ajoin havaittu
välttämättömäksi laatia eräänlainen yhteenveto seurakunnan omaksumista
opinkäsityksistä.
Vuonna 1872 adventistien kustannusliike Battle Creekissä,
Michiganissa, julkaisi "uskomme tiivistelmän", joka käsitti 25
opinkohtaa. Tämä asiakirja liitettiin hieman korjailtuna ja 28
opinkohtaan laajennettuna kirkon vuosikirjaan 1889. Vuosikirjan
seuraavista laitoksista se jätettiin pois mutta julkaistiin vuosikirjassa
jälleen 1905 ja siitä lähtien vuosittain aina vuoteen 1914.
Afrikassa toimineiden kirkonjohtajien pyydettyä lausuntoa, "joka
auttaisi halllituksen virkamiehiä ja muita paremmin ymmärtämään
työtämme", nelihenkinen toimikunta, johon kuului myös pääkonferenssin
esimies, valmisti "uskomme pääkohtia" esittelevän julkilausuman. Se
sisälsi 22 perustavaa opinkohtaa. Asiakirja julkaistiin ensimmäisen
kerran vuoden 1931 vuosikirjassa. Vuonna 1980 pidetty pääkonferenssin
yleiskokous hyväksyi sen tilalle samantapaisen mutta laajemman esityksen,
jossa oli 27 opinkohtaa: Seitsemännen päivän adventistien opilliset
peruskäsitykset (Fundamental Beliefs fo Seventh-day Adventists).
Tässä kirjassa julkaistut luvut rakentuvat näille lyhyille
opinkohdille, jotka on sijoitettu jokaisen luvun alkuun. Edellä mainitun
opillisen esityksen johdantokappaleessa todetaan, että seitsemännen
päivän adventistit hyväksyvät ainoaksi tunnustuskirjakseen Raamatun ja
pitävät näitä opinkohtia Raamatun opetuksen mukaisina. Edelleen siinä
korostetaan, että tuota opillista esitystä voidaan tarkistaa ja muuttaa
pääkonferenssin yleiskokouksessa, "milloin Pyhä Henki johtaa seurakuntaa
ymmärtämään paremmin Raamatun totuutta tai kun se oppii paremmin
kielellisesti ilmaisemaan Jumalan Pyhän sanan totuuksia".
Vaikka tämä teos ei olekaan kirkkoa sitova virallinen asiakirja
- vain pääkonferenssin yleiskokous voi päättää sellaisista - sen
voidaan kuitenkin katsoa edustavan sitä Raamattuun perustuvaa totuutta,
jota seitsemännen päivän adventistit kaikkialla maailmassa vaalivat ja
julistavat.
Alkusanat
Perusopinkohtien sisällysluettelo
Adventtikirkon opetus
Etusivulle