 |
|||
            |  |
Perusopinkohdat -
Avioliitto ja perhe
Perusluonteiset opinkohdat 23
Jumala asetti avioliiton Eedenissä, ja Jeesus vahvisti sen toisiaan
rakastavan miehen ja naisen elinikäiseksi liitoksi ja toveruudeksi.
Kristitty antaa aviolupauksen paitsi puolisolleen myös Jumalalle, ja
avioliitto tulisi solmia vain niiden kesken, joilla on sama usko. Tämän
suhteen aineksia ovat keskinäinen rakkaus, kunnioitus, arvonanto ja
vastuu. Kristuksen ja hänen seurakuntansa väliselle suhteelle ominaisen
rakkauden, pyhyyden, läheisyyden ja kestävyyden tulisi heijastua
aviosuhteessa. Avioerosta Jeesus opetti, että henkilö, joka eroaa
puolisostaan muun kuin huoruuden tähden ja nai toisen, tekee
aviorikoksen. Vaikkakaan perhesuhteet eivät joissakin tapauksissa kenties
vastaa ihannetta, aviopuolisot, jotka Kristuksessa täysin sitoutuvat
toisilleen, voivat Hengen johdatuksen ja seurakunnan kasvatuksen alaisina
saavuttaa rakastavan yhteyden. Jumala siunaa perhettä, ja hänen
tarkoituksensa on, että perheen jäsenet auttavat toisiaan kasvamaan kohti
täyttä kypsyyttä. Vanhempien tulee kasvattaa lapsiaan rakastamaan ja
tottelemaan Herraa. Esimerkillään ja sanoillaan heidän tulee opettaa
heille, että Kristus on rakastava kurinpitäjä, aina hellä ja huolehtiva,
joka tahtoo liittää heidät jäseniksi omaan ruumiiseensa, Jumalan
perheeseen. Perhesiteiden lujittuminen on ominaista viimeisen
evankeliumin sanoman vaikutukselle.
Koti on paikka, missä ensi sijaisesti tapahtuu Jumalan kuvan
palauttaminen ihmiseen. Perhepiirissä isä, äiti ja lapset voivat ilmaista
itseään vapaasti. Kodissa perheen jäsenet voivat täyttää toistensa
rakkauden ja läheisyyden tarpeita. Siellä ihminen voi rakentaa oman
identiteettinsä ja kokea oman henkilökohtaisen arvonsa kehittyvän
terveellä tavalla. Koti on myös paikka, missä todellisen kristillisyyden
periaatteet Jumalan armosta pannaan käytäntöön, ja sen arvot siirretään
sukupolvelta toiselle.
Koti voi olla paikka, jossa vallitsee suuri onni. Se voi olla
myös kauhean kivun ja haavoittumisen näyttämö. Sopusointuinen perhe -
elämä osoittaa, miten kristillisyyden periaatteita sovelletaan käytännön
elämässä. Silloin se ilmaisee Jumalan luonnetta. Valitettavasti vain näin
ominaisuuksien ilmeneminen on aivan liian harvinaista nykyajan kodeissa.
Sen sijaan monet perheet ilmentävät itsekkään ihmissydämen ajatuksia ja
aikeita - riitaa, kapinamieltä, kilpailua, vihaa, säädyttömyyttä ja
jopa julmuutta. Tällaiset ominaisuudet eivät kuitenkaan kuuluneet Jumalan
alkuperäiseen suunnitelmaan. Jeesus sanoi: "Alunperin ei ollut niin"
(Matt. 19:8).
Alusta alkaen
Sapatti ja avioliitto ovat kaksi Jumalan alkuperäistä lahjaa
ihmiskunnalle. Niiden tarkoituksena oli tarjota levon ja kumppanuuden
iloa ajasta, paikasta ja kulttuurista riippumatta. Näiden kahden
instituution perustaminen muodosti huippukohdan Jumalan luomistyössä. Ne
olivat parhaita niistä sangen hyvistä lahjoista, joita Jumala antoi
ihmiselle luomisessa. Asettaessaan sapatin Jumala antoi ihmiselle aikaa
lepoon ja uudistumiseen, aikaa yhteyteen Jumalan kanssa. Muodostaessaan
ensimmäisen perheen Jumala loi ihmiskunnan sosiaalisen perusyksikön. Hän
antoi ensimmäisille ihmisille kokemuksen yhteenkuulumisesta ja
mahdollisuuden kehittyä monipuolisiksi persooniksi Jumalan ja toisten
ihmisten palveluksessa.
Mies ja nainen luotiin Jumalan kuvaksi.
Luomiskertomuksessa kerrotaan, miten Jumala loi ihmiset, joiden tuli
kansoittaa tämä maa: "Jumala sanoi: 'Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet
kuvaksemme, kaltaiseksemme - - .' Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen,
Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät"
(1.Moos. 1:26,27). Tekstistä ilmenee selvästi, että sekä mies että nainen
luotiin Jumalan kuvaksi. *1
Molemmmat sukupuolet kuuluvat Jumalan luomina siihen
luomakuntaan, josta Jumala sanoi: "kaikki oli hyvää" (1.Moos. 1:31).
Perhe ja koti rakentuvat sille tosiasialle, että sukupuolet eroavat
toisistaan. Jumala olisi voinut jatkaa elämää maan päällä luomatta mies -
ja naissukupuolta, kuten ilmenee muutamien eläinkunnan muotojen
sukupuolettomasta lisääntymisestä. Mutta Jumala teki "kaksi yksilöä,
jotka olivat toistensa kaltaisia yleismuodoltaan ja omainaisuuksiltaan,
mutta joista kumpikin omisti jotakin sellaista, mitä toiselta puuttui ja
mikä täydensi toista." *2 Maailma, jossa olisi vain toisen sukupuolen
edustajia, ei olisi täydellinen. Todellinen täyttymys voidaan kokea vain
sellaisessa yhteisössä, jossa on sekä miehiä että naisia. Tässä ei ole
kysymys yhdenvertaisuudesta, sillä molemmat ovat välttämättömiä.
Ensimmäisen elinpäivänsä aikana Aadam, joka oli luotu
ensimmäiseksi ja oli siten ihmissuvun pää, *3 tajusi ainutlaatuisuutensa
- ketään toista hänen kaltaistaan ei ollut olemassa. "Mutta ihmiselle ei
löytynyt sopivaa kumppania" (1.Moos. 2:20). Jumala tiesi tämän ja sanoi:
"Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka
sopii hänen avukseen" (1.Moos. 2:18).
Heprean sana neged, sopiva, tarkoittaa sananmukaisesti
sellaista, joka on jonkin vastakohta tai jotakin vastaava. Tässä
tapauksessa kysymys oli henkilöstä, joka täydentäisi Aadamia, vastaisi
hänen tarpeitaan. "Silloin Herra Jumala vaivutti ihmisen syvään uneen ja
otti hänen nukkuessaan yhden hänen kylkiluistaan" (1.Moos. 2:21) ja
muotoilisi siitä Aadamille kumppanin. *4
Herättyään Aadam heti tajusi, miten läheisen ja intiimin
suhteen tämä erityinen luomisteko teki mahdolliseksi.Hän huudahti: "Tämä
se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä
sanottakoon: miehestä hänet on otettu" (1.Moos. 2:23; vrt. 1.Kor. 11:8).
Avioliitto. Tuosta miehisyyden ja naiseuden
erilaisuudesta Jumala muodosti ykseyden. Tuona ensimmäisenä perjantaina
Jumala vihki ensimmäisen avioliiton, jossa hän yhdisti nuo kaksi hänen
kuvakseen luotua ja teki heistä yhden. Siitä lähtien avioliitto on ollut
perheen perusta, koko yhteiskunnan perusta.
Raamattu kuvaa avioliittoa ratkaisevana tapahtumana, johon
sisältyy sekä irtautuminen että yhteen liittyminen. "Siksi mies jättää
isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi
lihaksi" (1.Moos. 2:24).
1. Jättäminen. Aviosuhteen kannalta on elintärkeätä,
että siinä jätetään taakse entiset ensisijaiset ihmissuhteet. Aviosuhteen
on tärkeysjärjestyksessä syrjäytettävä vanhemman ja lapsen välinen suhde.
Kun ihminen "jättää" isäänsä ja äitiinsä liittyvän suhteen taka - alalle,
hänellä on mahdollisuus "liittyä" toiseen suhteeseen. Ilman tätä muutosta
ei avioliitolla olisi lujaa perustaa.
2. Liittyminen. Heprean kielessä sana, joka on tässä
käännetty 'liittymiseksi', merkitsee alkuaan 'kiinni tarttumista',
'kinnittymistä'. Sitä käytetään jopa metalliosien yhteen juottamisesta
(Jes. 41:7). Tällaisen liitoksen lujuus kuvaa aviositeen luonnetta.
Yritykset murtaa tuota liittoa vahingoittaisivat kumpaakin osapuolta.
Samaa teonsanaa käytetään myös Jumalan ja hänen kansansa välisestä
liitosta puhuttaessa (5.Moos. 10:20).
3. Liitto. Raamatussa aviosuhdetta nimitetään myös
Jumalan solmimaksi liitoksi (Sananl. 2:17). Aviomiehen ja - vaimon
välistä suhdetta verrataan siihen ikuiseen liittoon, jonka Jumala on
tehnyt kansansa, seurakunnan, kanssa (Ef. 5:21 - 33). Heidän tulisi
sitoutua toisiinsa yhtä uskollisesti kuin Jumala pysyy uskollisena (Ps.
89:34; Valit.v. 3:23).
Jumala ja avioparin sukulaiset, ystävät ja seurakunnan jäsenet
ovat todistamassa sitä liittoa, jonka he tekevät toistensa kanssa. Tuo
liitto vahvistetaan taivaassa. "Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön
ihminen erottako" (Matt. 19:6). Kristitty aviopari ymmärtää, että
solmiessaan avioliiton he ovat sitoutuneet olemaan toisilleen uskollisia
niin kauan kun kumpikin elää. *5
4. Yhdeksi lihaksi. Avioliitto johtaa ykseyteen, joka
on mysteerio, salaisuus. Se on ykseyttä sanan täydessä merkityksessä -
aviopari kulkee yhdessä, pysyy yhdessä ja jakaa toistensa kanssa syvän,
läheisen ykseyden. Yhdeksi lihaksi tulemisella viitataan avioliitossa
tapahtuvaan fyysiseen yhtymiseen. Mutta sen lisäksi sillä viitataan myös
siihen läheiseen mielen ja tunteiden yhteyteen, joka liittyy aviosuhteen
fyysiseen puoleen.
a. Yhdessä kulkeminen. Suhteesta kansansa kanssa
Jumala kysyy: "Lähteekö kaksi yhdessä kulkemaan, jos eivät ole siitä
sopineet?" (Aam. 3:3). Tämä kysymys sopii myös puhuttaessa niistä, jotka
haluaisivat tulla yhdeksi lihaksi. Jumala varoitti israelilaisia
solmimasta avioliittoja naapurikansoihin kuuluvien kanssa, "sillä he
viettelisivät poikanne luopumaan Herrasta ja palvelemaan vieraita
jumalia" (5.Moos. 7:4; vrt. Joos. 23:11 - 13). Kun israelilaiset
laiminlöivät näiden neuvojen noudattamisen, he joutuivat kokemaan
tuhoisia seurauksia (Tuom. 14 - 16; 1.Kun. 11:1 - 10; Esra 9; 10).
Paavali toisti tämän periaatteen laajempana: "älkää ryhtykö
epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja
vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja
Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei
usko? Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme
elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut" (2.Kor. 6:14 - 16;
vrt. jakeet 17,18).
Raamattu opettaa selvästi, että uskovien tulisi solmia
avioliitto vain toisten uskovien kanssa. Mutta periaate ulottuu
laajemmallekin. Tosi ykseys edellyttää yhteisymmärrystä uskosta ja
elämäntavoista. Erot uskonnollisessa kokemuksessa johtavat eroihin
elämäntyylissä, ja tämä voi aiheuttaa syviä jännityksiä ja ristiriitoja
avioliitossa. Voidakseen saavuttaa sen ykseyden, josta Raamattu puhuu,
uskovien tulisi solmia avioliitto vain saman uskonyhteisön jäsenten
kanssa. *6
b. Yhdessä pysyminen. Yhdeksi lihaksi tullakseen
kahden ihmisen on oltava täysin uskollisia toisilleen. Solmiessaan
avioliiton ihminen ottaa kantaakseen kaiken sen, mikä seuraa tuon
aviokumppanin mukana. Avioliiton solmivat julistavat olevansa halukkaita
jakamaan aviopuolisonsa vastuut, pysymään puolisonsa rinnalla kaikessa.
Avioliitto edellyttää aktiivista rakkautta, joka ei anna periksi eikä
petä.
"Kaksi henkilöä jakavat kaiken, mitä heillä on, ei vain
ruumistaan, ei vain aineellista omaisuuttaan, vaan myös ajatuksensa ja
tunteensa, ilonsa ja kärsimyksensä, toivonsa ja pelkonsa, menestyksensä
ja epäonnistumisensa. 'Yhdeksi lihaksi tuleminen' merkitsee sitä, että
kaksi ihmistä tulee täysin yhdeksi ruumiiltaan, mieleltään ja hengeltään,
ja kuitenkin he pysyvät kahtena erillisenä persoonana." *7
c. Seksuaalinen yhteys. Yhdeksi lihaksi tuleminen
sisältää seksuaalisen yhtymisen: "Mies yhtyi vaimoonsa Eevaan, ja Eeva
tuli raskaaksi" (1.Moos. 4:1). Aadamin ja Eevan ajoista alkaen mies ja
nainen ovat tunteneet tarvetta päästä yhteyteen vastakkaisen sukupuolen
kanssa. Näin jokainen aviopari toistaa tuon ensimmäisen
rakkauskertomuksen. Sukupuoliyhteys on läheisin mahdollinen fyysinen
yhteys; se edustaa sitä läheisyyttä, mitä aviopari voi tuntea myös
henkisesti ja hengellisesti. Kristilliselle aviorakkaudelle tulisi olla
luonteenomaista lämpö, ilo ja elämän riemu (Sananl. 5:18,19).
"Pitäkää avioliitto kaikin tavoin kunniassa älkääkä häpäiskö
aviovuodettanne" (Hepr. 13:4). "Raamattu osoittaa selvästi, että
aviopuolisoiden välisen rakkauden nautintoa tuottava seksuaalinen ilmaisu
kuuluu Jumalan suunnitelmaan. Se ei ole synnillistä, likaista eikä
häpeällistä. Sillä on kunnioitettava asema avioliitossa, se on kuin
kaikkein pyhin, jossa aviomies ja - vaimo kohtaavat toisensa kahden
kesken juhliakseen keskinäistä rakkauttaan. Se on aikaa, joka on
tarkoitettu sekä pyhäksi että hyvin nautittavaksi." *8
5. Jumalallinen rakkaus. Aviorakkaus on ehdotonta
kiintymystä ja antautumista aviopuolisolleen. Se edistää molemminpuolista
kasvua Jumalan kuvaksi persoonallisuuden kaikilla alueilla: fyysisellä,
tunneperäisellä, älyllisellä ja hengellisellä. Avioliitossa vaikuttavat
monenlaiset rakkauden lajit. Siihen kuuluvat romanttiset ja intohimoiset
hetket, voimakkaan tunteelliset tuokiot sekä myös aikoja, jolloin
puolisot kokevat läheistä toveruutta ja kumppanuutta. Mutta Uuden
testamentin kuvailema agape - rakkaus - epäitsekäs ja kaikkensa toisen
hyväksi uhraava rakkaus - muodostaa todellisen, kestävän aviollisen
rakkauden perustuksen.
Jeesus ilmaisi tämän kaltaisen rakkauden korkeinta muotoa, kun
hän otti päälleen meidän syntiemme syyllisyyden ja seuraukset ja meni
ristille. "Hän oli rakastanut omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja
hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti" (Joh. 13:1). Hän
rakasti meitä siitä huolimatta, mitä meidän syntimme aiheuttivat hänelle.
Tällaista oli ja on Jeesuksen Kristuksen ehtoja asettamaton agape -
rakkaus.
Tätä rakkautta kuvaillessaan Paavali kirjoitti: "Rakkaus on
kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei
pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei
katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan
iloitsee totuuden voittaessa. kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa
toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa" (1.Kor. 13:4 - 8).
Tästä raamatunkohdasta Ed Wheat kirjoitti: "Agape - rakkaus on
kytketty ikuisen voiman lähteeseen, ja se voi jatkaa toimintaansa
silloinkin, kun kaikki muunkaltainen rakkaus katoaa. - - Se rakastaa,
tapahtuipa mitä tahansa. Olipa toinen miten sopimaton rakastettavaksi
tahansa, agape virtaa edelleen. Agape on yhtä ehdoton kuin Jumalan
rakkaus meitä kohtaan. Se on mielen asenne, jonka perustana on tahdon
valinta." *9
6. Yksilöllinen hengellinen vastuu. Vaikka
aviopuolisot ovat sitoutuneet toisilleen, heidän on kummankin yksilöinä
kannettava vastuu tekemistään valinnoista (2.Kor. 5:10). Tämän vastuun
kantaminen merkitsee sitä, että he eivät koskaan syytä toisiaan siitä,
mitä itse ovat tehneet. Heidän on myös kannettava vastuu omasta
hengellisestä kasvustaan; kukaan ei voi nojata toisen hengelliseen
voimaan. Kuitenkin, toisaalta, kummankin suhde Jumalaan voi toimia voiman
lähteenä ja rohkaisuna toiselle.
Syntiinlankeemuksen vaikutukset avioliittoon
Synnin aiheuttama Jumalan kuvan turmeltuminen ihmisessä vaikutti
avioliittoon niin kuin kaikkiin muihinkin ihmiselämän alueisiin. Oman
edun tavoittelu valtasi alueet, joilla aikaisemmin hallitsi täydellinen
rakkaus ja ykseys. Itsekkyys on kaikkien niiden perusvaikutin, jotka
eivät ole Kristuksen rakkauden valtaamia. Koska itsekkyys toimii vastoin
kaikkia antautumisen, palvelun ja antamisen periaatteita, joita
evankeliumi edustaa, se on kaiken kristityn epäonnistumisen yhteisenä
tekijänä.
Tottelemattomuudellaan Aadam ja Eeva asettuivat vastustamaan
luomisensa tarkoitusta. Ennen kuin he tekivät syntiä, he olivat eläneet
täysin avoimina Jumalan edessä. Sen jälkeen he pelokkaina kätkeytyivät
häneltä, yrittivät salata totuuden itsestään ja kielsivät vastuunsa
teoistaan sen sijaan että olisivat tulleet iloiten Jumalan tykö. Syvä
syyllisyyden tunto, jota he eivät millään järkeilyllään pystyneet
hävittämään, esti heitä kohtaamasta Jumalan ja pyhien enkeleiden
katsetta. Siitä lähtien tämä välttely ja itsensä vanhurskauttava
syyllisyyden kieltäminen ovat olleet yleinen piirre ihmisen suhteessa
Jumalaan.
Se pelko, joka ajoi heitä salailuun, ei vääristänyt vain
Aadamin ja Eevan suhdetta Jumalaan vaan myös toisiinsa. Kun Jumala
kuulusteli heitä, he kumpikin yrittivät suojella itseään toisen
kustannuksella. Heidän syyttelynsä todistavat, että se rakastava suhde,
minkä Jumala oli luomisessa perustanut, oli vakavasti rikkoutunut.
Syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala sanoi naiselle: "Kuitenkin
tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan" (1.Moos. 3:16).
Jumalan tarkoitus oli, että tämä periaate, joka ei merkinnyt mitään
muutosta miehen ja naisen välisen tasa - arvon perusteisiin, olisi
hyödyksi sekä tälle ensimmäiselle avioparille että kaikille aviopareille
heidän jälkeensä. *10 Valitettavasti tämä periaate vääristyi. Siitä
lähtien voimaan, hyväksi käyttöön ja yksilöllisyyden tuhoamiseen
perustuva vallankäyttö on ollut ominaista avioliitoille kautta aikojen.
Itsekeskeisyys on astunut toisen hyväksymisen ja arvostuksen tilalle.
Kristillisyydelle on olennaista eläminen siinä itsensä
kieltävässä sopusoinnussa, mikä oli ominaista avioliitolle ennen syntiin
lankeemusta, jossa tämä sopusointu rikkoontui. Aviomiehen ja - vaimon
väliset hellyydenosoitukset voivat lisätä kummankin onnea. Kummankin
tulee pitää huolta toisen onnesta. Aviopuolisoiden tulee liittyä
toisiinsa, mutta kummankaan ei tule kadottaa omaa yksilöllisyyttään,
josta ovat vastuussa Jumalalle. *11
Poikkeamia Jumalan ihanteesta
Moniavioisuus. Käytäntö, jossa yhdellä henkilöllä on
monta puolisoa, on vastoin sitä ykseyttä ja yhteyttä, minkä Jumala asetti
Eedenissä pyhittäessään ensimmäisen avioliiton. Vaikka Raamattu kuvaa
moniavioisuutta kulttuuriin liittyvänä tosiasiana patriarkkojen aikana,
nuo kuvaukset selvästi osoittavat, että nuo avioliitot eivät vastanneet
jumalallista ihannetta. Noihin avioliittoihin sisältyneet erilaiset
alayksiköt johtivat valtataisteluihin, katkeruuteen ja vieraantumiseen
(ks. 1.Moos. 16; vrt. 29:16 - 30:24, ym.), joissa lapsia käytettiin
aseina perheen muiden jäsenten vahingoittamiseksi.
Yksiavioisuus tarjoaa avioparille kumppanuuden tunteen, joka
lujittaa kummankin keskinäistä läheisyyttä ja yhteyttä. He tajuavat, että
heidän suhteensa on ainutlaatuinen ja että kukaan toinen ei voi
osallistua siitä, mitä he keskenään kokevat. Yksiavioinen suhde
heijastaa selkeimmin sitä suhdetta, mikä vallitsee Kristuksen ja hänen
seurakuntansa samoin kuin yksilön ja Jumalan välillä. *12
Haureus ja aviorikos. Nykyisin yleinen ajattelu ja
käytäntö väheksyy kestäviä sitoumuksia, joissa puolisot ovat
seksuaalisesti uskollisia toisilleen kuolemaan asti. Mutta Raamattu pitää
kaikkia avioliiton ulkopuolella tapahtuvia sukupuolisuhteita syntinä.
Seitsemäs käsky on yhä muuttumattomana voimassa: "älä tee aviorikosta"
(2.Moos. 20:14). Siinä ei mainita mitään poikkeuksia. Tämä käsky suojelee
mustasukkaisesti aviosuhdetta.
Raamatun näkemys haureudesta ja aviorikoksesta on täysin
vastakkainen sille asenteelle, jolla nykyisin suvaitaan vapaata seksiä
siihen suostuvien aikuisten kesken. Monet kohdat sekä Vanhassa että
uudessa testamentissa tuomitsevat sellaisen käytännön (3.Moos. 20:10 -
12; Sananl. 6:24 - 32; 7:6 - 27; 1.Kor. 6:9,13,18; Gal. 5:19; Ef. 5:3;
1.Tess. 43 jne.).
Sellaisilla suhteilla voi olla kauas ulottuvia ja kauan
kestäviä vaikutuksia. Ne pettävät ja riistävät oikeutettua, laillista
aviokumppania ja saattavat vahingoittaa häntä fyysisesti,
tunneperäisesti, taloudellisesti, laillisesti ja sosiaalisesti. Ne
loukkaavat laajempaa perheyhteyttä, ja jos perheessä on lapsia, ne
vahingoittavat erityisesti heidän etujaan. Näistä suhteista voi levitä
sukupuolitauteja ja syntyä aviottomia lapsia. Tällaisten suhteiden yllä
häilyy myös valheiden ja epärehellisyyden pilvi, joka voi
korjaamattomasti tuhota luottamuksen ihmisten väliltä. Vaikka emme
ottaisikaan huomioon Raamatun kieltoja näiden epämoraalisten suhteiden
osalta, niistä aiheutuvien valitettavien seurausten ketjun pitäisi olla
riittävänä varoituksena niihin ryhtymisestä.
Epäpuhtaat ajatukset. Synti ei ole pelkästään ulkonainen
teko; se on pikemminkin jotakin sellaista, joka ulottuu syvälle
ajatusmaailmaamme. Jos lähteet ovat saastuneita, niistä lähtevät
virratkaan tuskin ovat puhtaita. Jeesus tiesi, että ihmisen sisimmät
mielenliikkeet vaikuttivat käyttäytymiseen, sillä "juuri sydämestähän
lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet,
väärät todistukset ja herjaukset" (Matt. 15:19). Tämän mukaisesti hän
osoitti, että aviorikos tapahtuu jo ajatuksissa: "Teille on opetettu tämä
käsky: 'älä tee aviorikosta'. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka
katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt
aviorikoksen hänen kanssaan" (Matt. 5:27,28).
Kokonainen teollisuus on kehittynyt käyttämään hyväksi
vääristynyttä mielikuvitusta. Sen tuottamilla filmeillä ja kirjoilla ei
ole mitään paikkaa kristityn elämässä. Ne eivät ainoastaan rohkaise
ihmisiä kiellettyihin suhteisiin, vaan ne myös alentavat miehet ja naiset
pelkiksi seksiobjekteiksi ja vääristävät näin seksuaalisuuden todellisen
merkityksen sekä hämärtävät Jumalan kuvan. Kristityt on kutsuttu
ajattelemaan puhtaita ajatuksia ja elämään puhdasta elämää, koska he
valmistautuvat elämään puhtaassa yhteiskunnassa kautta ikuisuuden.
Insesti. Jotkut vanhemmat ylittävät lapsiinsa kohdistuvan
terveen kiintymyksen rajan ja alkavat käyttää heitä tunneperäisesti tai
fyysisesti hyväkseen seksuaalisella tasolla. Usein tällaista tapahtuu
silloin, kun normaali puolisoiden välinen suhde on laiminlyöty ja joku
lapsista on valittu esittämään aviopuolison osaa. Tällaista rajojen
hämärtymistä voi tapahtua myös lähisukulaisten kesken.
Insesti on kielletty Vanhassa testamentissa (3.Moos. 18:6 -
29; 5.Moos. 27:20 - 23) ja se tuomitaan myös Uudessa testamentissa
(1.Kor. 5:1 - 5). Tällainen väärinkäyttö vahingoittaa lapsen kehittyvää
seksuaalisuutta ja synnyttää hänessä syyllisyyden ja häpeän tunteita,
jotka voivat rasittaa myöhempää avioliittoa. Kun vanhemmat rikkovat näitä
rajoja, he vahingoittavat lapsen kehittyvää luottamusta, joka on
elintärkeää hänen suhteelleen Jumalaan.
Avioero. Jeesuksen esittämä lausunto tiivistää Raamatun
opetuksen avioerosta: "Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen
erottako" (Matt. 19:6; Mark. 10:7 - 9). Avioliitto on pyhä, koska Jumala
on sen pyhittänyt. Viime kädessä juuri Jumala yhdistää toisiinsa
aviomiehen ja - vaimon, eivät pelkät ihmisen lausumat sanat tai
sukupuoliyhdyntä. Jumala on sinetöinyt avioparin keskinäisen liiton.
Kristillisen käsityksen avioerosta ja uudelleen avioitumisesta tulee sen
vuoksi rakentua raamatulliselle perustalle.
Jeesuksen lausunto tekee selväksi sen raamatullisen
periaatteen, joka vaikuttaa ratkaisevasti myös kristilliseen käsitykseen
avioerosta: Jumala tarkoitti avioliiton purkamattomaksi. Kun fariseukset
kysyivät Jeesukselta, oliko aviollinen sopeutumattomuus riittävä syy
avioeroon, hän vahvisti Eedenin avioliittomallin, joka edellytti pysyvää
liittoa. Kun he vaativat häneltä tarkempaa kannanottoa Mooseksen
antamaan avioerosäädökseen, Jeesus vastasi: "Mooses antoi teille luvan
hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä. Mutta alunperin ei
ollut niin" (Matt. 19:8). Jeesus jatkoi osoittamalla, että ainoa pätevä
syy avioeroon oli aviollinen uskottomuus (Matt. 5:32; 19:9).
Jeesuksen vastaus fariseuksille osoittaa, että hänellä oli
syvempi käsitys uskollisuudesta kuin näillä. Siitä, mitä Jeesus sanoi ja
mitä Vanha ja Uuusi testamentti esittävät avioliiton perusteista, voidaan
tehdä se johtopäätös, että Jumalan tarkoitus on saada avioliiton solmivat
heijastamaan Jumalan kuvaa pysyvässä liitossa.
Vaikka toinen puolisoista olisikin ollut uskoton, se ei
välttämättä merkitse, että avioliiton on päätyttävä eroon. Ristin tie
edellyttää syvää katumusta ja anteeksiantamista, katkeruuden juurien
panemista pois. Aviorikoksenkin tapahduttua loukatun puolison tulisi -
anteeksiantamuksen ja Jumalan sovittavan voiman avulla - pyrkiä
ylläpitämään Jumalan alkuperäistä luomistarkoitusta. "Raamatullisesti
puhuen aviorikoksen ei tarvitse vahingoittaa avioliittoasi enemmän kuin
muunkaan synnin. - - Kun olet valmis antamaan anteeksi ja luopumaan
kielteisistä asenteistasi Jumala on valmis parantamaan sinut ja
uudistamaan keskinäisen rakkautenne." *13
Vaikka jumalallinen ihanne avioliittoon nähden onkin se, että
rakastava ja kestävä liitto jatkuu toisen osapuolen kuolemaan asti,
toisinaan laillinen ero käy välttämättömäksi esimerkiksi sellaisten
rikkomusten kuin puolisoon tai lapseen kohdistuvan fyysisen väkivallan
vuoksi. "Tällaisissa tapauksissa saattaa olla oikeutettua laillisen
asumuseron hankkiminen. Joidenkin valtioiden lakien mukaan tällainen
laillinen ero voidaan hankkia vain avioerolla, jota näissä olosuhteissa
ei ole pidettävä tuomittavana. Mutta tällainen ero, johon ei liity
'uskottomuus aviolupaukselle', ei anna kumpaisellekaan osapuolelle
Raamatun mukaista oikeutta uudelleen avioitumiseen muussa tapauksessa
kuin siinä, että toinen osapuoli on solminut uuden avioliiton, tehnyt
aviorikoksen, harjoittanut haureutta tai kuollut." *14
Koska avioliitto on jumalallinen asetus, seurakunnalla on
vakava vastuu sekä ehkäistä avioeroa että, mikäli eroon päädytään,
parantaa niin hyvin kuin mahdollista siitä aiheutuvia vammoja.
Homoseksuaalisuus. Jumala loi ihmisen mieheksi ja
naiseksi, jotka eroavat toisistaan mutta samalla täydentävät toisiaan.
Luodessaan miehen ja naisen Jumala järjesti niin, että he tuntevat
seksuaalista vetovoimaa vastakkaista sukupuolta kohtaan. Tämä eri
sukupuolten toisiinsa tuntema viehtymys johtaa heitä muodostamaan
terveitä ihmissuhteita.
Joissakin tapauksissa synnin tulo maailmaan on vaikuttanut
tähän perussuhteeseen siten, että on syntynyt homoseksuaalisuudeksi
nimitetty vääristymä. Siinä luonnollinen suhde vastakkaiseen sukupuoleen
näyttää kääntyneen päinvastaiseksi, jolloin ihminen tuntee seksuaalista
vetovoimaa samaa sukupuolta olevaa henkilöä kohtaan.
Raamattu tuomitsee voimakkaan kielteisin sanoin
homoseksuaalisen käyttäytymisen (1.Moos. 19:4 - 10, vrt. Juud. 7,8;
3.Moos. 18:22; 20:13; Room. 1:26 - 28; 1.Tim. 1:8 - 11). Tämänkaltaiset
elämäntavat ovat vakavasti ristiriidassa sen Jumalan kuvan kanssa, jonka
kaltaisiksi mies ja nainen luotiin.
Koska 'kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan
kirkkautta' (Room. 3:23), kristitty suhtautuu armahtavasti niihin, jotka
ovat tämän vääristymän vaikutuspiirissä. Kristitty asennoituu samoin kuin
Kristus suhtautui aviorikoksesta tavattuun naiseen: 'En tuomitse
minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä' (Joh. 8:11). Tämä ei koske vain
henkilöitä, joilla on homoseksuaalisia taipumuksia, vaan kaikkia, joiden
käyttäytyminen ja ihmissuhteet aiheuttavat ahdistusta, häpeää ja
syyllisyyttä. He kaikki tarvitsevat koulutettua ja kokenutta kristittyä
sielunhoitajaa, joka osaa kuunnella heitä ja suhtautua heihin
myötätuntoisesti. Kukaan ihminen ei ole Jumalan parantavan armon
ulottumattomissa. *15
Perhe
Kun Jumala oli luonut Aadamin ja Eevan, hän antoi heidän hallintaansa
koko maailman (1.Moos. 1:26; 2:15). He muodostivat ensimmäisen perheen,
ensimmäisen seurakunnan ja heistä alkoi yhteiskunnan muodostuminen. Näin
yhteiskunta rakentui avioliitolle ja perheelle. Koska he olivat ainoat
ihmiset koko maailmassa, Jumala antoi heille käskyn: "Olkaa
hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne"
(1.Moos. 1:28).
Kuten maapallon väestötilastot osoittavat, maa ei enää
tarvitse täyttäjiä eikä valloittajia. Mutta kristityt avioparit, jotka
päättävät hankkia maailmaan lapsia, ovat edelleenkin velvollisia
kasvattamaan ja ojentamaan lapsiaan Herran tahdon mukaan. Ennen kuin
aviopari ryhtyy tähän, sen tulisi tutustua siihen, mikä on Jumalan ihanne
perheen suhteen.
Vanhemmat "Molempien pitäisi olla peräänantavia, mutta Jumalan sana
antaa etusijan miehen mielipiteelle", ellei kysymys ole omantunnon
asiasta.*16 Samalla miehen velvollisuuus on kohdella vaimonsa
yksilöllisyyttä mitä suurimmalla kunnioituksella.
Niin kuin Kristus osoitti lempeää johtajuutta, joka
palvelijana meni ristinkuolemaan asti, samoin aviomiehen tulee johtaa
uhrautuvasti. "Kristuksen hallinto perustuu viisauteen ja rakkauteen, ja
kun aviomiehet täyttävät velvollisuutensa vaimoaan kohtaan, he käyttävät
arvovaltaansa samalla hellyydellä jota Kristus osoittaa seurakuntaa
kohtaan. Kun Kristuksen henki hallitsee aviomiestä, vaimon alistuminen
johtaa vain lepoon ja etuihin, sillä mies vaatii häneltä vain sellaista,
mistä on seurauksena hyvää, niin kuin Kristuskin vaatii alistumista
seurakunnalta. - - Tutkikoot aviomiehet Kristuksen sanoja - ei
havaitakseen, miten täydellisesti vaimon on alistuttava, vaan miten
hänellä itsellään voi olla Kristuksen mieli ja miten hän voi puhdistua ja
hienostua ja tulla sopivaksi olemaan perheessään isäntänä." *17
Perheen pappina, kuten Abraham, isä kokoaa perheensä jäsenet
päivän alkaessa ja uskoo heidät Herran huomaan. Illalla hän johtaa heidät
ylistämään Jumalaa ja kiittämään häntä saaduista siunauksista. Tämä
perhehartaus on side, joka yhdistää. Se on aikaa, jolloin Jumalalle
annetaan perheessä hänelle kuuluva etusija. *18
Viisas isä käyttää aikaa lastensa kanssa. Lapsi voi oppia
paljon isältään: kunnioitusta ja rakkautta äitiään kohtaan, rakkautta
Jumalaa kohtaan, rukouksen tärkeyttä, rakkautta muita ihmisiä kohtaan,
työntekoa, vaatimattomuutta, rakkautta luontoa ja Jumalan tekoja kohtaan.
Mutta ellei isä ole koskaan kotona, lapselta riistetään tämä etuoikeus ja
ilo.
2. äiti. äitiys on maan päällä olevista asioista
lähinnä kumppanuutta Jumalan kanssa. "Valtaistuimella istuva kuningas ei
tee arvokkaampaa työtä kuin äiti. äiti on kotinsa kuningatar. Hänen
vallassaan on lasten luonteen muovaaminen niin, että he tulevat sopiviksi
korkeampaan, iankaikkiseen elämään. Enkelikään ei voisi pyytää itselleen
arvokkaampaa tehtävää; tässä työssä äiti suorittaa palvelusta Jumalalle.
- - Hänen tulee ymmärtää työnsä arvo ja pukea ylleen Jumalan koko sota
- asu niin, että hän kykenee vastustamaan kiusausta mukautua
maailmalliseen käytäntöön. Hän työskentelee aikaa ja ikuisuutta varten."
*19
Jonkun perheessä on kannettava päävastuu lasten luonteen
muodostumisesta. Lapsen kasvatusta ei voida tehdä hutiloiden eikä
luovuttaa muiden vastuulle, sillä kukaan toinen ei ole yhtä kiinnostunut
lapsesta kuin lapsen vanhemmat. Jumala loi äidin kykeneväksi kantamaan
lasta omassa ruumiissaan, imettämään lasta sekä hoivaamaan ja rakastamaan
sitä. Lukuunottamatta poikkeuksellisia tilanteita, jotka johtuvat
vakavista taloudellisista vaikeuksista tai yksinhuoltajuudesta, *20
äidillä on - mikäli hän haluaa ottaa sen vastaan - ainutlaatuinen
etuoikeus olla lastensa kanssa koko päivän; hän voi toimia yhdessä Luojan
kanssa lastensa luonteiden muovaamiseksi ikuisuutta varten.
"Jonkun pitäisi harkita perhettä elämäntehtävänä. - -
äidin ja vaimon tehtävä on hämmästyttävän harvinainen valinta
elämäntehtäväksi meidän aikanamme, ja se on myös hyvin haastava tehtävä.
Hukkaanheitetty yritys? Epäkiitollinen työ? Ala - arvoinen orjan virka?
Ei, vaan mitä jännittävin mahdollisuus muuttaa virran suuntaa, pelastaa
tuhoutumassa oleva laji, vaikuttaa historian kulkuun, tehdä jotakin
sellaista, joka tunnetaan ja josta kuullaan yhä laajenevissa piireissä."
*21
Vanhassa testamentissa henkilön nimi sisälsi myös lyhyen
luonnehdinnan henkilöstä, joka nimeä kantoi. Eeva sai nimensä
syntiinlankeemuksen jälkeen (1.Moos. 3:20). Koska hänestä oli tuleva
kaikkien ihmisten kantaäiti, hänen nimensä (hepreaksi Hawwa) muistutti
verbiä haja, 'elää'. Siitä heijastuu hänen ainutlaatuisen kunniakas
asemansa ihmiskunnan historiassa.
Niin kuin lisääntyminen ei ollut pelkästään Aadamin tai
pelkästään Eevan yksinoikeus, samoin on laita vanhemmuuden suhteen. Myös
vanhemmudesta oli kummankin kannettava osavastuunsa. Samoin pitäisi olla
nytkin. Kullakin vanhemmalla on tiettyjä velvollisuuksia, ja ne on
kannettava Herran tahdon mukaisesti. "Lapset ovat herran lahja, kohdun
hedelmä on hänen antinsa" (Ps. 127:3).
Lapset 2. Rakkaus. Vanhempien rakkauden tulisi olla ehdotonta
ja uhrautuvaa. Lapset tarvitsevat sitä, jotta heidän oma minäkuvansa ja
tunnemaailmansa voisi pysyä terveenä läpi elämän. Lapset, joiden täytyy
voittaa vanhempiensa rakkaus tai jotka tuntevat itsensä hyljätyiksi ja
tarpeettomiksi, yrittävät saavuttaa vanhempiensa rakkauden sellaisella
epätoivotulla käytöksellä, mistä muodostuu helposti tottumus. *23
Lapset, jotka ovat varmoja vanhempiensa rakkaudesta,
suhtautuvat myönteisesti myös muihin ihmisiin. Heitä voidaan opettaa
antamaan yhtä hyvin kuin vastaanottamaan. Kun lapset kehittyvät, he
voivat oppia ymmärtämään epäitsekkyyden arvon ja he oppivat
kunnioittamaan Jumalaa.
3. Jumalalle pyhittäminen. Kristittyjen vanhempien
tulee pyhittää lapsensa Jumalan palvelukseen niin varhaisessa elämän
vaiheessa kuin mahdollista. Adventtiseurakunnissa tämä on mahdollista
tehdä seurakunnan läsnäollessa yksinkertaisessa juhlahetkessä, jossa
vanhemmat tuovat lapsensa Jumalalle rukouksessa niin kuin Joosef ja Maria
esittivät vastasyntyneen Jeesuksen Herralle temppelissä (Luuk. 2:22 -
39). Tällä tavoin lapsi aloittaa elämänsä osana laajempaa hengellistä
perhettä. Seurakunnan jäsenet osallistuvat näin lapsen sosiaaliseen ja
hengelliseen kehitykseen.
Tässä juhlahetkessä myös vanhemmat pyhittäytyvät kasvattamaan
lastaan Herran sanan mukaan. Tämän vuoksi vanhemmat tuovat lapsensa
säännöllisesti sapattikouluun ja seurakunnan yhteyteen, niin että
pienokaiset tulevat jo varhain osaksi Kristuksen ruumista. Kun lapsi
sitten saavuttaa kouluiän, vanhemmat ja seurakunta tekevät kaikkensa
auttaakseen lasta saamaan kristillistä kasvatusta.
4. Jatkuvuus. Hengellinen opetus, jota vanhemmat
antavat, on jatkuva prosessi, joka liityy lapsen elämän kaikkiin
vaiheisiin. "Teroita niitä (Herran käskyjä) alinomaa lastesi mieleen ja
puhu niistä, olitpa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla. Sido ne
merkiksi käteesi ja pidä niitä tunnuksena otsallasi. Kirjoita ne kotisi
ovenpieliin ja kaupunkisi portteihin" (5.Moos. 6:7 - 9; vrt. 11:18
seur.).
Kodin koko ilmapiiri vaikuttaa lapseen. Vanhemmat eivät voi
edistää hengellisyyttä pelkästään pitämällä perhehartauksia. Sen on
ilmettävä heidän jatkuvassa luottamuksessaan Jeesukseen; sen on tultava
näkyviin heidän elämäntavoissaan, vaatetuksessaan ja vieläpä kodin
sisustamisessakin. Lapsen hengelliselle kasvulle on elintärkeätä, että
hän oppii vanhemmissaan tuntemaan rakastavan Jumalan.
5. Kuuliaisuuden oppiminen. "Ohjaa lapsi heti oikealle
tielle, niin hän vanhanakaan ei siitä poikkea" (Sananl. 22:6). Mitä tämä
ohjaus sisältää? Kurinpito merkitsee paljon enemmän kuin rangaistus.
Rangaistus tavallisesti koskee menneisyyttä, kun taas kurinpito katsoo
tulevaisuuteen. Kurinalaisuus on kasvatuksellinen järjestys, jossa lapsi
saa vanhempansa alaisena harjoitusta, opastusta ja esimerkin, jota
seurata. Se merkitsee opetusta sellaisissa tärkeissä periaatteissa kuin
uskollisuudessa, totuudessa, johdonmukaisuudessa, kärsivällisyydessä,
järjestyksessä, armeliaisuudessa, anteliaisuudessa ja työnteossa.
Kun lapset oppivat varhain tottelemaan vanhempiaan, he eivät
myöhemmin elämässään koe auktoriteettia ongelmana. Mutta on myös
tärkeätä, minkälaista kuuliaisuutta opetetaan. Oikea kuuliaisuus ei
perustu pelkästään vaatimukseen, vaan sen vaikuttimena on oikea asenne.
Tämänkaltaisen kuuliaisuuden salaisuutena on uudestisyntyminen.
"Jos ihminen pyrkii pitämään Jumalan käskyt pelkästä
velvollisuudentunnosta - koska häntä vaaditaan noudattamaan niitä -
ei hän koskaan pääse iloitsemaan kuuliaisuudesta. Hän ei ole kuuliainen.
- - Tosi kuuliaisuus on sisäisen periaatteen vaikutusta. Sen
lähtökohtana on vanhurskauden rakkaus ja Jumalan lain rakkaus. Kaiken
vanhurskauden sisin olemus on kuuliaisuutta Lunastajaamme kohtaan. Tämä
saattaa meidät tekemään oikein sen tähden, että se on oikein - koska
oikein tekeminen miellyttää Jumalaa." *24
6. Sosiaalinen ja kielellinen kehitys. Perheen
piirissä lapset oppivat elämään yhteiskunnan jäseninä, joilla on siihen
liittyvät velvollisuudet ja etuoikeudet. Sosiaaliseen ympäristöönsä
sopeutuminen merkitsee lapselle sellaisten perustaitojen oppimista, joita
hän tarvitsee yhteiskunnassa. Kieli kaikkine vivahteineen on yksi
ensimmäisistä lapsen oppimista taidoista. Kodissa on sen vuoksi tarkoin
valvottava siellä käytettyä kieltä, jotta se olisi sopusoinnussa Jumalan
luonteen kanssa. Lapsen tulisi toistuvasti kuulla iloisia ja spontaaneja
kiintymyksen ilmaisuja perheen jäsenten kesken samoin kuin Jumalan
ylistämistä.
7. Sukupuolisen identiteetin löytäminen. Kodissa,
jossa eri sukupuolta olevat henkilöt ovat terveessä vuorovaikutuksessa
keskenään, lapsi oppii toimimaan miehenä tai naisena yhteiskunnassa.
Lapsia on opetettava ymmärtämään heidän kehittyvän seksuaalisuutensa
kauneutta antamalla heille oikeata ja sopivaa tietoa. Aikuisten
velvollisuus on myös suojella lapsia seksuaaliselta väärinkäytöltä.
8. Arvojen oppiminen. Kodin perustaviin tehtäviin
kuuluu tarjota mahdollisuus niiden arvojen omaksumiseen, joita perhe
kunnioittaa. Perheen arvot ja uskonnolliset käsitykset eivät aina ole
yhteneväiset. Vanhemmat voivat väittää noudattavansa tiettyjä
uskonnollisia periaatteita, mutta ne arvot, joita lapsi näkee heidän
kunnioittavan, eivät saata olla sopusoinnussa noiden periaatteiden
kanssa. On tärkeätä, että vanhemmat ovat johdonmukaisia.
Laajentuva perhe. Avioliitto, jonka Jumala suunnitteli,
on suljettu piiri; perhe sen sijaan ei ole. Liikkuvassa yhteiskunnassa
näkee enää harvoin suuria perhekokonaisuuksia, joissa isovanhemmat,
serkut ja muut sukulaiset eläisivät lähellä toisiaan. Seurakuntaperhe voi
auttaa niitä, jotka elävät etäällä sukulaisistaan, löytämään aidon
yhteenkuuluvuuden tunteen. Seurakunnassa voivat myös yksinhuoltajat
löytää miellyttävän paikan, jossa voivat kasvattaa lapsiaan rakastavassa
ja hellässä ympäristössä. Seurakunta voi myös tarjota sopivia malleja
niille, joilta ne kenties kodissa puuttuvat.
Oppiessaan rakastamaan seurakuntaan kuuluvia iäkkäitä
henkilöitä lapset voivat oppia kunnioitusta. Ja vanhukset voivat saada
tyydytystä osoittaessaan rakkautta pienokaisia kohtaan. "Kun nyt olen
vanha ja harmaapäinen, älä hylkää minua, Jumala. Minä julistan tuleville
polville kätesi mahtia ja tekojesi suuruutta" (Ps. 71: 18).
Jumala ottaa erityisesti huomioon vanhukset: "Harmaat hapset
ovat kunniaseppele, palkinto sille, joka oikein elää" (Sananl. 16:31).
"Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne
harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen,
minä nostan ja kannan ja pelastan" (Jes. 46:4).
Seurakunnassa myös naimattomat voivat löytää paikan, jossa
voivat saada osakseen rakkautta ja huolenpitoa ja jossa he itsekin voivat
jakaa rakkauttaan ja elinvoimaansa. Seurakunnan monimuotoisen palvelutyön
kautta he voivat tuntea Jumalan rakkauden kohdistuvan itseensä: "Minä
olen sinua aina rakastanut, - - siksi vedän sinua luokseni
uskollisesti" (Jer. 31:3).
"Puhdasta" hengellistä palvelusta on huolehtia avun tarpeessa
olevista (Jaak. 1:27; 2.Moos. 22:22; 5.Moos. 24:17; 26:12; Sananl. 23:10;
Jes. 1:17). Seurakuntaperheellä on erityinen tilaisuus tarjota suojaisa
paikka niille, joilla ei ole omaa perhettä. Seurakuntakoti voi ympäröidä
heidät erityisellä lämmöllä ja saada heidät osallistumaan siitä
ykseydestä, joka Jeesuksen mukaan olisi erityinen kristillisyyden
tuntomerkki (Joh. 17:20 - 23).
Sydänten kääntyminen
Koska perhe on seurakunnan ja yhteiskunnan todellinen sydän, kristitty
perhe itsessään on välikappale voittamaan jäseniään Herralle ja pitämään
heitä Herran omina. Vanhan testamentin viimeiset jakeet ovat ennustusta
siitä, mitä tapahtuu ennen Herran takaisintuloa: "Kuulkaa! Ennen kuin
tulee Herran päivä, suuri ja pelottava, minä lähetän teille profeetta
Elian. Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien
puoleen" (Mal. 3:23,24). Vaikka monet voimat pyrkivät nykyaikana
erottamaan perheen jäseniä toisistaan, Jumala kutsuu perheen jäseniä
kääntymään toistensa puoleen, liittymään uudelleen toisiinsa, uudistamaan
keskinäisen yhteytensä. Ne perheet, jotka vastaavat tähän Jumalan
kutsuun, näyttävät kristinuskon todellisen voiman. Noista perheistä
koostuvat seurakunnat kasvavat, niiden nuoret eivät jätä seurakuntaa ja
näiden perheiden jäsenet antavat maailmalle selkeän kuvan Jumalan
luonteesta.
Huomautukset ja lähdeviitteet
1. Ks. White, Elämä ja kasvatus (Kirjatoimi, Tampere 1976), s.
20.
24 Kristuksen palvelus taivaallisessa pyhäkössä
|
 |
 |
 |
 |
 |