Kuolema on aina läsnä oleva todellisuus. Jokainen ihminen on kuolevainen. Kuolema tuo mukanaan syvää surua ja menetyksen tuskan. Kuinka uskova valmistautuu kohtaamaan oman kuolemansa?

Alussa oli luominen
Ymmärtääksemme sitä, kuinka kohdata kuolema, meidän täytyy ensin ymmärtää, mitä Raamattu opettaa ihmisestä ja siitä, mitä kuolemassa tapahtuu. Alussa Jumala loi ihmisen ottamalla maan tomua ja muovaamalla siitä ihmisruumiin. Sitten Jumala puhalsi tähän ruumiiseen eläväksi tekevän henkäyksen ja niin ihmisestä tuli elävä olento.¹ Hepreankielisessä alkuperäistekstissä käytetään sanoja nefes chajjah, joka joissakin käännöksissä on käännetty sanoilla "elävä sielu". On tärkeää huomata, että sielu ei Raamatun mukaan ole ihmisruumiissa asuva, itsestään oleva olento, vaan ihminen kokonaisuutena on sielu. Elävä ihminen on elävä sielu ja kuollut ihminen on kuollut sielu.² Heprean nefes tarkoittaa "henkeä, olentoa, persoonaa, elämää". Sanan perusmerkitys seemiläisissä kielissä oli "henkäys".³ Sana "sielu" esiintyy Raamatussa yli 1000 kertaa eikä yhtään ainoaa kertaa puhuta kuolemattomasta sielusta. Siten Raamatun kokonaisvaltainen ihmiskäsitys on erilainen kuin kreikkalaiseen mytologiaan perustuva käsitys sielun kuolemattomuudesta. Heprean nefes sanan taustalla on nafas-verbi, joka tarkoittaa hengittämistä. Kun heprealaiset puhuivat ihmisestä ruumiina, he tarkoittivat ihmisen suhdetta muuhun luomakuntaan. Kun he puhuivat ihmisestä sieluna, he puhuivat ihmisen suhteesta toiseen ihmiseen ja puhuttaessa ihmisestä henkenä kyse oli ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta.

Kuolemalla kuoleminen
Syntiinlankeemus muutti ihmisen aseman Jumalan edessä. Ihminen menetti ehdollisen kuolemattomuutensa ja hänestä tuli kuolevainen olento.⁴ Kuolemassa Jumala ottaa elämän henkäyksen pois ja ruumis palaa takaisin maan tomuun.⁵ Näin elävästä sielusta tulee kuollut sielu, joka siten lakkaa olemasta.⁶ Kuolleella ei ole mitään osaa mihinkään, joka tapahtuu maan päällä.⁷ Raamattu vakuuttaa, että "Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne".⁸ Jeesuksen omien sanojen mukaisesti kuolleet vaipuvat syvän unen kaltaiseen tiedottomuuden tilaan, jossa ei ole tietoa eikä kokemusta.⁹ Tämä tarkoittaa sitä, että kuollut ei myöskään koe tuskaa, surua tai mitään muutakaan epämiellyttävää. Jos kaikki päättyisi tähän, kuoleman kohtaaminen olisi hyvin pelottavaa ja masentavaa. Länsimainen kulttuurimme suhtautuu kuolemaan juuri näin. Aihe on tabu. Siitä ei paljon puhuta. Se on kuin vihollinen, jonka olemassaolo tiedostetaan, mutta halutaan samalla unohtaa. Alkuseurakunnan ajoilta on säilynyt lausuntoja, jotka hyvin kuvaavat niiden tuskaa, jotka uskoivat ajallisen kuoleman päättävän kaiken. Lausunnot ovat täynnään pelkoa, inhoa ja epätoivoa. Kristittyjen suhtautuminen kuolemaan oli toisenlainen. Ne olivat täynnä toivoa, joka perustui opetukseen ylösnousemuksesta.

Ylösnousemus
Lasarus oli ollut kuolleena jo useamman päivän, kun Jeesus herätti hänet kuolleista. On mielenkiintoista huomata, että Lasarus ei mainitse mitään kuolemansa ja kuolleista herättämisensä välisestä ajasta.¹⁰ Koska kuolleet eivät tiedä mitään, heille kuoleman ja kuolleista heräämisen hetki on ikään kuin yksi ja sama silmänräpäys, vaikka välissä olisi miten pitkä aika tahansa. Kristityn toivo kuoleman jälkeisestä elämästä keskittyy ylösnousemukseen. Paavali opetti, että Jeesus palaisi kerran takaisin ja samalla herättäisi kuolleet eloon. Tämä on osa evankeliumia.¹¹ Jeesus itse lupasi herättävänsä häneen uskovat historian viimeisenä päivänä.¹² Tuona päivänä kuolema, jonka Raamattu määrittelee viimeiseksi viholliseksi, kukistuu. Pelastetut huutavat kuolleista herätettynä ikuiseen elämään sanat: "Kuolema on nielty ja voitto saatu. Missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema?"¹³ Tästä pääsevät osalliseksi kaikki, jotka tässä ajassa ottavat Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena lunastajanaan. Jeesus on paras henkivakuutus, jolla on ikuisuustakuu. Siksi alkukristityt kirjoituttivatkin hautoihinsa sanat: "Näkemiin aamuun saakka". Paavalin aikana Tessalonikan seurakunnassa oli muutamia, joita kuolema pelotti. He eivät olleet täysin selvillä siitä, mitä kuolleille tapahtuu. Paavali rohkaisi heitä näin: "Tahdomme, veljet, teidän olevan selvillä siitä, mitä tapahtuu kuoleman uneen nukkuville, jotta ette surisi niin kuin nuo toiset, joilla ei ole toivoa. Jos kerran Jeesus on kuollut ja noussut kuolleista, niin kuin me uskomme, silloin Jumala myös on Jeesuksen tullessa tuova poisnukkuneet elämään yhdessä hänen kanssaan".¹⁴ Kuolema tuo aina mukanaan surua ja eron tuskan. Kristityt eivät ole poikkeus. Uskovan tuska on kuitenkin toisenlainen. Sitä lievittää tietoisuus jälleennäkemisestä.

Oman kuoleman kohtaaminen
Jos olemme ottaneet Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena Vapahtajanamme, meidän ei tarvitse pelätä kuolemaa. Jeesus on voittanut synnin ja kuoleman vallan.¹⁵ Kristukseen uskovalle ihmiselle kuolema on hänen omassa kokemusmaailmassaan vain hetken kestävän syvän unen kaltainen tiedottomuuden tila, josta Jeesuksen ääni herättää ylösnousemusaamuna uuteen, ikuiseen elämään. Jeesuksen omana meillä on lupa jättäytyä uskossa rakkaan Vapahtajan käsivarsille nukahtaessamme kuoleman uneen tietoisena ylösnousemustoivosta. Siksi niiden, jotka jäävät tänne kaipaamaan kuollutta rakastaan, ei tarvitse surra samalla tavalla kuin ne, joilla ei ole toivoa. Meillä kun on jälleennäkemisen toivo. Jobin tavoin voimme sanoa: "Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä". Voimme valmistautua kohtaamaan oman kuolemamme ja läheistemme kuoleman rauhallisin mielin. Tärkeää on elävä suhde Jeesukseen. Hän on aina ollut uskollinen. Jumalan lupaukset eivät koskaan ole pettäneet. Koska kukaan meistä ei tiedä, milloin kuolema korjaa meidät helmaansa, meitä kehotetaan ottamaan Jeesus vastaan jo tänään.¹⁶ Se on paras takaus jälleennäkemisestä ja toivosta. Uudessa maassa ei ole kuolemaa.¹⁷ Paavalin sanoin, rohkaiskaamme toisiamme näillä ajatuksilla.¹⁸

¹ 1 Moos. 2:7, Job. 33:4, 6.
² 1 Moos. 2:7, Hes. 18:4 (VKR)
³ D.C. Fredericks, "nefes", kirjassa Willem A. VanGemeren, et al, New International Dictionary of Old Testament Theology and Exegesis (5 osaa; Michigan: Zondervan, 1997), osa 3, ss. 133-34.
⁴ 1 Moos. 3:22-24, 19.
⁵ Saarn. 12:7.
⁶ Hes. 18:4 (VKR), Ps. 49:13.
⁷ Saarn. 9:6.
⁸ Ps. 103:15-16.
⁹ Joh. 11:11-14, Saarn. 9:5-10. Eräitä Raamatun paikkoja on tulkittu siten, että ne tukisivat sielun kuolemattomuutta (esim. rikas mies ja Lasarus -vertaus). Kyseessä on kuitenkin väärinymmärrys kyseisten paikkojen merkityksestä.
¹⁰ Joh. 11:1-44, 12:1-2.
¹¹ Dan. 12:13, 1 Kor. 15:1-5, 12-21, 1 Tess. 4:13-18.
¹² Joh. 5:28-29, 6:44.
¹³ 1 Kor. 15:54-55.
¹⁴ 1 Tess. 4:13-14.
¹⁵ Ilm. 1:18.
¹⁶ Hepr. 4:7, 2 Kor. 6:2.
¹⁷ Ilm. 21:4.
¹⁸ Job. 19:25, 1 Tess. 4:13-18.

Takaisin kysymysotsikoihin