Tulevaisuutesi 2000-luvun kynnyksellä -satellittimissio

15. KAIKKIEN AIKOJEN ONNISTUINEIN HUIJAUS



Bernie Anderson: Hei kaikki! Tervetuloa jälleen missioomme. Tervetuloa erityisesti 15 uskolliselle kävijälle Texasissa. Kutsumme heitä nimellä: "uskolliset 15". Tervetuloa!

Shasta Burr: Tervehdys myös White Horselaisille. Hienoa, että olette mukana.

Bernie: Sveitsi on myös mukana. Heillä on 35 missiopaikkakuntaa. Tervetuloa!

Shasta: Tervetuloa Etiopia! He kirjoittivat meille seuraava: "Rakastamme teitä kaikkia."

Bernie: Tervetuloa myös Cheswickistä, Lontoosta. He nauttivat sanomasta. He sanovat: "Jokainen sanoma on tuore ja ajankohtainen." He myös rohkaisevat Dwight Nelsonia: "Jatka hienoa työtä, vaikka se onkin välillä stressaavaa."

Shasta: Vakavampaa asiaa. Dwight Nelson mainitsi Hondurasin viime kerralla. Meillä on siellä yhteinen ystävä, joka perheensä kanssa toivoo, että koko maailman rukoilisi Hondurasin puolesta.

Hirvittävä hurrikaani jyllää siellä tällä hetkellä. Pyydämme, että sinäkin rukoilisit ystäviemme puolesta Hondurasissa. Jos katsot Hondurasissa tätä nyt tai myöhemmin videolta, haluamme sinun tietävän, että ajattelemme sinua ja toivomme sinun olevan turvassa.

Bernie: Tänään meillä on ollut hieman ongelmia mikrofoniemme kanssa. Muistakaa Hondurasia rukouksin. Saattaa olla myös muita alueita, joista emme tiedä, mutta muista-kaamme rukoilla maailman puolesta.

Tervetuloa kaikki. Hienoa, että paljon opiskelijoita on mukana. Tänään kuulemme hyvin vaikuttavan sanoman.

Shasta: Haluan sanoa jotain opiskelijoista täällä. Saamme sähköpostia opiskelijoittemme vanhemmilta jotka kirjoittavat: "En tiennyt että poikani oli leikannut hiuksensa., - En tiennyt että tyttäreni olisi siellä. - Miksi hänen aviopuolisonsa ei ole siellä, onko kaikki asiat kunnossa? " Saamme kaikenlaista postia. Hienoa, että monien opiskelijoittemme vanhemmat katsovat tätä - ja voivat tarkkailla läheisiään tai näkevät vanhoja ystäviään.

Dwight Nelson: Teillähän menee hyvin yhdellä mikrofonilla. Mistä te tämän jekun opitte?

Bernie: Harjoittelimme sitä näyttämön takana. Minä ojennan sinulle... [naurua]

Dwight:Haluan kertoa erään kertomuksen. Mission luomista hetkistä tämä on yksi sydäntä koskettavin kertomus, joka saa sanomaan: "Eikö Jumala olekin hyvä?"

Sain tämän sähköpostin Rod Andersonilta Australiasta . Olen ollut tuolla Sydneyn esikaupunkialueella, Wahroongassa. Siellä on upea sairaala, jonka alueella on myös missiotilaisuus. Eräs pariskunta sai missioesitteen, ja he päättivät osallistua. Roomalaiskatolinen pariskunta saapuvat Wahroongan tilaisuuteen. He istuutuvat, signaali saapuu, ja katsovat valkokankaalle. Ja kuinka ollakaan tämä pariskunta oli paennut Sarajevosta 6 vuotta sitten ja muuttanut nyt Australiaan, jossa aloittivat uuden elämän.

He istuvat missiotilaisuudessa, kunnes nainen ponnahtaa ylös, kun kamera kuvaa yleisöä ja 16-vuotta nuorempi veli, jota hän ei ole nähnyt 6 vuoteen, istuu täällä Berrien Springsissä. Voitko kuvitella tuon hetken? [aplodit]

Kertomus ei ole vielä ohi! Sen jälkeen kun pariskunta oli muuttanut Australiaan, pikkuveli pääsi Saksan kautta Yhdysvaltoihin, mutta äiti oli Kroatiassa. Niinpä äiti saa kutsun missiotilaisuuteen. Satelliittiteknologian ihmeen kautta Sydney, Kroatia ja Berrien Springs, tämä pieni perhe, yhdistyy tämän mission kautta. [aplodit]

Tämä on ihmeellistä. Sitähän tämä satelliittimissio on. Se yhdistää ihmiset kaikkialla ikuisen Isämme ja ystävämme kanssa. Tämänhän takia me olemme täällä.

Haluan kiittää yhdessä Shastan ja Bernien kanssa sadoista sähköposteista, fakseista ja kirjeistä, jotka tulevat näille nuorille ja minulle. Kirjeiden saaminen on hyvin nöyräksi tekevä kokemus. Tämä todellakin on maailmanlaajuinen suuri hetki.

Haluan sinun tietävän, että jokainen faksi ja sähköposti luetaan. Sinun on myös hyvä tietää, että jokaisen postiin ei ehkä vastata. [naurua] - Kyllä me sen teemme, mutta emme pysty siihen heti. Älkää pettykö. Minulla on näin iso pino pöydälläni. Olen hyvin siunattu. Sydäntä koskettavia kertomuksia. Kunpa meillä olisi riittävästi aikaa, sillä kohta tämä missio on jo ohi. Toivon, että voisimme jakaa nämä paljon suuremmalle yleisölle. Voit olla varma siitä, että Jumala tekee työtä sinunkin elämässäsi missä tahansa oletkin tällä planeetalla. Kiitos, että jaat kertomuksesi.

Tänään! Olen hyvin iloinen, että satelliittimission näyttämöllämme on "Andrews University Theological Seminary chorus". Olen niin ylpeä tästä kuorosta, näettekö heidät? En siksi, että olen yliopiston professori ja saan opettaa heitä silloin tällöin. Enkä siksi, että itsekin olen opiskellut täällä ja kahdesti valmistunut, mutta katsokaa noita kasvoja. Tässä on nuoria miehiä ja naisia, jotka vastaavat Jumalan kutsuun ja haluavat valmistua rohkeiksi Jeesuksen opetuslapsiksi. Olen heistä ylpeä.

Tänään olen pyytänyt heitä laulamaan johdantona aiheellemme: Kun historia teki tempun eli "Kaikkien aikojen onnistunein huijaus." He laulavan Zulun-kielisen laulun.

Meillä on myös afrikkalainen huippu Acapella-ryhmä, The Ambassadors, joka laulaa meille "Me marssimme Jumalan valossa". Kuunnellaan. Me marssimme Jumalan valossa.



[lauluesitys, aplodit]



Kaunista! Kiitos! Dynamiittia! Vaikuttavaa!

Haluan rukoilla kanssanne ennen kuin aloitamme.



Rukous

Sielumme on hyvin vaikuttunut kun marssimme Jumalan valossa. Mikä haaste! Haaste ja kutsu Titanic-sukupolvelle, tälle sukupolvelle, joka elää ihmiskunnan historian loppuhetkellä, hetkellä, joka on pimeyden verhoama. Mutta me olemme viime tilaisuuksissa tutustuneet tähän kirjaan, ja huomanneet sen kirkkaan valon ihmiskunnan polulla. Kiitos valosta ja että se on ikuisen Isämme ja ystävämme sydämeltä.

Tänään, kun olemme yhteen liitettyjä satelliittiteknologian välityksellä, tulemme taas tähän hetkeen, jossa etsimme totuutta pyhistä kirjoituksista. Kirkastukoon se sanoma, joka meidän tulee ottaa vastaan ja jakaa. Anna meidän kuulla Jeesuksen, ikuisen ystävämme ääni, kun hän kutsuu meitä seuraaman häntä. Jeesuksen nimessä, aamen.



Minun täytyy varoittaa teitä: Kertomus, jonka tänään kuulette, ei ole Raamatussa. Ota tämä oivallus mukaan kotiisi. Mieti sitä. Aloitan runolla. Runouden tuntijoiden mielestä se ei ehkä ole mikään suuri klassikko, mutta minusta sen sisältämä ajatus on hyvin klassinen ja tärkeä. Katsotaanpa tajuatteko mistä on kyse. Runon nimi on Vasikanpolku, se on pieni lehmä, vasikanpolku, ja sen on kirjoittanut Sam Walter Foss (Ei ollenkaan Shakespearea). Mielestäni siinä on hyvä pointti.



Vasikanpolku

Halki muinaisen metsän kulki näin
kunnon vasikka kerran kotiin päin.
Mutt' taivalsi kovin kaarrellen;
on vasikan polku mutkainen.

Kaks' vuossataa siitä on kulunut
,ja vasikka aikaa pois nukkunut.
Vaan polkunsa yhä metsään jää
ja siitä kertoo tarina tää.

Kun päivä tuo vaihtui uudeksi,
samaa polkua koira jo asteli;
Ja viisas kellokas lammas näin
kulki polkua rinteisiin, laaksoihin päin.
Se vei koko lauman mukanaan,
kuten kellokkaalta myös odotetaan.

Poikki aukion, yli mäkien
kulki polku tuo pitkä ja mutkainen.
Monet ihmiset sitä seurasivat,
he ihmeissään kiersivät, kaartelivat
ja huusivat vihansa ilmoille
polun monille turhille mutkille.
Silti seuras he vain, ei nauraa saa,
tuon vasikan polkua kiemurtavaa.
Se suorempaan ehkä ois kulkenut,
ellei astellessaan olis horjunut.

Tuli polusta aikanaan kujanen,
yhä kääntyi ja kulki se kiemurrellen.
Ja kujasta pienestä tuli tie.
Se hevosraukoilta hengen vie,
jotka paahteessa polttavan auringon
joka maililla kolme kulkeneet on.
Näin vasikan sorkat vain kopsuttivat
toista vuossataa kaikkia johdattivat.

Joka päivä nyt sadoin tuhansin
kulki väkeä tiellä jo tietenkin.
Ja liikenne koko sen maailman
seuras reittiä hoippuvan vasikan.
Satain tuhanten kulkua aina vain
johti vasikka maasta vainajain.
Sen mutkia seurattiin syyttä suotta;
meni päivässä hukkaan sata vuotta.

Esimerkki jos näin meitä kuljettaa,
voisin tästä jo paljonkin opettaa.
jos joskus vain pääsisin papiksi
ja saisin saarnata saarnani.
Sillä ihmiset sokeina kulkevat,
mielen vasikanpolkuja tallaavat.
Ja puurtavat auringonnoususta toiseen,
kun toisetkin voimansa käyttivät moiseen.

He seuraavat tietä avattua,
yhä tallaavat polkua tallattua.
Ja kiertävät mutkan jokaisen,
koska toisetkin kerran tekivät sen.
Viisaat metsänjumalat nauravat,
koska vasikan kulkua katselivat!
Tämä tarina paljon vois opettaa,
minä raukka vain en pääse saarnaamaan.

- Sam Walter Foss



Viisas vanha runoilija, vai mitä? Aivan samoin kävi kertomuksessa, jonka tänään teille kerron. Kun historia teki tempun, "kaikkien aikojen onnistunein huijaus". Yksi pieni harha-askel taivaalliselta totuuden polulta, pienen pieni vasikkamainen horjahdus, mutta vielä satoja vuosia myöhemmin miltei koko maailma seuraa tuota mutkaista, kiemurtelevaa polkua! Polkua, joka on aivan tässä kirjassa kuvatun kirkkaan polun vastakohta. Mutkikas pieni polku pujahti seurakuntaan, jonka Jeesus oli rakentanut ja jättänyt jälkeensä.

Mistä oikein on kyse? Miten sellaista olisi voinut tapahtua? Miten se itse asiassa tapahtui? Tänään kuulette kertomuksen. Et voi lukea sitä tästä kirjasta. Tänään historia ei ole hänen historiansa. Englannin kielen sanasta "history" tulee "his story" = hänen tarinansa.

Englannin kielen sanasta "history" tulee "his story", hänen tarinansa. Tänään se ei pidä paikkansa. Se todistaa oikeiksi Jeesuksen sanat täällä Markuksen evankeliumissa: aneudutaan tähän. Kertomus ei ole täällä. Luetaan muutama jae Raamatusta, jotka valmistavat meitä aiheeseen.

Niinpä fariseukset ja lainopettajat kysyivät Jeesukselta: "Miksi sinun opetuslapsesi eivät elä isien perinnäissääntöjen mukaan, vaan aterioivat epäpuhtain käsin?"



Hän vastasi heille: "Te teko-pyhät! Oikein on Jesaja teistä ennustanut. Onhan kirjoitettu: -Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta.



Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä. Mark. 7:5-7

Hetkinen! Pysähdytäänpä hetkeksi tähän! Jeesus varoittaa vakavasti: Mitä Jumalan palvelemiseen tulee, pitäkää varanne, sillä perinteet ja ihmisten käskyt soluttautuvat helposti iankaikkisen Jumalan käskyjen paikalle.

8. jakeessa Jeesus julistaa, että ellemme pidä varaamme, ihmisten perinteet saattavat todellakin syrjäyttää Jumalan käskyt. Ei tarvita kuin yksi totuuden polulta harhautunut vasikka, ja pian yksi toisensa jälkeen lähtee seuraamaan sitä, kunnes erehdyksen leveä valtatie syrjäyttää totuuden selkeän käskyn!

Oliko Jeesus oikeassa? Oliko? Kun historia huijasi meitä! Ennen kuin siirrymme kertomuksen pariin, kerron miten se tuli ilmi. Historialliset tapahtumat ovat tietenkin aina olleet olemassa.

1975 eräs nuori protestantti teki historiaa ja kirjoittautui Rooman paavilliseen gregoriaaniseen yliopistoon. Hän oli ensimmäinen protestanttiseen kirkkokuntaan kuuluva opiskelija yliopiston 400-vuotisen historian aikana. Hänen väitöskirjansa keskittyi yksityiskohtiin, jotka tekevät tämänpäiväisen kertomuksemme esittämisen mahdolliseksi.

Kun väitöskirja valmistui, tutkija sai siitä Summa cumlauden, latinassa se tarkoittaa korkeinta arvosanaa, Hänen tutkimuksensa sai roomalaiskatolisen kirkon hyväksynnän. He laittoivat siihen sinettinsä ja sanoivat: tämä on totta. Kun työ oli valmis ja sinetti myönnetty, edesmennyt paavi Paavali VI antoi hänelle kultaisen mitalin.

Hänen nimensä on tri Samuele Bacchiochi. Hän sattuu muuten opettamaan täällä Andrews-yliopistossa. Onko hän täällä? Missäs olet Sam? Siellähän sinä, siunausta! [aplodit] Italialainen ystäväni, Sam Bacchiochi.

Tuo hetki, kun hän sai väitöskirjaansa sinetin, oli uskomaton hetki. Tri Bacchiochi opettaa täällä teologian historiaa. Olen lukenut, kirjoititko kirjan italiaksi vai latinaksi?

Samuele Bacchiochi: - Vähän molempia.

Luin sen englanniksi. Hienoa, että käänsit sen. Luin hänen 300-sivuisen väitöskirjansa. On kunnia, että hän istuu eturivissä tänään. Jos hän kertoisi oman tarinansa, hän vain sanoisi: "Mamma mia, Mamma mia". Kaikki ymmärtäisivät tuon :-)

Hän tarkistaa täällä, että faktani ovat oikeat. Kiitos Sam, kun olet täällä. Olen oppinut hänen tutkimuksestaan, että kaikki alkukirkon historiaa selvittävät tutkimukset törmäävät hyvin nopeasti noidankattilaan, jossa porisee kolme hyvin räjähdysaltista ainesta. Näitä kaikkia kolmea ainesta tarvitaan, jotta tämä tarina voi syntyä.

Mitä nämä ainekset ovat?

1) juutalaiset, 2) Rooman valtakunta,3) uusi kristillinen kirkko.

Aloitetaan juutalaisista.

Tämän merkittävän kansan historiassa sekoittuvat autuas onni ja syvä murhe. Jumala antoi juutalaisille Välimeren rannalta hedelmällisen maakaistaleen. Israelin tehtävä oli kertoa pimeälle maailmalle totuus.

Puhutaanpa laulusta jonka juuri kuulimme. Heidän piti jakaa Jumalan valoa tämän planeetan pimeillä kujilla. Kertoa maailmalle, että Jumalaa ei tarvitse pelätä, vaan hän haluaa olla ystäväsi. Se oli heidän missionsa.

Heidän piti kertoa tämä kertomus, mutta surullista on se, että he epäonnistuivat tehtävässään. He eivät täyttäneet korkeaa kutsumustaan. Kansa ailahteli kuin heiluri naapurivaltioiden kiehtovien epäjumalien ja kylmän muotouskonnon välillä. Jumala lähetti profeetan toisensa jälkeen kehottamaan israelilaisia palaamaan rakastavan Jumalan luokse, jonka olemme täällä kohdanneet. Useimmiten kansa torjui nämä vetoomukset.

Lopulta Jumala lähetti luvatun Messiaan, oman Poikansa Jeesuksen. Ja he hylkäsivät hänet, aivan kuten olivat tehneet profeetoillekin. Ja muistat varmaan, Rakkaus antaa vapauden sanoa KYLLÄ ja EI.

Uskollisesti rakkaudessaan Jumala murheellisena täytti heidän toiveensa ja vapautti heidät johdostaan ja ohjauksestaan. Sitten tapahtui kansan surullinen kukistuminen, jonka historia tuntee. Ja tuo hedelmällinen maa jää maailmanvaltojen armeijoiden tallattavaksi.

Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla juutalaiset olivat Rooman rautaisen kouran tiukassa otteessa. Minun täytyy kertoa, että roomalaiset pitivät yleisesti ottaen juutalaisia suuressa arvossa ja kunnioittivat heidän ainutlaatuista kansallista uskontoaan. Itse asiassa juutalaisten uskonnolle annettiin varsin korkea asema. Se määriteltiin sanoilla religio lecita, luvallinen tai laillinen uskonto, jolla oli lupa kukoistaa valtakunnassa.

Keitossa oli kuitenkin kärpänen: juutalaisten kiihkeä kansallismielisyys. He eivät voineet sietää roomalaisia virkamiehiä ja armeijaa. Ja kukapa heitä voisi siitä moittia? Miltä meistä tuntuisi, jos kaikkialla Berrien Springsissä meitä valvoisi vieraan maan armeija? Olisimme raivoissamme, joten ei olla liian ankaria juutalaisia kohtaan.

Monet teistä, jotka seuraatte tätä, ymmärrätte hyvin sen mitä kuvailen. Juutalaiset ovat raivoissaan, pelois-saan ja kokevat tulleensa petetyiksi. Voit ymmärtää. Tuo asetelma on alku hyvin räjähdysalttiille suhteelle juutalaisten ja hallitsevien roomalaisten välillä. Kansallismielinen viha lietsoi ja sytytti nuo kapinan liekit.

Jeesuksen aikana poliittinen ilmapiiri oli melko rauhallinen. Mutta 60-luvulla syntyi väkivaltainen kansannousu Roomaa vastaan. Ja rautanyrkkinen Rooma lähetti Tituksen armeijan taistelemaan Jerusalemin pyhää kaupunkia vastaan.

Historia kertoo, kuinka kaupungin asukkaat pitivät pitkään pintansa hirvittävien tekojen avulla, mutta vuonna 70 Titus mursi Jerusalemin vastarinnan ja tuhosi kullasta ja marmorista rakennetun pyhän temppelin, yhden maailman seitsemästä ihmeestä. Koko kaupunki hävitettiin maan tasalle.

Itse asiassa viime kesänä sain viettää viikon Jerusalemissa. Se oli yksi elämäni merkittävimpiä kokemuksia. Retkellämme arkeologit veivät meidät paikkaan, josta oli löydetty palaneita puisia jäänteitä ajalta, jolloin Titus tuhosi kaupungin. Jäänteiden läheisyydestä löydettiin myös naisen käsivarren luita.

Roomalaisten saapuminen oli kammottava hetki. Tämä oli vasta alkua juutalaisten aseellisille kapinoille ja Rooman murskaaville vastaiskuille, jotka kestivät 70 vuotta. Historioitsijat arvioivat, että 70 vuoden aikana, vuodesta 65 -135 j. Kr., Palestiinassa kuoli väkivaltaisesti enemmän juutalaisia kuin amerikkalaisia kuoli ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa, Korean sodassa ja Vietnamin sodassa yhteensä. Yli kaksi miljoonaa juutalaista surmattiin 65 - 135 j.Kr.

Sitten nuori juutalainen sissitaistelija Bar Kokhba, sotilaallinen messiashahmo, johti kansan kapinaan roomalaisia vastaan sanoen: "Nyt on meidän vuoromme vapautua Rooman ikeestä." Ja tällä kertaa Rooman valtakunnan kosto oli raivoisa; vankeja ei otettu.

Dio Cassius kirjoittaa, että sen jälkeen kun Jerusalem oli vuonna 135 j.Kr. tuhottu ja hävitetty maan tasalle, "koko Juudea oli melkein autiomaata". Pois pyyhitty, tuhottu, mennyttä.

Vuonna 135 j.Kr. roomalaiset eivät pyrkineet tuhoamaan juutalaisia ainoastaan sotilaallisesti vaan myös kansana. Bar Kokhban kapinan jälkeen keisari Hadrianus (117-138 j.Kr.) sääti uusia poliittisia ja verotuksellisia lakeja juutalaisia vastaan.

Nro.1 Hän kielsi kuolemanrangaistuksen uhalla ketään juutalaista astumasta jalallaankaan uuteen roomalaiseen kaupunkiin, joka oli rakennettu Jerusalemin paikalle. Ette voi koskaan palata!

Nro.2 Hän myös julisti juutalaisten harjoittaman uskonnon laittomaksi. Ennen heidän uskontonsa oli religio lecita - laillinen uskonto. Nyt siitä tuli religio illecita - lainvastainen uskonto.

Nro. 3 Hadrianus kielsi seitsemännen päivän sapatin viettämisen. Ei enää, ei enää sapattia!

Ystävät, siinä ne ovat.

Kaksi räjähdysaltista ainesta ajanlaskumme alun noidankattilassa: juutalaiset ja roomalaiset.

Esitelläänpä nyt kolmas aines. Tarvitaan kaikki kolme ainesta, jotta tämän päivän tarina saadaan aikaan.

Kolmas aines: Muinainen kristillinen kirkko.

Muistattehan että kristinusko syntyi juutalaisuudesta. Apostolien teoissa kuvattu seurakun-nan räjähdysmäinen kasvu kertoo, että juutalaiset miehet, naiset ja lapset vakuuttuivat siitä, että Jeesus Nasaretilainen oli se, joka hän sanoi olevansa: Messias, Iankaikkinen Jumala, joka laskeutui ihmisenä maan päälle, Immanuel – Jumala meidän kanssamme.

Muuten, Jerusalemin asukkaat, joita liittyi tuhansittain tähän uuteen seurakuntaan, eivät olleet ainoita uusia jäseniä. Kristinuskoon liittyi myös Jerusalemin eliittiä. Apostolien teot kertovat kristinuskon varhaishistoriasta. Katsopas tätä. Massat eivät ole ainoita mukaan tulijoita, pappejakin kääntyi.

Jumalan sana levisi leviämistään. Opetuslasten määrä kasvoi Jerusalemissa nopeasti, ja usko voitti puolelleen myös monia pappeja. Ap.t. 6:7

Vastasyntynyt kristillinen kirkko kasvoi räjähdysmäisesti, kun tavalliset juutalaiset ja heidän pappinsa lähtivät joukoittain seuraamaan ylösnoussutta Kristusta. Voit olla varma, että kun joku tuossa ilmapiirissä ottaa vastaan Jeesuksen, hän lähtee heti paikalla kansansa ja perheensä pariin julistamaan evankeliumin ilosanomaa voittaakseen juutalaisia tähän uuteen liikkeeseen.

Silläkin uhalla, että toistan itseäni, pysähdyn tähän tärkeään ajatukseen: Kristinusko oli aluksi juutalainen liike. Se lähti liikkeelle nöyrästi Jeesuksen opetuslapsista.

Roomalaisten näkökulmasta juutalaiset ja kristityt olivat samaa joukkoa. Kristityillä ja juutalaisilla ei ollut mitään eroa. Hehän pitivät jumalanpalveluksensa samana päivänä, sapattina. He palvelivat Jumalaa samoissa paikoissa kuin juutalaiset, synagogissa, mikäli vihaiset juutalaiset eivät ajaneet heitä pois. Roomalaisten näkökulmasta juutalaiset ja kristityt olivat samaa joukkoa. - Palestiinalainen häirikkölahko.

Tämä selittää keisari Claudiuksen toimet, Ap.t. 18. luku. Apostolien teoissa mainitaan jopa roomalainen keisari! Useampiakin mainitaan. Ap.t. 18:1

Paavali lähti sitten Ateenasta ja meni Korinttiin. Siellä hän tapasi Aquilan, Pontoksesta kotoisin olevan juutalaisen, ja tämän vaimon Priscillan.



He olivat äskettäin tulleet Italiasta, koska Claudius [keisari] oli karkottanut Roomasta kaikki juutalaiset. Paavali meni heidän luokseen. Ap.t. 18:1, 2

Nämä ovat kristittyjä! Juutalaisia, joista oli tullut kristittyjä. Kun Claudius antoi käskyn, hänelle kristityt ja juutalaiset olivat sama asia. Heidät kaikki karkotettiin Roomasta.

Roomalaisten mielestä juutalaiset ja kristityt olivat aivan samaa joukkoa. Se ei kuitenkaan kerro mitä kristityt ja juutalaiset tunsivat toisiaan kohtaan. Yksikään juutalainen tai kristitty ei sekoittanut näitä ryhmiä toisiinsa. Juutalaiset ajattelivat, että kristillinen kirkko halusi tuhota juutalaisuuden.

Uudet kristityt puolestaan olivat varmoja siitä, että juutalaisuus ilman Jeesusta ajautuisi lopulta vararikkoon. Siksi Apostolien teoissa kerrotaankin, että kristityt kohtasivat kaikkialla voimakasta, jopa joskus väkivaltaista vastustusta juutalaisten taholta. Juutalaiset vastustivat kristittyjä eri puolilla. Mutta eivät pelkästään juutalaiset vastustaneet kristittyjä, myös roomalaiset aiheuttivat heille yhä suurempaa painetta.

Ensin roomalaiset eivät kiinnittäneet uuteen kristittyjen lahkoon huomiota, mutta sitten valtaan astui keisari Nero, jonka vaimo, Poppea Sabrina, oli vuonna 62 j.Kr. kääntynyt juutalaiseksi. Nero oli itsekin juutalaisten ystävä ja suuntasi pian kostonsa kasvavaan kristittyjen joukkoon.

Kun Rooma eräänä yönä syttyi tuleen, Nero teki kristityt syntipukeiksi. Heitä alettiin vainota armotta. Heitä kieriteltiin piessä ja sytytettiin tuleen. Nämä ihmissoihdut reunustivat keisarikunnan pääkaupungin katuja.

Olen seissyt, niin kuin monet teistä, Rooman Colosseumin ylväiden holvikaarten alla ja katsellut areenaa, johon väkijoukot kokoontuivat nauttimaan kristittyjen lahtaamisesta, koska nämä eivät suostuneet palvomaan keisaria jumalana. Kristittyjen veri virtasikuin purppuranpunainen joki kirkon historian ensimmäisten vuosisatojen halki.

Tiedätkö tämän - tänään, tällä planeetalla on joitakin maita, jotka ovat määränneet kristittyjä tuhottavaksi. Elämme kuin meillä olisi täydellinen vapaus, ei ongelmia, elämä on hienoa. Tällä hetkellä on ihmisiä, joiden elämä on vaarassa sen tähden, että ovat löytäneet ikuisen ystävyyden Jeesuksen kanssa. Ehkä meidän pitäisi ajatella ystävyyden lahjaa hieman vakavammin. Ehkä suhtaudumme siihen ajoittain liian arkisesti.

Voit varmasti ymmärtää hiljaisen kauhun, jota alkukristityt kokivat, kun heidän hengellisiä serkkujaan, juutalaisia, tuhottiin raa'asti, ja heidän uskontonsa julistettiin laittomaksi. Alat nähdä lisääntyvän paineen, valtakunnassa, jossa suurin osa asukkaista oli pakanoita, kun juutalaisuudesta tehtiin laiton uskonto.

Jos olisit juutalaisille hengellinen serkku, kokisit myös painetta, koska palvelet Jumalaa samana päivänä juutalaisten kanssa. Käyt myös samassa jumalanpalveluspaikassa. Kun kävelet Rooman kadulla ja on sapatti, lauantai, huomaat ihmisten tuijottavan sinua ja ajattelevan: "Tuon täytyy olla laiton juutalaisuskovainen."

Kiehuvassa noidankattilassa paine lisääntyy kasvavaa joukkoa kohtaan. Rooma on jo varpaillaan. Juutalaisten veri virtaa jo valtakunnan kaduilla. Siksi kenenkään ei tarvitse ihmetellä, että varhaisen kristillisen seurakunnan aikana kirjallisuutta alettiin tuottaa niin kuin Bacchiocchi kirjoittaa:

"koko joukon juutalaisvastaista kirjallisuutta --, jossa juutalaiset tuomittiin yhteiskunnallisesti ja teologisesti."

Yhä useammat kristityt kirjailijat ottivat etäisyyttä sanoen: "emme ole samaa porukkaa, älkää erehtykö meistä!" Sitten eräs kirjailija, Justinus Marttyyri (100 - 164 j.Kr.), meni niin pitkälle, että hän sanoi seitsemännen päivän sapattia:

"häpeämerkiksi, jonka Jumala on antanut juutalaisille rangaistukseksi, ja sen he pahoista teoistaan ansaitsevatkin."

Ei sanaakaan siitä, että Luoja antoi ihmiskunnalle lahjaksi sapatin, jolloin voimme juhlia ystävyyttämme hänen kanssaan. Justinus Marttyyri kuvailee sitä "musertavana tuomiona." Sitä se on! Jumala antoi sapatin rangaistuksena juutalaisille. Se on kuin alussa esitetyssä runossa:

Hitaasti mutta varmasti uusi polku raivaa tiensä historiaan. Mutkainen vasikanpolku, jota lopulta koko kristikunta seuraa ja tallaa. Bacchiocchin mukaan tämä voimakas muutos ei tapahtunut yhdessä yössä.

Puhutaanpa Rooman kristillisen seurakunnan muutoksesta. Siitä tuli pian valtakunnan merkittävin seurakunta, jonka vaikutus ulottui laajalle alueelle.

On kiintoisaa, että Rooman seurakunta sääti sapattipaaston. Paastoamme sapattina, lauantaina, Jeesuksen hautaamisen muistoksi. Paasto itse asiassa alkoi perjantaina ja päättyi neljältä sunnuntaiaamuna. Paasto päättyessä sunnuntaiaamuna Rooman kirkon Kristuksen taivaaseen astumisen juhla alkoi. Jeesushan nousi kuolleista sunnuntaina, ja naapurissa asuvat pakanat palvovat auringon jumalaa (engl. "sun") sunnuntaina, joten miksi Jumalan Poikaa (engl. "Son") ei voisi juhlia sunnuntaina?

Vain pieni korostuksen muutos.Vaikka seurakunta vietti molempia päiviä, tämä pieni painopisteen siirtäminen auttoi Rooman kirkkoa "vieroittamaan" seuraajansa juutalaisten sapatista.

Sinun ei tarvitse olla avaruusfyysikko, jotta ymmärtäisit. Jos olisit lapsi etkä saisi ruokaa perjantaista sunnuntai aamuun, mutta sunnuntain koittaessa saisit juhlallisen mieliateriasi. Helppo arvata mistä viikon päivästä tulee paras. Lapset ovat lapsia.

Rooman kirkko sanoi lopulta, ettei ehtoollistakaan ollut lupa viettää sapattina, vaan piti odottaa sunnuntaihin. Paine kasvaa. Se alkoi viattomasti. "Ymmärtäkää nyt, että emme ole kuin serkkumme, olemme erilaisia!"

Niin tapahtui läpi ensimmäisten vuosisatojen. Vähitellen, sapatti, jota Jeesus ja apostolit viettivät, tämä Uuden testamentin opettama sapatti vähitellen syrjäytettiin. Lopulta kristillinen seurakunta jätetään rauhaan. He jäivät aivan yksin - vasikanpolulle.

Tosiasia on: Juutalaisten vainoaminen ei voi olla syynä lepopäivän valintaan. Vaikka he eivät halunneet viettää samaa päivää, he olisivat voineet valita torstain tai maanantain. Miten he päätyivät sunnuntain viettoon?

Juutalaisvastaisuus tuona aikana halusi muuttaa lepopäivää, mutta siinä ei määritelty viikonpäivää. Oli vain saatava toinen päivä. Miten sunnuntain vietto alkoi? Nyt historiasta astuu esiin uusi keisari, Konstantinus. Hän on älykäs mies, joka pärjäisi hyvin tämän päivän maailmassa.

Eletään 300-lukua ja valtakunta on vaikeuksissa, koska siellä on kiertelevien kristittyjen joukkio, joka on kasvanut valtakunnalliseksi liikkeeksi, jopa 300-vuoden vainon jälkeen. - "Tämä asia täytyy hoitaa."

Miten heidät saadaan pysymään sovussa keskenään? Niinpä Konstantinus vuonna 321 tekee laskelmoidun poliittisen päätöksen ja laatii valtakunnallisen käskykirjeen, (7.3. 321 j.Kr.), jonka mukaan auringon päivä on virallinen lepopäivä koko valtakunnassa.

"Kunnioitettavana auringon päivänä, kaikkien kansalaisten tulee pidättäytyä työnteosta."

Se ei ollut tarkoitettu uskonnolliseksi lepopäiväksi, vaan vapaapäiväksi. He jo viettivät sunnuntaita, auringon jumalan päivää. Ja te vietätte, "sonday:tä", Jumalan Pojan päivää. Nyt olemme sopusoinnussa. Meillä on rauha.

"Jollet voi nuoleskella heitä, liity heihin." Konstantinus ei ollut tyhmyri. Pian Konstantinus kastettiin, ja hänestä tuli kristitty. Legendan mukaan hän jopa marssitti armeijansa joen poikki ja julisti sitten kaikki kastetuiksi ja kristityiksi. "Jollet voi nuoleskella heitä, liity heihin." Se toimi! Se toi valtakuntaan suhteellisen paljon yhtenäisyyttä ja rauhaa. Sillä 300-luvulla lännen kristityt olivat virallisesti julistaneet jumalanpalveluspäiväkseen auringon päivän, sunnuntain, ja puolustelleet ratkaisuaan sanomalla, että silloinhan vanhurskauden Aurinko oli noussut kuolleista.

Naapurissa asuvat pakanat palvelivat tietysti aurinkoa ("sun") sunnuntaina, joten pakanallinen ja kristillinen totuus sulautuivat oikein mukavasti yhteen. Lopultakin maahan laskeutui rauha. Mutta rauhalla oli hintansa. Kun kirkon johtajat 300-luvun puolivälissä kokoontuivat Laodikean kirkolliskokoukseen, virallinen kanta vahvistettiin viimeinkin sanoin:

"Kristityt eivät saa tehdä kuten juutalaiset ja olla lauantaina jouten, [Kreikk. = sabbaton]



vaan heidän tulee tehdä tuona päivänä työtä, mutta Herran päivää heidän tulee erityisesti kunnioittaa ja --mikäli mahdollista, olla silloin tekemättä työtä."

Vain metsässä harhaileva vasikka... Mutta vuosisatojen vieriessä historian metsään oli tallautunut polku, ja miltei koko kristikunta seurasi sitä. Vielä pakottavampi kysymys kuuluu: Seuraanko minä? Seuraatko sinä? Ja kenen luvalla me vasikanpolkua seuraamme?

Olisiko luvan antaja ollut Rooman piispa Konstantinuksen hallintokaudella, Eusebius, korkea-arvoinen katolinen johtaja? Eusebius kirjoitti:

"Kaikki (Raamatun) sapattia koskevat ohjeet olemme siirtä-neet Herran päivälle, joka on määräävämpi ja arvostetumpi ja korkea-arvoisin, ja kunnioitetta-vampi kuin juutalaisten sapatti."

Kenen luvalla seuraamme vasikanpolkua? Olisiko luvan antanut "Käännynnäisen katekismus"? Luen siitä:

"Kysymys: Mikä päivä on sapatin päivä? Vastaus: Lauantai on sapatin päivä."



"Kysymys: Miksi pyhitämme sunnuntaita emmekä lauantaita?"



"Vastaus: Pyhitämme sunnuntaita emmekä lauantaita, koska katolinen kirkko on siirtänyt pyhäpäivän lauantailta sunnuntaille."

Kenen luvalla me seuraamme vasikan polkua? Olisiko luvan antanut kardinaali James Gibbons? Mitä hän sanoi:

"Voitte lukea Raamatun ensimmäisestä Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan, ettekä löydä riviäkään, joka antaisi luvan sunnuntain pyhittämi-seen. Raamattu tukee lauantain pyhittämistä."

Miksi Rooma sitten pyhittää sunnuntaita? Katolinen ensyklopedia vastaa:

"Siirrettyään lepopäivän juutalaiselta viikon seitsemännen päivän sapatilta viikon ensimmäiselle päivälle,



kirkko pani kolmannen käskyn viittaamaan sunnuntaihin päivänä, jota tulee pyhittää Herran päivänä."

Lainauksessa puhutaan kolmannesta käskystä, koska katolinen katekismus jätti pois toisen käskyn, jossa kielletään epäjumalankuvien tekeminen, ja jakoi kymmenennen käskyn kahtia, jotta käskyjen lukumäärä pysyisi oikeana. Näin neljännestä käskystä tuli kolmas käsky.

Kenen arvovaltaa kunnioitamme? Jos katolinen kirkko väittää siirtäneensä sapatin lauantailta sunnuntaille, miksi useimmat protestanttisista kirkoista pyhittää sunnuntaita? Hyvä kysymys, ja katolilaisetkin ihmettelevät aivan samaa.

Kirjassaan "Miljoonien usko", edesmennyt pastori John A. O'Brien, entinen Notre Dame –yliopiston professori, kirjoittaa:

"Mutta koska Raamatussa yksilöidään lauantai, ei sunnuntaita, eikö olekin kiintoisaa, että ei-katolilaiset, jotka väittävät perustavansa uskontonsa Raamattuun eivätkä kirkkoon,



viettävät sunnuntaita eikä lauantaita? Se on tietenkin epäjohdonmukaista, mutta muutos tehtiin noin 1500 vuotta ennen protestanttisuuden syntymistä, ja siinä vaiheessa tapa oli jo yleisesti käytössä.



Protestantit ovat jatkaneet tavan noudattamista, vaikka se perustuukin katolisen kirkon määräysvaltaan eikä mihinkään Raamatun tekstiin.



Tämä tapa muistuttaa äitikirkosta, josta ei-katoliset lahkot irtautuivat kuin poika, joka karkaa kotoa, mutta kantaa edelleen taskussaan äidin kuvaa tai hiuskiehkuraa."

Kysyn teiltä: Seuraammeko me ihmisten tekemää vasikanpolkua, vai Jumalan neljättä käskyä? Luetaan neljäs käsky jälleen.

"Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti.



-- Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, mutta seitsemännen päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen." 2. Moos.20:8-11

Toistan, kenen auktoriteettia noudatamme? Onko perinteellä ja totuudella, ihmisten keksimällä tavalla ja pyhällä käskyllä sitten tosiaan merkittävä ero?

Aristoteles teki 300 e.Kr. seuraavan tieteellisen havainnon ja kirjasi sen päiväkirjaansa: "Hämähäkki on pieni eläin, jolla on kuusi jalkaa." Tätä pidettiin totuutena 1700 vuoden ajan, kunnes joku toinen vuonna 1400 j. Kr. laski hämähäkin jalat ja totesi, että niitä onkin kahdeksan!

Kirjat piti kirjoittaa uudelleen, kun joku tarkisti todisteet! 1700 vuoteen kukaan ei kyseenalaistanut suuren Aristoteleen väitettä, ja niin kaikki seurasivat ajattelematto-masti hänen laskuvirhettään, hänen vasikanpolulle johtanutta harha-askeltaan! Et voi seurata ketä tahansa, vai mitä?

Hippokrates, lääketieteen kantaisä, uskoi että kuolemansairas ihminen voitiin pelastaa "valuttamalla" hänestä myrkyt pois. Niin hän tekikin, löi suoneen reiän ja antoi veren vuotaa vuotamistaan. Ja myrkkyjen lisäksi lähti taatusti myös henki! Se toimi joka kerta!

Hippokrateen nimeen lääkärit ovat kautta aikojen vannoneet ammattivalansa, Hippokrateen valan. George Washingtonin, maamme ensimmäisen presidentin, suonta iskettiin, koska lääkäri seurasi Hippokrateen ohjeita. Loppujen lopuksi tämä ainoastaan joudutti presidentin kuolemaa.

Onko sillä väliä, ketä seuraat ja millaiseen perinteeseen uskot? Jokainen nykypäivän lääkäri voi kertoa, että sillä tosiaankin on väliä. Se voi pelastaa jonkun hengen.

Hyvät kuulijat, se että johonkin asiaan on uskottu ja että esi-isämme ovat vilpittömin mielin sitä harjoittaneet, ei tee sitä oikeaksi tai todeksi. Sillä ihminen voi olla kuolettavasti väärässä, herrat Hippokrates ja presidentti Washington. Vilpitön, mutta kuollut!

Ihmisen vilpittömyys ei voi koskaan korvata jumalallista totuutta.

Jeesus itse julisti:



Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä. Te olette hylänneet Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöjä. Mark. 7:7,8



Vilpittömyys ei voi koskaan korvata jumalallista totuutta. Mikä jumalallinen totuus sitten on? "Muista pyhittää lepopäivä." Tämä on maailmankaikkeuden Jumalan totuus, Jumalan, joka laskeutui tänne maailmankaikkeuden pimeään pisteeseen tehdäkseen ihmiskunnan omaksi kuvakseen.

Hän kaipasi ystävyyttämme niin kiihkeästi, että antoi meille elämän, mutta sen lisäksi myös päivän, jolloin voimme juhlia ikuista ystävyyttä hänen kanssaan. "Jokaisen seitsemännen päivän, ajan lahjan, olen teille antanut. Olen pyhittänyt ja siunannut sen. Annan oman sapattini teille, jotta jokainen ihminen, joka on syntynyt, saa tietää, että olen Luoja. len ikuinen Ystävänne. Haluan kulkea kanssanne joka askeleella."

Ystävät, Jumala itse tuli maan päälle, ja ojensi kätensä Golgatalla. Miksi hän kuoli? Hän kuoli, jotta näkisimme totuuden. Ikuinen Ystävämme, ei ainoastaan "sapatin Herra", vaan myös pelastuksemme Herra. Ne ovat yksi ja sama. Ei ole yhtä, joka on pelastuksen Herra ja toista, joka on sapatin Herra. Sama sapatti, sama pelastus, sama Vapahtaja, sama ikuinen Ystävä.

Aina sama! Mitä se tarkoittaa? Voimme valita! Seuraa vasikkaa, seuraa ristiä, seuraa väkijoukkoa, seuraa Kristusta. Kaksi erillistä polkua. Mutta vain yksi niistä on Jeesuksen tie!

Kysymys kuuluu: Kumman tien minä ja sinä valitsemme?

Haluan päättää kertomukseen. Ystäväni George Vandeman, It is Written -televisio-ohjelmien alullepanija kertoo pienessä kirjassaan "Viikon paras päivä", kertomuksen roomalaisesta legioonasta, joka oli eräänä talvisena yönä leiriytynyt pieneen ranskalaiseen järvenrantakaupunkiin.

Neljäkymmentä hengellistä sankaria, jotka eivät suostuneet luopumaan uskostaan "Iesous Christokseen", eivätkä kumartamaan keisaria, oli tuomittu alastomina paleltumaan kuoliaiksi järven jäällä. Vangit painautuivat purevassa, turruttavassa pakkasessa toisiaan vasten ja alkoivat laulaa.

Tuima ja ylpeä roomalainen komentaja, joka vartioi heitä nuotion vieressä olevasta mukavasta teltastaan käsin, kuuli heidän laulavan: "Neljäkymmentä painijaa painii Sinun puolestasi, Kristus, tuo Sinulle voiton ja pyytää Sinulta kruunua."

He laulavat yössä: Neljäkymmentä painijaa painii puolestasi, Kristus. Ja tuo ylpeä komentaja. Nämä 40 ovat hänen sankareitaan. Hän on vedonnut heihin: "Notkistakaa polvenne keisarin edessä. Pikkujuttu." He kieltäytyivät ja heidät tuomittiin kuolemaan.

Hän kuuntelee: "40 sankaria", he laulavat yhä uudestaan. Komentaja astui pimeään pakkas-yöhön, keräsi rannasta lisää ajopuuta ja kohensi leiskuvan nuotion kuumemmaksi ja kirkkaammaksi toivoen, "teidän on annettava periksi, tulkaa takaisin."

Tuli roihuaa yössä. Sen sijaan he laulavat: "Neljäkymmentä painijaa painii Sinun puolestasi, Kristus, tuo Sinulle voitonja pyytää Sinulta kruunua." Yhtäkkiä sanat muuttuvat: "39 painijaa painii puolestasi, Kristus". Ja laulun yhä kaikuessa pakkasyössä yksi tuomituista kompuroi jäistä rantapengertä ylös ja kaatui nuotion ääreen ja sanoi huohottaen: "Annan periksi, luovutan!"

Komentaja katsoo tuota säälittävää ihmispoloista. Ja hetken hän käy sielussaan kamppailua. Ennen kuin sotilaat ehtivät estää, komentaja riisuu viittansa. Hän juoksee rantapengertä alas jäälle palelevien vankien luo huutaen: "Niin totta kuin elän, minä otan sinun paikkasi!"

Hetken päästä rannalla seisovien sotilaiden korviin kantautui taas laulu, jossa oli uusi voitonriemuinen sävy: "Neljäkymmentä painijaa painii Sinun puolestasi, Kristus, tuo Sinulle voitonja pyytää Sinulta kruunua."

Ystävät! Se on yksinkertainen valinta. Seuraa vasikkaa tai seuraa ristiä. Seuraa väkijoukkoa tai seuraa Kristusta. Kaksi erillistä polkua.Vain yksi niistä on Jeesuksen tie.

Vasikanpolku ja ensimmäinen päivä vai Jeesuksen polku ja seitsemännen päivän sapatti? Vain yksi niistä on Jeesuksen tie. Minkä valinnan sinä teet?

Kysymys ei ole työantajasi, perheesi, tai ystäväpiirisi valinnasta. Mikä on sinun valintasi? Tänä päätöshetkenä annamme sinulle vastauskortin. Katso kolmatta kohtaa. "Haluan vastata myönteisesti esitettyyn vetoomukseen."

Haluan kaikesta sydämestäni pyytää sinua sanomaan: "Valitsen Jeesuksen polun. Kyllä, hyväksyn Jeesuksen lahjan, sapatin." Kysymys ei ole siitä, millä tiellä olet aikaisemmin kulkenut, vaan siitä millä tiellä haluat kulkea tästä eteenpäin. Missä tahansa oletkin, etkö tekisi tämän päätöksen?

Merkitse kolmas kohta. "Haluan vastata myönteisesti esitettyyn vetoomukseen, vastaanotan ikuisen sapatin lahjan."

Musiikin soidessa ja satelliittiyhteyden päättyessä,

rukoilkaamme.

Pyhä Kristus, polku on selvä. Se on sinun pelastuksesi ja sapattisi. Auta meitä seuraamaan sinua uskon rohkeudella, sinun polkusi, sinun ristisi, tarjoamasi ystävyys. Aamen.